Yleinen

Melkein epäonnistunut miniseikkailu ja Pittiövaaran kuru

lauantai, kesäkuu 27, 2015

Lapin kerralla ärsyttävämpi sateinen kevät jatkui viikkoja ja ehti vaihtua jo kesäksi. Heinäkuu on jo tuloillaan, eikä hellepäiviä ole vielä näkynyt. Onneksi toukokuussa sattui sateettomia hetkiä jopa viikonlopuille, että päästiin Markun kanssa kokeilemaan onneamme uudella minimaasturilla lähimaastoon. Seikkailemaan piti päästä heti kun suurin osa lumista oli sulanut. En tiedä monesko postaus tämä on, jossa paljastan, etten taaskaan tiennyt omasta kotiympäristöstäni paljon mitään. Rakastamme karttoja, joten sadepäiviä oli hauska viettää tutkien karttoja Sodankylän kunnan alueelta. ”Löytyisköhän täältä jotaki jännää mitä ei vielä netistä oo lukenu…” No mie oon ihan varma, että täällä on se yks kanjoni, josta on joskus ollu puhetta. ”Tarkistetaan Retkikartasta!”Muistan hämärästi jonkun puhuneen joskus, että Pittiövaaran takana on kaunis kuru, mutta se on niin piilossa, ettei sinne kukaan vahingossa eksy. Olin autuaasti unohtanut koko vaaran ja kurun. Päätettiin lähteä tutkimaan paikkaa heti seuraavana viikonloppuna mikäli sää suosisi.

Ensimmäinen yritys

Tulvahuippu oli hienosti meidän retkelle suunnitellulla viikonlopulla. Jes. Matkalla Sodankylästä kymmenisen kilsaa Kittilään päin hoitui asfalttitietä pitkin tietenkin hienosti, mutta arvatkaa päästiinkö kovin pitkälle tämän näköistä tietä pitkin? Markku uskalsi ajaa eteenpäin, kunhan ensin laitettiin Jimnystä alennusvaihteisto päälle ja hyrskyteltiin ihan hissuksiin. Tuli vastaan sähkölinja ja katottiin kartasta, että jee ollaan jo ihan lähellä! Sitten tajuttiin, ettei se ollut sähkölinja laisinkaan mitä me oltiin katsottu kartalla. Todellisuudessa oltiin edetty ehkä kilometri, vaikka veikattiin melkein kymmentä. Tsiisus. Ja tie vain huononi. Päätettiin jättää yritykset myöhempään, mutta eväspullat piti silti syödä ulkona! Linjaa pitkin kävellessä melko märän suon reunaa päästiin ihan kivoille näköalapaikoille. Pullakin maistu korkealla paremmalle ja keliki hiveli. Miten sattuikin aurinko pilkahtamaan juuri kun päästiin näköalapaikoille!

Toinen yritys

 Oltiin niin hyviä kartanlukijoita, että se oikea reitti vaaralle oli sekoittunut joksikin toiseksi linjaksi meidän silmissä. Niin, sinne meni siis parempikin tie ihan lähelle! Seuraavana viikonloppuna olikin taas helpompaa lähteä liikenteeseen. Lunta oli maassa edelleen paljon, ja ainakin mulla mietitytti onkohan reissu sittenkään fiksua toteuttaa. Oli se fiksua! Saatiin auto parkkiin tien laitaan ja lähdettiin nousemaan Hirviänkurunlaelle. Hetki siellä ylhäällä rakkalaella piti pyöriä ja miettiä mihin päin kannattaisi lähteä. Maasto oli vaikeakulkuista kivikkoa, joten eteneminen oli vähän hidasta. Tuuli oli kylmempi kuin mitä kotona oltiin oletettu. Onneksi maisemat maksoivat takaisin vuotavan nokan.

Niin kaunis kuru! Ja niin lähellä kotoa. Tuonne teki alle muutaman tunnin reissun työpäivän jälkeen. Mikäpä sen mukavampi tapa saada toimistopäivän jälkeen raitista ilmaa B)En kestä, etten ole käynyt tuolla aikaisemmin koskaan! Ja olen asunut kymmenen kilometrin päässä edes tietämättä, että Sodankylässäkin tuollaisia kuruja on. Onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä ottaa vahinkoa takaisin. Mutta vitsi jos mulle tulee etelän vieraita, niin mie vien ne Pittiövaaraan enkä välttämättä mihinkään Luostolle turistien sekaan. Tänne, oikeaan sodankyläläiseen luontoon.

#suomiretki

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply