Yleinen

Ulkona on parasta just nyt!

torstai, helmikuu 4, 2016

Huh miten voi ulkona olla nättiä. Kävin eilen ensimmäisellä hiihtolenkillä Rovaniemellä ja taivasteltiin ihan ääneen miten kunnon ulkoilu tykkylumisten puiden keskellä voittaa kyllä terapeuttikäynnin jos sellaista nyt sattuisi tarvitsemaan. Keväinen talvi on Lapissa terapeuttista aikaa olla ulkona. Olen saattanut aikaisemminkin ihmetellä miten satumaista on täällä asua. Luin vasta jutun australialaisesta pariskunnasta, joka oli matkustanut Sodankylän Kakslauttaseen viettämään häitään. Siitä jutusta tuli sellainen lämmin fiilis. Tyypit matkustaa toiselta puolen maapalloa tänne meidän naapuriin siksi että just meillä on jotain niin mieletöntä, että häät kannattaa pitää täällä. Ladulla tai ihan umpimetsässä uusien seikkailusuksien kanssa ei voi olla miettimättä, että tämä kaikki on suomalaiselle ihan ilmaista lystiä. Aina Suomeen syntyminen ei ole tuntunut lottovoitolta, mutta kevättalvella hiihtoladulla se ei ole mitään muuta kuin seitsemän oikein.

Eräänä ei niin kirkkaana päivänä ei ollut Luostotunturilla ketään. Koko tunturi vain meille kahdelle koko valkoisessa puvussaan.

Silloin kuin päivänvaloa oli vain 1,5h kerrallaan, oli kaikki valoisa aika käytettävä hyväksi. Miten maagisia olivatkaan värit noina päivinä.

Kaikista parasta on tämä. Mie asun täällä.

Veikkaan, että jos asuisin jossain etelän lämmössä, olisi Lappi varmaan haaveideni kohde. Tai on se muutenkin. Täällä on paikallisellekin niin paljon löytämättömiä hienouksia, ettei lopu edes kesken. Ulkoilu on parasta just nyt. Tai oikeastaan, välillä riittää ihan ikkunasta ulos katsominen jo mielenterveyden ylläpitämiseksi. Superkaunista!

Tämä postaus on osa uudistunutta Instagram Travel Thursdayta. Järjestäjinä toimivat nykyään RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Minut löytää instasta nimimerkillä @magellant.

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply Katja | Historia de Viajes torstai, helmikuu 4, 2016 at 19:13

    Tykkään, tykkään ja tykkään! En oo vielä koskaan nähnyt tollasia maagisia puita eikä tarvis varmaan ku syötteelle mennä ni sekin haave olis täytetty?! Kaikki super plussat muutenki ulkoilulle, voi että niin pienillä hetkillä saa niin paljon lisää energiaa ja motivaatiota ihan kaikkeen! Täytyy tulla muuten tässä joskus keväämmällä moikkaamaan Rolloon sua : )

    • Reply Maarit Johanna lauantai, helmikuu 6, 2016 at 16:37

      Jee! Tuuppa ihmeessä käymään Rollossa niin lähetään vähän talven ihmemaata kattomaan Ounasvaaralle 🙂

  • Reply katareissaa torstai, helmikuu 4, 2016 at 20:17

    Kauniita kuvia ja ihana toi juttu aussipariskunnasta 🙂 Itekin kirjoittelin blogissa mietteitä talvesta ja oon kyllä ihan samoilla linjoilla siun kaa, että nyt kyllä kelpaa olla ulkona ja nauttia. Viikonloppuna aattelin uskaltautua suksille ekaa kertaa tänä talvena, vähän jännittää :DD

    • Reply Maarit Johanna lauantai, helmikuu 6, 2016 at 16:39

      Suksille uskalluksesta peukkua <3 Mie olin ihan myyty niiden aussien tarinalle!
      Voi vitsi miten mulla harmittikaan kun tänään oli niin mieletön keli enkä saanut niitä kuvia enää tähän IG Travel Thursdayhin mukaan. No, ompahan materiaalia muihin talvi-ilotteluihin 🙂

  • Reply Vintagella torstai, helmikuu 4, 2016 at 20:56

    Oih, toi toinen kuva oli kuin suoraan meidän mökiltä. Lappiin on aina ikävä, juuri tuon luonnon kauneuden ja rauhallisuuden takia. Joillekin ihmisille Lappi on yhtä kuin bileet Levillä, mutta ne ei tiedä mitä ne menettää!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, helmikuu 6, 2016 at 16:39

      Tosi harmi tuo Levin ja samalla koko Lapin maine pelkkänä bilelandiana toisinaan. Onneksi tänne tulee porukka usein ihan oikealle lumilomalle luontoon 🙂

  • Reply Simo perjantai, helmikuu 5, 2016 at 02:18

    Täällä Etelän lämmössä, vaikkei lämmin olekaan! :D, Lappi on kyl noussu semmoseks pakko-päästä-kohteeksi! Pienenä kävin kesällä Rovaniemellä ja ois kyl siisti päästä korkeammalle nimenomaan talvella!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, helmikuu 6, 2016 at 16:41

      No kyllä se täältä katottuna on kuusi kokonaista astetta etelämpänä 😀 Tervetuloa vaan tänne ja nimenomaan talvella! Rovaniemi on kyllä ihana kohde ihan milloin vaan. Suosittelen kyllä roadtrippausta vielä pohjoisempaan jos vain uskaltaa 🙂

  • Reply Jenni / Globe Called Home perjantai, helmikuu 5, 2016 at 03:12

    Oot niin oikeassa! Tai siis, mä en tuota kaamosta ole nähnyt nyt enkä koskaan aiemminkaan, mutta tänäänkin lähdin ulos ihan vaan ottamaan valokuvia, kun oli niin kaunista. 🙂 Ja viikonloppuna laskettelemaan, olen jo nyt ihan täpinöissäni!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, helmikuu 6, 2016 at 16:42

      Mulla on nyt talvella ollut monesti auringonpaiste sellainen voima saada mut ulos ottamaan kuvia ja muutenkin vähän reippailemaan 😀 Sun täytyy kyllä tulla kaamoskin kokemaan. Asuessa se on oikeasti välillä masentavaa aikaa, mutta jos tulee lyhyelle vierailulle, se on varmasti elämys. 🙂
      Laskettelu on kyllä ihanaa, mutta mulla voittaa murtsikkahiihto ^^

  • Reply Saana · Live now – dream later perjantai, helmikuu 5, 2016 at 09:37

    Ensi vuonna haluan Lappiin kaamoksen aikaan. Kirjottelin läjän juttuja Revontultentien varrelta juuri ennen joulua, ja olin aivan puulla päähän lyöty kun näin kuvia kaamoksesta. Se taivaan väriloisto on jotain niin uskomatonta, että se on pakko nähdä omin silmin eikä vaan kuvien välityksellä. Kun olin pieni, me käytiin Ylläksellä joka talvi serkkujen mökillä, mutta muistikuvat noista reissuista on aika hatarat. Viime kerrasta onkin aikaa, joten Lappi ja kaamos voisi olla hyvä tavoite ensi talvelle, vaikka harvemmin reissuja näin pitkällä tähtäimellä suunnittelen! 🙂 Ihania nämä sun kuvat, kuten aina.

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 10:12

      Suuri sydän sun kommentille! <3 Tervetuloa vain tänne kaamosaikaan. Voin viedä sut keskipäivän hiihtolenkille kun taivas on pinkki ja violetti ^^

      • Reply Saana sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 10:30

        We have a date! 🙂 Kuulostaa upealta – iltalenkki keskellä päivää!

        • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 18:03

          Joo ja pimeimpänä päivänä sitten 😀

  • Reply Terhi / Muru Mou perjantai, helmikuu 5, 2016 at 14:23

    Kylläpäs Suomen talvi on suosittu tämän kuukauden IGTT:ssä! 🙂 Enkä ihmettele, kun on noin mielettömän kaunista! Joskus vielä pitää kokea oikea Lapin talvi…

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 10:13

      Katsoin samaa ja en myöskään ollut kovin ihmeissäni 🙂 Lappi ja Suomi ansaitsee talviaikaan kyllä kaiken hypetyksen ^^

  • Reply marikaw perjantai, helmikuu 5, 2016 at 20:03

    Kaikkiin talvipostauksiin mihin oon kommentoinut oon hehkuttanut lunta mut se vaan näyttää niin ihanalta näissä kuvissa! <3 Miks mä en ite oo kuvannut ihania lumikasoja. Toi kaamos ja 1,5 tunnin valoisa aika tuntuu niin hämmentävältä. 😀

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 10:16

      Haha 😀 Tykkylumi on mun lempparia ja voisin kuvata sitä aina 🙂 Lumikasat on sitten asia erikseen 😀
      Kaamos ON hämmentävää jos sitä ei ole koskaan kokenut. Joka vuosi se myös osaa yllättää miten pimeää se pimeys voikaan oikeasti olla. Oltiin se kaikista pimein aika Lontoossa, mutta kyllä se iski vasten kasvoja kun tammikuun alussa tuli takaisin kotiin. Voi aurinko kun sitä oli niin ikävä! Siihen vielä yhdistettynä ne -40’c pakkaset niin huh hui. Meinas olla tällaisen Lappiloverin tuntemuksetkin vähän masistelevat 😀

  • Reply Kea / Deep Red Blues sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 13:44

    Mä kaipaan jo lunta! Se satoi pois täältä etelästä yhtäkkiä eilisen aikana. Onneks on vielä jokunen lumimatka tiedossa tälle kevääl,le. 🙂

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 18:04

      Sitä todellakin tulee ikävä kun siihen on ensin kerennyt tottua ja sitten se katoaa. Tännekin on luvattu plussaa koko ensi viikoksi ja se vähän pelottaa. Harmi kun ei pääse koko viikolla hiihtämään. Onneksi on täälläkin ne lumilomat tiedossa 🙂

  • Reply Laura / Tuntemattomaan ja takaisin tiistai, helmikuu 9, 2016 at 00:14

    Mua alkoi jotenkin naurattaa tämä: ”Aina Suomeen syntyminen ei ole tuntunut lottovoitolta, mutta kevättalvella hiihtoladulla se ei ole mitään muuta kuin seitsemän oikein.” Mä olen siis niin anti-talvi-ihminen kuin olla jo voi. Mielelläni ihailen kauniita talvipäiviä ikkunasta, mutta liikunta-aktiviteetit jätän mieluusti sisätiloihin. En kyllä voisi asua missään, missä lämpötila kieppuu kolmessakymmenessä vuoden ympäri, kyllä mä tykkään vuodenajoista ja luonnon muuttumisesta vuodenkierron mukana. Jotenkin vaan inhoan talvivaatteita ja kömpelyyttä kaikkien niiden kanssa, jäisiä teitä ja liikkumisen hankaluutta ilman autoa. Voi kun aina voisi vain pitää partsin ovet auki ja tassutella parvekkeelle juomaan kahvia aamuaurinkoon! Sen sijaan samaistun tuohon kirjoittamaasi lauseeseen pikemminkin kesäyönä, kun aurinko hädin tuskin laskee ja pääsee vanhempien sähköttömälle mökille huilimaan. Mä oisin varmaan maailman säälittävin Lapissa asuja 😀

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 9, 2016 at 11:25

      Hahaa 😀 Mie aattelinkin, ettei varmasti kaikki ole samaa mieltä asiasta minun kanssa! Taitaa yhä useammat ja useammat olla enemmän sinun kaltaisia talvi-ihmisiä varsinkin täällä pohjoisessa. Mutta juu, onhan kylmyydessä toki ongelmansa, mutta niihinkin voi asennoitua. Mulla ei pukeutuminen haittaa, mutta jäiset tiet ei ole minunkaan lempijuttu. Rovaniemellä voi onneksi jo liikkua ilman autoa, kun Sodankylässä sitä tarvi jos halusi lähteä ydinkeskustasta kauemmas.
      Yötön yö on omalla tavallaan ihana, mutta mulla se vaikuttaa joskus jopa pahemmin kuin kaamos. En pysty nukkumaan ja vihaan hyttysiä ylikaiken. Syksy on parasta aikaa kun aurinko jo laskee ja hyttyset on poissa. 🙂

  • Reply Annika | Travellover torstai, helmikuu 18, 2016 at 23:29

    Etelän ihmisenä haaveilen joskus vielä näkeväni tykkylumisia Lapin puita ja poron. Niin, poron. En ole nähnyt poroa luonnossa. Kuvat ovat ihania! Synnyttävät tarpeen edes kerran lähteä Lappiin. Joo, 105 maassa olen käynyt, mutten Lapissa. Lähden häpeämään. 🙂

    • Reply Maarit Johanna lauantai, helmikuu 20, 2016 at 12:26

      Mitä, et ole käynyt Lapissa? 😀 Sun on tultava tänne. Onneksi poroja on vuodenajasta riippumatta 🙂

    Leave a Reply