Yleinen

Onnea Pohjanhovi 80 ja Maarit 24!

sunnuntai, 16 lokakuun, 2016

Kun sähköpostiin kilahti kutsu Rovaniemen legendaarisimman hotellin syntymäpäiväjuhliin ajattelin tietenkin katsoa ensimmäiseksi kalenteristani onko päivälle varattu mitään. Mutta kappas, sehän on minun syntymäpäivänäni! En ole parantumaton bilettäjä, joten olin ajatellut viettää kaksnelosiani lähinnä käymällä sushilla ja skumpalla tai aloittaa aamuni hotelliaamiaisella. Ei ollut etukäteen mitään käsitystä, että juhlisin synttäreitäni joskus yhdessä Pohjanhovin kanssa. Tuon saman hotellin, joka on tuttu jo Nätti Jussin tarinoista, joita olen pikkutyttönä kuunnellut iltasatuina, ja jonka ohi pyöräilen joka päivä töihin mennessäni.

Tummaa pitkää pukua piti metsästää pari viikkoa. Netin syövereiden ohjeet kertoivat naisten käyttävän edelleen pitkää mekkoa, mutta astellessamme vihdoin syntymäpäivänäni Pohjanhovin ravintolasaliin kättelyiden ja alkumaljojen kautta tuli nykymuoti vihdoin minunkin silmilleni. Ei olisi tarvinnut uskoa netin etikettiä vaan laittaa se hienompi, mutta lyhyempi mekko.

Pohjanhovi 80 Rovaniemi (2)
Pohjanhovi 80 Rovaniemi (84)Pohjanhovi 80 Rovaniemi (170)
Tervetuliaispuheissa kerrattiin vähän Pohjanhovin historiaa, joka oli minullekin pääosin ihan uutta tarinaa. Jokaisella puhujalla oli omia kokemuksiaan hotellista vuosikymmentenkin takaa. Ei mikään ihme, että paikasta on ajan kuluessa tullut legendaarinen!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pohjanhovi 80 Rovaniemi (3)

Perinteistä Pohjanhovin riekkoa

Illallinen oli yksi suurimmista syistä miksi mekin tälläydyimme parhaimpiimme ja tulimme paikalle. Minulla on henkilökohtaista kokemusta Pohjanhovin antimista viimeksi joskus kymmenvuotiaana äitienpäivälounaalta. Oli jo aikakin tulla uudelleen maistelemaan. Kalaisalle alkupalalautaselle täys kymppi! Vesi herahtaa kielelle, kun vain vähän muistelee miten huippuhyvää siika oli ja miten suussasulavaa oli saatu jokirapuskagenista. Riekkoannokseni olisi kaivannut kastiketta seurakseen. Markun lautasella sitä oli riittämiin, mutta minulla sitä oli vain nimeksi. Liha oli muuten hyvin onnistunutta ja perunapaistos sopi sen pariksi erinomaisesti. Riekko ei ole minulle illallispöydässä mikään uusi tuttavuus, mutta pakko myöntää, että ravintolassa söin sitä ensimmäistä kertaa. Linturiistaa harvemmin on tarjolla Lapissakaan.

Jälkkäriä kannatti odotella, sillä se oli tosi moniulotteinen! Näytti päältäpäin ihan uunissa kuorrutetulta lumipallolta, mutta halkaistessa sieltä paljastui kinuskinen sydän ja pohjalla kylmä marjapiirakka.

Pohjanhovi 80 Rovaniemi (18)Pohjanhovi 80 Rovaniemi (23)Pohjanhovi 80 Rovaniemi (30)

Jari Tervo sukelsi Kemijokeen

Rovaniemeltä kotoisin oleva kirjailija Tervo viihdytti kuulijoita tarinalla ylioppilasjuhliensa jälkeisestä aamusta. Tervo oli pitänyt ylioppilasjuhlassa puheen, joten aamun tunteina se oli tuntunut Kemijoen rannassakin hyvältä ajatukselta. Puhetta ruvettiinkin pitämään toinen lahje jo jokivedestä märkänä. Loppujen lopuksi päädyttiinkin uimasille, pelastuttiin veneeseen ja jouduttiin poliisiaseman kautta kotiin. Äiti oli kuulemma uskonut selityksen yöllisestä sateesta kun poika oli palannut kotiin märissä kamppeissa. Hah 😀

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tervon jutut veivät myös Sodankylään verkkoja kokemaan pimeän viinan myynnin aluepäällikön kanssa pikkutakissa. Parhaita juttuja! Lopuksi onniteltiin vielä Tervon äitiä, joka samalla päivämäärällä täytti 78 vuotta!

Angelit joikasivat moottorikelkan

Eniten odottamani ohjelmanumero oli Angelin tyttöjen joiut. Tämän poppoon olen viimeksi nähnyt pienenä, mutta niin se joiku vain toimii korviin kiemurrellen kerta toisensa jälkeen. Joikuja tehdään yleensä ihmisistä, mutta nämä joikasivat myös vähän epäonnistuneen moottorikelkkareissun! Kyseinen joiku oli saanut lempinimekseen Lynx 3900.

Pohjanhovi 80 Rovaniemi (54)

Paula Koivuniemen aikuinen nainen

Mitäpä olisi juhla ilman yllätysnumeroita? Pohjanhovin pitkäaikaisimman hotellinjohtajan Päivi Olkkosen muotokuva paljastettiin yllätyksenä viimeisenä ohjelmanumerona ja Paula Koivuniemi yllätti laulamalla Päiville henkilökohtaisesti aikuisen naisen. Kyseinen kappalehan kuuluu jokaisen naispuolisen syntymäpäiville vähintään karaokessa laulettuna. Kelpuutin paljon mieluummin tämän laulun Paulan itselaulamana.

Me emme Markun kanssa oikein koskaan tanssi tai ole juhlissa niin pitkään, että kerkeäisimme joraamaan tanssilattialle. Eilen kerettiin! Sen jälkeen uni jo kutsui. Oli varmasti yhdet mieleenpainuvimmista omista synttäreistä ikinä.

Pohjanhovi 80 Rovaniemi (65)

Hotelli

Me oltiin molemmat Pohjanhovissa ensimmäistä kertaa yötä. Tämäkin epäkohta Rovaniemellä asumisessa oli hyvä tulla jo korjaamaan. Olisihan se ollutkin hankalaa lähteä parin kilsan päähän kotiin juhlien jälkeen. Oli leppoisaa laittautua huoneessa ennen juhlia ja karata sinne takaisin nukkumaan kun tanssijalat kävivät liian raskaiksi. Aamiainen yllätti minut iloisesti valikoimallaan ja flyygelimusiikilla. Liekö soittaja ollut paikalla vain tässä erikoistapauksessa, sitä en tiennyt. Nautittavaa kuunneltavaa se oli aamiaisen seurassa silti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi kohokohdista oli käydä testaamassa hotellin uima-allas. Olen tuuminut aina ohi ajaessani millainen allasalue Pohjanhovissa mahtaa ollakaan. Olemme molemmat innokkaita uimareita ja hotellien altaat on aina pakko käydä testaamassa. Yleensä niissä saa olla aika rauhassa, koska suuressa suosiossa allasalueet eivät melkein koskaan ole. Pohjanhovin altaillekin saimme sunnuntaina yhdentoista aikaan mennä tutustumaan ihan kahden kesken. Vesi ei ollut ihan niin hyytävää mitä olin kuvitellut ja viihdyinkin hetken polskimassa. Markulle riitti kerran päästä päähän. Juhlinnan täyteisen illan jälkeen aamu-uinti virkisti silti sekä mieltä että kehoa!
Pohjanhovi 80 Rovaniemi (155)Pohjanhovi 80 Rovaniemi (102)Pohjanhovi 80 Rovaniemi (122)20161016_110034
Ennen lähtöä kävimme tsekkaamassa vielä pienen historiikkinäyttelyn hotellin alakerroksessa. Kaikki kahdeksan vuosikymmentä olivat edustettuina ja tärkeät vieraat Kekkosesta muihin valtion päämiehiin eritelty. Tuleva Thaimaan kuningaskin on viihtynyt aikoinaan Lapin vierailulla Pohjanhovissa! Pohjanhovi 80 Rovaniemi (134)

Paikalla oli tunnelmointia Pohjanhovin alkuvaiheista ennen ja jälkeen räjäytyksen ja katettu pöytiäkin vanhojen tyylien mukaisesti.Pohjanhovi 80 Rovaniemi (139)
Kiitos kutsusta juhliin! Me nautimme pienestä breikistä kotikaupungissa. 🙂

Enemmän Pohjanhovin historiasta, sen legendaarisista ihmisistä, räjäytyksestä ja muista vaiheista voi lukea Tämä Matka-blogin jutusta.

20161016_181227

Onnea Maarit 24!

Onnea Pohjanhovi 80!

Ja onnea Jari Tervon äiti 78! 😀

 *Olimme Pohjanhovissa kutsuvieraina emmekä vastanneet kustannuksista itse*

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

You Might Also Like

41 Comments

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi sunnuntai, 16 lokakuun, 2016 at 22:06

    Ja Tervon takin pelasti Tepon veli : D

    Oli kivat kemut, ja kiva oli nähdä!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:02

      Ai niin toi pitikin muistaa! 😀 Oli kyl mukavaa!

  • Reply Sunna sunnuntai, 16 lokakuun, 2016 at 22:55

    Oi miten ihanat synttärit! Kyllä vain sinun kunniaksi kannatteekin tuollaiset kestit järjestää 😉 Pohjanhovi näyttää juuri siltä kuin kuvittelinkin: mukavaa, Lappi-henkistä tyylikkäällä tavalla.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:03

      Kyllä vain minunkin kunniaksi 😉
      Jeps, mutta ei mitään turhia krumeluureja.

  • Reply Stacy Siivonen maanantai, 17 lokakuun, 2016 at 00:00

    Riekko lautasella tuntuu samalta kuin söisi pandaa. Joiku tuntuu minusta tosi eksoottiselta. Onneksi kukaan ei ole joiannut minusta, moottorikelkka kuulostaa paremmalta valinnalta. Tervoa en arvosta kyllä yhtään. Mitä tulee mekkoihin, niin minun kokoni valitsee vaatteet minulle, joskin kerran jävi niin, että suurin olikin liian io minulle.
    Onnea syntymäpäivän johdosta! Mahtava tapa viettää synttäreitä!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:04

      No jos on vegaani niin varmasti silloin mitä tahansa lihaa voi verrata pandaan. 😀
      Kiitos onnitteluista!

  • Reply Katja maanantai, 17 lokakuun, 2016 at 08:14

    Hurjasti onnea kaikille! 😀 Vaikuttaa oikein onnistuneilta kemuilta 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:04

      Kiitos Katja 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, 17 lokakuun, 2016 at 15:06

    Onnea vaan, erityisesti Sinulle! Rovaniemi on toistaiseksi ohitettu vaan päivävisiiteillä, joten vaikka hotelli legendaarinen olisikin, niin ei ole tuttu 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:05

      Kiitos Pirkko! 🙂 Kannattaa käydä, muutenkin kuin Pohjanhovin takia. Minusta Rovaniemi on vähiten tunnettu korkean tason ravintoloistaan. Suosittelen!

  • Reply Marimente maanantai, 17 lokakuun, 2016 at 15:26

    Onnea täältäkin joka säädylle tasapuolisesti! 🙂 Mullekin maistuisi siika ja tuo jälkkäri kuulostaa ja näyttää herkulliselta!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:05

      Kiitos Mari! Mulle kelpais tuo jälkkäri uusiksi koska vaan ^^

  • Reply Meidän matkassa / Monna maanantai, 17 lokakuun, 2016 at 21:56

    Auts nyt on pakko myöntää että Pohjanhovi on kyllä itselläni Suomen hotellivierailuista sieltä häntäpäästä! Vanhat huoneet, joissa ei kuumalla säällä ollut ilmastointia, joten auringon puoleisella seinustalla meinasi tukehtua huoneeseen ja se uima-altaan vesi oli ainakin syyskuussa jäätävän kylmää 😀 Edullisemmalla hinnalla olisi päässyt parempaan hotelliin (käytimme yöpymiseen lahjakortin) joten ensi kerralla valitsemme Rovaniemellä kyllä toisen hotellin. 🙂 Ja meillä ei siis ole todellakaan tapana valita kalliita hotelleja reissuissa ja harvoin Suomessa tulee hotelliöitä vietettyä..

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:07

      Voi surku mikä kokemus! Suomessa tai Lapissa tosiaan aika harvoissa hotelleissa on varmaan sitä ilmastointia kun ei sitä tarvitse kuin pari kuukautta vuodesta. Uima-allas oli tosiaan yhtä kylmä kuin normi altaat uimahallissakin, mutta kylläpä virkistyi 😀

      • Reply Meidän matkassa / Monna perjantai, 21 lokakuun, 2016 at 16:14

        Mä oon melkein varma että ne on lämmittäneet teille tuota allasta koska se oli siis saman lämpöistä kuin uimahallien kylmävesiallas kun me käytiin! 😀

        Ja ensimmäisestä kommentista jäi se tärkein, eli Onnea! 🙂

  • Reply Veera tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 10:44

    Synttärionnittelut! Hauskaa, että sattui tuollainen ekstratilaisuus just oikealle päivälle. Toi allasosasto on aika kivan näköinen ja aina yhtä hauskaa päästä uimaan rauhassa.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:07

      Kiitos Veera! 🙂 Oli kyllä mitä onnekkain sattuma :p

  • Reply Kohteena maailma / Rami tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 15:42

    Olipa oiva tapa viettää myös omia synttäreitä samalla kertaa! 80-vuotta on Suomessa pitkä ikä hotellille, joten hienoa, että juhlivat sitä noin isosti!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:16

      Kyllähän sitä piti tilaisuus käyttää hyväksi 🙂

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta tiistai, 18 lokakuun, 2016 at 20:44

    Spesiaalit synttärit, joten onnea kovasti! 🙂 Kiva postaus hotellista!

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:14

      Kiitos Sandra 🙂

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää torstai, 20 lokakuun, 2016 at 05:14

    Onnittelut täältäkin!

    Ihanan näköisiä herkkuja. Vaikka et ollut ajatellut juhlia suuremmin, niin oli varmaan mukavaa kuitenkin päästä pukeutumaan ja päästä nauttimaan juhlatunnelmasta.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:15

      Kiitos! Tälläytyminen silloin tällöin on kyllä paikallaan 🙂

  • Reply miraorvokki torstai, 20 lokakuun, 2016 at 21:09

    Aivan ihanat spesiaalisynttärit tuli sitten tälle vuodelle!! Näytät ihan järjettömän onnelliselta näissä fotoissa – ihana sinä! Ruoat kuulostaa ja näyttää tosi hyviltä! Pohjanhovi olisi vallan potentiaalinen majapaikka kun joskus saa hinattua ittensä vähän ylemmäs 🙂

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:16

      Kiitos Mira! Kieltämättä oli aika onnekasta 🙂 Legendaarinen tämä ainakin olis! Kyllä sun täytyy Lappiin tulla anyways ^^

  • Reply Unna Äkäslompolo torstai, 20 lokakuun, 2016 at 22:13

    Tosi upea juttu. Onneksi olkoon! Itse olen asustellut Rovaniemellä vuoden verran ja Pohjahovissa on tullut käytyä vain parissa kokoushuoneessa. Kuulostaa kyllä ihan mahtavilta juhlilta! Nuo ruoat, voi että, ihan vesi herahti kielelle.. Varsinkin tuosta jälkkäristä! Mistä siinä Angelin tyttöjen laulussa laulettiin?

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:17

      Kiitos! Asutko sie edelleen Rollossa vai ootko jo muuttanut muualle? 🙂
      En mie oikein tiedä miten sitä voi edes kertoa mitä joiussa lauletaan. Se on vähän erikoisemmin kerrottua tarinaa, että kannattaa varmaan kysyä asiaan perehtyneeltä saamelaiselta 😀

  • Reply Lotta | Watia.fi lauantai, 22 lokakuun, 2016 at 06:13

    Ihana tapa viettää synttäreitä! Kiva että jäitte vielä tuonne yöksi. Ei ole vielä koskaan ollut tarvetta yöpyä Rovaniemellä, mutta mielenkiintoinen historiaa täynnä oleva hotelli olisi Pohjanhovi ehdottomasti. Täytyy pitää mielessä, jos Rovaniemellä on joskus tarve vielä yöpyä. Toivottavasti, sillä kaupunki ei kovinkaan tuttu ole. Ehkä sut sais oppaaksi? 😉

    Synttärionnea vielä näin jälkikäteen!

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:17

      Kiitos Lotta! 😀 Ilmoittele ihmeessä jos olette tulossa, lähden mielellään oppaaksi 🙂

  • Reply sanni lauantai, 22 lokakuun, 2016 at 09:55

    Myöhästyneet onnittelut myös minulta! Ihana yllätys tuo Paula Koivuniemen laulu; toivon mukaan siitä oli osa osoitettu myös sinulle! ?

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:17

      Kiitos Sanni! Mie toivon että edes vähän oli 😉

  • Reply Teija / Lähdetään taas lauantai, 22 lokakuun, 2016 at 14:27

    Omassa kotikaupungissa ei tosiaan tule hotelleja koluttua. Onkin yleensä tosi hankalaa suositella ihmisille hotellia Helsingistä, kun eihän täällä tarvitse hotellissa öitä viettää.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:18

      No aivan totta joo! Miekin varmaan kohta enempi osaan suositella Helsingin hotelleja kuin Rovaniemen. Vaikka on täälläkin kyllä tullut ainakin visiteerattua useammassa.

  • Reply salaine lauantai, 22 lokakuun, 2016 at 20:22

    Hienot synttärit kieltämättä. Ole onnellinen, että sait muista huolimatta pukeutua pitkään mekkoon. Me olemme myös joskus yöpyneet samassa paikassa, missä juhlat on olleet. Se on kyllä hyvä ratkaisu, koska voi käydä omassa huoneessa siistiytymässä.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:19

      Olin kyllä ihan tyytyväinen, että ainakin itse noudatin koodia 🙂 Kieltämättä kauhian kätevää, kun ei tarvinnut esimerkiksi tilata taksia kotiin ja aamiaisenkin saa ilman omaa vaivaa!

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, 22 lokakuun, 2016 at 20:29

    Onnea! Hauskaa että nää sattui sun synttäreiksi! Äläkä yhtään harmittele sun mustaa pukua, on tosi kaunis ja aina mieluummin hieman ylipukeutunut kuin alipukeutunut. Sitä paitsi juhlaetiketti on ihmisillä muutenkin niin hakusessa, iltapukujuhlissa näkee usein (hahaha siis kerran vuodessa kun on jotkut yliopiston juhlat tms) naisia hiukset auki, vaikka sekin on käsittääkseni etikettivirhe, ja onhan se nyt juhalavampaa olla hiukset laitettuna. Kiva postaus!

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:20

      En olis kyllä kehdannut jättää tukkaa auki! 😀 Se on ehkä minuutin hyvänä ja sitten ihan hajallaan. Seuraavalla kerralla kyllä ehkä kyselisin slti etukäteen miten porukka meinaa pukeutua. Mulla ei edes ole mistään yliopiston juhlista taustaa, kun en AMKlaisena koskaan ole sellaisissa ollut 😀

  • Reply Terhi / Muru Mou lauantai, 22 lokakuun, 2016 at 23:43

    Onpas ollut kivat synttärijuhlat! Harvoin tulee noin fiinisti juhlittua, joten varmasti kelpas 🙂 Tuo jälkkäri kuulostaa taivaalliselta, nam!

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:20

      Sano muuta! Ja se oli kyllä uuu, niin nam! 🙂

  • Reply Tiia/ReiseReise maanantai, 24 lokakuun, 2016 at 22:49

    Paljon onnea!! Ihan mahtavat synttärit. 😀 Olisi joskus kiva pukeutua noin hienosti.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, 28 lokakuun, 2016 at 16:20

      Kiitos! Oli tosiaan 🙂

    Vastaa käyttäjälle Meri / Syö Matkusta Rakasta Cancel Reply