Yleinen

Miten valmistautua pitkään lentoon?

maanantai, helmikuu 9, 2015

Uusi passi on, viisumit on, liput tulostettu ja ulkomaiden sähköadapteri kaivettu kaapin pohjalta. Ihan pian ollaan valmiina lähtöön. Lensin ennen joulua Akureyrista neljä lentoa että pääsin Rovaniemelle asti. Matka-ajaksi tuli välilaskuineen 24h. Lennot maailman toiselle puolelle Australiaan ei ajallisesti vie paljon sitä pidempää aikaa. Islannista palatessa elämää helpotti huomattavasti välilaskut ja niiden pituus. Sain kävellä, hengitellä rauhassa, käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteita. Lennot oli pelkkiä pikkuhyppyjä verrattuna siihen mitä nyt voi odottaa. Lentoja on onneksi vain kolme. Pyrähdys Rovaniemeltä Helsinkiin tiistain viimeisellä Finnairin lennolla ja puolilta öin Helsingistä Singaporeen 11h 40min. Singaporessa meillä on kahdeksan tunnin välilasku, jonka jälkeen lennämme vielä kuusi tuntia JetStarilla Perthiin. Olemme onneksi varanneet HEL-SIN välille Economy Comfort-paikat varmuuden vuoksi. Saa samalla testata miten systeemi toimii, ja kokeilla saisko paremmin unen päästä kiinni uuden unimaskin kanssa. Kokemuksia Economy Comfortista luvassa perille päästyä!

Ärsyttävintä lähtemisessä on se, että täällä on kauhea pakkanen ja perillä hurja helle. Koitappa siinä pukea sitten oikea määrä vaatteita päälle.

Miten siis valmistaudun pitkälle etapille?

*Käyn lähtöpäivänä urheilemassa, että varmasti nukahdan lennolla.

*Varustaudun vesipullolla, kosteusvoiteella, raikastuspyyhkeillä, käsirasvalla ja huulirasvalla. En meikkaa. Mun naama ja kädet aina kuivuu lyhyelläkin lennolla ja siihen ei auta muu kuin kaikkien edellämainittujen yhdistelmä.

Tällainen arsenaali lähtee käsimatkatavaroihin pikkulaukkuun. Postafenit ja purkkapaketti ovat välttämättömiä matkapahoinvoinnista kärsivälle. Apteekin näytevoiteet on älyttömän kätevän kokoisia ja L’Occitanen Shea-sarja hoitaa kuivunutta ihoa. Maitohappokapseleita aloitettiin syömään jo viime viikolla varmuuden vuoksi. Huulirasvan kokoinen deodorantti on vielä jäljellä Finnairin lennolta Nagoyasta Helsinkiin.

*Puen ylle löysät joogahousut ja lentosukat. Mikään ei ole niin epämukavaa kuin farkuissa lentäminen.

*Paineen alennus korvatulpat apteekista matkaan.

*Lentotyyny + unimaski yhdistelmä mukaan.

*Teetä. Tämä on elämäni eliksiiri jota tulee juotua litroja päivässä. Lentokentillä tee maksaa ihan järkyttävästi, mutta kuumaa vettä saa yleensä veloituksetta.

*Ostan kentältä kaikenvaralta pokkarin ja lataan puhelimeen paaljon uutta musiikkia.

*Koitan synkronoida sisäisen kelloni lentojen mukaan niin, että saapuessamme aamuvarhaisella Perthiin, olen nukkunut koko lennon niin hyvin että voin aloittaa heti uuden päivän virkeänä. Pitäisiköhän siis ostaa vielä melatoniinia lennoille…

*Singaporessa emme suuntaa lentokentältä ulos vaan jäämme Changille hengailemaan. En ole koskaan kyseiselle kentälle lentänyt, mutta varoituksen sanoja on kuulunut miten kauan rajatarkastukset kestää. Onneksi kentältä löytyy uima-allas ja kuntosali. Hard Rock Cafe on etsittävä myös! Kuntoilun jälkeen maistuu ruoka. Hyvin syöneenä on hyvä lentää, mutta täytyy välttää hiilihapotettuja juomia ja turvotusta aiheuttavia ruokia.

*Vaihtosukat ja alusvaatteet myös matkaan! Kokeilkaapa oikeasti maailman toiselle puolelle ensimmäistä kertaa lentävät tätä! Islannin lennoilla Tukholmassa oli jo sellainen fiilis, että hyi kun sais vaan vaihtaa kaikki nihkeät vaatteet pois. Sukkien ja aluspaidan vaihtaminen riitti jo hiukan freshimmän fiiliksen saavuttamiseksi.

Siinäpä tärkeimmät toimeni ja mukaan lähtevä survival kit. Onko teillä omia rutiineja pitkille lennoille?

Meinaa vähän jo jännittää miten noin pitkältä matkalta selviää kun mennään perille kaikista nopeimmilla ja suorimmilla yhteyksillä ilman kunnollisia välilaskuja joiden aikana voisi levätä. HUOMENNA MENNÄÄN!! En vieläkään ole sisäistänyt että ollaan lähdössä Australiaan, maailman toiselle puolelle.

Matkaa Perthiin voi seurata bloggaajan instagramissa. Reissufiiliksistä saa osansa seuraamalla blogia facebookissa.
Muistuttelisin vielä Islanti-aiheisesta kilpailusta johon on vielä hyvin aikaa osallistua!

You Might Also Like

36 Comments

  • Reply Anna Koskela maanantai, helmikuu 9, 2015 at 09:39

    Tuo kuulostaa sellaiselta kolmen nousun lentoyhdistelmältä. Ei lentokoneen, vaan nousuhumalan 😀

    Itse suosin ei suositeltavaa tapaa heittää nukahtamispilleri naamaan. 4-6 tuntia unta takuuvarmasti. Toi Postafen unettaa muuten viinin kanssa otettuna myös kiitettävästi.

    Itselläni on aina mukana myös vesipullo. Koneen vesitarjoilut on yleensä sellaisia 1 dl pikareita, jotka vaan hajoaa avattaessa.

    ”Singaporessa emme suuntaa lentokentältä ulos vaan jäämme Changille hengailemaan. En ole koskaan kyseiselle kentälle lentänyt, mutta varoituksen sanoja on kuulunut miten kauan rajatarkastukset kestää. ” No nyt on kyllä kuultu väärin. Changin lentokenttä on maailman parhaimpia, jos ei paras. Ei todellakaan kestä rajatarkastukset kuin hetken. Pisimmillään olen jonottanut 15 min ja aula oli silloin aivan täynnä. Tulet hämmästymään miten hyvin tuolla on kaikki organsoitu. Ja kannattaa lähteä kylille 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 09:47

      Anna minusta tuntuu että mie voin luottaa sinuun tässä asiassa 😀 Koska jos noin on, mie haluan lähteä taksikierrokselle! Meidän jatkolento lähtee vasta 2:20 aamuyöllä joten voisin kuvitella että EI olisi järkyttävää ruuhkaa siinä vaiheessa yötä millään pisteellä. Okei, jes. Tämä katotaan sitten ylihuomenna miten perillä onnistuu! Tarviikohan sinne viisumin sitten erikseen?
      Vesipullo on mullakin ihan ehdoton vaikka se pitäisikin täyttää jostain vessan hanasta. Vihaan myös niitä pikareita.
      Mutta joo, sullako postafen ja viini on toiminu yhdessä? Mie en ole omalla maailman surkeimmalla viinipäällä uskaltanut kokeilla tuollaista yhdistelmää vielä. 😀

      • Reply Anna Koskela maanantai, helmikuu 9, 2015 at 10:22

        Ei tarvii viisumia 🙂

        Postafen ja viini = Takuuvarma turtumus ja nukahtaminen. Melko tujua ja siksi sitä ei jossain apteekeissa myydä hyllystä suoraan, vaan joutuu pyytämään.

        • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 10:25

          On tullut kyllä huomattua. Viime viikolla olikin eka kerta kun sain paikallisesta apteekista ihan normaalisti hyllystä sitä otettua. Aikaisemmin ei koskaan!
          Kiitos vinkistä 😀

  • Reply Laura/My post-University Life maanantai, helmikuu 9, 2015 at 09:57

    Mä sanoisin kyllä samaa kun Anna että mulla ei ole koskaan kestänyt rajatarkastukset Singiksessä 10 min pidempään, ne on aika organisoitua porukka!

    Ihanaa Australian reissua, varmasti tulee aivan upea matka!

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 10:05

      Miten voi olla, että tätä ennen kaikki kommentit mitä sieltä olen kuullut sanoo että jonottaa täytyy tunteja. Ja silti kenttä valittu maailman parhaaksi! Kiitos että tulit myös jakamaan oman kokemuksesi, ehkä mie saan Markunkin Singaporeen 🙂
      Toivottavasti siellä on kivaa ^^

  • Reply Kthetraveller maanantai, helmikuu 9, 2015 at 10:30

    Oi että teidätkös muuten mulla oli ongelma. Löysin purnukoistani tuollaisen dödön ja pohdin neljä päivää sen alkuperää että mistä olen mukaani napannut. Jerryltä kyselin juuri tänä aamuna kun aloin epäillä tuotteen alkulähteeksi Finskin busineksen vessaa ja niinhän se näköjään onkin Finskin busineksestä tuo huulirasvan kokoinen tötsä! 😀

    Anyway, mulla on kanssa aikamoinen arsenaali mukana lääkkeitä myöten. Lentosukat on must, sillä meikäläinen ainakin turpoaa kuin pallokala pitkillä lennoilla ja siksi kiristämättömät vaatteet ovatkin tärkeät pitkillä lennoilla. Niin juu ja pikkuinen matkahammasharja ja -tahna, joita tulee kyllä käytettyä ennen koneesta poistumista. Mulla on vanhoilta ajoilta sellainen komia sininen Finnairin busineksen toilettilaukku ja siinä nuo tärkeimmät tuotteet kulkee mukavasti mukana.

    P.S.: Uijui noita VS-tuotteita 😉

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 10:46

      Joo sieltä se on! Reissulla älyttömän kätevä kun mahtuu ihan pieneenkin laukkuun, lennoilla aina käytön tuota. Olen nyt onnellinen kun Economy Comfortissa pitäisi saada ne paketit joissa on niitä rasvoja, villasukat sun muuta. Markulla tuskin tulee käytettyä niitä kosteusvoiteita myöhemmin joten saan ehkä omia ne itselleni 😀 Myönnän että minunkin meikkilaukun sisältö saattoi hiukan vielä kasvaa kuvan ottamisen jälkeen, mutta niin sitä vain melkein kaikkea tarvitsee.
      Mun lentosukat on muuten parhaillaan hukassa. Toivottavasti löydän ne ennen huomista lähtöä! 😀 VS tuotteet löytyi Reykjavikista, pakko sellainen on olla Singaporessakin, tahon shoppaileen lisää!

  • Reply Hanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 10:40

    Mahtavaa reissua! 🙂 Kuulostaa siltä, että oot hyvin varustautunut lentomatkalle 😀 Aika samoja vinkkejä mäkin noudatin, kun lennettiin Singaporeen. Koneessa yritin muistaa tasaisin väliajoin käveleskellä ja vettä join reippaasti, muuten aika meni aikalailla nukkuessa, koska oltiin yölennolla. Tosin en tajua, miksi koneessa alettiin tarjoilla ruokaa joskus kolmen aikaan yöllä, kun oltiin lähdetty Istanbulista joskus yhden maissa. Ei hirveästi tehnyt mieli lentokoneruokaa siihen aikaan yöstä… Singaporen kenttä on kyllä kiva, tosin me oltiin varmaan väärässä terminaalissa, kun mitään kuntosalia tai uima-allasta ei nähty. Mäkin komppaan muita kommentoijia, että raja-tarkastukset menivät todella sujuvasti tuolla, maahan tullessa tarvi täyttää vain joku kaavake, mitään viisumia ei tarvi lyhyellä matkalla. Suoraan kentältä pääsee muuten metrolla aika näppärästi keskustaan, matkaan meni varmaan maksimissaan puoli tuntia. Joten kyllä tuossa kahdeksassa tunnissa jotain kerkee nähdä, jos innostutte lähtemään kaupunkikierrokselle. Suurin osa nähtävyyksistä kun on keskittynyt aika tiiviisti Marina Bayn alueelle 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 10:49

      Kiitos Hanna! Meilläkin on onneksi suora yölento Singaporeen, että tavoite on tietenkin nukkua. Tuskin pystyn silti vastustamaan leffavalikoimaa tai sitä tuotua ruokaa vaikka se keskellä yötä olisikin. Kieltämättä se on yölennoilla vähän hassua miten sitä tarjoillaan tuollaisiin kellonaikoihin. Paras ateria pitkillä lennoilla on minusta aina se mikä tarjoillaan paria tuntia ennen laskeutumista.
      Kurkkailin Changin omilta nettisivuilta niin tietyssä terminaalissa ne uima-altaat sitten on. Eli ei kaikista löydy. Ja hintaakin niillä on, mutta katsotaan miten meille käy.
      Hyvä jos matka on oikeasti noin lyhyt! Mulla ei kuitenkaan ole muuta kuin käsimatkatavarat, joten helppohan tuosta olis ottaa vaikka se taksi. Marina Bay mulla ensimmäisenä haluttaiski nähä 🙂

  • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, helmikuu 9, 2015 at 11:15

    En oo ikinä noin pitkää matkaa lentänyt, mutta voisin kuvitella et aikalailla samanlaisen paketin kans lähtisin. (:

    Mahtavaa matkaa, nauti Australian lämmöstä!!!

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 11:18

      Mullekin eka kerta näin kauas! Aruban lennot taisi olla tätä ennen pisimmät lennot kun Japaniinkin pääsi Suomesta suoraan.
      Nautin varmasti, kiitos 🙂 Toivottavasti sais ees vähän jotain tervettä väritystä naamalle :p

  • Reply Sandra maanantai, helmikuu 9, 2015 at 11:58

    Hyvää matkaa! Perästä tullaan! 😀

    Hyvä survival kit sulla olikin. Mukaan vielä kaikkea tekemistä pitkälle lennolle: lehtiä, kirjoja, pelikortit yms., niin jaksaa jos ei väsytä. Itse tykkään ottaa vielä sellaisen kertakäyttöisen kosteuttavan naamion, jonka laitan pari tuntia ennen vaikuttamaan ja vikan tunnin meikkaan itseni ihmisen näköiseksi kaikessa rauhassa. Saa siinäkin pari tuntia kulumaan.

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 13:22

      Jee joko teilläki on lentoliput varattuna? 🙂
      Tuo tekeminen OLIS kyllä ihan fiksua, mutta mun tavoite on aina nukkua nukkua nukkua niin paljon kuin mahdollista. Pikkuveli löysi matkakokoisen Afrikan tähti-pelin ennen kuin lennettiin Teneriffalle viime maaliskuussa. Se oli kyllä hauska ja kätevä 😀
      Kuulostaapa hyvältä tuo kosteuttava naamio. Millaista käytät, saisko tästä jotain infoa lisää? ^^

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, helmikuu 9, 2015 at 16:10

    Kiva kuulla economy comfortista, oon miettinytkin onko se silkkaa rahanhukkaa vai oikeesti hyvä juttu!

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 9, 2015 at 16:27

      Jee! Kommenttia tulee heti tuoreeltaan, sen lupaan 🙂

  • Reply Jenni / Globe Called Home maanantai, helmikuu 9, 2015 at 16:50

    Mä käytän aina pitkillä lennoilla antihistamiineja jos on tarkoitus nukkua. Niitä ei saa Suomesta, mutta Ausseista kylläkin – vinkin kuulin alunperin Ausseissa asuvalta kaverilta. 😉 Mutta en sitten tiedä, miten ne sopii yhteen muiden lääkkeiden kanssa.

    Joogahousut on tuttuja, mutta kun haluan näyttää vähän skarpimmalta, lennän trikoomekossa ja paksuissa sukkiksissa, ettei tule kylmä.

    Sulla on toi arsenaali kyllä paljon paremmin mietitty kuin mulla. Mun must-havet pitkille lennoille ei ole kuin noi mainitut antihistamiinit, isot vastamelukuulokkeet että kuulee jotain leffoista, ja jostain bisnesluokasta mukaan napattu unimaski. Yölennoilla ehkä lentotyyny, mutta sekin puolet ajasta unohtuu.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 10, 2015 at 10:15

      Antihistamiinien vaikutuksesta nukkumiseen en ole kuullutkaan, kiitos vinkistä. Otan tästä selvää 🙂
      Minäki tein itseasiassa viimehetken suunnitelmiin muutoksen ja lennänkin vissiin mekossa ja sukkiksissa. Nuo uudet joogahousut olikin sen verran puristavaa mallia, etten halua niissä olla 30h putkeen.

      Unimaski ja vastamelukuulokkeet on kyllä mullakin must juttuja, mutta Economy Comfortissa nämä erikoiset kuulokkeet taitaa kuulua ihan pakettiin. Ainakin näin toivon 😀

      Mie kokeilen lentotyynyä nyt ihan ensimmäistä kertaa, saa nähdä onko niska kuin mahottoman kipeä perillä.

  • Reply Virpi/ Täynnä tie on tarinoita maanantai, helmikuu 9, 2015 at 20:27

    Oi että, oikein hyvää matkaa! 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 10, 2015 at 10:16

      Voi kiitos! 🙂 Perille pääsyä odotellessa ^^

  • Reply Miila tiistai, helmikuu 10, 2015 at 15:01

    Ihanaa matkaa! 🙂 Ja mahtava toi pieni deodorantti!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 10, 2015 at 17:41

      Kiitos! Se on kyllä yllättävän kätevä 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, helmikuu 10, 2015 at 15:17

    Onkohan sitä jotenkin vanhemmiten tullut paksunahkaisemmaksi tms. kun juuri muut asiat eivät pitkälläkään lennolla huoleta kuin sähkön riittäminen iPadissä ja aikaerokuvio? Käsimatkatavaroista joutuu jossain vaiheessa kaivamaan kenties kosteusvoidetta ja hammasharjan, mutta siellähän ne tapaavat olla. Vettäkin saa kävelemällä koneen takaosaan ihan mukavasti lasissa – ja tulee samalla verryteltyä hiukan. Koneen tyynyt ja peitotkin, ison huivin lisäksi, ovat yleensä riittäneet.

    Aikaeroon olen yrittänyt taas kerran valmistautua valvomalla nyt jo kotona normaalin klo 23 sijaan klo 01..02:een, ehkä tulevaan perjantai-aamuun mennessä pääsemme 03..04:ään ja lähdemme nukkumatta lennolle Hki – Frankfurt – Los Angeles ja toivon nukkuvani (tarvittaessa melatoniinin avustamana, sehän on joka tapauksessa käsimatkatavaroissa) jonkin verran, jotta päästäisiin Kalifornian aikaan mahdollisimman hyvin. Mutta helppoa se ei silti tule varmaan olemaan.

    Singaporen kentältä pääsee metrolla kivasti kaupunkiin ja rajatarkastuksiin ei mene aikaa. Viimeksi vaihdolla siellä teimme sellaisen n. 6 tunnin retken kaupungille.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 10, 2015 at 17:41

      Kiitos linkistä! Kyllä me varmaan voitaisi uskaltaa sinne keskustaan. Marina Bayn alue mulla eniten juuri kiinnostais. Oot kyllä oikeassa ettei sitä ihminen oikeastaan enempää tarvi ku perusjutut hoidetaan kentällä ja koneessa. Mulla on aina vaan se että laukussa pyörii muuten niin paljon tavaraa että on ihan hyvä tehä aina inventaario laukkuun ja ottaa vaan sitä mitä tarttee tai luulee tarvivansa 🙂

  • Reply Sofia / Liikkeellä tiistai, helmikuu 10, 2015 at 21:07

    Hyvin olet valmistautunut, tsemppiä matkaan!
    Mun korvat ei kans siedä painetta sitten yhtään ja jostain syystä tuollaiset korvatulpat ei vaan passaa mun korviin. Käytänkin sellasia silikonisia, jotka saa helposti muotoiltua omaan korvaan sopiviksi. Eihän ne täydellisesti auta ja laskusta riippuen saattaa olla aika tuskaista, mutta pahimmat kärsimykset kyllä estää. Särkylääkkeitä pitää olla kans mukana, nenä- astmasuihketta, sekä duactia pahimpaan tukkoisuuteen / allergiaan. Oon hirviä palelija, niin varustaudun talvisaikaan aina niin, että on lisäsukkien lisäksi myös lapaset lähellä (ja takkia en ikinä laita hattuhyllylle, sitäkin kaipaan yleensä ainakin ensimmäisen tunnin). Nilkkajumppa tulee myös tutuksi, kun jalat puutuu niin herkästi. Kirja matkaan ja menoksi! Siinä kai ne tärkeimmät taitaa olla 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, helmikuu 11, 2015 at 18:18

      Kiitos Sofia!
      Sulla on kyllä kans arsenaalia. Onneks mun ei tarvi noin paljon kantaa lääkkeitä matkassa. Ja nyt kun mainitsit nuo korvatulpat niin unohin käyttää niitä tuolla reilu 11h pätkälläja hyvin meni! Mieki olin varustautunu monella vaatekerroksella mutta koneessa oli yllättävän kuuma. Muutkin valittivat huonosta ilmasta. Veikkaan ettet olisi paleltunut tuossa kyydissä ☺

  • Reply Noora keskiviikko, helmikuu 11, 2015 at 11:17

    Ooh, oon selkeesti ollu aivan liian kauan poissa blogimaailmasta kun on jääny täysin huomaamatta sun Aussimatka. Ja vieläpä Perthiin!! Ite kyllä rakastan sitä kaupunkia vaan niin paljon ja oon potenu hirveetä ikävää takas ihan siitä asti kun sielt sillon Aussivuoden jälkeen pois lähdin. Mutta super ihanaa reissua teille, tuutte varmasti ihastumaan kaupunkiin! 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, helmikuu 11, 2015 at 18:20

      Ai siekö oot käyny! Siistiä! ☺ onko sulla blogissa paljon Perth-juttuja? Niille ja kaikille vinkeille olis nyt tarve

      • Reply Noora keskiviikko, helmikuu 11, 2015 at 22:03

        Kyllä sieltä blogin syövereistä pitäis jotain Perth-vinkkejä löytyy 🙂 Mutta se on jo tässä heti sanottava, että menkää ihmeessä Rottnest Islandilla käymään ja vuokratkaa sieltä polkupyörät. On meinaan aivan uskomattoman kaunis saari! Eikä Fremantlekaan siinä matkanvarrella ole yhtään hullumpi satamakaupunki. Koitan vielä kaivella vähän tarkemmin muistin kätköistä jotain mahdollisesti hyödyllisiä vinkkejä 🙂

        • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 12, 2015 at 10:47

          Joo hyvä! Rottnest ja Fremantle onkin melkein ainoat paikat joista olen kuullut täällä etukäteen joten ehdottomasti 🙂

  • Reply Noora maanantai, helmikuu 16, 2015 at 03:00

    Jatkan tätä kommentointia tänne edellisten jatkoksi.. Ensinnäkin toivottavasti teillä on ollu huippu loma tähän mennes! Ja noiden blogista löytyvien Perth juttujen lisäksi tuli vielä mieleen, että Heirisson Islandilla pääsee ihastelemaan kenguruita! Tää saari löytyy ihan Swan joelta, kävelymatkan päässä keskustasta. Tuolta Swan joen toiselta puolelta on muuten upeet maisemat kaupunkiin päin, kannattaa käydä kävelemässä siellä 🙂

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 16, 2015 at 08:39

      On ollu kyllä aika kivaa :3 Mitä nyt vaan ihan järkyttävän kuuma! Heirisson island on kyllä suunnitelmissa. Heti kun kuulin että kengurut on siellä ihan vapaana niin kyllä kiinnostaa. On tavotteena lähteä pyörällä kiertämään koko Swanjoen seutu ja ottaa paaaljon kuvia 🙂

  • Reply tytti keskiviikko, kesäkuu 10, 2015 at 01:07

    Moikka, oon lähtemässä espanjaan niin mistä saisi niitä lentotyynyjä halvalla?

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, kesäkuu 10, 2015 at 18:42

      Hei Tytti! Mie ostin omani vähän kalliimmasta liikkestä Victorias Secretiltä, mutta budjettimatkailija löytää aika hyvin vaikka Clas Ohlsonilta. Siellä on itseasiassa yllättävän hyvä valikoima kaikenlaisia matkajuttuja halavalla 🙂

    Leave a Reply