Yleinen

Liikaa kevättä rinnassa Kumputunturiin

maanantai, toukokuu 18, 2015

Jalkoja pakottaa, silmät painuu itsestään kiinni ja vaikka kotona on ollut jo useamman tunnin niin ei jaksa vaihtaa vaatteitakaan. Tuollaiset fiilikset oli eilen illalla, koska me käytiin taas retkellä. Markku lähtee torstaina kesäksi Peruun työmatkalle ja tällä kertaa mie en pääsekään mukaan koska omat työt. Oli pakko ottaa siis varaslähtö kesäretkiin. Tuumittiin pari viikkoa sitten mahtaisiko Luostolla olla vielä lunta. Ajettiin sitten Luoston parkkipaikalle ja käytiin kokeilemassa. Sata metriä lumirälliä ja kahden tyypin märät sukat oli hyvä syy kääntyä takaisin kotiin ja uusia suunnitelmia kasaamaan. Ei vaan voitu luovuttaa! Joku reissu oli pakko saada aikaan.

No, sen siitä saa kun on liikaa kevättä rinnassa ja luulee, että on jo kesä jos etelässäkin kerta on. Paskan marjat sanon minä. Jos joku muistaa minun fiilikset eräältä taannoiselta retkeltä Kiilopäälle, nyt ei jääny tuntemukset kauas siitä.

Ajettiin Sodankylästä aamupäivällä Kittilään päin Tepsan kylän ohi ja käännyttiin noin 8km sen jälkeen oikealle kohti Kumputunturia. Melkoisen varjeltu salaisuus muuten sekin paikka! Tielle ei mitenkään mahdollista nähdä koko tunturia, vaikka se komeudessaan on verrattavissa melkein Saanaan. Puita on niin paljon, että piiloon jää. Jäin miettimään miten paljon salapaikkoja tuolla mettissä onkaan piilossa. Hiekkatietä pääsi Metsähallituksen opasteita seuraamalla kelkkareitin alkuun, josta oli 4km tunturin huipulle matkaa. Lähdettiin kahdeltatoista liikkeelle. Reitti kulki ensin ylös päin pienelle kodalle solaan, ja sen jälkeen rinnettä pitkin ylös huipulle. Kuulosti lyhyeltä ja helpolta. Kesällä varmaan onkin. Nyt oli vain yks ratkaiseva muuttuja matkassa.

LIIKAA LUNTA!!!

Tässä kohdassa voi muistella Monsterin mainosta, jossa hoetaan ”En tykkää. En tykkää, en tykkää, en tykkää!” En tykännyt.

Varovasti askeltaen välillä lumi jopa kantoi…

Ensimmäisen kilometrin aikana vaatteita oli ensin liian vähän, sitten liikaa ja sitten ihan järkyttävästi liikaa. Kenkä uppos hankeen parhaimmillaan polveen asti ja muutama kirosana mielessä aattelin jo kääntyä takaisin. Ei tule yhtään mittään. Solassa oli melko iisiä kävellä. Paljasta maata oli siellä täällä, ja miten ihanaa olikaan ottaa askeleita ilman, että tarvitsi nostaa jalkaa puolta metriä. Edessä oli kuitenkin se kahden kilsan nousu, joka alkoi solan jälkeen suolta. Siinä natusteltiin ensimmäiset suklaapäällystetyt riisikakut, joista sai vähän puhtia alkaa nousta tunturiin ylös. Markku oli yrittänyt valaa minuunkin optimistista ajatusta, että polku on varmasti sula siitä auringon puolelta. Niin no, siinä oli vielä enemmän lunta kuin alussa.

Ei se rinne loppunut ikinä ja hammasta purren laskin kelkkareitin merkkejä, että jaksoin kivuta ylös. Mielessäni raivosin joka ikinen kerta kun kenkä upposi taas reittä myöten lumeen. (Juu, ei kaikki reissut ole ihanaa ja auvoa!) Tunturin huipulla olevat majat alkoivat näkymään jo puolessa välissä nousua. Tuntui vain autereelta, joka ei koskaan tule lähemmäs. Vielä pari sataa metriä ennen huippua tuumin itkusilmässä Markulle, että haluan alas, mutta haluan ensin levätä. Tuulisellä selänteellä vaihtoehtoja ei ollut, vaan ylös oli mentävä. Olin ihan kuoleman väsynyt ja olisin voinut potkaista ensimmäistä uutisten lukijaa, joka olisi sanonut koko Suomessa olevan parhaillaan ihana kevät. Ei ole tosiaankaan!! Tulkaa tänne kattomaan! Kello oli neljä kun oltiin ylhäällä. Miettikää, edettiin kilometri tunnissa. Ihan järkyttävää. Mutta perille päästiin, vaikkakin tärisevin käsin ja jaloin.

Huipulla odotti ihana 360 asteen näköalojen mökki. Kerrankin näköalapaikalla oikeanlainen tönö, eikä vain pientä taloa tihrustusikkunoilla. Kahvi Baileysilla maistui taivaalliselta. Ruisleivät basilikalla, avocadolla ja juustolla olivat jumalaisia. Omenaviipaleet suurta herkkua ja myslipatukat maailman parasta ihanuutta. Eväiden jälkeen alkoi tuntumaan, että elämä voittaa ja verensokeri pääsee taas normilukemiin. Pystyin katsomaan pikkuhiljaa ikkunoista uloskin. Vau. Kannatti herätä!

Lämmitelläkin olisi voinut, jos olisi jaksanut.

Viivyttiin huipulla yli tunti. Otettiin kuvia ja hengailtiin. Yritettiin arvuutella mikä näkyvistä tuntureista on Levi, mikä Pallas ja näkyyköhän Ylläskin. Oltiin näkevinämme myös metsäpalo, mutta se taisikin olla Suurikuusikon kultakaivos, heh. Huipulla oli myös toinen mökki, josta löytyi ihan nukkumalaverit ja keittovehkeet. Pikkuisen haaveiltiin syksyisestä retkestä sinne takaisin ja yöstä hauskassa mökissä. Miten voi olla niin hienoa asua Suomessa, kun meillä on Metsähallitus joka näitä jokaisen ihmisen kesämökkejä ylläpitää. Ihan mahtava juttu!

Ulkona oli vain niiin hienoa. Tummanpuhuvat pilvet vähän jännitti, mutta toi oman lisänsä myös valokuviin. Ei ehtinyt sataa lunta eikä vettä meidän retken aikana onneksi.

Kattokaas nyt, miten hauska näköalamaja!

Tuollaisia tuntureita Suomen metsissä piilotellaan.

Voi onni ja autuus, miten helppoa oli tulla muuten alas. Siinä missä ylös kavuttiin neljä tuntia, päästiin huipulta autolla tunnissa ja vartissa. Viimeinen puoli tuntia oli kyllä jo melkoista tuskaa jalkojen ollessa aivan tukossa. Olisin voinut kiljua riemusta kun auto näkyi, mutta en jaksanut. Taisin myös ehkä nukahtaa metsätien pomppuisessa kyydissä Kittiläntielle asti. Kotiin kurvattiin Tori-Kioskin kautta ja oltiin seiskalta kotona niitä sohvalla ahmimassa. Meidän ”nopeasta puolipäiväretkestä” venyi kahdeksantuntinen. Alun ahdistuksetkin vaihtuivat huipulle päästessä jo ylpeyteen omasta jaksamisesta ja ihailuun hienoista maisemista. Huh onneksi! Ja kyllä, voisin lähtiä uudelleen, mutta en tähän aikaan vuodesta 😀

Kerroinko jo, että uni maistui?

Bloggaaja koittaa kovasti olla hyvä patikkaretkeilijä ja eränkävijä. Lapin retkistä tulossa lisääkin juttuja ja blogissa seikkaillaan toki myös ulkomailla. Jääkkö seuraamaan? Blogin löytää esimerkiksi facebookista. 

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, toukokuu 18, 2015 at 19:14

    Anteeks, mutta mua tää ehkä hieman nauratti… Siis ei vahingonilosta, vaan kuvasit tuon ylösnousun fiilikset niin loistavasti, että pystyin samaistumaan täysin. Ja eihän sitä voi kun nauraa suomalaiselle sisulle ja jääräpäisyydelle 😀 Vaikka vähän luulen, että mä olisin noissa olosuhteissa jättänyt leikin kesken ja jäänyt murjottamaan jonkun kannon päälle. Mutta kyllä teidän kannatti, noi maisemat on upeat! Ja upeat on myös teidän villapaidat, tykkään 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, toukokuu 18, 2015 at 20:19

      Ei ole anteeksipyydeltävää, olihan tää reissu jo melko naurettava juurikin sen jääräpäisyyden vuoksi 😀 Siksi siitä oli ihan hauska kirjoittaa kun on jo sohvalla turvassa kamalilta lumikinoksilta.
      Tuntui kyllä, että pakko kirjoittaa ne oikeat fiilikset kun ne oli tälläkin reissulla niin voimakkaat. Ei kaikkea negatiivista voi sivuuttaakaan, mutta onneksi tämäkin reissu päättyi oikein hyviin tunnelmiin 🙂
      Kiitos kehuista, paidat on molemmat Islannista ^^

  • Reply Inka maanantai, toukokuu 18, 2015 at 21:02

    Ei saakeli mikä reissu, en voi muuta sanoa. Ja jotenkin kuulostaa tutulta, vaikka veikkaan että ihan noin hulluihin seikkailuihin en oo vielä itteäni ängennyt. Voin kyllä kuvitella sen helpotuksen ja onnentunteen mikä valtas sillon kun pääsitte huipulle, ja vielä nopeasti alas.

    Mutta oli kai nuo maisemat sen arvoset? Näyttää nimittäin aika mahtavilta! Ja tuo mökki on kans ihan supersuloinen!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, toukokuu 19, 2015 at 20:40

      Tällasia ne reissut välillä on ku on vaan pakko päästä pitkien sadejaksojen jälkeen ulos 😀 Kieltämättä ylhäällä oli aika onnellista ja KYLLÄ, maisemat pelastivat koko retken 🙂

  • Reply sunna maanantai, toukokuu 18, 2015 at 22:25

    I feel you! Siis mikä vika meissä molemmissa on, että milloin minkäkin mäen päälle pitää änkeä vaikka hammasta purren, vaikka olosuhteet ei todellakaan ole siihen sopivat? Mitä siitäkin tulee, kun muutaman viikon päästä yhdistetään nämä tyhmät päät ja vielä Alpit päälle… 😀

    Ihan mahtavat maisemat, tulipa Lappiin ikävä <3 Ja ihanat tiimipaidat teillä!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, toukokuu 19, 2015 at 20:42

      Hahaa, mie mietin ihan samaa kun luin sitä sun edellistä juttua 😀 Kyl meidän pitää vaikka irvistellen lähteä muutamalle vuorelle! Hauskaa on viimeistään ylhäällä ja alas tullessa :p

      Mulla on ikävä Lapista pois, onneks kohta <3

  • Reply Kthetraveller tiistai, toukokuu 19, 2015 at 09:14

    Hahhah! Tää oli hauska. Anteeksi kun nauran mutta minä olisin kääntynyt jo ensimmäisellä metrillä mieheni kanssa takaisin. Ei ole meidän hommaa tuo. Helposti saavutettavat hotellit ja niiden pehmoiset sängyt & palvelu on se meidän juttu ja huippuja voi ihailla joko hulppean risteilijän parvekkeelta taikka helpon kävelyreitin päässä 😉

    Oot ihana, love you!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, toukokuu 19, 2015 at 20:44

      Ai sullaki naurattaa 😀 ei haittaa! Mie nauran ajatuksesta, jossa veisin sut tuonne reissuun :p
      Voi kyllä mekin rakastetaan hyvän tason pehmeitä petejä, mutta tätä skaalaa on kokeiltu jo päästä päähän niin telttayökin käy silloin tällöin paremmin kuin hyvin 🙂
      Mullaki kyllä houkuttelis nuo vähän helepommat reissut! Risteilijääkään ei varmaan tarvis ihan itte ajaa 😀

      Ootpas itte <3

  • Reply Katja tiistai, toukokuu 19, 2015 at 18:58

    Ootte kyllä huippuja! 😀
    Ja että siellä muuten on vielä paljon lunta!!! Ihan mahtavasti taas ilmaisit kaikki tunteet ja toi fiilis ku oikeasti pääsee sinne huipulle kaiken vaivan jälkee!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, toukokuu 19, 2015 at 20:45

      Kiitti Kaksuu 😀
      Täällä siis, kyllä, juu, on. Lunta on paikoitellen jopa paljon. Mun oli pakko, mennessä ahisti niin pirusti. Onneks alastullessa jo melkeen nauratti :p

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita tiistai, toukokuu 19, 2015 at 21:52

    Minusta tuntuu, että minä olisin kyllä luovuttanut siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran olisi jalat uponneet polvia myöden lumeen 😀 Mutta aivan mahtava paikka, varmasti oli upea tunne kun pääsitte näköalapaikalle! 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, toukokuu 20, 2015 at 22:14

      Voi kuule, kyllä minustakin tuntui siltä, mutta ei se ollut kovin vaihtoehto :p
      Tuo oli niin hieno, että sinne on pakko mennä uuestaan 🙂

  • Reply satuvw tiistai, toukokuu 19, 2015 at 22:52

    Ha ha, tuttuja tunnelmia! Yritin juuri yksi ilta viedä muksuja tuonne meidän ”kotitunturiin” kukkulan päälle ja vaikka täällä laaksossa kukkivat kukat, siellä ylhäällä on ihan talvi. Eli se siitä pienestä haikkiretkestä. Olisi pitänyt taas ottaa sukset mukaan… Ja hei, mahtavaa että jaksoitte huipulle asti! Hymyssä suin luin kyllä tästä kokemuksesta, tosi hyvin kuvailtu nuo reissun fiilikset!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, toukokuu 20, 2015 at 22:15

      Oho! Vitsi mitkä kontrastit Norjassa. Mutta varmasti ihan superkaunista siellä laaksossakin.
      Hauskaa, että sulla hymyilytti kun muilla jo nauratti :p

    Vastaa käyttäjälle Maarit Johanna Cancel Reply