Yleinen

Original Sokos Hotel Kuusamo – Ruskaretkeläisen Basecamp

tiistai, syyskuu 22, 2015

Halutti ihan kamalasti retkeilemään. Sellaiselle ihan kunnon hyvälle retkelle, jossa kävellään reput selässä jonnekin veden ääreen ja syödään eväitä jalat aivan väsyksissä. Ruskaretkiaika on parhaimmillaan ja Lapissa niin paljon käymättömiä paikkoja. Me varattiin viikonloppumme aika Kuusamolle ja Oulangan kansallispuistolle. Vaikka olen asunut Lapissa koko ikäni, en ole koskaan käynyt Kuusamossa! Kohteen valintaan vaikutti osaltaan Sokos Hotels-ketjun Original Sokos Hotel Kuusamon sijainti ja Oulangan kansallispuistossa kiertävä Pieni Karhunkierros, joka on ollut meillä suunnitelmana käydä kävelemässä jo vaikka kuinka kauan. Perjantaina lähdettiin töiden jälkeen aivan järkyttävässä myrskyssä ajelemaan kohti Koillis-Lappia ja arveltiin olevamme kasilta perillä suvun mökillä, jonne ensiksi suunnattiin. En ollut sielläkään koskaan käynyt, joten uusia kokemuksia mahtui viikonloppuun useita!

Lauantainakin satoi. Aikamme viivyteltyämme lähdimme kuitenkin kokeilemaan Pientä Karhunkierrosta. Turisteja oli parkkipaikalla PALJON. Sateisella säällä se oli todellinen yllätys. Kierros meni kuitenkin enemmän ja vähemmän sateisissa merkeissä ja oltiin tyytyväisiä kun käytiin. Niin taisi olla myös kaikki kanssaretkeilijät! Monilla taisi olla sama suunta meidän kanssa retken jälkeen: Kuusamon keskustaan hotelliin. Voinkohan edes yrittää selittää, miten ihanaa oli päästä Original Sokos Hotel Kuusamon respaan, saada avaimet huoneeseen ja päästä suihkuun! Tämä pienen maalaiskaupungin ei-niin-pieni hotelli oli heti ensi näkemältä yllättävän moderni! Katetut lasiset käytävät toivat nykyaikaista tunnelmaa, mutta pienet maalaisvibatkin tuli silti. Ulko-ovella oli kaksi karhua vastassa, seinillä luontoaiheisia tauluja ja illalla humppaa klubilla! Tuli ihan kotoisa fiilis. Pitäähän se nyt pienet ruskatanssit olla.

Huoneemme sijaitsi C-rakennuksessa pitkän lasikäytävän päässä. Hotelli oli paljon suurempi mitä kuvittelimme! Käytävät olivat kauniit, mutta huone hyvin yksinkertainen. Punertava puu toimi sisustuksessa kauniisti, mutta seinät olivat aika tyhjät. Kylppärin kaakelit muistuttelivat siitä maalaishotellifiiliksestä, mutta sitähän monet varmasti lähtevät Kuusamoon hakemaan.  Pienen lepäilyn jälkeen päästiin Ravintola Hotkuun syömään ja oltiin taatusti paikan nuorimmat asiakkaat. Etelän ruskaretkeläisillä selkeästi tanssijalkaa vipatti Karhunkierrosten jälkeenkin! Me keskityttiin syömään hyviä annoksia sekä juomaan hyviä viinejä. Säästettiin arveluttavat (olemattomat) tanssitaitomme johonkin toiseen kertaan.

Hotkun listalta meidän pöytään tuli minun eteeni kasvispaistosta vuohenjuustolla ja paholaisenhillolla ja Markulle ihan perinteinen pippuripihvi. Voin kertoa, että molemmat katos lautasilta aika äkkiä viinin kera. Päivän retki vaati veronsa ja meillä oli ihan kamala nälkä. Söin pitkästä aikaa kasvisannoksen ja kerrankin lautaselta löytyi juuri lemppareitani, eli kesäkurpitsaa ja paprikoita. Vuohenjuusto nyt on vain älyttömän hyvää ihan minkä kanssa vain. Sain maistaa Markun pihviäkin ja se oli aika täydellinen medium. Itse olisin vaihtanut perunat Markun annoksesta vaikka lohkoiksi.

Ravintolan sisustuksesta lamput miellytti silmää. Tuollaiset kelepais vaikka kotiin! Ravintolan vieressä sijaitsi Ollin Baari, josta lappilainen tunnelma oli heti huomattavissa. Illalla paikka oli aika täynnä.

Jälkiruuaksi herkuttelimme sorbetilla ja mustikkaisella creme bruleella jälkkäriviinien kera. Sorkittiin toistemme annoksia pöydän yli ihan urakalla.  Ravintolasta tuli mieleen hiukan Rovaniemen Fransmanni, jossa käytiin Original Sokos Hotel Vaakunan visiitin yhteydessä. On sanottava, että Fransmannin voittanutta hotelliravintolaa ei ole vielä kuitenkaan tullut vastaan. Menulta löytyi lappilaisia erikoisuuksia sekä tavalliset pihvit ja pastat. Parasta illallisessa oli Markun pihvi ja tuo alla oleva järkyttävän hyvä sorbetti. Nams!

Pieni Karhunkierros oli myös erittäin väsyttävä kierros. Me nukuttiin yhdeksän ihanaa tuntia kertaakaan välillä heräämättä. Huone oli sopivan viileä ja minulle pimeä. En tarvinut edes unimaskia yötäni pidentämään. Huoneemme oli twin-sängyillä, joten valtasimme niistä ainoastaan toisen. Normaalisti suosisimme double-huoneita, mutta sellaisia ei ilmeisesti hotellista löydy. Aamiaiselle suuntasimme meidän tavoista poiketen suhteellisen myöhään, melkein kymmeneltä. Hotkussa oli rauhallista ja saimme vapaasti koota täydet lautaset sapuskaa pöytäämme. Olin syönyt illalla paljon, mutta nyt piti syödä taas ähkyt. Verigreipit oli ihana ylläri, sillä aamiaisella on hyvä saada aina jotain kirpeää sitrusta. Mie sitten rakastan hotelliaamiaisia! <3 Sitähän ette toki kuule ensimmäistä kertaa, nimimerkillä Unelmieni hotelliaamiainen -blogikirjoituskilpailun voittaja!Luovutettiin huone vasta viittä vaille kaksitoista, koska piti suunnitella vielä pieni retki tehtäväksi ennen kotiin lähtöä. Hotellilla oli hyvä valikoima karttoja ja oppaita Kuusamon alueelta ja tietenkin Oulangan kansallispuistosta. Meidät toivotettiin lähtiessä tervetulleeksi uudelleen vaikka heti! No mikä jottei, kun on tuollainen kansallispuisto ihan vieressä! Matkalla Oulangan luontokeskukselle satoi taas kaatamalla vettä, mutta ihmeen kaupalla sade loppui, kun päästiin ulos. Sunnuntain retkivalinta oli helppo: 0,8km patikkapolkua parkkipaikalta Kiutakönkään kuohuja katsomaan! Ei sen helpompaa voinut enää retkeily olla. Köngäs humisi jo kaukaa ja sen voiman kyllä kuuli. Kalliolla istuttiin hetki ja vain katsottiin ja kuunneltiin. Vieläkin piti ihmetellä miksen ole aikaisemmin kuullut Oulangan kansallispuiston hienouksista mitään ja vieraillut uskollisesti vain Pyhä-Luostolla, Pallaksella ja UKK-puistossa. Tänne haluan uudelleen! Laskemaan koskea, patikkaretkelle, ruskaretkelle tai vaikka melomaan järville.

Nämä luontomatkailijat antavat lämpimät suosituksensa Kuusamolle ja Oulangalle varsinkin näin ruska-aikaan! Toivottavasti muualtakin Lapista ihmiset löytäisivät Koillis-Lappiin koskia ja kanjonia ihastelemaan. Original Sokos Hotel Kuusamo toimii oikein hyvin luontomatkailijan perusleirinä ja monet ovatkin ottaneet sen jo omakseen. Sijainti Kuusamon keskustassa on lähellä palveluita ja ajomatka Rukalle ja Oulangalle on 20-50km riippuen mihin päin haluaa lähteä. Respassa osataan neuvoa hyvin retkeilijää mihin kannattaa mennä. Valinnan varaa on vaikka millä mitalla. Ens kerralla mie ainakin haluan jokiseikkailulle!

* Tämä postaus on osa projektia, jossa yövyn tämän vuoden aikana Original Sokos Hotelleissa brändibloggaajana. Yhteistyössä Pienen Ideapuodin sekä Sokos Hotellien kanssa. *

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Päivi Kaarina tiistai, syyskuu 22, 2015 at 18:03

    Ihana Kuusamo! Mekin oltiin siellä ensimmäistä (muttei todellakaan viimeistä) kertaa elokuussa koko perheen voimin – ja kierreltiin noissa samoissa maisemissa. Kiva nähdä blogisi välityksellä tuttuja paikkoja vähän syksyisemmissä väreissä! 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, syyskuu 22, 2015 at 20:58

      Mukava kuulla! Miekin tykkäsin tosi paljon ja haluttaisi lähteä kesällä uudelleen. Hirvittää vain se ötököiden tilanne keskikesällä, mutta samojen ongelmien kanssa painiskelen myös muualla Lapissa. Oliko teidän reissun aikaan vielä hyttysiä tai polttiaisia?
      Kyllä noiden maisemien takia kehtaa tulla uudelleen 🙂

  • Reply matu perjantai, syyskuu 25, 2015 at 20:13

    Hieno homma, että viihdyitte! Täällä riittää vielä aika paljon nähtävää:D

    • Reply Maarit Johanna perjantai, syyskuu 25, 2015 at 20:18

      Me tullaan ihan varmasti takaisin! 🙂

  • Reply jari jyrävä lauantai, joulukuu 12, 2015 at 11:18

    Original Sokos Hotel Kuusamo. Paras hotelli vuosikymmenestä toiseen. Esimerkki helsingin hotelleille: hyvää konseptia ei tarvitse muuttaa ja korjata kahden vuoden välein.

  • Leave a Reply