Yleinen

Arctic Light Hotel & ainutlaatuinen aamiainen Rovaniemellä

maanantai, kesäkuu 29, 2015

Blogiani pidempään seuranneet ovat varmaan huomanneet ajan kuluessa intohimoni hotelliaamupaloihin. Se ei ole kadonnut mihinkään! Hotelliöiden ehdoton huippuhetki on se kun saa heräämisen jälkeen vain saapua valmiiksi katettuun pöytään valmiina santsaamaan kaikkea monta kertaa. Been there done that! Rovaniemelle avattiin huhtikuussa uusi boutique-hotelli, joka kantaa nimeä Arctic Light Hotel. Tutustuin paikkaan kuvien ja esittelyjen muodossa jo tammikuussa Matkamessuilla ja olen Rovaniemen reissuilla käynyt kävelemässä hotellin raksan edestä ja nähnyt töiden etenemistä. Nyt se on valmis!

En ollut kiinnostunut hotellista pelkästään siksi, että se on tehty vuonna 1949 rakennetun kauppalantalon tiloihin, huoneet olivat kuvien perusteella maagisen hienoja ja että hotellin yhteyteen oli tulossa uusi tosi fancy ravintola. Vaan siksi, että hotellissa tarjoiltaisiin design-aamiaista á la Sara la Fountain! Huhut kertoivat, että se tarjoilu olisi ainakin keliaakikolle taivas ja pöydällä olisi muun muassa raakakakkuja. Sain tilaisuuden päästä testaamaan Arctic Light Hotellin aamiaista ja otin mukaan siskoni Tarun. Hän on yliherkkä gluteenille sekä maidolle, joten ajattelin meidän olevan hyvä tiimi testaamaan. Arvostan itsekin terveellisiä vaihtoehtoja. Jos tarjolla kuitenkin on kakkua ja donitseja, niin tiedän kyllä tasan tarkkaan mitä ajaudun valitsemaan. Tässä postauksessa myös Taru pääsee ääneen, sillä meillä kahdella oli aika ihana aamu ja valehtelematta syötiin molemmat terveellisin ja paras hotelliaamiainen pitkään aikaan!

Taru: Ruokarajoitteisen ravintolakokemuksiin ei useinkaan kuulu gastronomisia elämyksiä tai edes täyttä vatsaa. Toki poikkeuksiakin välillä löytyy, mutta usein ravintolasta joutuu tilaamaan niitä samoja ruokia, jotka tuntuvat olevan joka ikisen ruokapaikan ”tää on niille, jotka ei voi syödä mitään muuta”-listalla. Kyseiseen kategoriaan kuuluu muunmuassa kuiva kanasalaatti ilman kaikkea sekä 25 euron paistettu lohi keitetyillä perunoilla, jonka olisin itsekin voinut kokkailla viisi kertaa halvemmalla omassa keittiössäni. Ravintolaruokailun kanssa samaan kategoriaan kuuluvat hotelliaamupalat, joista jaksetaan aina olla yhtä innoissaan. Hotelliaamupalat eivät omalla kohdallani erityisiä viboja saa aikaan, sillä ne yleensä tarkoittavat pelkästään hedelmiä, tomaattiviipaleita ja keitettyjä kananmunia, jos niitä sattuu buffetpöydästä löytymään. Usein olenkin varautunut ottamaan mukaan omia lisukkeita, kuten avokadoa tai pähkinöitä. Kokemukseni selittävät, miksi en usein kilju riemusta, kun joku ehdottaa visiittiä uuteen ravintolaan, tai miksi juhlapäivänä ei tee mieli mennä syömään ”vähän parempaa ruokaa”. Reissussakin riittää, kunhan onnistuu välttämään nälkäkuoleman. Plussaa olisi, jos ruoka maistuisi vielä hyvältä. Onneksi kokkailu on lähestulkoon lempitekemistäni, joten ei haittaa, jos ravintolareissusta jää laimeat fiilikset – paremmat makuelämykset kun voi kokea opiskelijakämpän olkkarissa.

Oli ihan luonnollinen valinta ottaa Taru mukaan kun tiesin, että hän on juuri oikeaa kohderyhmää ja olen niin monesti vierestä todistanut miten ”pienenkin” allergian tai ruokarajoitteen omaaminen voi viedä fiilikset ravintolakäynnillä tai hotellivisiitillä. Saapuessamme paikalle meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleiksi ja keittiöltä tultiin kertomaan mitä kaikkea pöydästä löytyy. Minun maha kurni siinä vaiheessa jo niin kovaa, että olin onnellinen niin useasta hyvin epätavallisesti hotelliaamiaisvaihtoehdosta. Haimme Tarun kanssa lautaset ja aloitimme jälkkäreistä! Raakakakut ja shotit upposivat parempiin suihin kun ylistimme jokaista suupalaa erikseen. Marjainen raakakakku, sekä mangosta, soijajugurtista ja chiasta sekoiteltu makuhermoja hivelevä pikkuinen annos saivat pyörittelemään silmiä ja huokailemaan: ”Tätähän vois tehä kotonaki! Olispa tähän resepti! Miten tämäkin annos voi olla yhtä aikaa näin kaunis ja hyvän makuinen!” Itseasiassa meille kerrottiin, että ainakin aamiaismuffinien ohje löytyisi Saran blogista. Muutenkin työntekijät olivat hyvin avuliaita ja pitivät huolen kaikista asiakkaista.

Taru: Meikäläisen makuhermot eivät aistiärsykkeiltä säästyneet, kun maistelimme Maaritin kanssa kilpaa erivärisiä (ja superterveellisiä) mehushotteja ja lusikoimme minikokoisia chiavanukas- ja tuorepuuroannoksia. Suloiset raakakakkupalat taltuttivat makeannälän parissa puraisussa. Aamiaista ei todellakaan voinut hotkia, vaan jokaista suupalaa oli makusteltava erikseen. Mielenkiintoisimmat makuyhdistelmät olivat punajuuri ja verigreippi mehushotissa sekä tyrni pähkinäisessä raakakakussa. Vihreä detoxmehu sellerin ja kaalin kera yllätti myös maukkaudellaan.

Kakuttelun jälkeen kurkistettiin lämpimien ruokien puolelle, josta olisi saanut myös ihan sitä perushuttua, eli nakkimakkaroita ja pekonia. Päätin pysyä lujana omalta osaltani ja valitsin lämpimiä kasviksia, omelettia, rieskaa kermajuustolla ja leivänpäällysiä. Ehkä muutaman hedelmäshotin lisää ja marjoja.

Taru: Miten parsakaalikin voi maistua näin hyvältä?

Maininnan arvoista on myös ihan tavalliseen ruokavalioon kuuluvat luksusvaihtoehdot. Yllätyin todella, kun leivän päälle sain voin tai margariinin tilalta savuporotuorejuustolevitettä. Teen tuota usein kotona itse, mutta kyllä se kelpasi täälläkin. Kaikkiruokainen ei varmasti jää tuolla nälkäiseksi, ja erikoisruokainen on oikein onnellinen. Tämän buffetpöydän kanssa ei todellakaan tarvinnut arpoa hittejä ja huteja. Aamiainen oli loppuun asti mietitty ja vaativakin asiakas saisi mahansa täyteen yhtään tinkimättä mausta tai terveellisyydestä. En muista tai tiedä toista hotellia, joka samantyylistä aamiaista tarjoilisi. Varsinkin viikonloppuna hotelliaamiainen kävisi kaupunkilaisellekin ihan brunssista, sillä tarjoilua on yhteentoista asti. Arkisin aamaista tarjoillaan kymmeneen. Olin itseasiassa aika ihmeissäni, sillä aamiaissalissa oli todella rauhallista. Meidän lisäksi ei ollut yhdeksän jälkeen paljoa porukkaa. Jos asuisin vielä Rovaniemellä, veikkaisin vierailevani tuolla ainakin kerran viikossa. Ehkä paikalliset eivät ole vielä löytäneet paikkaa kunnolla. Mie ainakin suosittelen käymään hotellissa tutustumiskäynnillä ainakin aamiaisella! Suunnittelimme heti seuraavaa visiittiä tuonne kun pääsen taas kaupunkiin. Täydellistä.

Taru: Sara La Fountainin suunnittelema aamiainen ei todellakaan jättänyt ruokarajoitteista vierailijaa kylmäksi, eikä varsinkaan nälkäiseksi. Sanottakoon vielä, että koin myös gastronomisia elämyksiä sekä inspiroiduin myös oman kokkailuharrastukseni saralla. This is something new! Haluan tätä lissää!

Arctic Light Hotellin aamiainen sopii sinulle jos: haluat nauttia varmasti terveellisistä ja laadukkaista vaihtoehdoista. Haluat maistaa kaikkea tarjolla olevaa (koska pienet annoskoot ovat siihen äärimmäisen käteviä). Olet ehkä keliaakikko tai haluat pitää yllä gluteenitonta ruokavaliota. Pidät siitä, että aamiaisella on tarjolla myös silmän ruokaa. Ulkopuolisille aamiainen maksaa 24€, mikä on minusta tarjonnan perusteella varsin kohtuullinen hinta. Me tulemme uudelleen!

Hotellista

Aamiaisen jälkeen pääsin vielä tutustumaan syvemmin hotelliin kierroksen muodossa concierge-Tuulin kanssa. Nettisivujen perusteella osasin arvella jonkin verran huoneiden ulkonäköä, mutta kyllä se upeus ja blingi piti omin silmin käydä todistamassa melko maagisen hienoksi. Tämän hotellin huoneet on niinkuin no-other. Joka oven takana on mitä upeampia huoneita ja design on yllättävää. Hotelli on siis rakennettu kauppalantaloon, joka on suojeltu kohde. Sisustus ja pintaremppa on tehty kuitenkin viimeisen päälle ja jätetty suojellut elementit vain parantamaan luotua tunnelmaa.Hotellilla on arktista tarinaa ja jokaisessa huoneessa onkin sängyn päällä matkailijaa tervehtimässä suloinen Nanuk-jääkarhu. Pohjoisen suurimman pedon voi tavata myös omassa suihkukaapissaan! Seinillä saattaa tavata tauluissa roikkumassa vaikka inuiittien kuvia. Tarinassa on otettu huomioon koko arktinen alue, eikä pelkästään pienen Suomen omaa kuvaa. Suurin ällistys huonevierailuilla oli tila ja avaruus. Suurin huone oli valehtelematta suurempi kuin meidän kämppä. Jokaiseen olisin voinut levittää lattialle isot matkalaukut ja olisin silti pystynyt liikkumaan aivan vapaasti. Monessa hotellissa sellainen on aika harvinaista herkkua. Tilan tuntua toivat myös useat peilit. Huoneluokkia hotellissa on Magic, Arctic ja Polar, sekä erikseen vielä Aurora Loft ja sviitit. Huoneluokkaa korottaessa tilaa tulee aina lisää. Jokaiseen huoneeseen kuuluu myös Cupsolo-kahvikone, minibaari ja kylpytakit. Voin vain kuvitella miten tämä hotelli pääsee talvella oikeuksiinsa, kun sisustuksella, valaistuksella ja yksityiskohdilla on päästy luomaan se oikea tunnelma joka huoneeseen. Suosikkiyksityiskohtiani olivat lamput ja säihkyvät sängyn päädyt!Täällä ollaan yksilöllisyyden ja arktisuuden ytimessä. Tiedän kyllä, että tänne tulen vielä uudelleen vielä yöpymään. Tai ainakin huhujen mukaan loistavia cocktaileja lobbybaariin testaamaan!Kiitos Arctic Light Hotellille vierailun mahdollisuudesta! Mitäpä ovat lukijat mieltä tästä uudenkarheasta boutiquehotellista ja varsinkin tuosta mielettömästä aamiaisesta?

*toteutettu yhteistyössä Arctic Light Hotellin kanssa*

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply lena maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 17:24

    Tämmöisiä paikkoja lisää ehdottomasti! 🙂 Tykkään pienistä yksityiskohdista ja fiiliksestä, että nyt on panostettu. Oli se sitten aamiainen tai sisustus (tai molemmat), niin se on tärkeää ja kiva juttu. Lisää tällaisia paikkoja Suomeen! Rovaniemi on muutenkin yllättänyt ravintoloillaan (Bar 21), joten uskon että esimerkiksi ulkomaalaiset vieraat tykkäävät (ja miksei kotimaisetkin, tuli vaan ulkomaalaiset mieleen tuosta lappi-menusta ja tästä sisustuksesta:)

    • Reply Maarit Johanna maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 22:28

      Mie oon kyllä niin onnellinen, että mulla on nyt kaks ”olohuonetta” Rollossa! Kaksykkönen on ihana paikka, mutta jos ei muita ole niin siihenkin pidemmän päälle tottuu liiaksi. Tosin sanottava on, että tuolloin lauantaina kävin vielä salaatilla kaksykkösessä ennen kotiin lähtöä 😀 Tuo lobbybaari Arctic Lightissa oli niin kutsuva, että pakko mennä testaamaan millaisia mojitoja siellä tehdään. Mua kans kiinnostais se ravintola! Menun perusteella piristävän erikoinen arktinen tvisti, eikä mitään pelkkää perusporopihviä :p

  • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 17:25

    Vau, mä haluan kellahtaa tuonne pehmeään sänkyyn just nyt! Nukkuisin todella hyvin, aivan varmasti 🙂 Ruokakin näyttää hyvältä, mutta mä menetin sydämeni noille ihanille huoneille 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 22:31

      Mie arvasin, että täällä on niitäkin jotka haluavat kurkata huoneisiin 🙂 Nuo sängyt oli ihan mielettömät. En siis tokikaan käynyt kellahtamassa kokeilumielellä, mutta voin vain aavistella. Ne oli vielä tosi korkeita, ihanat luksusfiilikset!

  • Reply Katja maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 18:01

    Tosi suuret plussat, että aamupalassa on otettu ruokarajoitteiset noin hyvin huomioon! Enpäs ole ennen tavannut tuollaista hotellia. Saa varmasti suuren asiakaskunnan nimenomaan tuolla yksilöllisellä aamupalalla.
    Ja eihän nuo hotellihuoneetkaan näytä pahemmille 😉
    Paljonkos tuolla maksaa yö alkaen noin suurinpiirtein?

    • Reply Maarit Johanna maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 22:36

      Isot plussat tuli meiltäkin! Perusaamiaisilla saa kyllä syötyä ihan terveellisesti ja valikoima on normaalisti ihan hyvä, mutta tässä se juju oli nimenomaan nuo erikoisuudet. Ah <3 Ja just ne teki siitä vielä otollisen erikoisruokavaliolaisille. Hotellihuoneet oli vaan ihan mielettömiä. Ikinä en oo nähnyt sellaisia aikaisemmin. Hintoja olen joskus aikaisemmin tutkinut ja oli muistaakseni parin sadan euron molemmin puolin. Nyt taisi olla vielä jotain avajaistarjouksia 🙂

  • Reply Kthetraveller maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 19:49

    OMG lady. Näyttää mulle sopivalle hotellille ja aamupalalle. Olen myyty 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 22:37

      Mie arvelinkin että sie saattaisit olla aika otollisesti kohderyhmää! Ettekös te suunnitelleet talveksi Lapin reissua? 😉

      • Reply Kthetraveller maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 23:26

        Suunniteltiin juu mutta D päätyikin kesäiseen Eurooppaan… Näytin miehelle tuota Arctic Light Hotellia ja se oli jo suunnittelemassa reissua sinne ensi kuulle. Pikku problem = tenavat ?

        • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 30, 2015 at 20:24

          Miten kesäinen Eurooppa muka talvisen Lapin voi voittaa? 😀
          Etteköhän te tänne eksy. Mie oon niin varma, että te luksuksen rakastajat ootte kohderyhmää ^^

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 20:11

    Siis aivan TÄYDELLISEN oloinen aamupala ja myös hotelli näyttää älyttömän ihanalta! Mä tykkään just tollaisesta harkitusta musta-kulta-ruskeasta sisustuksesta hotelleissa (terveisiä vaan Tallinnan Sokos Hotel Estoriasta, kiva paikka mut ne värit…).

    • Reply Maarit Johanna maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 22:40

      Sanopa vain muuta! On ollut designersisustaja pätevä ammattilainen. Olin myös aivan myyty. Olen muuten nähnyt joskus kuvia tuosta Estoriasta, toivottavasti sulla tulee sieltä postaus pian 😀

  • Reply Panu / Panun matkat maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 22:31

    Hienolta näyttää! Olin Matkamessuilla näiden lanseeraustilaisuudessa ja sain myöhemmin kutsun tulla tutustumaan, mutta valitettavasti en pystynyt järkkäämään tänä kesänä Rovaniemen-reissua. Jäi kuitenkin kiinnostamaan – eikä tämän postauksen perusteella turhaan.

    • Reply Maarit Johanna maanantai, kesäkuu 29, 2015 at 22:43

      Kiitos, todellakin 🙂 Niillä oliki hieno lanseeraus siellä! Itselläni harmitti kun en ehtinyt Sara la Fountainiin törmäämään, se olisi varmasti ollut hauskaa. Toivottavasti harkitset reissua nyt uudelleen Lappiin tulevaisuudessa. Suosittelen ruskaretkeä ^^

      • Reply Panu / Panun matkat tiistai, kesäkuu 30, 2015 at 12:51

        Enemmin tai myöhemmin tulevaisuudessa tulen kyllä Lappiin. Oulu on toistaiseksi pohjoisin käymäni kaupunki.

        • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 30, 2015 at 20:25

          Ohoh! tämä tuli yllätyksenä. On siis jo korkea aika 🙂

  • Reply Arja / Haavematkoja tiistai, kesäkuu 30, 2015 at 00:14

    Onpa ihanan persoonallinen hotelli! Aamiainen ei tosiaan jätä varmasti montaa ruokarajoitteistakaan kylmäksi. Aivan käsittämättömän hyvännäköisiä ja -kuuloisia vaihtoehtoja! Herää tietysti kysymys, miksi hotelleissa ei ole enemmän tällaisia, hedelmistä, vihanneksista, pähkinöistä ja muusta vastaavasta tehtyjä freesejä vaihtoehtoja aamiaisilla. Pistän ehdottomasti tämän korvan taa, jos tulee Rovaniemelle asiaa 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 30, 2015 at 20:26

      Ei tosiaan jääty kylmiksi! Olen miettinyt samaa itseasiassa! Vaasan Vaakunassa oli tuorepuuroa aamiaisella ja se teki minut superonnelliseksi. Mutta se olisi huippua, jos tuollaiset vaihtoehdot olisivat ihan normi. Tosin ei tietenkään kaikilta voi raakakakkuja vaatia 😉 Suosittelen jos oot tulossa!

  • Reply Maria tiistai, kesäkuu 30, 2015 at 08:45

    Ihana aamupala ja todella tunnelmallisen näköinen hotelli muutenkin! Tuonne täytyy ehdottomasti päästä kokeilemaan joku kerta, mieluiten jo ensi talvena 😀

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 30, 2015 at 20:27

      Voi kyllä niimpä! Mie jo haaveilin bloggajatapaamisesta tuolla aamiaisen merkeissä. Olisko pikkuisen hieno miljöö sellaiselle ^^

  • Reply Ninarose keskiviikko, heinäkuu 1, 2015 at 10:15

    Onpa ihanan näköinen brekkari! Niin harvoin hotelleissa saa mitään säväyttävää, joka on outoa, kun miettii, että niin helpolla voisi ainakin jotain erikoisuutta tarjota. Laitanpa ylös niin hotellin kuin aamiaisenkin. Varsinkin ulkomaalaisille ystäville pitää kerätä paikkoja vinkkivarastoon 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, heinäkuu 1, 2015 at 21:24

      Olen niin samaa mieltä! Ehkä kustannussyyt, ehkä viitseliäisyys. Mutta on ihanaa, että täällä on panostettu 🙂

  • Reply Marika torstai, heinäkuu 2, 2015 at 17:10

    Siis just tollanen aamupala mulle! Hotelleissa ollaan nimenomaan aamiaisen takia, ei niinkään nukkumisen 😀 Huoneet näyttää myös tosi kivoilta. Luksusta ja ripaus luontoa, mulle käy. 🙂

    • Reply Maarit Johanna torstai, heinäkuu 2, 2015 at 20:18

      Jes, kerranki joku joka on samaa mieltä minun kanssa mitkä ne prioriteetit on hotellilomalla 😉
      Luksusta nuo huoneet kyllä henkii ja minuun kolahti ainaki se tarina!

  • Reply Miia maanantai, heinäkuu 6, 2015 at 16:30

    Hei, Tiedätkö mihin aikaan aamupala tarjoillaan viikonloppuisin?

    • Reply Maarit Johanna maanantai, heinäkuu 6, 2015 at 20:28

      Moikka Miia 🙂 Sen verran tiedän, että lauantaisin aamiainen on yhteentoista asti! Lienee sama aikataulu myös sunnuntaina.

    Leave a Reply