Yleinen

Villa ja valot Tampereella

sunnuntai, marraskuu 22, 2015

Irtiottoviikkoni etelään sai ihanan päätöksen, kun matkustin Helsingistä Tampereelle viettämään serkkujen kesken shoppailuviikonloppua. Riikka tuli Seinäjoelta junaillen, kun minä matkustin yllättävän mukavalla Onnibussilla Helsingistä. Kun olin vähän ensin kävellyt linja-autoasemalta harhaan ja toisenkin kerran väärästä risteyksestä, pääsin Riikkaa vastaan rautatieasemalle. Ihan hurjaa, miten lapsuudessa on viettänyt monet lomat serkkujen kesken ja kun alkaa korkeakoulut niin yhtäkkiä kuluukin vuosia näkemisestä. Oli ihana viettää kunnolla aikaa, eikä olla aina vain ohikulkumatkalla! Meidän missio viikonlopulle oli ostostella, shoppailla ja käydä kaupoilla. Yritin myös opettaa Riikalle gastronomisia elämyksiä, mutta niistä kohta lisää! 😀

Majoituimme Original Sokos Hotel Villaan ihan kaupungin uuden maamerkin Solo Sokos Hotel Tornin juurelle. Tampereella olisi myös ikoninen Original Sokos Hotel Ilves, mutta edellisellä pikaisella Tampereen reissulla olin niin tykästynyt Tornin ympäristöön, että halusin ehdottomasti Villaan. Hotellin design on huomattu ympäri maailmaa ja se on ollut ehdolla kansainvälisessä Interior Design Awards-kilpailussa. Sisään astumisen jälkeen pystyi jo sanomaan, etten kyllä ihmettele miksi. Ihanista riipputuoleista tuli meidän suosikkeja ja jumituimme useasti ulkoa tullessa niihin lehtiä lukemaan ja loikoilemaan. Olisipa noita lammaskeinujakin ollut aikuisten kokoisia!

Tampere oli juuri saanut juhla-asun jouluksi. Olin kuullut kavereiltani etukäteen, että kaupunki on koristeltu discopalloilla. Tämä piti itse käydä katsomassa! Täytyy melkein sanoa, että jää muutaman vuoden takaiset Lontoon valot toiseksi tämän vuoden Tampereen jouluvaloista. Kuljettiin ihan pää kenossa ja mietittiin, miksei jokainen kaupunki halua koristella katujaan niin kauniisti. Hämeenkatu oli ihan mieletön. Niiden ”discopallojen” lisäksi oli eläinaiheita, kuten pöllöjä ja kettuja. Oli pakko vain kävellä koko katu melkein päästä päähän, kun päivän hämärtyessä oli niin kaunista.

Shoppailimme Stockmannilla ja mie sain jo valmiiksi yliäyräiden pursuavaan laukkuuni glögiä lasipullossa ja ihan liikaa suklaakonvehteja! Onneksi jätin harkitsemani kovakantiset kirjat vielä kauppaan. En usko, että olisi ollut habaa kantaa niitä enää kotiin asti.

Palasimme hotellille rentoutumaan ja  huonettamme ihailemaan. Olen lukenut Villasta aikaisemmin jo blogeista, joten tiesin vähän mitä odottaa. Lempparielementeiksi huoneestamme nousi ainakin äärimmäisen suloista sydämenmuotoista valoa nurkkaan osoittava lamppu, Eames-keinutuoli ja viljapeltoinen seinä. Käytävillä oli vanhanajan viljamakasiinien tunnelmaa vielä punatiilisten seinien muodossa. Ne toimivat yllättävän hienosti.

Herkkuja Tornin puolella

Shoppailu oli kamalan kuluttavaa ja väsyttävää, joten suunnattiin kasin maissa syömään.

Riikka tunnusti olevansa vähän nirso, joten lähdimme varauksella testaamaan Paja Bar ja Grill it! Tornin alakertaan. Niin hyvää palvelua en ole Suomessa aikaisemmin saanut! Never ever! Valitettavasti en muista meitä palvelleen miespuolisen tarjoilijan nimeä, mutta hän ansaitsisi vähintään vuoden työntekijän tittelin tai jotain muuta bonusta. Lasimme olivat aina täynnä, leipää tuotiin lisää salamana kun edellinen annos oli loppunut, ja jokaisen ruuan yhteydessä kysyttiin onko kaikki hyvin. Hän oli selkeästi syntynyt palveluammattiin! Tällainen palvelu ei ole mitenkään oletuksena tavallisesti suomalaisissa ravintoloissa. Mutta se ruoka! Yritin tutustuttaa Riikan vuohenjuustoon, kun ei kuulemma koskaan ollut maistanut. Alkupalaksi tuotu grillattua vuohenjuustoa salaatilla oli minun makuuni, mutta Riikalle lievästi sanottuna ei maistunut. 😀 Sain siis herkutella sen kokonaan yksin. Pääruuaksi otin falafelia ja kasvistabboulehia ja Riikalle tuotiin Grill it! -burgeri. Ne meiltä katos parempiin suihin meleko äkkiä! Mulla on ollut tavoitteena ottaa kasvisannos aina kun on ollut tarpeeksi kiinnostavia vaihtoehtoja listalla. Nämä falafelit olivat kyllä onnistuneita. Pakko vain sanoa, että kyllä mie kieli pitkällä tuijottelin myös sitä Riikan burgeria. Oltiin aivan järjettömässä ähkyssä jo pääruokien kanssa, mutta pienen tauon jälkeen päätettiin ottaa vielä jälkkärit. Onneksi otettiin. Päätettiin heti, että otetaan kaksi annosta ja molemmat saa syödä molemmista. Suklainen Grill it! -kakku ja mustikkajäädyke paahdetulla valkosuklaalla oli jotain eeppisen makeaa ruuan päätteeksi. Suklaakakku vei voiton kaikista aikaisemmista makuelämyksistä. Me suklaasyöpöt oltiin melko onnellisia tuon ruuan päätteeksi! Yksi parhaimmista annoskokonaisuuksista Sokos Hotel-vierailuilla. Lopeteltuamme tajusimme vasta katsoa kelloa. Se oli kymmenen. Mulla ja Markulla ei varmaan koskaan mene ravintolassa noin kauaa (ollaan niitä nopeasti hotkivia suomalaisia, joita ulkomailla kummallisesti katsotaan), mutta nyt oltiin nautiskeltu ruuasta kaksi tuntia. Ulkona oli tullut täyspimeää sillä aikaa ja iltavalaistusta oli pakko mennä katsomaan.

kotoisa kokemus

Nykyään monet hotellit modernisoidaan jotenkin liian moderneiksi. Tunnelmaa luodaan valkoisen sävyillä ja jopa turhan minimalistisilla yksityiskohdilla. Villa on kokonaisuudessaan kodikas ja se on tehty lämpimillä sävyillä ja lämpimillä elementeillä. Pörröiset lammaskeinut lapsille ovat hellyyttäviä ja on ihanaa, että riipputuolista on tehty nimenomaan aikuisten oma juttu. Jos mulla olisi tuollainen kotona, istuisin siinä kokoajan. Joulupukkillekin tiedoksi hox hox!! Villassa on sellainen fiilis, että voisi jäädä takkatulen ääreen köllimään ja viettää laatuaikaa keinutuolissa kääriytyneenä villapeittoon. Sellainenkin nimittäin huoneista löytyy!

 Huoneemme ikkunasta toki kurkistelin Tornia ja mietin miten hurjat näkymät sieltä varmasti olisi, mutta Villan tunnelma vain oli jotain niin suomalaista, mitä en aikaisemmin ole kokenut. No ehkä jossain lapsuuteni motellissa, mutta en näin mukavasti. Villassahan ei ole omaa ravintolaa, vaan aamiainenkin tarjoillaan Tornin puolella. Pienestä kahvilasta saa jotain purtavaa, mutta Villa on kiva myös siksi, että samalla saa pienen kokemuksen myös Solo Sokos Hotellien puolelta. Illalla vierailtiin Moro Sky Baarissa Tornin korkeuksissa ja nautiskeltiin heti. Paikka oli kyllä aivan tupaten täynnä, mutta ei se maisemia pilannut. Aamiainen tarjoiltiin myös Grill it! -ravintolan puolella ja oli aivan törkeän hyvä! Ihmisiä oli jonottamassa myös viikonlopun tärkeintä ateriaa paljon yhtä aikaa, mutta ei se meitä haitannut. Vitsi mitä eväksiä!

Seuraavaan aamuun ja shoppailureissuun Ideaparkissa olikin heleppo herätä. Oltiin meleko tyytyväisiä! Mulla oli matkaväsymys jo päällä ja seurasin Riikkaa Ideaparkissa kaupasta kauppaan. Takaisin tullessa käytiin vielä hakemassa Villasta laukut ennen saattelua junalle. Onneksi oli aikaa vielä rötkähtää hetkeksi riippukeinuun. Mainitsinko jo, että haluan tuollaisen joululahjaksi? 😀Riikka lähti ja mie jäin vielä hetkeksi Tamperetta fiilistelemään. Keväällä olin ihan sitä mieltä, että Tampere on varmasti ihan mieletön kesäkaupunki. Nyt olen ihan varma, että joulukaupunki se on. Edelleen tuntuu, etten ole nähnyt tätä kaupunkia vielä ollenkaan, mutta kahden lyhyen visiitin perusteella ehkä ensi kesänä voisin vihdoin tulla kunnolla tutustumaan. Suomimatkailu jaksaa yllättää. 🙂

* Tämä postaus on osa projektia, jossa yövyn tämän vuoden aikana Original Sokos Hotelleissa brändibloggaajana. Yhteistyössä Pienen Ideapuodin sekä Sokos Hotellien kanssa. *

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Anna maanantai, marraskuu 23, 2015 at 01:05

    Kiva lukea blogia Suomesta, saa hyviä vinkkejä ensi vuoden Suomen matkaan! Tampere on ehkä miun suosikkikaupunki Suomessa.

    • Reply Maarit Johanna maanantai, marraskuu 23, 2015 at 08:26

      Mukava kuulla! 🙂 Tampere on kyllä ihana paikka. Pitäis päästä useamminkin.
      Onko sulle tiedossa ihan ensimmäinen Suomen matka pitkään aikaan? ^^

  • Reply Pirkko lauantai, joulukuu 12, 2015 at 13:08

    Tampereelle lähtisin. Hotelli vaikuttaa kotoiselta ja kaupungissa on mukava kulkea sekä ystävälliset ihmiset.

  • Leave a Reply