Yleinen

Maa kohoaa Merenkurkussa

torstai, kesäkuu 18, 2015

Merenkurkun saaristosta Vaasan liepeillä tuli minulle toinen suomalainen Unescon maailmanperintökohde Suomenlinnan jälkeen. Ja mikä visiitti meillä olikaan! Aikaa oli vain yhden pikaisen aamupäivän verran. Halusimme nähdä ja ikuistaa niin Raippaluodon sillan, kuin myös Merenkurkun moreeniselänteet, joista maan kohoaminen on havaittavissa.

Ollakseen Suomen pisin silta, oli Raippaluoto eittämättä hyvin kaunis siluetiltaan. Pysähdyimme ottamaan muutamia otoksia rannan näköalapaikalle. Kovin pieneltä se näytti reilun kilometrin mitassaan ja nopeasti me sen ylikin ajettiin. Ei se ainakaan Norjan vuonosilloille vetänyt vertoja, mutta oli aivan pätevä Suomen olosuhteisiin. Ompahan tuokin tullut nyt ajettua. Jatkoimme matkaa suoraan kohti Björköbytä ja Svedjehamnia, josta tiesimme pienen maisemapatikan kulkevan näköalatornille. Ajettiin hiljaa ja Markkukin tuumasi, että pakkohan tämän on olla ruotsin kielistä seutua, kun on niin onnellisen näköistä! Olin oikeasti ihan samaa mieltä siitä onnellisen näköisestä seudusta, mutta onkos sillä sen kummemmin tekemistä ruotsinkielisyyden kanssa? Ruoho aidan toisella puolella vihreämpää kenties? 😀 Suloisia taloja, ja idyllisiä pihoja matkan varrella oli, joten reitti Svedjehamniin oli ihan nähtävyyskierros itsessään. Ainakin kahdelle lappilaiselle. 

Ihan kuin idyllistä ei olisi saanut tarpeekseen, odotti tien päässä meitä ihana pieni satamakylä! Parkkeerasimme automme ja lähdimme kylttien osoittamaan suuntaan näkötornille ihan pienen matkan päähän. Siellä se jo näkyi, melko erikoisen oloinen torni keskellä ihan sille sopimattoman näköistä maisemaa. 

Saltkaretin tornilta näkyy maailmanperintömaisema upeasti. Niin upeasti kuin sitä voi edes silmiensä edessä upeana pitää. Paikasta saa oikeasti jotain irti vain silloin, kun on perehtynyt asiaan ja paikan luonnon erikoisuuteen. Muuten tuolta ei näe kyllä mitään muuta kuin matalikkoa ja sen pienen hauskan sataman. Tässä matalikossa on kuitenkin ollut sen verran ainesta, että se on Korkean rannikon kanssa liitetty vuonna 2006 maailmanperintöluetteloon, ja siksi se onkin niin mielenkiintoinen käyntikohde. Meidänkin must-see Vaasan reissulla! Nuo kiviset selänteet ovat vanhan merenpohjan moreenimuodostumia, jotka jääkauden jälkeinen maankohoaminen on nostanut pinnalle. Kuvaaminen oli aika jännittävää, koska jos palaamme tuonne vaikka parin kymmenen vuoden päästä uudelleen, maisema Saltkaretilta voi olla tyystin eri. Maa kohoaa Merenkurkulla nopeimmin koko maailmassa ja siellä kohoaminen on vielä selänteistä ihan selvästi nähtävissä.Töiden puolesta olen päivittäin tekemisissä geologien kanssa ja olen myös hakenut kerran alaa opiskelemaan. Ehkä johdatusta kuitenkin, että valmistuin tänään tradenomiksi, enkä vaikka luonnontieteiden kandiksi. Luonto, geologia ja ilmiöt on ihana harrastus, mutta ammattia siitä ei minulla näillä näkyminen ole enää tulossa. Se mahdollistaa keskittymisen näissäkin asioissa vain itseäni kiinnostaviin paikkoihin, ilmiöihin ja kokemuksiin. Ehkei myöskään sattumaa, että Islannin vaihtoni aikana sain liiketalouden tutkintooni myös kurssit Islannin maaperästä ja geologiasta. Voi kun pääsisi jo tutkimaan lisää luonnon maailmanperintökohteita! Uusi visiitti Vaasaan ajan kanssa ei haittaisi myöskään ollenkaan. Ehkä seuraavaksi on nähtävä se Ruotsin puolen Korkea rannikko.

Lieneekö tässä joku kaunis päivä käveltävä reitti Ruotsiin?

Mitäs te sanotte? Kiinnostaako geologia tai ehkä Vaasa ja Merenkurkku? Mulla kovasti haluttaisi käydä myös Merenkurkun luontokeskus Terranovassa hakemassa tietoa ja inspiraatiota. Ah.

Mut hei, nyt kutsuu Sveitsi! Oon jo lentokentällä! Jee!

You Might Also Like

38 Comments

  • Reply Venla sunnuntai, kesäkuu 21, 2015 at 22:04

    Kiinnostavan näkönen paikka, hitsin matkablogit kun tulee liikaa mielenkiintosia, suomalaisiakin paikkoja vastaan. 😀 Pitänee tuonnekin joskus mennä.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 19:05

      Kiinnostava se oli ainakin meille, mutta luontokohteet voi inspiroida monellakin tapaa 🙂 Mieki oon löytänyt Suomi-kohteet blogien kautta vasta! Aiemmin ei ole kiinnostanut tipan tippaa. Jotain hyötyä ja silmiä avaavaa siis tämäkin harrastus tuonut 🙂

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita maanantai, kesäkuu 22, 2015 at 09:59

    Tämä on kyllä varmasti tosi ihana paikka! Tarkoitus käydä tämän kesän aikana kartuttamassa tämä paikka omalle ”keräyslistalle” oikein kunnolla. 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 19:06

      Katohan sitten aurinkoinen päivä, niin ei voi olla huono reissu 🙂 tuollainen keräyslista Suomeen olis kyllä itellekki aika pistää ylös!

  • Reply Sofia / Liikkeellä maanantai, kesäkuu 22, 2015 at 11:59

    Ai että, ihana kylä! Jotenkin merenrantakylissä ja satamissa on ihanaa kesätunnelmaa 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 19:07

      Niin idyllinen! Olisimpa saanut kunnolla kuvia niistä pikkukylistä jo ennen satamaa. Aivan supernättejä paikkoja.

  • Reply Hanna maanantai, kesäkuu 22, 2015 at 12:22

    Musta tuntuu, etten muuten oo ikinä käynyt tuolla näkötornissa, täytyy varmaan joskus ottaa vahinko takaisin! Muutenkin siitä on jo tajuttoman monta vuotta, kun olen viimeksi käynyt Raippaluodossa, lapsuudessa tavattiin aina juhannuksena autoilla Vaasan saaristossa, mutta hetkeen ei ole kyllä enää sinne suunnattu 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 22:14

      Tuo on kyllä jo vahinko 😀 Nyt kamera matkaan ja uudelle reissulle. Tuo torni oli huikeampi kuin olisi alhaalta odottanut.

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, kesäkuu 22, 2015 at 23:15

    Oli jo kotimaan listalla, joten pitänee pitää juttu mielessä, ehkä ensi kesänä, tai sitä seuraavana … kuitenkin ennen kuin maa on noussut niin paljon, että Perämerestä on tullut saari 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 22:16

      Ai sullakin on kotimaan lista? Suurempi syy taas tehdä itselleni oma. Maa kohoaa vauhdikkaasti, mutta onneksi Perämeri ei muutu saareksi ihan heti kohtakaan 😀

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, kesäkuu 22, 2015 at 23:15

    … siis tietystikin järvi, eikä saari!

  • Reply Lotta Watia | Unagidon maanantai, kesäkuu 22, 2015 at 23:55

    Kun asuin Vaasassa, tuli tuolla useamman kerran käytyä. Tosiaankin upeaa seutua. Muuttaa yhtäkkiä ihan ruotsinkieliseksi alueeksi, kun Vaasasta tuonne ajaa. Se on Keski-Suomesta tulevalle aina niin eksoottista, kuten on merikin.

    Tosta olis kyllä Ruotsiin niin lyhyt matka, että tyynellä säällä sinne varmaan pikkubotskillakin hurauttais. 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 22:17

      Vaasastahan menee Uumajaan reittilaiva! Olis tosi hauska kokeilla sitä vähän niinkuin Tukholman risteilyn tilalta 🙂 Ruotsinkielinen seutu on mulle aina elämys. Lapissa ei paljoa näe tuollaista maisemaa eikä noin kauniita taloja ^^

      • Reply Terhi / Muru Mou torstai, kesäkuu 25, 2015 at 15:29

        Heheh, oon joskus skidinä mennyt tuon Vaasa-Uumaja-välin laivalla. Mitään en juurikaan muista reissusta kylläkään 😀 Paljon onnea valmistumisen johdosta!!

        • Reply Maarit Johanna torstai, kesäkuu 25, 2015 at 22:15

          Niinkö! Mieki haluaisin mennä sitä kautta Ruotsiin joskus 🙂 Vähän vaihtelua isoille Itämeren laivoille.
          Kiitos onnitteluista, tää on niin kivaa ^^

  • Reply Reason for a Season tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 13:59

    Onnea valmistumisesta :). Todellakin kiinnostaa Vaasan seutu. Se on yksi niistä alueista, joissa tahtoisin käydä tänä kesänä. Saa nähdä miten käy.. Ja jotenkin tuntuu, ettei se kesäkään meinaa millään alkaa :D. Haluaisin myös nähdä tuon sillan. Katsotaan miten käy tämän kesän suhteen. Nätin näköistä joka tapauksessa.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 22:18

      Kiitos kaunis 🙂 Mie olin tosi yllättynyt, etten ole käynyt tuolla kunnolla aikaisemmin. Vain Wasalandiassa joskus pienenä, mutta eihän sellaisesta mitään kunnolla muista. Täytyy kyllä syksyllä koluta Suomen luontokohteita ihan urakalla, kun onhan täällä vaikka mitä hienoa. Oli tosiaanki nättiä ja Suomen pisin silta vielä siihen päälle!

  • Reply Sanna I Siveltimellä tiistai, kesäkuu 23, 2015 at 23:14

    Idyllisen näköistä todellakin! Vieraampi paikka itselleni tosin 🙂 Onnea valmistumisesta!

  • Reply Anna Koskela keskiviikko, kesäkuu 24, 2015 at 10:33

    Vaasa, tuo paikka jonka ohi ajan aina kovaa. En ole siis ikinä käynyt.

    Olet oikeassa, tuosta ei kyllä saa mitään irti, jos ei ensin hieman opiskele tietoja. Mutta tässähän niitä jo tuli riittävästi : D

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, kesäkuu 24, 2015 at 22:44

      Hiasta välillä, sielä voi olla ihan nättiäkin!
      Niin mie vähän ajattelinkin, moreeniselänteet ei varmasti aukene kaikille. Onneksi se saariston luonto ja Raippaluoto on muuten ihan kivoja nähtävyyksiä 🙂

  • Reply Annika | Travelloverblogi keskiviikko, kesäkuu 24, 2015 at 19:04

    Olen yhden hyisen kylmän päivän viettänyt liian vähissä vaatteissa Vaasassa. Piti mennä kampaajalle, etten suorastaan paleltuisi. Senkin ajan olisi voinut olla hyvin vaatetettuna vaikka tuolla. 🙂 Ilman harrastuneisuutta on myönnettävä, että pikkuruista söpöä kylää lukuunottamatta en itse tuosta oikein saisi irti.

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, kesäkuu 24, 2015 at 22:47

      Ihan piti kampaajalle? 😀 Paras tekosyy hiustenlaittoon ikinä!
      Kyllä, Unescon kohteena tuo vaatii vähän etukäteistutkimusta. Onneksi siellä oli muutakin nähtävää, mutta meille ne selänteet oli jännittävin juttu 🙂

  • Reply Kohteena maailma / Rami keskiviikko, kesäkuu 24, 2015 at 22:18

    Seuraavalla Vaasaan suuntautuvalla työreissulla voisi käydä tuolla. Kotimaan työreissujen hyvä puoli on se, että on tullut melkoisen laajasti tutustuttua kotimaahan lukuisten eri puolella vietettyjen öiden takia. Raippaluodossa en ole aikaisemmin käynyt, mutta kiinnostus kasvoi siltaa kohtaan jo vähän aikaisemmin jonkun (en nyt muista kenen) pyöräilyretkestä tuonne.

    Itse inhoan lievästi korkeanpaikan kammoisena noita puisia natisevia näkötorneja, mutta aina niihin vaan on kiivettävä maisemien takia 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, kesäkuu 24, 2015 at 22:50

      Suosittelen! Ja tuo oli muuten melko uusi näköalatorni, ja kaukana sellaisista vanhoista huonosti tehdyistä lintutornimaisista kötöstyksistä. Ylös mahtui kymmeniä ihmisiä ja vakuutan, että siellä oli vakaata seistä 🙂

      Pyörällä olis kyllä mahtavaa ylittää tuo silta! Sen jälkeen heti oikealla on pikkuinen kahvila, josta kuuleman mukaan saa loistavaa sapuskaa 🙂

  • Reply Heidi torstai, kesäkuu 25, 2015 at 09:47

    Vaasassa on joskus tullut käytyä, mutta silloin en edes tiennyt tuosta paikasta. Ensi kerralla pitää sitten suunnata tuonne ja ehdotomasti kivuta sinne natisevaan torniinkin :). Huikeeta Sveitsin matkaa sinulle!

    • Reply Maarit Johanna torstai, kesäkuu 25, 2015 at 22:13

      Toivottavasti päädyt vielä tuonnekin! Minusta on kans ollut ihan mahtavaa löytää blogien kautta mielenkiintoisia kohteita ihan tuttujen paikkojen luota. Uskomatonta mitä kaikkea hienoa Suomestakin löytyy 🙂

  • Reply lena / london and beyond torstai, kesäkuu 25, 2015 at 13:38

    Olen käynyt joskus luokkaretkellä noilla seuduilla, thats it. 🙂 Valitettavasti Suomen poikki reissaaminen on aika hankalaa ja kallista, joten tuo länsirannikko on mulle aivan suuri tuntematon. Halvempi on jopa Kuopiosta lähteä ulkomaille kun Vaasaan joskus, ei tässä ole järkeä! Puhutaanko tuolla muuten miten suomea / ruotsia?

    • Reply Maarit Johanna torstai, kesäkuu 25, 2015 at 22:15

      Minusta on tosi outoa, että helpointa matkustaa idästä länteen olisi lentää Helsingin kautta. Kyllä pitäisi olla muutama halkaiseva valtatie. Kiinnostais länsirannikko itselläkin enemmän. Aina vain ohiajokohteena!
      Minusta molemmilla kielillä pärjää 🙂 Vaasasta pohjoiseen pysähdyttiin huoltoasemalla, jossa puhuttiin kaikille ruotsia enkä itse sitten kehdannut vaihtaa suomeen 😀

  • Reply Markus | Metallia Matkassa torstai, kesäkuu 25, 2015 at 21:42

    Onpas nättiä! Tuo on ollut jo jonkin aikaa listoilla, mutta kaukomaat vain ikäväkseen tuntuvat olevan Merenkurkkua (ja muitakin kotimaan kohteita) lähempänä. Tästä innostuneena täytyykin ruveta suunnittelemaan reissua vielä tälle kesälle 🙂

    Tuo silta näyttää myös hienolta, omaan jonkin sortin fiksaation siltoihin:D

    • Reply Maarit Johanna torstai, kesäkuu 25, 2015 at 22:19

      Voi kyllä! Ja tiedämpäs myös tuon tunteen kaukomaiden läheisyydestä 😀 Suomessa olis niin helppoa reissata, mutta koska kaikki on periaatteessa niin lähellä, ei tule koskaan lähdettyä.

      Raippaluoto on kyllä suomalaisen siltabongarin must-see! 🙂

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net perjantai, kesäkuu 26, 2015 at 05:12

    Kauniin näköistä, omalla karulla tavallaan. Vaasasta itselleni on ainoan visiitini jäljiltä jäänyt mieleen grillikioski, jossa palvelun täytyi olla maailman hitainta 😀 Mutta on siellä näemmä muutakin!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, kesäkuu 27, 2015 at 18:03

      Osasitpa hyvin sanoa, karua tuo ehkä kauneudessaan onkin! Grillikiskat tais olla melko kaukana meidän vierailemista paikoista 😀 Nähtiin yksi kahvila koko matkalla tuonne.

  • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi lauantai, kesäkuu 27, 2015 at 11:14

    Ihanasti kuvailet Vaasaa 🙂 Siltaa ajeltu monet kerrat, mutta tuosta näkötornista en edes tiennyt!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, kesäkuu 27, 2015 at 18:04

      Kivaa, että tykkäsit! Nytpäs tiedät senkin vastaisuuden varalle 🙂

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, kesäkuu 27, 2015 at 18:31

    Te ootte kyllä oikein kunnon suomimatkalijoita, hyvä! 🙂 Outoa, mutta en muista että olisin koskaan tuolla sillalla käynyt. Aukko sivistyksessä? 😀

    • Reply Maarit Johanna lauantai, kesäkuu 27, 2015 at 20:06

      No mitä me nyt vähän ollaan aktivoiduttu, mutta hauskaa se reissailu Suomessakin on!
      Sulla on hyvä syy nyt paikata se aukko sivistyksessä ja lähteä Vaasaan. Oli mullekin ihan eka kerta tuolla suunnilla ja Raippaluodossa 🙂

    Leave a Reply