Yleinen

Retkipäivä suksin Luostolla

lauantai, helmikuu 7, 2015

Mun ei ollut tarkoitus tänään bloggailla, sillä ihan muutaman päivän kuluttua koittava Australiaan lähtö vaatisi pian aloitettavaa pakkailua ja asioiden pistämistä tärkeysjärjestykseen. 7.2 oli kuitenkin valittu viralliseksi #retkipäiväksi joten se oli meidänkin hiihtoretki Luostolle saava ihan uudenlaisen merkityksen. Mie koitin jo aamusta houkutella Markkua että lähtisimmä ihan Luoston ympäri hiihtämään. Sellainen parikymmentä kilometriä lenkkiä tulisi sellaisesta reitistä tehtyä. Matkan varrella olisi kaksi latukahvilaa, joten helpottaisi matkaa kummasti. Perillä selvis, että se toinen onkin kiinni joten tehtiin lyhyempi suunnitelma. Perheen kanssa olen hiihtänyt ensimmäistä kertaa Luostolta Lampivaaraan varmaan viiden vanhana. 4.8km suuntaansa oli joskus pienelle kova reissu. Enää se ei tunnu muutakuin kivalta! Takaisin tullessa on raitista ilmaa saatu koko päivän tarpeisiin.

printscreen osoitteesta http://www.luosto.fi/site_images/Pyh%C3%A4-Luosto-latukartta2014web.pdf

Lampivaaran latukahvila oli nettisivujen mukaan auki 10:30-15, joten puolen päivän maissa oli oikein mainio aika lähteä liikkelle ihan tyhjälle ja vastavedetylle ladulle. Meitä oli matkassa minun vanhemmat, Markku ja minä. Suksi luisti ja keli oli melkein nollassa. Eka kilometri meni pikaisesti kun tuuli työnsi vielä lisää vauhtia. Norjasta on kuulemma vielä hirmumyrsky ensi yöksi tulossa. Olikohan nämä niitä etiäisiä siitä? Puista oli lumet tippuneet ihan kokonaan. Latu Lampivaaraan on Luostolta pikkuisen loivenevaa ylämäkeä ja viimeistään puolessa välissä menomatkalla ympärillä oli jo kunnolla pakkasta ja tykkyluminen talvimaisema. Mie hiihdin pää kenossa ja tuijottelin korkeita kynttiläkuusia ihastuksissani. Meinasin samalla hiihtää pudonneen latvan päälle. Siitä hetkestä alkoikin vähän jännittämään. Niitä pudonneita latvoja alkoi näkymään toinen toisensa jälkeen. Tykkylunta saattoi puiden päällä olla tonneja ja kapoiset kuuset olivat tuulen puuskista katkenneet ladulle. Nähtiimpä ihan hyvän paksuistenkin puiden katkenneen ihan keskeltä tuosta noin vain. Ladun päälle nuokkuvat puut näyttivät hetkessä eivät enää vain kauniilta vaan hiukan kunnioitusta herättäviltä luonnon voimilta. Olin ottamassa Markusta kuvaa kun päälle kaartuva kuusi päätti karistaa lumet latvustostaan 20cm päähän toisen päästä. Kiljuin sen heti pois kuusen alta peläten tietenkin, että kohta ryskyy kokonainen kuusi niskaan. Niin se jäi vain ilkikurisesti vielä nuokkumaan eikä katkennut. Onneksi. Jos sen melkein 20 vuotta on hiihtänyt joka talvi tuolla samalla ladulla useita kertoja, en ole ikinä nähnyt tuollaista tykkyä! Täytyy olla tosi erikoinen ilmasto että sitä edes voi kertyä noin valtavia määriä. On se silti vain mielettömän kaunista. On ihme miten voimme asua tällaisessa paikassa missä talven oikea ihmemaa on ihan vieressä ja ihmiset maksaa tuhansia euroja, että voivat tulla kerran elämässään tällaisiin maisemiin hiihtämään.

Lampivaaran latukahvilasta ostimme kahvia, kuumaa marjamehua ja ne tärkeimmät; munkit. Markku ja iskä otti vielä yhden puoliksi. Kyllä vain on reissun kohokohta aina syöminen, oli se sitten omat eväät tai hiihtäjiä varten leivotut sokerilla päällystetyt rinkilät. Tästä samasta kahviosta muuten lähtee kesäisin (sekä talvisin) kierrokset Ametistikaivokselle!

Tämä latu on siitä kiva, että Luostolle päin kääntyessä ensimmäinen kilometri on ihanaa alamäkeä! Sitten oltiinkin jo melkein takaisin parkkipaikalla ja matkalla Sodankylään. Ens kerralla muuten hiihetään sitte ympäri!

#retkipäivä #suomiretki #lappi

Lisää tarinoita Lapista löytyy täältä, ja blogia voi seurata uusien juttujen toivossa vaikka facebookissa 🙂

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Laura/My post-University Life lauantai, helmikuu 7, 2015 at 19:46

    Ihan mielettömiä kuvia ja näyttää aivan mahtavalta retkipäivältä! Tälläiset kuvat saa minut kyllä kaipaamaan takaisin Suomen ihaniin talvimaisemiin!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, helmikuu 7, 2015 at 20:08

      Oli kieltämättä kyllä oikein hauska reissu eikä nuo maisemat ainakaan haitanneet! Kiitos 🙂 Toivottavasti pääset pian Suomeen fiilistelemään talvea.

  • Reply Kaukokaipuun Nella lauantai, helmikuu 7, 2015 at 23:02

    Upea postaus Maarit! Aivan mielettömän hienot kuvat ja voi että mä taas täällä nauroin ääneen sun kirjoitukselle – osaat kyllä tuoda tapahtumat hyvin blogin kautta esille 😀 Tuo kuusi rytkyy -kohta oli ihan paras. Ja ihana ryhmäkuva!

    Kiitos kun lähdit mukaan, oli kunnia saada sut mukaan emännöimään <3

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 16:08

      Kiitos Nella! Mun on aina pakko kertoa asiat niinkuin ne on 😀 Ja oli oikeasti melko jännittävät maisemat eilen. Niitä kaatuilevia ja huojuvia puita oli nimittäin joka puolella!
      Oli hauskaa kyllä kun sai vanhemmatkin matkaan. Pikkuveli tykkää hiihdosta ”yhtäpaljon kuin hampaiden pesusta” joten se lähti mieluummin laskettelemaan :p

      Oli hei hauskaa osallistua ihan epävirallisestikin! Kiitos kutsusta sinulle <3

  • Reply Virpi/ Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 08:35

    Ihan mielettömiä nuo lumiset puut! Tosi kauniit maisemat teidän hiihtolenkille osui! 🙂

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 16:09

      Ne on niin upeita kyllä. Ja melkein meidän naapurissa ihan ilmaiseksi ihasteltavissa 🙂

  • Reply Saila sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 16:42

    Iloisen näköistä joukkoa hiihtelemässä. Koululaisille voisi järjestää tykkylumien karisteluretken. Itsellä oli sellainen kerran lapsena. Piti pukeutua kunnolla että ei tullut lumi sisään kauluksesta. Oli mukavaa. Hyvä postaus nostaa mukavia muistoja mieleen 🙂

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 16:49

      Kiitos 🙂 Ihanaa jos sain sulle muistoja mieleen! Kyllä meillä kaikilla oli iloista ainakin silloin kun sai sen kauan odotetun munkin 🙂 Tuo olis muuten aika hyvä idea, en ole aikaisemmin kuullutkaan. Se vain olisi pitänyt järjestää jo aikaisemmin koska niitä puita oli katkeillut jo satoja. :/

  • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 18:37

    Vau mitä maisemia, huh! Tuon takia halua Lappiin!

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 19:50

      Niimpä! Sun on tultava ihasteleen näitä mestoja pian 🙂

  • Reply Katja sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 19:10

    Voi kuinka kauniit maisemat!
    Mullekin se munkki on oikeastaan tärkein tekijä hiihtoreissuille 😉 Oulussa ehdottomasti parhaat munkit saa Auranmajalta. Vielä en oo ehtinyt hiihtää, mutta sitten kun laitan sukset jalkaan suuntana on ehdottomasti Auranmaja munkkeineen!

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 8, 2015 at 19:52

      Jes toinenki munkkifani löydetty! Oi teeppä juttu Auranmajasta jos ehdit tänätalvena sinne asti ^^

    Leave a Reply