Mikähän siinä oikein on. Vaikka asuu kylmässä Lapissa, ei oikein kunnolla osaa nauttia edes Suomen kesästä! Kun ne ensimmäiset auringon säteet tulee kesäpäivinä, on heti liian kuuma ja pitää paeta sisätiloihin ilmastointilaitteen kaveriksi. Kyllä mie kesästäkin tykkään ja auringon valo on virkistävää. Liika kuumuus on kuitenkin aina ollut minulle ongelma. Aurinkolomista aina haaveilen, mutta ne neljänkympin helteet, joissa Santorinillakin patikoitiin… Ei niitä kestä. Aivot sulaa, ei maistu ruoka, eikä pysty edes ajattelemaan. Parasta maailmassa olisi ainainen puolipilvinen sää, sekä +20 astetta, eikä hyttysiä ikinä milloinkaan.
Kylmempikään ei haittaisi. Se olisi sitten pukeutumis- eikä riisuutumiskysymys. Kylmässä pärjää, kuumassa ei millään. Siksi olenkin nyt huomannut etsiytyväni eurooppalaisille kaupunkilomille talvella ja kesiksi haaveilen kohteista, joissa ei paahdu ihan pilalle.
Islanti, Norja, Svalbard, Färsaaret, Kanada, Alaska, Uusi-Seelanti, Grönlanti, Skotlanti…
Muutamassa mainituista on jo käyty, ja muutama tulossa! Islannin vaihto-opiskelu oli valehtelematta elämäni parasta, mutta rankinta aikaa. En vaihtaisi päivääkään. Hirmumyrskyt, upeat aurinkoiset syksyn päivät vuorilla, vesiputoukset ja laavakentät jättivät jäljen. Norjaa on nähty vasta vähän, mutta viime kesän Tromssan reissu oli komein roadtrip ikinä! Liekö Norjassa ikinä ollut niin kauniit kelit kuin silloin. En vois kuvitellakaan parempia. Pidempi roadtrip on tulossa Norjaan vielä tänä kesänä ja yhteen viikkoon yritetään mahduttaa niin paljon ajoa kuin vain mahdollista. Ja niitä vuonoja ja vuoria!
Huippuvuorten unelmaloma koittaa elokuun ja syyskuun vaihteessa. Reissussa ollaan vain kolme yötä, eli kaksi kokonaista päivää. Lennot maksoivat 245€ per naama Tromssasta Longyearbyeniin ja majoitusvaraus meillä on Coal Miners Cabinissa yhteishintaan 355€. Bensoihin tulee kulumaan vielä toista sataa euroa. Vaikka Tromssa on lappilaisittain ”lähellä”, tulee ajomatkoistakin yli tuhat kilometriä pelkästään lentokentälle ja takaisin. Vaihtoehtona olisi tietysti ollut ajaa Rovaniemelle ja ostaa ylihintaiset lennot Rovaniemeltä Helsingin ja Oslon kautta Longyearbyeniin, mutta jostain syystä meidän vaihtoehtomme houkutteli enemmän 😀 Samalla hinnalla pääsisimme varmaan jollekin kauniille Välimeren saarelle viikoksi lötköttelemään. En silti vaihtais. Tämä kylmä Suomen kesä saa mun puolesta kylmemmän päätöksen Huippuvuorilla. Ihan siksi, koska se on minusta yks maailman siisteimmistä kohteista ja valehtelematta mun TOP-5 toteutettavien unelmien kärjessä! Välimeri saa siis vielä odottaa. Onneksi ollaan Markun kanssa kohteiden puolesta samantyylisiä, joten saan vastaisuudessakin haaveilla pohjoisista kohteista.
Miksi pohjoinen sitten minua kiehtoo?
Aloitetaan fiktiosta. Olen scifin suurkuluttaja. Elokuvissa ja sarjoissa jylhät ja karut planeetat ovat saaneet vaikutteensa mahdollisesti todellisesta luonnosta. Sivusin asiaa jo postauksessani Islannista Hollywoodin näyttämönä. Se eeppisyys, mitä näillä maisemilla on tarjota, on jotain astetta korkeampaa. Niihin kuuluvat ainakin massiiviset vesiputoukset, jylhät korkeuserot, kanjonit, vuoret ja kukkulat. Kontrastit mitä kaamoksen valottomuus voi tuoda siniseen hetkeen tai keskiyön aurinko tyyneen meriveteen on mielettömiä. Osa minusta haluaa paeta urbaania todellisuutta (Sodankylästä, HAH!) sinne maailman upeimpaan todellisuuteen, eli pohjoiseen jylhään luontoon.
Tietynlaista eskapismia siinä aina on olemassa. Todellisuuspakolaisuutta.
Ihminen tuntee itsensä niin pieneksi kun ympärillä on vain suuruutta. Tunne on maaginen. Tätä voi varmasti kutsua myös vuorihulluudeksi! Samalla tavalla niputettuna mulla vois olla myös jäätikköhulluus, laavakenttähulluus, aurinkoisten öiden hulluus ja vaikka ihan yleinen arktinenhulluus. Ihan hullua! Sanokaa etten ole yksin?
Suomi tunnetaan metsistä ja puista. Joo. Olen istuttanut talousmetsää ja patikoinut kansallispuistoissa. Metsässä voi rauhoittua ja hengittää. Poimia mustikoita, puolukoita ja myös olla töissä niinkuin viimeksi viikonloppuna. Jotkut lukijat saattavat muistaa minun ärsytyksen metsiä kohtaan ihan roadtrippailun silmäkarkin puuttumisen vuoksi: niiden takia ei näe mihinkään! Puut piilottavat kaiken taakseen! Islannissa parasta oli nimenomaan puuttomuus. Aina näki. Vuoristoteillä näki, että kappas vain, tuolla kolmen kilsan päässä tulee auto vastaan. Nelostiellä näkee seuraavaan kurviin. Koska puut. Norjassa odotan myös näkökentän laajentamista. Silmäkarkkia on tarjolla joka suunnalla, eikä puut pilaa korkeitakaan huippuja näkymästä. Mie en malta odottaa. Norja on yks minun lempimaista, mutta olen nähnyt sitä ihan luvattoman vähän! Nyt elokuussa on pyhiinvaellus Norjan luontoäidin syliin. Autolla. Myös lentokoneella ja laivalla kun Huippuvuorille mennään. Ehkä tehdään vielä pyrähdyksiä reput selässä. Haluan nähdä ainakin Seitsemän Sisarusta Sandnessjoenissa, ja trollien kotivuoriston Jotunheimenissa.
Kyllä mie oikiasti lämmöstäkin tykkään. Ja Aurinkokin on ihan kiva, vaikka sitä ei pahemmin oo tänä kesänä näkyny. Onko täällä muita vuorihulluja?
Kiinnostaako Norjan reissut? Tykkää blogista facebookissa, niin et varmasti missaa postauksia ja matkapäivityksiä! 🙂
14 Comments
Oi olipa ihana fiilistelypostaus! Ja ei muuten kuulosta ollenkaan hassummilta noi teidän suunnitelmat 😉
Kiinnostaa Norja ja Huippuvuoret ja kaikki, joten anna mennä ja nauti elämästä! <3
ps. jostain syystä määki oon päätyny googlaileen aika pahasti tuota Norjaa… 😀
No nyt on kyllä suunnitelmat oikeastaan niin huippuja ku ne vaan voi olla! Ihana että kiinnostelee, kyl varmaan näiden reissujen jälkeen kuume vaan nousee 🙂
Vuorihullu ilmoittautuu, ja arktinenkin on lähellä sydäntä. 🙂 Ei tosin lämpötilojen takia – minua eivät helteet haittaa – vaan siksi, että ne ovat jotenkin niin karuja ja samalla uskomattoman kauniita. Ja sitten toki se mieletön fiilis, kun neljässä kilsassa patikoidessa kohtaa murmelin möyrimässä kolostaan.
Toisaalta Buffalo Gap National Grasslandin visitor centerissä oli aika osuvasti sanottu:
Koska kukapa nyt ei vuoria rakastaisi?
Ihanaa! Tunnustan, että kyllä mulle Kalliovuorilla hengailukin kelpaisi, vaikka siellä lämpimämpää varmasti olisi tarjolla. Se on vaan jotenkin niin kaukana, että näistä ”lähikohteista” on helpompi haaveilla.
Voi, oot kyllä oikeassa! Ehkä tuo karu on just se mitä koitin hakea tuolla puuttomuudella.
Kukapa ei olisi rakastunut korkeuksiin? <3 Ihanasti sanottu!
Ihana fiilistelypostaus! 🙂 Kukapa ei tosiaan vuorista pitäisi. Ne ovat niin lumoavia! Voisin tuijottaa niitä päivät pitkät. Itsekin muuten pidän eniten n. +22’c ja puolipilvisestä säästä. Se on aika optimi.
Kiitos Jenna 🙂 Mieki voisin. Haaveilen, että joskus voisi olla pikkuinen talo jossain Norjan vuonon reunassa ja aina voisi aamupalalla katsella ulos ja haaveilla.
Toi sää on ehkä muutenkin varmasti ihmiselle kaikista parhain ^^
Et ole yksin 🙂 Norja on niin upea, vähällä vaivalla (Lapista katsottuna) saa paljon ja suuremmalla vaivalla ihan hirveästi. Kaikkea mahtavuutta. Luontoa.
Olen ollut pari kertaa Alpeilla talvella ja se oli niin hienoa. Nautin vaikka ulkona oli välillä tosi kylmä. Ja siis tarkennuksena, en laskettele. Ei siis laskettelurinteessä. Vaikka vois sitäkin joskus kokeilla jos joku asiantuntija olisi mukana. Vuoret on vaan niin vaikuttavia.
Ihan Huippua että pääset Huippuvuorille! Yllätyin budjetin järjellisestä euromäärästä. Jotenkin luulin että lennot olisi mahdottoman ylikalliita.
Minun tämän kesän loman huippuhetki oli kotona Utsjoella. Kiipesin yksin tunturiin ja aikaisesta juhannuksesta johtuen ei ollut vielä yhtään hyttysiä. Ylhäältä näki hienosti Norjan puolen lumihuiput ja alhaalla laaksossa kulkevat erilaiset säärintamat, sadekuurot, auringonpaisteet ja sateenkaaren.
Pohjoinen <3
Mie niin tykkään sun kommenteista! Selkeästi meillä on jotain sielujen sympatiaa tässä asiassa.
Alpeilla olen miekin käynyt muutamaan otteeseen. Laskettelu ei ole myöskään mun laji, mutta kulutan aikani vain katselemalla ja kävelemällä. Harmitti kovasti, kun en nopealla Sveitsin reissulla päässyt kunnolla vuorille.
Huippuvuorten reissusta tulee eeppinen. Oli pakko julkistaa tuo reissubudjetti, koska se oli oikeasti niin inhimillisissä lukemissa.
Muutaman kerran tutkinut lentoja ja jo yhdensuuntaisista olis saanut pulittaa muutaman satasen. Ei kiitos sellaisista.
Yksinäinen hetki tunturissa kuulostaa melkolailla juuri sellaiselta eskapistin paratiisilta mitä mie tässäkin postauksessa koitan maalailla. Nuo maisemakuvailut kuulostaa melkein kuin Eyjafjördurista Islannissa… Oih ja voih kun pääsis vielä tänä vuonna Pohjoiseen ja vaikka Kevolle! Siitä me on haaveiltu jo hetki. Tai kyllä mie haaveilen myös lennoista Islantiin. Minusta vähän tuntuu, ettei minun reissut sinne jääny yhteen kertaan 🙂
Ihana postaus, luin tän joku kolme kertaa. 😀
Täällä ilmottautuu kans yks vuorihullu, voisin tuijotella lumihuippuja ikuisuuksia ja musta ois maailman siisteintä haikata Nepalissa jollekin vuorelle ja uutena fiilistelynä Sierra Nevadan vuoret ja siellä haikkailu.
Ja siis ah miten ihanalta kuulostaa huippuvuorireissu! Millanen Norja roadtrip teillä on tulossa elokuussa? Mulla on silloin edessä roadtrip Lofooteilla, jee!
Niinkö!? Vähän ihana kuulla 🙂
Voin vaan samaistua fiiliksiin. Huippuja on niin mahtavaa tuijotella. En malta oottaa sun postauksia sieltä kansallispuistoista… Mua harmittaa miten vähän on itse päässyt kokeilemaan ihan patikkaretkiä kunnon vuoristossa. Tähän mennessä ne reissut on olleet lähinnä autoilua.
Tuleva Norjan loma tulee olemaan melko intensiivinen roadtrip kun aikaa on vain viikko ja halutaan ehtiä Etelä-Norjaan saakka. Saa nähdä miten onnistuu, mutta huikeita maisemia on ainakin luvassa! Ollaankohan me yhtä aikaa reissussa? 🙂 Jos kaikki menee miten on suunniteltu, me ajetaan Luulajasta Mo i Ranaan 10.8.
Ajetaan 12.8. Kilpisjärvelle ja sieltä sitten parin päivän päästä Lofooteille joten yhtäaikaa ollaan reissussa mutta ei ihan samoissa mestoissa. 😀
Nonii joo se onkin huikea reitti! On ihan mahtista ajaa Käsivarrentietä ja kattoa vaan kun puut vähenee ja madaltuu. Sitten pikkuhiljaa alkaa tunturit pilkottelemaan horisontissa <3
Sä oletkin sitten ihan pesunkestävä lapin nainen, kun et liian kuumasta tykkää 🙂 Minä mietin aina että olen syntynyt liian kylmään, mutta Islanti muutti siitä käsityksen. Vaikka siellä oli ihan järkyttävän kylmä pyöräillä ja pitää evästaukoja lähes koko ajan, se oli vaan niin kaunista (juurikin noista minitsemistasi syistä) että haikailen koko ajan takaisin. Sitäpaitsi tarkenin nukkuakin siellä teltassa 14 yötä. Vain niinä öinä, kun en pitänyt illalla kengissä kaksia villasukkia, palelin yölläkin. Ja yksi vuorihullu ilmoittautuu täältäkin. Eurovelo-retkemme suosikkimaani oli ehdottomasti Sveitsi. Koska Alpit.
Ihana kommentti! Tosin mie miettisin ehkä kahesti uskaltaisinko/viitsisinkö nukkua NELJÄÄTOISTA YÖTÄ teltassa!! Voah, nainen. Tuo on jo extremeä 🙂 Mutta juu, yleisesti ottaen haikailen vähän helpommin kestettäviin keleihin. Yks mahdollisista tulevista kohteista on kyllä Teneriffa, mutta sinnekin haluttaisi joskus talvella ja mieluiten pohjoiseen tai vuorille kun asteet ovat siedettävissä lukemissa..
Islantiin palaisin kyllä koska vain! <3