Miksi ihmeessä minun piti saada kuume juuri kun silmät kerkesi kirkastua tähän jokakesäiseen marjastukseen! Viime viikonloppuna tutkittiin Rovaniemen ympäristöstä ainakin kymmenen tietopaikkaa, eikä yhdessäkään ollut mitään. Kun se sopiva aarrepaikka sitten löytyi, voi niitä onnen kiljahduksia mitä meiltä pääsi! Taisin muutamankin kerran kuulla uuden oranssin mättään löytyessä ”Elämä on just nyt ihanaa!”-kiljahduksia. Pidän sormet ristissä, että tervehdyn jo huomiseksi töihin, että olen viikonloppuna skarppina ja valmiina vetämään kumpparit jalkaan ja karkaamaan Markun kanssa maastoon Sodankylässä. Mie oon ihan sekaisin jo. Syy löytyy tuolta jängiltä salapaikoilta ja kultamarjakätköiltä. Euron kuvat silmissä suunnitellaan kerättäväksi reissukassaa täyteen kunhan töiltä joutaa. Voi kyllä meiän kelepaa! On paljon töitä, joita mie inhoan ja joita en teininä mistään hinnasta tehnyt. Hillaan lähdin eka kertaa ukin kanssa muistaakseni seitsemänvuotiaana. Keräsin vihreän Tipi & Sylvester-kuvilla koristeltuun ämpäriin kaksi litraa hilloja ja tienasin 80 markkaa. Se oli siinä. Kiilto jäi silimiin. Sen jälkeen ei ole tarvinnut jängälle pakottaa, eikä taida olla yhtäkään kesää jäänyt välistä. Ja sama se sille tienaamiselle. Metsässä liikkuminen ja kerääminen palauttaa ihmismielen sinne syvimmille juurille. Tuolla jängällä ei kuljeta kuulokkeet korvilla vaan kuunnellaan tuulta ja itikoita. Nyt me kerätään Markun kanssa yhdessä muut sukulaiset matkassa tietenkin. Hillahulluus on tarttuvaa lajia. Palataampa taas asialle kunhan urakka on tältä kesältä suoritettu!
Aluksi saalis oli tämä…
Sitten meitä jo onnisti vähän paremmin!
No okei, kyllä mie saatan kerätä vähän mustikoitakin!
Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!
4 Comments
Heh, hauska kuulla, että joku muukin kärsii samasta taudista 🙂 Hillamaniaksi olen tämän nimennyt. En meinaa jaksaa keskittyä enää viimeisiin töihin ennen lomaa, kun tiedossa on että jo tulevana viikonloppuna pääsee pohjoisen oikeille hillasoille. Joskus olen miettinyt, että mikä hillojen keruussa on lähes koukuttavaa. Jänkää on aikamoisen rankkaa polkea, öttiäisiä on joskus niin, ettei meinaa eteensä nähdä ja pitkähihaisessa ja -lahkeisessa vaatetuksessa on väliin hiestä märkänä, mutta siltikin hillastaminen on vaan niin IHANAA! Jonkinmoinen maanispohjainen sairaus tämä selvästi on. Terveisin nimimerkki Hillaa ei jätetä
No todellakin! Mie olin vahingossa vastannut sulle hassusti johonkin toiseen postaukseen ja se kommentti oli pakko poistaa 😀 Mutta voi vitsi. Tunnistan kyllä itseni!
Ihania kuvia!Itse rrrrakastan jo pelkkää suon tuoksua ja jo nämä kuvat palauttivat sen saman tien mieleen 🙂 Harmi vaan, että harvemmin Etelä-Suomessa löytyy tuollaisia määriä…
Kiiitos 🙂 Voi kyllä miekin siitä kovasti tykkään! Tervetuloa vain marja-aikaan sitten Lappiin. Täällä kyllä näytti olevan, kunhan osu oikeisiin paikkoihin. 🙂