Yleinen

Meidän pääsiäisviikko: Herkkuja Luostolla ja britit avantoon

torstai, huhtikuu 9, 2015

Miten ne pääsiäispyhätkin tulivat ja menivät ja kohta on taas viikonloppu? Toivottavasti jokainen söi suklaamunansa ja nautti pitkästä viikonlopusta parhaaksi näkemällään tavalla! Meillä oli pääsiäisen aikoihin tapahtumarikas viikko ja ajattelin teille tiivistää meidän eloa tähän.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna oli Luostolla Makujen Lappi-tapahtuma. Paikallisia käsityöläisiä, luonnontuottajia sekä lähiruoantuottajia oli kerääntynyt pienille markkinoille Hotelli Luostotunturin edustalle. Me suunniteltiin pistäytymistä sinne jo pari viikkoa sitten ja palmusunnuntai sattui sopimaan aikatauluihimme aika hyvin. Maarianheinähunajaa, Angus-pihvejä ja Markulle ihana Johanna Ihmeen karvalakki. Markkinat oli äkkiä nähty ja meillä oli tietenki nälkä. Ei kai me ilman sellaista oltais ees tultu! Suunnattiin Ravintola Kerttuliin, jossa mieki oon ensimmäistä kertaa syöny varmaan kolmevuotiaana. Kerttuli on kuulunut Luostolle minun muistikuvissani aina.

Alkupalaksi meille tuotiin villiyrteistä tehty Metsäneidon juoma sekä ihana Unarin ahvenesta valmistettu kermainen kalakeitto. Leipää tuli rieskaviipaleen verran matkaan ja se suli suussa. Pyyhkäsin vielä rieskan lopulla lautasen pohjalta viimeisetkin herkkupisarat. Voiko ahven maistua näin hyvältä? Kaks lusikkaa yhdessä pienessä keittokulhossa oli ihan tarpeeksi. Seuraavaksi tuotiin mulle menuun kuuluva pihvi, riistakastiketta ja maalaislohkoperunoita. Markulla oli päivän pihvi. Luullakseni meillä ei ollut annoskateutta, mutta kyllä Markulle piti vähän väliä kerätä minun lautaselta pari suupalasta. Riistakastike oli aivan täydellistä! Olin pihvin jälkeen jo aivan täynnä, mutta menuun kuului vielä jälkkäri. Maarianheinäkermassa haudutettua leipäjuustoa ja hilloja. Markulle tuli stoppi jo parin lusikallisen jälkeen, mutta mie urheasti vedin koko annoksen. Huhhuijaa miten järkyttävän hyvää. Sen verran annan miinusta, että menuun olisi ehdottomasti pitänyt sisällyttää joku raikas päätös. Hillasorbetti esimerkiksi olisi ollut parempi kuin täysirasvaista leipäjuustoa vielä kermassa. Mutta mie nautin. Seuraavana päivänä vain turvotti. Ja Briteistä tuli vieraita! Me vietiin ne porukalla pitkäperjantaina Sattasen porokisoihin. Hävetti tunnustaa että mullekkin eka kerta kyseisessä tapahtumassa. No jo se oli aikakin. Äiti kyllä korjasi, että sylivauvana olen käynyt, mutta ei kai sellaista lasketa. Huh miten paljon oli porukkaa kerääntynyt Sattaseen ja makkarakojuunkin sai ihan jonottaa. Lämmintä einettä popsiessa pillimehun kanssa oli ihan lysti seurata miten niitä poroja ajetaan kilpaa. Kyllä miekin olen kuvasta nähnyt, mutta se hurja meno selvis vasta paikan päällä. Taisivat olla kuitenkin nämä ulkomaan sukulaiset vielä enemmän ihmeissään. Pitkäperjantai päätettiin hyvän ruuan jälkeen Kommattilammen rannassa. Miehet olivat käyneet sitä ennen vielä katsomassa moottorikelkkakisoja – taas yksi tapahtuma mihin en ole koskaan eksynyt. Oltiin varattu koko Kommatin sauna vain omalle yhdeksän hengen porukalle. Siskon appi yllätti ja kävi uppeluksissa asti! Se ei vissiin tiennyt ettei sitä ihan kauheasti suositella. Onneksi oli keli jopa plussan puolella. Mie oon aikaisemmin ollut jopa rohkea ja ennätys on 11 kertaa saunasta uimaan ja takaisin. Tällä kertaa keskityttiin nauttimaan ja oltiin maltillisia. Kuviakin piti näpsiä, joten uskalsin käydä vain kahdeksti. Varpaat oli ämmänneuloilla ja olo kuin uudestisyntynyt! Viime kerrasta olikin jo reilu vuosi aikaa. Takasimme vieraille elämysten päivän, ja hauskaa oli myös meillä! Lauantaiksi lähdimme shoppailureissulle Rovaniemelle pitkästä aikaa, pitihän sitä eka palkka jonnekin päästä kuluttamaan. Vietimme lankoni synttäreitä ja syötiin hyvin. Sunnuntain retkestä Pallakselle ehdinkin jo kirjoittelemaan teille. Aika loistava pääsiäinen takana.

Miten teillä? Suosiko säät, riittikö ruoka ja tuliko ulkoiltua vai kotoiltua? 🙂

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Laura/My post-University Life torstai, huhtikuu 9, 2015 at 20:02

    Kuulostaa todella hyvältä pääsiäiseltä – vitsit että tuli kyllä nälkä tätä lukiessa! Me vietettiin pääsiäinen ulkoillessa englannin pohjoisosissa, oli kyllä ihan huippua! Rento pikkuloma 😉

    • Reply Maarit Johanna torstai, huhtikuu 9, 2015 at 20:58

      Ulkoilu on kyllä parasta tekemistä pääsiäiseksi! Varsinkin kun kelit on jo tarpeeksi keväiset ja aurinkoiset 🙂 pohjoinen Englanti kuulostaa tosi hyvältä!

  • Reply Tiia/reisereise torstai, huhtikuu 9, 2015 at 22:26

    Mulla ei tullut syötyä yhtäkään pääsiäismunaa, muita herkkuja kyllä. Ehkä vähän liikaakin. ;D
    Tuo jälkiruoka näyttää kyllä hyvältä, vaikka uskonkin, että vatsat olivat jo tuossa vaiheessa täynnä. Lakkoja tulee syötyä niin harvoin, että ne on mulle vähän sellasia hienompia marjoja. 🙂

    • Reply Maarit Johanna perjantai, huhtikuu 10, 2015 at 21:37

      Et YHTÄÄN? Tuon on oltava jo joku ennätys 😀
      Se oli kyllä hyvää, tykkään leipäjuustosta tosi paljon vaikka se on hirmu tuhtia.
      Meillä niitä marjoja sanotaan hilloiksi 🙂

      • Reply Tiia/reisereise sunnuntai, huhtikuu 19, 2015 at 17:40

        Ahaa, halla sanan tiedän, mutten varmaan hillo sanaa ole tuossa yhteydessä kuullut.
        Se on kiva, että Suomessa on eri murteita. Jossakin noissa uudemmissa postauksissasi oli pari ihan outoa sanaa mulle. 😀 Ihan kuin ei olisi suomalainen.

  • Reply Veera Bianca torstai, huhtikuu 9, 2015 at 23:23

    Kuulostaapa kivalta pääsiäiseltä! Itse vietin omani Saksassa viiniä maistellen 🙂

    • Reply Maarit Johanna perjantai, huhtikuu 10, 2015 at 21:37

      Oli meillä hauskaa! Viinimaistajaiset ei kuulosta yhtään huonolta :p

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, huhtikuu 19, 2015 at 20:09

    Voi vitsi, nyt meni väärin. Suomen kieli on kyllä ihan pöljä ja murteet hassuja. Siis se mitä eteläläiset sanoo lakkahilloksi on meille hillahillo. Eli ei siis hillohillo 😀
    Pahoittelen, murteella tulee joskus kirjoitettua aika lennokkaasti 🙂 Kysy vaan jos on joku sana ihan utopinen, koitan selittää parhaani mukaan! ^^

  • Leave a Reply