Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Mykonos – kuin Santorinin kauniimpi kaksoissisko

lauantai, syyskuu 23, 2017

Risteilyn toiseksi viimeinen – ja pisin pysäkki vietettiin Kreikassa Mykonoksen saarella. Olin googlannut etukäteen siellä olevan kuvauksellisia tuulimyllyjä, en oikeastaan muuta. Päädyin ihastumaan päätäpahkaa. Alta tunnissa olin jo myyty! Laiva parkitti Mykonoksen satamassa n. 2,5km päässä Choran, eli Mykonoksen saaren keskustasta. Kahdella eurolla sai saaren kartan ja lipun vesibussiin, joka vei kaupunkiin kymmenessä minuutissa. Costa myi menopaluulippuja bussiin kympillä. Ryöstöä. Markkukin nautti täysin siemauksin, koska lämpötilat olivat paria astetta pohjoisempia pysähdyspaikkoja viileämpiä ja Mykonoksella tuuli suhteellisen voimakkaasti. Täydellinen keli skandinaaveille.DSC05674DSC05597

Jos olisin kalju ja meikitön, niin ei siltikään paha 😀
DSC05600

Keskusta on levittynyt rannalle veden äärelle kuin Venetsia. Rannimmaiset talot ovatkin saaneet lempinimekseen Little Venezia niiden rakennustyylin mukaan. Muuten Chorassa näkee juuri sitä mitä Santorinilta tutuista postikorteistakin – valkoiseksi kalkittuja taloja. Siellä täällä pilkottaa siniseksi tai punaiseksi maalattuja kattoja esimerkiksi merkkinä kirkosta. Joita on kaupungissa muuten aika monta!DSC05666DSC05632DSC05618DSC05624DSC05635

Mulla oli Mykonokselle kolme missiota: nähdä tuulimylly, syödä aito kreikkalainen salaatti hyvällä valkkarilla merinäköalalla, ja käydä meressä uimassa.

Herranjestas kyl maar saatiin missiot suoritettua! Chora on tosi helppo, pieni ja käveltävä kaupunki, joten välimatkat on tosi lyhyet, vaikka kartassa näyttäisikin joka paikkaan olevan melkoinen patikka. Me käveltiin koko city ristiinrastiin muutamassa tunnissa. Bonin tuulimyllylle on helppo kävely keskustasta. Me jatkettiin siitä vahingossa ulkoilmateatterin ohi kohti rantaa ja niitä The Tuulimyllyjä, eli rannalla kohoavia isoja myllyjä, jotka kuvauksellisesti siinä patsastelevat rinteellä.DSC05601DSC0561320170823_123715DSC05612DSC0565220170823_153129

Jos on liikkeellä risteilyaluksella tai on muuten vähän aikaa saarella ja kulkee keskustassa jalan, voi suositella lämpimästi tuulimyllyjen takana sijaitsevaa pikkuruista hiekkarantaa. Me ei missään tapauksessa haluttu ottaa laivayhtiön bussia kauemmille rannoille vaan seikkailla itse. Onneksi kartan mukaan keskustan liepeiltäkin rantoja löytyy ja tämä Ag. Charalambos-niminen miniranta oli ihan täydellinen hiukan piilossa oleva helmi! Meidän lisäksi porukkaa oli ehkä tusinan verran. Ranta on karkeaa hiekkaa ja pohjalla on isoja kiviä, joiden päällä kävellen yltää pohjaan vielä pitkällä. Selkeästi lapsiperheet oli ohjattu tälle helpolle rannalle. Tilaa oli jokaiselle ja kalliolla sai istustellakin ihan rauhassa kirjaa lukemassa. Me viihdyttiin tuolla monta tuntia. Ihan keskustassa olevilla biitseillä oli takaisin tullessa melkoinen tungos.20170823_14505920170823_13520220170823_13180920170823_125554

Uimaan olisi haluttanut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta kun vesi loppuu kesken, se loppuu kesken. Kolmenkympin helteissä ei aleta jäämään luonnon armoille.

Se täydellinen kreikkalainen salaatti syötiin ehkä ei niin autenttisen kuuloisessa paikassa kuin Nice n easy, mutta tunnelma ja lista oli kyllä ihan kohdillaan. Salaatti oli valtava ja jaettiin se puoliksi. Hedelmäisen viinin kanssa just täydellistä.DSC05655DSC05653
Jälkkäriksi toki mangosorbettia. Ja mansikkamojitoja.
20170823_15465520170823_151706

Missioiden lisäksi keskityin huokailemaan valkokalkkitaloille, valokuvaukselliselle ihan kaikelle. Portaikot oli maalattu monilla eri väreillä, kujilla oli mitä hauskempia kauppoja turistikauppojen lisäksi, pienet kissat olivat osa katukuvaa joka puolella ja merimaisemat ihan täydelliset. Lentokoneita nousi ja laski vartin välein. Merellä oli parkissa Costa Luminosan lisäksi neljä risteilylaivaa. En yhtään ihmettele tätä suosiota. Mykonos pääsi minun mielessä ainakin kauneimmaksi Kreikan saareksi Santorinin ohi!

Cheers sille!

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Susanna sunnuntai, syyskuu 24, 2017 at 17:38

    Mykonos on kyllä ihana 🙂 ja varmasti tyhjempi lomakauden ulkopuolella, kävin siellä vuosi sitten Msc risteilyllä. Ei ollut suuri bilekohde, kuten usein oletetaan.
    Otitko muuten juomapaketin? vai kuuluiko kahvi ja vesi buffettiin?

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 4, 2017 at 18:53

      Risteilykohteena ainakin toimi hyvin myös sesonkina!
      Ei me otettu mitään paketteja. Lyhyt budjettipostaus on vielä tulossa risteilystä 🙂

  • Reply Anu / Mielilandia sunnuntai, syyskuu 24, 2017 at 18:18

    Aaa, mulla on niin ikävä Kreikkaan! Kreikkalaisille Mykonos tuntuu olevan ennen kaikkea bilesaari, niin mulla on ollut siitä vähän yksipuolinen kuva, vaikka oonkin halunnut siellä pitkään käydä. Kiva siis saada vähän uudenlainen näkökulma saaresta. Ja kauniimpi kuin Santorini?! Sittenhän sinne on ainakin pakko päästä. 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, lokakuu 4, 2017 at 18:55

      Jännä miten kaikki mainitsee tuon bilesaaren! Olis kyllä hauska käydä uudelleen kattomassa että pitääkö paikkansa. Mutta kaunis, todella kaunis! <3

    Vastaa käyttäjälle Anu / Mielilandia Cancel Reply