Yleinen

IGTT – Ei niin kovin pitkä historiani retkeilijänä

torstai, lokakuu 6, 2016

Suhteeni luontoon ei ole aina ollut auvoinen. Heräsin tähän asiaan kunnolla uudelleen tätä Iltalehden artikkelia varten tehdyn puhelinhaastattelun aikana. Totta tosiaan, en olekaan aina ollut luontoihminen ja retkeilijä. Minusta on tehty juttu Lapin Kansaan, kun kolmevuotiaana tunnistin sata erilaista kukkaa. Luonto oli ihmeellinen ja kaikki kaunis huokailuttavan ihanaa. Lapsen mielikuvituksella ja mielenkiinnolla termit ja nimet tulivat tutuiksi. Sienimetsäänkin piti päästä mummon kanssa, vaikka sienet olivatkin ja ovat minusta edelleen yök. Äitin kanssa kävelyllä saatoin koluta ojanpohjia jonkun hienon kasvin löytämisen toivossa. Sodankylässä tutuiksi tulivat lempparini tatarikohokki ja tunturikurjenherne. Ala-asteella sijoituin tiimini kanssa erätaitokilpailussa kolmanneksi. Ukki ja iskä opettivat pilkkimään, virvelöimään ja uistattamaan. Erätaidot jäivät haltuun, mutta teini-ikään kasvaessa kiinnostus ojien pohjia, kukkaniittyjä, sienimetsiä ja luontopolkuja kohtaan lopahti lähes täysin.ig_erämimmit3

En ole ollut koskaan partiossa, eikä mikään reppu selässä pitkospuille lähteminen saanut minua teininä innostumaan. Päin vastoin. En tiedä onko vanhemmillani tai sukulaisillani kuvamateriaalia minusta teininä maailmankaikkeuteen kyllästynyt ilme naamalla ja tyllihame (!!) päällä Sokanaavan lintutornille vievällä polulla. Saattaa nimittäin olla. Jotaki sammalia, blääh! Muistan edelleen miten kamalaa siellä oli silloin viisitoistavuotiaana. Ihan siis periaatteesta. Vaikka saatoin ehkä salaa tykätä. Ja ulkoilu nyt muutenkin oli ihan hirveää. Paitsi hillajängällä ja mustikkametässä. Niistä reissuista en valittanut koskaan, mutta retkeily tuntui olevan turhinta ikinä ja suoranaista ajanhukkaa. Mökillä oli ihan kivaa, koska sinne pystyi ottamaan kirjan ja cd-soittimen matkaan. Teini-ikäisestä Maaritista kasvoi kuitenkin aikuinen, mutta luontoinnostus ei palannut lapsuuden tasolle ja siitä yli ennen kuin löysin töistä ”junantuoman”, eli eteläsuomalaisen kesäharjoittelijan. Se oli Markku. Ja se vietti viikonloput ja joskus arki-illatkin ulkona reppu selässä. Ihmettelin sille miten se jaksaa. Eihän täällä nyt mitään jännää ole! Lapissa, hyvänen aika, ei ole mitään nähtävää!

Ja toinen kun oli saapunut Lappiin kuin lapsi huvipuistoon.

Tässä kuvassa jo neljättä kertaa Pyhä-Nattasella.

Tässä kuvassa jo neljättä kertaa Pyhä-Nattasella.

Vasta Markun löytäneenä halusin tietenkin mennä sinne ja tehdä sitä mitä hänkin. Minulta otettiin luulot pois Noitatunturin lenkillä, josta olin aikaisemmin kävellyt vain pienen matkan Pyhänkasteen lammelle ja putoukselle. Maisemia käytiin ihailemassa Kiilopäällä, Luostolla, Pallaksella, Nattasilla, Saanatunturin portailla ja kotoisella Sattasvaaralla. Mie olin kotiväelle melkein vihainen: miksei mulle ole kerrottu niistä hienoista paikoista? Miksei minua ole koskaan viety? Teini-iässä tehdyt retket oli pakko suunnitella superhelpoiksi, koska pikkuveljeni oli silloin vasta muutaman vuoden ikäinen. Ei vauvaa voinut välttämättä vielä vaikeasti saavutettaviin paikkoihin helposti. Luontoretket olivat periaatteessa marjastusmatkoja. Harvoin lähdimme patikoimaan, ellei vähän kauempana taipaleen takana oleva hyvä hillapaikka vähän vaeltamista vaatinut. Paljon kuitenkin liikuimme luonnossa, sitä en todellakaan voi kiistää. Ehkä minä en vain murkkuilu-uhmassani edes halunnut nähdä luonnossa mitään hienoa, vaikka minut olisi kärrätty helikopterilla kaikista komeimman tunturin huipulle maisemia katsomaan. Onneksi pikkuveljenikin on kasvanut teiniksi ja nyt minä saan vuorostani hehkuttaa perheelleni kaikkia upeita paikkoja ja viedä heidätkin katsomaan. Koko porukalla ollaan käyty ainakin Nattasilla ja äitin olen henkilökohtaisesti vienyt virkistysretkelle Kumputunturiin.ig_erämimmit2

Sodankylään opiskelujen jälkeen palatessa oli pakko ottaa vahinko takaisin ja käydä reissussa aina kuin mahdollista. Tuntui niin pöljältä miten kotikulmilla sijaitsevat kohteet olivat mulle uusia ja ihmeellisiä, mutta Markulle vanhoja tuttuja. Kartalla on edelleen kohteita, joita Markku on hehkuttanut vuosia, mutta joihin emme ole vieläkään ehtineet yhdessä. Toiset kohteet ovat ihastuttaneet niin paljon, että uusien valloitusten sijaan olemme palanneet hyväksi havaittuihin kohteisiin aina uudelleen. Monet näistä ovat teiden varsilla mitä monesti aikaisemminkin olen ajanut, mutta joista en ollut koskaan kuullutkaan. Nykyään retkeillessä osa hauskuudesta tulee juuri piilossa olevien salaisuuksien löytämisestä. Ehdottomat helmet ovat olleet blogissa useasti hehkutetut Luppioberget, Kumputunturi ja Pyhä-Nattanen.ig_erämimmit1

Karttojen tutkiminen on ollut silmiä avaavaa, Retkipaikan kartan kohteiden valkkaaminen mielenkiintoista ja vahingossa löytäminen kaikista palkitsevinta. Ja hassuinta on se, että välillä Lapin retket tuntuu voittavan suunnitteluasteelle pääsemisessä ulkomaan reissut! Pakko myöntää, että alkuvaiheessa bloginkin olemassaolo vaikutti välillä ratkaisevasti mielenkiintooni lähteä retkelle. Saisiko reissulta hyviä kuvia tai hyvän jutun? Nyt tuollaiset ajatukset tuntuvat aivan toisarvoisilta, vaikka toki edelleenkin muistan kantaa reissuilla kameraa tai vähintään puhelinta. Meidän moniin monituisiin retkiin on kyllä vaikuttanut sekin miten halpaa retkeily on verrattuna ulkomaan matkailuun. Bensarahat kohteeseen ja päiväretkelle ei tarvita muuta kuin termari, evästä ja kamera reppuun.

Näin minusta tuli erämimmi. Tai vähintäänkin aloitteleva retkeilijä. Eväät sain kotoa lapsuudessa, mutta kipinän sytytti Markku. Haparoivia nämä alkuaskeleet ovat olleet, mutta innostus korvaa puuttuvan kokemuksen! Samanmoisille ja samanmielisille on Ida sin Vuelta-bloggaaja luonut oman, suomalaisille luontoleideille tarkoitetun instagram-tilin @eramimmit. Sain kunnian olla mukana hostaamassa! Mikäli koet erämimmeilyn omaksesi, laita tänä syksynä syntynyt tili heti seurantaan ja liity joukkoon iloiseen tägäämällä kuvasi #erämimmit 🙂 Oma instagramini löytyy tunnuksella @magellant. Kaikki postauksen kuvat ovat omalta tililtäni erämimmeilyn hengessä.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Lisätiedot ja osallistumisohjeet täältä!

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Heidi / Auringon alla torstai, lokakuu 6, 2016 at 17:07

    Kuulostaa niin tutulta, siis tuo että teiniä lopahtaa mielenkiinto vaikka mihinkä kivaan asiaan, joista myöhemmin nauttii tosissaan. Tai että periaatteessa on kiinnostanut koko ajan, mutta teininä se kannettava cd-soitin oli kuitenkin puoli maailmaa ja joku oma, eristäytynyt mielikuvitusmaailma se toinen puolet, jos ei ollut omia kavereita näköpiirissä. On se ihanaa olla aikuinen, niin voi nauttia kaikesta ihan täysillä 😀

    • Reply Maarit Johanna perjantai, lokakuu 7, 2016 at 07:14

      Oon niiiin samaa mieltä 😀 onneksi en ole tässä maailmassa ainoa joka on käyny läpi teini-iän ??

  • Reply Terhi / Muru Mou torstai, lokakuu 6, 2016 at 20:46

    Hahaa, voi teiniangsti sentään! Kyllä olen itsekin saanut naureskella hieman häpeissäni omalle teini-iän tyhmyydelle. Miksi ihmeessä sitä piti olla aina vastaan kaikkea, vaikka oikeasti olisi jopa tykännyt 😀 Kuten Heidi kommentoi: on niin ihanaa olla aikuinen!
    Mielenkiintoista luettavaa tämä sinun tarina erämimmiksi tulemisesta 🙂 Mahtavaa, että Markku sai sinut luontoon niin me saamme lukea sun upeita retkitarinoita!

    • Reply Maarit Johanna perjantai, lokakuu 7, 2016 at 07:16

      Juu kyllä mun on Markkua tässä vähän syytettävä. Mutta mihinpä sitä ei toista olis ihastuksissaan seurannut :p
      Onneksi aikuisena ei tarvitse enää samoissa määrin miettiä niinkin vakavasti mitä muut minusta ajattelee ^^

  • Reply sarrrri | La Vida Loca 2.0 perjantai, lokakuu 7, 2016 at 06:50

    Mä haluaisin nähdä sen tyllihamekuvan… ;—–D

    • Reply Maarit Johanna perjantai, lokakuu 7, 2016 at 07:13

      Nokun minäki haluaisin! Se vaan taisi olla koko episodi ajalta ennen kamerakännyköitä. Oliski yhessä fotossa etsiminen 😀

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, lokakuu 7, 2016 at 07:01

    Outoa, kun mun silmissä oot ollut aina retkeilijä! 😛 Hei kehitysehdotus blogiin! Tulin tähän Rantapallon blogisivun kautta, ja olisin mennyt lukemaan edellisiä postauksia, mutta silmiini ei osu mistään mitään ”edellinen sivu” tms nappia. Toki edellisiin postauksiin pääsee muualtakin, mutta sellainen suora painike voisi olla hyvä ihan postauksen lopussa. Ellen mä vaan oo sokea, enkä huomaa sitä. 😀

    • Reply Maarit Johanna perjantai, lokakuu 7, 2016 at 07:18

      Ja mie taas oon omissa silimissä vielä ihan aloittelija! 🙂
      Tiiäkkö mie oon ahistellu ihan samasta ongelmasta. Välillä menee hermo kun yksikään teema ei ole just sellainen kuin haluaisin ja jos sinne päin oliskin niin en osaa niitä käyttää… mutta lupaan perehtyä tähän asiaan!

  • Reply Hanna / Ranskatar reissaa perjantai, lokakuu 7, 2016 at 13:16

    Mulla on aikalailla vastaava historia retkeilijänä, teininä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa joku luontoretkelle lähtö. Vieläkään en oo mikään telttailija tai himovaeltaja,, vaan lyhyet päivävaellukset on enemmän oma juttu. Mutta jokainen eräilee tyylillään, eikä kaikkien tarvikaan olla eräjormia 😀 Siellä Lapissa varmasti riittää mahdollisuuksia retkeilyyn, oon vähän kade, ettei meillä etelässä ole tuntureita 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, lokakuu 10, 2016 at 16:11

      Päiväretkistä minäkin pidän! Meille on teltta ostettu kolmisen vuotta sitten ja ihan suht monta sataa siihen käytettiin jo rahaa. Kävi vain niin, ettei olla keretty sitä käyttää kuin vasta KAHTEEN YÖHÖN. Voitko kuvitella. Ei vain ole ollut aikaa sellaisiin reissuihin. Yksi syy tähän on kyllä se, että tehtiin molemmat maastotöitä vielä muutama kesä taakse päin, itse vielä viimeksi kesällä 2015. Ei oikein jaksanut vapaa-aikana telttailla niinä kesinä kun töiden puolesta jo oli mökkimajoituksessa ja joskus autossakin yötä :p
      Ja hei, ei retkeilyyn tarvita aina tuntureita ^^

  • Reply Saana | Live now – dream later perjantai, lokakuu 7, 2016 at 21:28

    Muah, repesin tuossa ”junantuoman” kohdalla ihan totaalisesti! 😀
    Aika vaikea uskoa, ettei sua olisi saanut teininä luontopoluille muuta kuin väkipakolla. Tyllihamekuvan haluaisin ehdottomasti nähdä minäkin! Multa on myös mennyt tämä @erämimmit-juttu ihan täysin ohi, pitääkin tutustua.

    Tuohon Merin kommenttiin viitaten, saat varmaan ihan perusasetuksista käyttöön nuo ”edellinen” ja ”seuraava” -linkit. Kokeile selata asetus-valikkoa läpi, ei ole varmaan teemasta kiinni vaan siitä, onko sulla oikea boksi tikattuna siellä vai ei! 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, lokakuu 10, 2016 at 15:27

      Onneksi niistä ajoista on jo aikaa 😀
      Kiitos vinkistä! Täytyy tutustua. En tosiaan ite ollut edes ajatellut koko asiaa, mutta nyt se pistää silmään itelläkin ja häiritsee.

  • Reply marikaw sunnuntai, lokakuu 9, 2016 at 12:21

    Mullekin sä oot aina ollut erämimmi ja retkeilijä! Ihanat teiniangstit, ite lopetin jalkapallon pelaamisen niihin aikoihin ku ei ”huvittanut”. 3-vuotiaana 100 kukkaa?? Tunnistatko vielä? Mä tunnistan ehkä kolme. 😀
    Mut joo mäkin oon löytänyt sisäisen retkeilijäni vasta nyt aikuisempana, enkä vieläkään voi sanoa nauttivani siitä ihan täysillä. Mä pelkään liikaa ötököitä ja se estää mun nauttimista esimerkiksi mustikankeräilystä. Mä ostin kauheet varusteet mustikanpoimintaa varten ja totaa se oli vähän fail.

    • Reply Maarit Johanna maanantai, lokakuu 10, 2016 at 15:29

      Hassua miten sitä aina ajattelee tuntevansa bloggaajakaverinsa täysin vaan blogin perusteella 😀 Mullakin on ollut ihan hassuja olettamuksia ihmisistä just siksi. En varmasti tunnista enää sataa! Montakymmentä voisin sanoa tunnistavani, mutta suurimman osan varmasti autuaasti unohtanut ^^

      En voi sanoa itsekään nauttivani ötököistä, mutta onneksi lappilaisille on kaupat täynnä kesäisin mitä kekseliäämpiä hyttyshuppuja ja jopa haalareita! Miekään en hillajängälle ilman ötökkäsuojia lähde, eikä pelkkä myrkky riitä mihinkään.

  • Reply Annika | Travellover maanantai, lokakuu 31, 2016 at 12:02

    Vitsit miten innostunut postaus! Ihan parasta, kun löytää oman jutun, sen jonkin, mitä vain haluaa tehdä, kuten sitten retkeillä ja eräillä. Suhteestasi luontoon ja sen muutoksesta oma esimerkkini liittyi kanssa omaan IGTT-postaukseeni. Olin Kappadokiassa ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, en enää ihan niin teininäkään, mutta se oli minusta niin tylsää ja älytöntä ja tyhmää. Palasin kesällä, ihastuin ikihyviksi ja menin syyskuussa uudelleen. Ja tiedän palaavani. Näin ihminen muuttuu. 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, lokakuu 31, 2016 at 19:48

      Kiitos Annika! 🙂 Samanlaista intoa kyllä on sinun Kappadokia-jutuistasi löytänyt <3

    Leave a Reply