Yleinen

Huipulle vaikka tuulee

maanantai, maaliskuu 13, 2017

Ei lähteny kovin vahvasti pitkään odotettu viikonloppu Lapin parhailla tuntureilla Pallaksella. Meillä oli eka kertaa kokonainen viikonloppu aikaa ja sitä varten kaksi yötä hotellissa. Viime vuonna Markku sairastui reissun toisena päivänä kunnon flunssaan, mutta nyt se ilkimystauti kolkutteli jo ennen lähtöä. Päätin etten kyllä ala jos sairastellaan sitten koko viikonloppu, ja kävin apteekista parilla kympillä flunssalääkkeitä. Jotenkuten se olo saatiin neutraloitua suht okeiksi ja päästiin lauantaina suksille.Pallas Taivaskero (135)Pallas Taivaskero (13)Pallas Taivaskero (128)

Meillä oli alunperin suunnitelmissa saavuttaa reilun kymmenen kilsan päässä sijaitseva Nammalakurun kämppä, mutta Markun flunssan vuoksi siitä luovuttiin. Lyhennettiin tavoitetta Taivaskeron huipuksi. 809 metrinen, Pallastunturien korkein huippu ei olisi kovin kaukana ja sinne pitäisi tähän aikaan vuodesta päästä ”vaivatta”. Kyseiselle nyppylälle ollaan päästy viimeksi vuoden 2013 kesällä, ja yritykset talviaikaan ovat epäonnistuneet aina syystä tai toisesta.

Hyvän aamupalan jälkeen oli ihan mahtava lähtiä ulos. Muistot viime vuoden upeasta kelistä ja puuterisista rinteistä oli kirkkaana mielessä. Miten se keli voikin vaihdella niin paljon? Vaikka ulkona oli vain -5 astetta pakkasta, tuuli yltyi voimakkaisiin lukemiin. Ainakin navakalta se tuntui, kun sitä vasten kohtisuoraan yritti nousta rinnettä ylös. Tuuli yltyi sitä mukaa mitä meillä alko räkä valumaan. Ja kaiken lisäksi sitä puuterilunta ei ollut missään. Kuin olisi jäätä pitkin koittanut kiivettä rinnettä. Muutamaankin otteeseen jouduin niin pahaan paikkaan, etten omin avuin päässyt ylös enkä alas, saati sivuille. Sukset oli pakko kantaa. Mutta ei sitä pehmeää lunta ollut edessäpäinkään. Ja meidän sukset on ilman sitä aika hyödyttömät.Pallas Taivaskero (19)

Palkaskeron rinteen korkeimmassa kohdassa käytiin tällainen keskustelu:

Markku: Mie en oo ainakaan nauttinu hiihtämisestä sekuntiakaan!

Mie: No en miekään kyllä, mutta oonkin keskittynyt maisemiin.

Päätettiin yhteistuumin olla kiusaamatta itseämme enempää ja näin ollen nakattiin suksemme hankeen pystyyn ja jatkettiin kävellen. Samalla mietittiin miten idioottia oli edes suunnitella sitä Nammalakurun reittiä kun pari kilsaa nousuakin saa ihan kärtypersefiiliksen. No ei muuten, muttako ei ollu sitä lunta!Pallas Taivaskero (39)

Painettiin tuulta vasten hitaasti sauvat tukenamme ja lähettiin kiertämään Taivaskerolle. Tällaisen avonaisen maiseman huono puoli on kyllä se, että kaikki näyttää olevan tosi lähellä, vaikka matkaa olis vaikka kuinka! Mie arvelin siinä rinteessä, että Markulla loppuu kohta usko, mutta en antanut periksi! En viitsinyt loppuvaiheessa enää edes kysyä, että jaksaako se. Olisin varmaan saanut vain murinaa vastaukseksi. Kun ei viiteen vuoteen oltu päästy Taivaskerolle, niin mie en ainakaan aikonu luovuttaa. Olympiamerkilla Markullaki jo hymyilytti ku alettiin kuvia ottamaan. Täällä on siis vuonna 1952 sytytetty Olympiatuli, ja muistomerkki on huipulla siitä muistuttamassa. Nyt se tietysti oli lumen alla, mutta ei mikään kieltänyt sen päälle kiipeämästä. Pallas Taivaskero (48)Pallas Taivaskero (66)Pallas Taivaskero (49)Pallas Taivaskero (85)Pallas Taivaskero (95)

Alas oli ihana tulla, niin uskomattoman nopeasti saavutettiin sukset matkalla takaisin hotellille! Mie kokeilin laskea suksilla vähän matkaa, mutta ei siitä tullut mitään. Laskin sukset pyllyn alla rinteen jyrkimmän kohdan ja vasta tasasella uskalsin laittaa ne takaisin jalkaan. Keli ei todellakaan ollut meidän puolella tällä kertaa.Pallas Taivaskero (122)Pallas Taivaskero (106)Pallas Taivaskero (120)

Mutta oli se tämäkin reissu ihan kiitettävä ponnistus. Markun Polarin mukaan matkaan kului melkein neljä tuntia ja reilut 2200 kaloria. Vertikaalista nousua oli 350 metriä. Ei vielä lähelläkään Björklidenin Låktatjåkkon seikkailua, mutta ihan kiitettävä urakka kuitenkin! Palautuminen reissusta oli kolmen tunnin päikkärit hotellilla ennen ansaittuja illallisburgereita. Hotellin sauna oli myös onneksi lämpimänä. Raflassa olisi ollut illalla vielä joku random orkesteri esiintymässä, mutta me taidettiin olla siihen mennessä jo nukkumassa. Kunto on kyllä rapistunut, ja ne odotukset omista voimista on edelleen ihan hurjalla tasolla. En ymmärrä miksei me jo viime vuoden Norjan reissuista ole opittu, että se lähinkin nyppylä on useinkin meille ihan liikaa. 😀 Pallakselle tuskin palaamme tulevana talvena uudelleen, mutta kesäkohteeksi sen voisi pitkästä aikaa ottaa. Nyt ei olisi enää niitä huiputuspaineitakaan.

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Heidi / Seikkailujen helmiä maanantai, maaliskuu 13, 2017 at 21:41

    Pallas on IHANA! En tosin oo käyny talvella, mutta kesällä kyllä. 🙂 mielettömät maisemat!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, maaliskuu 14, 2017 at 20:11

      Se on vieny kyllä jalat alta useaan otteeseen! Jopa ihan kirjaimellisestikin 😀

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa maanantai, maaliskuu 13, 2017 at 23:06

    Haha, tunnistan vähän itseni tuosta, että huipulle vaikka väkisin! Mäkään en todellakaan ole missään huippukunnossa. Varmasti kunnon sohvaperunaa paremmassa, mutta se on aika kaukana mistään kunnon suorituskestävyydestä. Enkä edelleenkään tajua, miten oon voinut kiivetä sekä Machu Picchulle että sille Wayna Picchun vuorelle sen takana samana päivänä ja omin jaloin. 😀 Ilmeisesti jollain silkalla maanisuudella… Oon nyt yrittänyt aloittaa pienimuotoisen kuntokuurin ja voi morjes ei meinaa töissä asiakaspalvelussa seistessä (saisi siellä istuakin mutta kun on tottunut seisomaan) jalat kantaa :’D

    • Reply Maarit Johanna tiistai, maaliskuu 14, 2017 at 20:13

      Jälkikäteen aateltuna ollaan meki tehty ihan hulluja nousurykäsyjä ja en kyllä vieläkään usko, miten ollaan niistä selvitty! Kun palaa taas vanhoihin blogipostauksiin, niin kyllä sitte muistuu mieleen millaisissa fiiliksissä niitä juttuja kirjoitettiin. Jalat oli rakoilla ja reppu oli hiertänyt lantioon ja hartioihin kivat veriset saumat 😀 Mieki muka yritän nousta tunniksi päivässä vähintään sähköpöydän kanssa seisomaan, mutta niin sitä vain tuntuu ettei muka pysty tarpeeksi hyvin ajattelemaan seisoma-asennossa. Muka! Selityksiä, mutta näillä selityksillä saa sitten itseään taas kesällä puskea tuntureille ja vuorille, kun ei taas jaksa 😀

    Leave a Reply