Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Vaihto-opiskelijan avautumispäiväkirja osa 2.

tiistai, helmikuu 3, 2015

Olen kirjoittanut vaihdon aikaista avautumispäiväkirjaa varastoon. Se on kulttuurishokkia, soluelämän ihanuutta ja kamaluutta, koti-ikävää ja kouluhommia. Aikaisemman avautumispäiväkirjan pääsee lukemaan täältä.On maanantai 6. lokakuuta. Mulla on ihan tuhoton koti-ikävä. Se velloo päässä ja mahassa. Tuntuu raskaalta kävellä. En tiedä mistä se johtuu, sillä täällä on ihanaa ja Akureyri olisi ihan unelmapaikka asua pitkänkin aikaa. Täällä on paljon elementtejä, jotka koti-Suomesta, sekä Rovaniemeltä ja Sodankylästä muistuttaa. Kaupasta löytyy salmiakkia ja ruisleipää, ruska kirjavoittaa pihlajia ja koivuja teiden varsilla ja sopivan pienessä ja hiljaisessa keskustassa on turvallista kävellä yksinkin.

Tuntuu, etten edes haluaisi pois, mutta silti haluaisin heti kotiin. Tää on jo nähty, mitä mie enää tänne jään? Kursseillakin on niin vähän paikallaoloja, että olis melkein sama lähteä samalla lennolla Markun kanssa Suomeen. Mulla on alkanut ärsyttämään monet pienet asiat. Säätiedotukseen ei voi luottaa. Tietenkään! Täällä tosi moni ihminen hankkii elantonsa kalastuksella ja missään silti ei ole toria/kauppaa josta saisi tuoretta vastapyydettyä paikallista fisua. Siis lohikin maksaa enemmän kuin Suomessa! Kaupassa kassalla on se asiakkaiden ostosten jaotteluun tarkoitettu läpyskä jota vois siirrellä, ettei ostokset sekoitu. Niitä ei lähtökohtaisesti käytetä, joten vahingossa laukkuun päätyy väärää teetä ja mun sukkapari on jonkun toisen kauppakassissa. Kassaihmiset ei hymyile. Niitä v***ttaa yhtä paljon kuin mulla vissiin. Ja pienimmät jutut ärsyttää kaikista eniten. Meidän talon tyttöjen kulttuurierot, yllätysbileet keittiössä (minun huone on keittiönaapuri), jatkuva ihmettely miksi en taaskaan lähde ryyppäämään, opettajien kalvosulkeiset islanniksi politiikasta vaihtareille, surkeat yhteydet Reykjavikiin… jne. Argh. Elän tällä hetkellä melkolailla vaihdon puoliväliä ja kulttuurishokki paiskoo kuin märkä rätti naamaa. Tai siis, eniten tietenki ahistaa se, ettei muilla oli aamuherätystä seiskaksi neljää kertaa viikossa. Se näyttää olevan oikeutus kutsua puoli Akureyria tiistaiyön bileisiin ölisemään kahesta viiteen minun oven taakse. Viimeiset vieraat lähtee silloin ku mulla herätyskello soi. Kiitos taas tästä! Korvatulpatkaan ei auta. ****!Olen ainoa vaihto-opiskelija joka Akureyriin tullessaan tuli ”etelään”, kun muut opiskelijat lähtivät Islantiin pohjoiseen. Koko Islannin pääsaari on napapiirin eteläpuolella, ja vain pieni Grimseyn saari tässä melko lähellä on napapiirin halkaisema. Tyypit haluaa ehdottomasti tehdä visiitin Grimseylle, jotta voivat hypätä napapiirin yli. Kuulostaa hyvin samalta kuin mitä Rovaniemelle tullaan tekemään. Olen kuullut jo lukemattoman määrän kysymyksiä siitä miten paljon maisema muuttuu Suomessa kun ylitetään napapiiri. No ei mitenkään. Yhtä paljon puita kuin etelämpänäkin. Vaihtarikeskustelujen mukaan Suomi kuulostaa eksoottiselta mutta tylsältä. Haluttaisi kokea neljänkympin pakkaset, mutta pelkät loputtomat metsät ja Joulupukki eivät kiinnosta.

  Ja mie olen kokenut kulttuurishokin. Olen osa vaihtariporukkaa joka on ihan mahtava. En vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Mutta mie en saa näiltä suun vuoroa?! Aiheet vaihtuu ja nauru raikaa. Sitten avaan suun ja se hetki jo meni. Mie myöhästyin. ”Maarit you are not really social person, aren’t you?” Näin kysyttiin kun olin istunut kahdenkymmenen ihmisen ympäröimänä varmaan parikymmentä minuuttia hiljaa. Ja niin oli moni muukin, sillä toki isosta ryhmästä meteliä lähtee ilman minuakin ja muiden juttuja oli hauska kuunnella. Tämä on silti ihmeellistä ja ihan uutta mulle. Koska aivan ehdottomasti olen sosiaalinen ja tykkään vaihtaa mielipiteitä ja heittää läppää. Ainakin Suomessa. Englannin puhumisessakaan mulla ei ole sen isompia ongelmia, joten en ymmärrä mikä tässä hommassa on. Ehkä suomalainen sosiaalisuus on yhtäkuin tuppisuisuus kansainvälisessä mielessä? Ei uskalleta puhua päälle. Mene ja tiedä. Varmaan suomalaisten hiljaisuus on peräisin siitä, ettei uskalla enää avata suuta kun jo kaksi yhdeksästä puhuu päällekkäin ja loput sitten höpöttää keskenään jotain. Tai ehkä mie vain kuvittelen. On jokatapauksessa hauskaa, että tullaan toimeen ja täällä juttua riittää! Enkä miekään aivan puhumatta ole. On vain helpompaa puhua pienemmälle porukalle kerralla kuin aina yhdeksän hengen kesken. En oo ihan varma onko tämä minun elämän parasta aikaa täällä keskellä sopeutumisvaikeuksia vai ärsyttääkö mulla oikeasti niin paljon että haluaisin lähtiä kotia. Onneksi Markku tulee viikon päästä. Ja pääsee reissuun.

No ei se vaihto mitään kamalaa ollut. Kaikki Islanti-postaukset löytyvät täältä, ja blogia voi seurata myös facebookissa 🙂

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, helmikuu 3, 2015 at 12:31

    Ihanan rehellistä tekstiä, ei se kaikki voikkaan olla vaihtarin elämässä pelkkää täydellistä kiiltokuvaa! Hyvä kertoo näistä kulttuurishokeista ja niiden sivutuotteistakin, ettei jengi heti säikähdä vaihtoon lähdettyään et eikö tää nyt ollutkaan niin täydellistä kun kaikilla muilla (sellasen kuvan tosi moni antaa just esim blogeissaan). Elämäähän sekin vaan on! 😀 Varmasti kaikin tavoin opettavainen kokemus tuo vaihto-opiskelu. Eihän sellasesta täydellisestä vaihtariajasta, jossa ei tarvi yhtään miettiä tai kohdata ongelmia, niin varmaan voi oppiakaan mitään.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 3, 2015 at 14:52

      Kiitos Jenna 🙂 Juuri tämän takia halusinkin avautumispäiväkirjani jakaa. Blogissa aikaisemmin julkaistut tekstit on olleet melko vankasti positiivissävytteisiä koska haluan blogini olevan yleisestiottaen hauska ja positiivinen. Kirjoitin tätä päiväkirjaa noin kerran kahdessa viikossa ja kyllä tuntuu jälkikäteen omia tekstejä lukiessa että tämä on pakko julkaista ainakin joiltain osiltaan. Ei tosiaan ollut välillä elämä herkkua ei. Ja olet kyllä oikeassa. Todella opettavainen kokemus! Suosittelen ihan kaikille menemään tuollaiseen tilanteeseen. Itsekin ajattelin olevani paljon matkustelleena maailman kansalainen joka tietenkin kestää kaikkea ja tietää jo kaiken. Se oliki isku vasten kasvoja kun niin ei ollutkaan. Tosin nyt varmasti kestän ja tiedän huomattavasti paljon enemmän. 🙂

  • Reply Hanna tiistai, helmikuu 3, 2015 at 15:17

    Voin kyllä samaistua sun fiiliksiin hyvin. Tuollaisia tunteita kävi itsekin vaihtoaikana läpi ja mietti, onko itsessä jotain vikaa, kun joka ilta ei jaksa olla sosiaalinen. Hyvä idea, että oot kirjoittanut näitä varastoon, koska juuri nuo negatiiviset fiilikset unohtuu nopeasti ja ajan myötä koko vaihto muistuu mieleen vaan elämän ihanimpana aikana. Kuitenkin vaihto on niin pitkä aika, että väkisinkin matkan varrelle mahtuu aina niitä päiviä, jolloin tekisi mieli vain ottaa eka mahdollinen lento kotiin. Jatkuva vieraalla kielellä asioiden selvittäminen on myös järkyttävän rankkaa, ja itse huomasin ainakin, että ekat viikot Ranskassa ja Ruotsissa olin ihan poikki ja väsynyt, vaikka mitään fyysisesti rasittavaa ei olisi edes tehnyt.
    Tuo on muuten jännä, että monesti suomalaisista ajatellaan, että ei olla sosiaalisia, jos ollaan hiljaa. Monen muun kulttuurin edustajan tuntuu olevan äärettömän vaikea kestää sitä 10 sekunnin hiljaista hetkeä, joka on ihan luonnollinen osa suomalaista kommunikaatiota. Mä en mielestäni edes ole hiljainen hissukka, mutta kansainvälisessä porukassa ei ihan oikeasti vaan saa suunvuoroa, kun kaikki puhuu päällekkäin. Itse ainakaan en viitti aloittaa puhumaan kenenkään päälle, mutta ehkä se on juuri suomalaisten ”ongelma”, että ollaan opittu puhumaan vain omalla vuorolla 😀

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 3, 2015 at 15:30

      Kommenttisi toinen kappale on juurikin kuin omasta päästäni! Tuo on niin ihmeellinen kulttuurien yhteentörmäys ettei tosikaan. Ja oli siellä muitakin jotka oli hiljaa, mutta niille ei sitten sanottu siitä mitään. Ja koti-Suomessa mie olen kaikkea muuta kuin hissukka. Saa nähä mitä mieltä meidän tsekkiläiset, slovakit ja saksalaiset olisivat olleet oikeista hissukoista. En halua edes arvailla miten vois olla hankalaa. Onneksi pikkuhiljaa tuollakin etsiytyi sellaiseen ryhmään jossa meillä oli minä, ruotsalainen, tanskalainen, latvialainen ja tsekkiläinen. Ajatusmaailmamme oli porukassa aika samanlainen skandinaavi ja saatettiin pitää kuuden tunnin melko hiljaisia kudontailtoja meidän keittiössä kaikenlaisen riehumisen vastapainoksi. Tuli siitä nokkavaa kommenttia että ”mitäs mummelit”, mutta kun meidän iltamia alkoi olla yhtä usein kuin bileitäkin, nekin hyväksyttiin eikä enää arvosteltu. Jännää ettei sitten olisi saanut arvostella jatkuvaa bilettämistä ja ryyppäämistä. Sehän on vissiin sitä ”normaalia” vaihto-opiskelijan käyttäytymistä.
      Onneksi itsellä ei hirvittävästi kiinnosta mitä kaikkea negatiivista minusta siellä puhuttiin vaan tein vain mitä itseäni huvitti. Joskus kun piti olla sosiaalinen, lähdin muiden matkassa baariin mutta otin ne kutimet mukaan niinkuin muutama muukin 😀

      Ymmärrän muuten niin hyvin tuon miten voi rasittua pelkästä uudella kielellä puhumisesta ja asioiden hoitamisesta. Onneksi sitä vaihetta ei yleensä kestä kauan. Kiitos kun jaoit omat fiiliksesi!

  • Reply Arja / Haavematkoja tiistai, helmikuu 3, 2015 at 15:34

    Tuo suomalaisten ”epäsosiaalisuus” taitaa tulla esiin aika monien muiden kansallisuuksien kanssa. Itsekin olen mielestäni Suomessa sosiaalinen ja välillä liiankin puhelias enkä jaksa odottaa puheenvuoroani, mutta niin vaan tökötin tuppisuuna irlantilaisen luokkani kanssa ensimmäiset puoli vuotta. Joskin he puhuivat niin nopeasti, etten aina saanut edes selvää. Sitten joskus ehkä seitsemän kuukauden jälkeen onnistuin sanomaan jotakin kesken isommankin porukan keskustelun -olivat varmasti ihmeissään 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 3, 2015 at 15:50

      Ompa jännä juttu tämä! Onneksi nyt sait sentään sanottua jotain niin ei jäänyt kaivelemaan tämä 🙂 Ehkä syynä on sitten oikeasti ne säännöt mitä suomalaiset tietoisesti tai tiedostamatta noudattaa keskustellessaan. Varmasti irkut ja keskieurooppalaiset ovat pienestä asti tottuneet puhumaan toistensa päälle että saa jotain sanottua vaikka ei sen kummempaa asiaa olisikaan. En tiedä miten olisin pärjännyt vaikka Espanjassa, jossa se toisten päälle puhuminen ja puheen nopeus muutenkin on ihan konekivääritahtia 😀

  • Reply säppä tiistai, helmikuu 3, 2015 at 22:06

    Tuo päälle puhuminen on kyllä niin kulttuurisidonnainen juttu! Suomessa on kohteliasta antaa suun vuoro ja kuunnella, Espanjassa taas opin, että se osottaa ettei oo kiinnostunu keskustelusta, että koitapa siinä sitte suomalaisena toimia oikein… 😀 Tosi hyvä ja rehellinen postaus kaiken kaikkiaan – mielenkiintoista lukea muistakin kuin pelkästään niistä huippuhetkistä, mitä blogit on useimmiten pullollaan.

    • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 3, 2015 at 22:27

      Niinkö? Ompa mielenkiintoista. Hyvä tietää etukäteen kun ei ole vielä käynyt keskusteluja espanjalaisten kanssa. :p En kyllä osaa sanoa uskaltaisinko puhua varsinkaan espanjalaisen päälle.
      Kiitos, minusta tuntuu että näitä on tulossa vielä ainakin muutama lisää joskus myöhemmin. Koska ei se vaihto kokoajan mitään ruusuilla tanssimista ole 🙂

  • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, helmikuu 4, 2015 at 08:47

    En ole lukenut kauheasti vaihtarikokemuksista muista blogeista, mutta tästä on aivan varmasti hyötyä vaihtoa harkitseville. Onhan se ihan selvää, että tuollaisiakin ajatuksia ja hetkiä tulee, mutta on tärkeää tuoda ne esille itsensä ja myös tulevien vaihtarien kannalta. Hyvin kirjoitettu postaus :)!

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 5, 2015 at 08:05

      Kiitos! Tällaisia hetkiä kyllä oli enemmän kuin olisin halunnut joten se on vaihtoa suunnittelevienkin hyvä pitää mielessä. Arkea sielläkin eletään ja tiiviissä asumisessa ei välttämättä aina ole niin kodikasta kuin voisi kuvitella.

  • Reply Jenni / Globe Called Home keskiviikko, helmikuu 4, 2015 at 16:34

    Puheensorina suomalaisten keskuudessa on ihan eri tasolla kuin joidenkin muiden kansallisuuksien keskuudessa. Itse olen kanssa mielestäni melko puhelias, mutta tietyissä piireissä sitten ”shy”. Uruguaylainen kaverini taas on ehkä puheliain ihminen ikinä mutta kertoo, että Uruguayssa hän oli ”hiljainen nörtti”. Mä nykyään olen oppinut hyväksymään tämän eron, en yritä pyristellä vastaan eikä se mua häiritse, ja huolehdin vaan siitä että tarpeeksi usein pääsen ”omieni” joukkoon avaamaan suuni.

    Tosi paskamaista tuo bileiden järjestäminen. Valititko tuosta jälkikäteen? Minä olisin tullut vihaisena avautumana viimeistään kolmelta. Meillä vaihdossa joidenkin espanjalaisten mielestä oli hauska juttu käynnistää kerrostalon palohälytys aina yökerhosta kotiin tullessa, ja kun sitten jossain vaiheessa sain tietää näiden urpojen nimet, niin eivät enää pitäneet mua kovinkaan hauskana ihmisenä…

    • Reply Maarit Johanna torstai, helmikuu 5, 2015 at 08:10

      Tässä siis on selkeästi joku kulttuurinen juttu. Olisipa jännä nähdä jotain tutkimusta asiasta. Minkähän kulttuurin kanssa suomalainen tuntisi itsensä kotoisimmaksi keskustellessa. Jostain muistaisin kuulleeni että japanilaiset voisivat olla melko lähellä. Omakohtaista kokemusta ei ole. Erikoista että uruguaylainen ystäväsi on muuten puhelias mutta kotona hiljainen. Ajattelin että se olisi aina toisinpäin!

      Se oli kieltämättä aivan sairaan ärsyttävää. Moni tyttö valitti siitä eteenpäin ja meidän talossa asuvalle talonmiehelle myös. Se oli sellaista että kun tulin koulusta iltapäivällä ja tytöt oli juuri heränneet niin tultiin mun oven taakse, että ”heeei, eihän me vaan sua herätetty kovin pahasti, ollaan tosi pahoillaan..” Ja kaks päivää niin sama homma uudelleen ja tää meidän talonmies saattoi puhua mun oven takana käytävällä myös keskellä yötä kovaan ääneen puhelimessa. Se joskus siis liittyi tyttöjen bileisiin mukaan. Tapana oli myös että se pyytää multa anteeksi aamulla muiden puolesta, mutta tässä vaiheessa mulla keitti jo yli.
      Kuulostaapa tosi hauskalta mitä sun vaihtarikaverit on tehny! Tuosta olisin jo teheny ison haloon. Voin kyllä kuvitella ettei ollu maailman hauskin vitsi. Onneks meillä ei ollu noin paha.

    Leave a Reply