Yleinen

Mitä kuuluu? Mihin menossa?

torstai, huhtikuu 23, 2015

Hei armaat lukijat!

Kylläpäs on pidellyt muka kiirettä. Ja silti löydän itseni aina hetkittäin samasta sohvan nurkasta bloggaamasta ja syömästä popcorn-suklaata. Uusi työpaikka on tuonut paljon positiivista virettä ja samalla on saanut stressata opinnäytetyön valmistumisesta. Äh, miksei se voisi edetä ihan itsekseen? Palautuspäivä on muutaman viikon kuluttua, joten kyllä tässä on huomannut viettävänsä koneella koko valveilla olo aikansa. Kyllä se työ etenee. Kevät lipuu hiljalleen Lappiinkin, vaikka täällä on edelleen valtavat lumikinokset teiden varsilla. Hiihtämäänkin pääsee vielä kevyesti. Tai ainakin hetki sitten pääsi, en kai mie täältä läppärin takaa yllä enää ladullekaan. 😀 Aurinkolasit nenällä on hauskaa ulkoilla. Pyöränkin saa kohta kaivaa parvekkeelta jos uskaltaa uhmata kevätflunssaa. Uusia reissusuunnitelmiakin pyörii päässä! Olisikohan Helsingissä taas hanami jo aluillaan vappuna? Mullapa on sinne lento! Se lentoliputtomuus ei siis kauaa kestänyt. Tuntui hyvältä kun sai taas jotain odottamaan tuonne sähköpostin uumeniin. Palkkapäivää odotellessa voikin paljastaa seuraavat, mutta vielä varmistamattomat kohdesuunnitelmat:

Norjaan vielä tänä keväänä!

Kohde on vielä auki, mutta pohjoiseen käy tie. Jos ei pidemmälle, niin ihan pienelle viikonlopun mittaiselle pyrähdykselle

Zurichiin Sunnan luo juhannukseksi!

Se mahtava pitkä viikonloppu joka kesäkuussa on. Mie haluan vuoria nähdä silloin.

Eka kertaa Tallinnaan heinäkuussa!

Läpi on ajettu ainakin viisi kertaa, ehkä nyt olis aika ihan oikean visiitin.

Ja ihan mielettömät määrät Suomiretkeilyä uuden Original Sokos Hotels-yhteistyön turvin! En ole koskaan harkinnut lähteä varsin reissuun esimerkiksi Kuopioon, Turkuun, Tampereelle tai vaikka Iisalmelle. Original-bloggaajana ovet aukeavat kuitenkin valitsemiini kohteisiin, joten mikäs sen upeampaa kuin valita kotimainen kaupunkikohde viikonlopun reissulle. Työpaikalla ei ole kesälomiakaan ehtinyt kerryttää, niin parin päivän retket tulevat olemaan niitä otollisimpia kesäreissuja. Ja vitsit, ehkä mie pääsen tänä vuonna jopa festareille! Viimeksi joskus teininä kävin Tuskassa. Kertokaahan ideoita mitä suomalaisissa kaupunkikohteissa voisi tehdä? Parhaat nähtävyydet vaikka Tampereella? Olisko Kuopion lähellä luontokohteita? Pääsiskö Jyväskylässä risteilylle? Mitä ihmettä on Iisalmella tai Porissa? Kaikki ideat otetaan mielenkiinnolla vastaan! Olisin varmaan nauranut lattialla kiemurrellen, jos joku olisi kertonut pari vuotta sitten että suunnittelen kesäni reissuja Suomeen. Olen todellinen myöhäisherännäinen mitä tulee kotimaan matkailuun ja luontoretkiin. Markku se on opettanut ja pakko kyllä sanoa, että myös bloggaaminen on yllyttänyt. Mutta se on hyvä että Suomenkin sulot huomaa ennemmin tai myöhemmin. Ja hei, tilasin mikrojärkkärin! Se tulee huomenna. Toivottavasti opin sitä käyttämään ja loppuu se kännykällä kuvaaminen ja Markun kameran lainaaminen.

Mie jatkan opparin kirjoitusta, avatkaa te sanainen arkkunne ja heittäkää kommenttiboksiin niitä Suomi-kaupunki ideoita! Kiitos! 🙂

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply lena torstai, huhtikuu 23, 2015 at 18:04

    Ai kun huippuja suunnitelmia sulla! Viro oli ihan huippu kokemus, tai siis Tallinna pikemmin, ja mä suosittelen täysin.

    Ja Kuopio on yhtä luontoa koko paikka!;) Puijo on keskellä kaupunkia ja Tahkokin kuuluu Kuopioon nykyään. Laita mulle viestiä kun oot menossa niin laitan kaikki vinkit tulemaan ja jos oon paikalla niin voin lähteä oppaaksi!:)

    • Reply Maarit Johanna torstai, huhtikuu 23, 2015 at 20:30

      Mulla on kyllä Tallinnasta isot odotukset kun sitä on niin kehuttu! Meidän visiitti on aika pika, joten pitää maksimoida reissu ja käydä vain parhaissa kohteissa 😀

      Kiitos hei vinkistä. Mun täytyy tosiaan googletella noita kohteita ja katella mikä olis parasta vai pitäskö käydä kaikissa. 🙂 Laitan varmasti sulle viestiä ennen kuin olen tulossa ^^

  • Reply Hanna torstai, huhtikuu 23, 2015 at 18:16

    Tampereella on kesällä vaikka mitä kivaa tekemistä! Voi risteillä Viikinsaareen, kiivetä Pyynikin näkötorniin ihailemaan maisemia ja syömään herkullisia munkkeja tai sitten voi tehdä kävelyretken Pispalan puutalokaupunginosaan. Ja hei, ootkos ikinä käynyt Pohjanmaan lakeuksilla tai Merenkurkun saaristossa? Ei hullumpia paikkoja nekään, vaikka ehkä hiukan puolueellinen oonkaan mitään sanomaan 😀

    • Reply Maarit Johanna torstai, huhtikuu 23, 2015 at 20:33

      Jee mahtavaa! En ollut noista melkein mistään vissiin kuullutkaan 😀 Pyynikki on melko tutun kuuloinen, mutta en ole tainnut siellä koskaan käydä. Googletukseen siis!
      En ole käynyt saaristossa enkä lakeuksilla. Merenkurkkuhan oli vissiin maailmanperintökohteeksi valittu joten se vois tosiaankin kiinnostaa! 🙂 Nyt mie kyselinkin juuri paikallisten mielipiteitä eli ei tarvi yhtään mietttiä onko puolueellinen vai mitä 😀

  • Reply AnnKat torstai, huhtikuu 23, 2015 at 18:20

    Jotenkin tän postauksen jälkeen taas se Suomen todellinen pituus konkretisoituu aika hyvin.:D
    Täällä kevät on niin pitkällä, että itse pohtii koska ehtisi takapihan vihertävän nurmikon ajaa lyhyeksi ja millä allergialääkkeillä pääsisi parhaiten eroon koivun aiheuttamasta allergiasta… siinä kun toinen suunnitelee pyörän esillekaivamista. Jotenkin itsekin unohtaa niin helposti sen, että jo pelkästää Suomessakin eri puolilla on niinkin erilaista. Ehkä just sen takia tykkään lukea kaikkia noita sun Lappi-juttuja. 🙂

    • Reply Maarit Johanna torstai, huhtikuu 23, 2015 at 20:36

      Mullekin tuli kieltämättä melko yllätyksenä kun työkaveri näytti puhelimestaan kuvia sen pihan istutuksista. Mietin eka että viime vuodelta ottanut ne kuvat varmaan. Mut ei, etelässä on jo kesä! Näkisitpä tosiaan nämä kinokset vielä täällä 😀
      On kai tämä välimatka jo kohtalailla melkein 800km linnuntietä. 🙂
      Kiva jos tykkäät lueskella ^^

  • Reply Katja torstai, huhtikuu 23, 2015 at 19:24

    Voi kun itselläkin kiire alkais jo hellittämään… Oon jo niin kesäloman tarpeessa 😀
    Mutta siis ihan mahtavia kesäsuunnitelmia! Ouluhan tosta listasta puuttui, mutta tokihan täälläki pyörähätte joku viikonloppu ja käytte samalla reissulla Hailuodossa ja Koitelissa. Josta tuli muuten mieleen, että minäkin kyllä tulevana kesänä suuntaan Hailuotoon, sillä en oo vielä ikinä käynyt siellä ?!?

    Tsemppiä opparin kanssa!

    • Reply Maarit Johanna torstai, huhtikuu 23, 2015 at 20:39

      Voi meitä opiskelijoita kiireissämme. Mullekki kyl pieni loma kelpais, onneksi tuo Helsinki pian kutsuu 🙂
      Hei älä käsitä väärin, nuo oli esimerkkejä vain! Ouluun tulen VARMASTI ja siitä kaupungista onneksi vielä jotain tiedänkin ennestään. Monissa kaupungeissa on Original-hotelleja, mutta mulla ei oo mitään käsitystä miksi minun kannattaisi joihinkin kohteisiin matkustaa kun en tiedä niistä mitään enkä tunne ketään.
      Hailuoto on muuten erikoinen! Kerran käynyt pienenä ja pitäis kyllä oman kameran kanssa matkustaa uudelleen ^^

  • Reply sunna perjantai, huhtikuu 24, 2015 at 09:03

    Jahas, ettet vain samanlaista kameraa kuin mie? 😀 Vieläkö sen sai kamppishintaan?

    Ihana, että tulet Zurichiin käymään! Sitten kun lennot varmistuu, voidaankin alkaa jo suunnittelemaan, että mitä sitä tekisi ja näkisi. Huih, kohta miekin olen jo siellä! Tasan viikko enää! (Sattuneesta syystä se ei ole kuitenkaan päällimmäisenä mielessä. Onneksi tuostakin vielä saa olla täällä intoilemassa!)

    • Reply Maarit Johanna perjantai, huhtikuu 24, 2015 at 19:25

      Mie kattelin sitä sinunki kameraa 😀 Päädyin Sonyn a5000-mikrojärkkäriin. Onhan tuo hellyyttävän pieni 🙂

      On ihanaa jo suunnitella reissua! Vitsi kun vois vaan jo ostaa lennot ja siitä tulis ihan konkreettista. Toivottavasti sie pääset turvallisesti lähtemään viikon päästä :))

  • Reply Terhi / Muru Mou perjantai, huhtikuu 24, 2015 at 10:03

    Ei kuulosta yhtään hassummalta kesäsuunnitelmalta! Mäkin mielelläni reissaisin ympäri Suomea, mutta saa nähdä ehdinkö kesällä lainkaan Suomeen ja Kuopion torille syömään lihapiirakoita ja mansikoita 🙂

    Kuopiossa ainakin pääsee risteilemään Kallavedelle! Ja Viinijuhlat olisi loistava ajankohta käydä kalakukkokaupungissa 🙂

    • Reply Maarit Johanna perjantai, huhtikuu 24, 2015 at 19:27

      Kiitos, ei hassua kyllä minustakaan 🙂 Olikos toi samalla vinkki että lihikset ja mansikat on se juttu, mitä Kuopioon mennään mutustelemaan? :p Kallavesi kuulostaa hyvältä, samoin kaikki sisävesiristeilyt!
      Viini ja kalakukot vois kyllä kiinnostaa ihan samalla kertaa, Kuopio on vissiin pakko ottaa suunnaksi. 🙂

  • Reply Martina perjantai, huhtikuu 24, 2015 at 11:56

    Ihania suunnitelmia! Tampereella kannattaa käydä Hopealinjan risteilyllä. Saat Rantapallon bloggaajakortilla sen ilmaiseksi! Reittivaihtoehtoja on muistaakseni kolme. Me käytiin viime kesänä Visavuoressa ja tykättiin tosi paljon. Postaus risteilystä löytyy täältä.

    • Reply Maarit Johanna perjantai, huhtikuu 24, 2015 at 19:28

      Voi vitsi niinkö! Multa on tuo mahdollisuus mennyt ohi ihan kokonaan, kiitos muistutuksesta 🙂 Pistän teidän postauksen lukulistalle 🙂

  • Reply satuvw lauantai, huhtikuu 25, 2015 at 23:43

    Norja, jee! Tampere, jee! Tampereella ihan ehdoton lounas- tai illallispaikka on Cafe Pispala, sinne ei ihan vahingossa eksy joten kannattaa tarkistaa aukioloajat ja osoite Facebookista 🙂 24-tuntia kotikaupungissani, fillarilla tietty ja vinkkejä reitin varrelta löytyy täältä

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, huhtikuu 26, 2015 at 09:49

      Jee jee! Kiitos vinkeistä ja linkistä, ruokapaikat on mulle aina vaikeita löytää. Tuon otan siis ehdottomasti listalle ja tsekkaan sun postauksen 🙂

    Leave a Reply