Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Yksin Helsingissä – Best Western Carlton Hotel

sunnuntai, helmikuu 1, 2015

Matkamessuille lähtemistä suunnitellessani huomasin vähän liian myöhään että minun on ehkä varattava Helsingistä majoituskin. Torstai-perjantai yöksi oli yhdelle hengelle hinnat pilvissä Helsingin ydinkeskustassa ja harkitsin varmaan kolme päivää mihin ihmeeseen minun kannattaa mennä. Huoneiden keskihinnat aamiaisella olivat reilusti yli 100€:n. Helpostihan tuollaiset hinnat kahdelle jakaa, mutta yksin tuntuu vähän turhan kalliilta. Tuumin tositarkoituksella 84€:n hintaista Hotelli Annaa, mutta päädyin kuitenkin Best Western Carltoniin paremman sijainnin vuoksi. Muutama hiukan halvempi vaihtoehto olisi ollut myös lähellä mutta sekä Hotels.comin että Tripadvisorin arvostelujen perusteella en halunnut lähteä niitä kokeilemaan. Annaan olisin joutunut ottamaan yöllä taksin joka olisi maksanut sen verran että yö Carltonissa tulisi loppupeleissä halvemmaksi. 99€ lähti tililtäni ja varasin sen.

Saapuminen

Riensin hotellille suoraan lentokentältä kuuden maissa. Illalla seitsemän jälkeen Radisson Blu Plazassa oli matkabloggaajien karkelot, joten minulla oli melkoinen kiire. Raahasin laukkuni pieneen portaiden takana piilossa olevaan respaan ja ilmeisesti asiakaspalvelija huomasi minun haluavan nopeasti huoneeseen. Sisäänkirjautumiseen ei varmasti mennyt muutamaa minuuttia kauempaa ja pian olin huoneessani. En muista olenko ollut ennen yksin hotellissa jos ei Reykjavikin lentosotkun aikaista yötä lasketa. Huoneeni oli heti toisessa kerroksessa ja käytävään pääsi vain ovikoodilla. Heti tuli rauhallinen fiilis, sillä respan yhteydessä on Iguana Cafe josta voisi ihan hyvin joku eksyä yläkertaan.

Huone

Olin ehkä hiukan toivonut että saisin ison parisängyn kokonaan itselleni, mutta yhden hengen leveä sänky toimi myös oikein mainiosti. Huoneessa oli hyvin tilaa ja tavaroitani olisin voinut laittaa myös kaappiin, mutta kiireessä nakkasin vain laukkuni lattialle ja painuin pikimmiten suihkuun. Best Westernissä ei ollut yksittäispakattuja hygieniatuotteita ja hoitoaineeni oli Amsterdamista palatessa jo ihan finito. Shampoo/suihkugeeli oli kuitenkin ihan toimivaa ja hyvän tuoksuista. Hassua että sama geeli oli myös pesualtaan vieressä, en ehkä kuitenkaan shampoolla pesisi käsiäni vaikka olisi kuinka yleispätevää ainetta. Kylppäristä annan muuten plussaa, se oli moderni ja siisti. Pidin ratkaisusta missä allas oli nurkassa, se miellytti silmääni.

Pyyhkeet olivat valmiina sängyn päällä mutta jäin ihmettelemään missä se iso kylpypyyhe oli. Auttamattoman pieniä pyyhkeitä! Tarvitsen aina ison pyyhkeen koska tämän tukan kuivaus vaatii pyyhkeeltä vähän normaalia enemmän, mutta tuntui että nuo oli kaikki jotain bisnesmiesten lannevaatteita. Äkkiäkös niillä kuivas kun vähän riehakkaammin yritti.

Saavuin puolen yön maissa takaisin hotellille ja kaaduin samantien nukkumaan. Silmänräpäys myöhemmin heräsin kahdeksalta. Nukuin kuin vauva.

Aamianen

Iguana-kahvilassa tarjoiltiin aamiaista ja lähtiessäni syömään yhdeksän maissa paikalla ei ollut minun lisäkseni muita. Tarjoilijat tulivat tuomaan lisää ruokia tarjolle kun olin istunut alas. Minulta kysyttiin nukuinko hyvin ja huolehdittiin että sain kaikkea lautaselle mitä halusinkin. Kehtasin napata kaksi suklaadonitsia kaiken vähän terveellisemmän rinnalle. Petyin teevalikoimaan, sillä normaalisti aamuuni kuuluu vihreä tee. En muista milloin olisin nähnyt että vihreää ei olisi tarjolla. Muuten aamiainen koostui peruselementeistä ilman turhia lisiä. Tuoreita hedelmiä tuotiin helposti syötävässä muodossa mikä on tärkeää minulle. En jaksa alkaa kuorimaan tai värkkäämään lautasella niitä enempää. Lämpimät tomaatit sulatetulla juustolla olivat oikein hyviä. Kokonaisuudessaan aamiainen oli yllättävän suppea hotellitasoiseksi ja koostui aikalailla leivästä, leivän päällysistä, hedelmistä croissanteista ja pullista. Jäin mietiskelemään oliko tarjolla puuroa kansien alla, mutta en lähtenyt ottamaan enää selvää. Söin jokatapauksessa paljon kuten minulla hotellien aamiaisilla on tapana ja tässä tapauksessa aamuni pelastivat suklaadonitsit. Tavalliseen arkiaamuun ne eivät kuulu joten nautin senkin edestä. 🙂

Hiljaista oli…

Aamiaisen jälkeen lähes ryntäsin hakemaan laukkuni ja suuntasin Messukeskukseen koko päiväksi. Kirjoittauduin ulos vain jättämällä korttini respaan ja sanomalla moikat.

Plussat ja miinukset

+ Palvelualttius oli loistavaa, täällä on oikeat tyypit töissä! Niin respassa kuin aamiasella missä heitä tapasin.

+ Yleinen siisteys. Moitteetonta jälkeä.

+ Huoneessa oli hiljaista koko yön. Vaikka oltiin keskellä keskeisintä Helsinkiä, en kuullut yhtään mitään alakerrasta enkä ulkoakaan.

+ Pistokepaikkoja oli huoneessa hyvin.

+ Aamupala kuului hintaan, mutta oli aika suppea (hedelmiä oli! ja suklaadonitseja!)

+ No se sijainti. Kävelin Plazaan kahdessa minuutissa ja rautatientorille kolmessa.

– Huone oli tylsä. Valkoiset seinät ja siistit paikat, mutta ei mitään erikoista. Bisneshotellin fiilikset. Kelpaa yhdeksi yöksi, mutta en tulisi romanttiselle viikonloppulomalle.

– Ikkunoissa oli näkyvyydenestoa tarpeekseen. Mulle on näköalat äärimmäisen tärkeitä, mutta nyt en osannut edes avata ikkunaa tai nähnyt minnekään. Tämä oli buu.

– Pienet pyyhkeet. Ei tällä tukalla selviä.

– Aamiaisen teevalikoima ei ollut erikoinen. Yhtä tai kahta mustaa teetä.

– Hotelli oli vain yksinkertaisesti hiukan liian kallis yhdelle hengelle.

Onhan se selvää että kaverin kanssa tai poikaystävä messissä on helpompi ja halvempi matkustaa. Vertailin kuitenkin yöhintoja Helsingissä yhdelle ja kahdelle, niin ei ne paljoa eronneet. Onneksi yöpymiseni oli kuitenki torstaista perjantaihin eikä viikonloppua vasten, sillä hinnat olisivat nousseet siitäkin vielä ylöspäin. Yllätyin silti että Best Westernistä sai näinkin ”edullisesti” yön yhdelle, sillä jo lähellä olevien Cumulustenkin hinta hipoi samoja lukemia mitä lähellä olevassa Hiltonissa. Toivottavasti ei tarvitse matkustaa lähiaikoina yksin, koska jaan mielelläni matkakulut Markun kanssa ja voidaan silloin mennä mihin halutaan. Hotellista minulle jäi ihan positiiviset fiilarit, vaikka vierailuni olikin kiireinen niin saapumiseltaan kuin lähdöltään. Säväyksiä en kokenut muusta kuin hyvästä palvelusta, joten tämä on ainakin omasta mielestäni vankassa keskitason kategoriassa. Ihan heti en ole suunnittelemassa paluuvisiittiä. Helsingissä on niin paljon hotellivaihtoehtoja mitä en ole vielä päässyt testaamaan, ja toivon kokeilevani niitä tulevaisuudessa yhdessä Markun kanssa.

Hiukan lyhyempää hotellipostausta tällä kertaa : )

Seuraa blogiani facebookissa ja pysy kärryillä missä blogissa seikkaillaan!

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 12:53

    Todella hyvä postaus, joka kertoi kaiken tarpeellisen :). Kiitos tästä. Ainakin tosiaan tuo kylppäri näytti kivalta eikä itse huonekaan ollut hassumpi :). Helsingin hotellit eivät tosiaan ole niitä halvimpia, mutta ihan ok hintaan sait tuon. Yleensä kuitenkin viikonloppuhinnat ovat mielestäni halvempia kuin viikkohinnat :O. Ainakin näin muistelen katselleeni aiemmin. Se johtuu ilmeisesti siitä, että bisnesasiakkaat ovat yleensä matkalla juurikin viikolla. Ehkä tämä on muuttunut tai sitten kyseisessä hotellissa homma oli toisinpäin.

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 12:56

      Kiitos hyvästä kommentista! Olet muuten varmaan oikeassa tuosta bisneshinnastosta, en itse tullut ajatelleeksikaan. Omien kokemuksieni mukaan se on toisinpäin, mutta olenkin suurimmaksi osaksi tutkaillut lomakohteiden hotelliyö-hintoja. Niillä se on varmaan eritavalla. Tuskin kovin moni esimerkiksi bisnesmatkailee Levillä tai Saariselällä 😀
      Tämä kyllä vaikutti juurikin bisneshotellilta, joten voi hyvinkin olla että olin ainoa lomailija paikalla kun olin vielä aamiaisella yksin. Kaikki muut olivat jo palavereissaan :p

      • Reply Jerry / Pako Arjesta sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 17:26

        Eipä kestä :). Se varmasti vaihtelee juurikin tuon mukaan, että millainen hotelli on kyseessä ja missä se on (Helsinki, Levi yms.)

        • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 17:34

          Varmasti 🙂 tuskin bisnesmatkailijat majoittuvat lapsiperheille suunnattuun kylpylähotelliin 😀

  • Reply Anna Koskela sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 13:20

    Helsingin hotellien hinnat ovat ihan kamalia. Ei kyllä naurata, jos joutuu yksinään huoneen maksamaan. Etenkin viikolla hinnat karkaavat kyllä osalla laatuun nähden liian ylös.

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 16:28

      Olen ihan samaa mieltä! Ja ärsyttävintä on, että saat maksaa Cumuluksista Hiltonin hintoja. Olen parhaimmillaan nähnyt kakskymppiä hintaeroa ja kummatkin yöt olivat jo yli 150€. Muistaakseni olen nähnyt jossain vertailun että Helsinki kuuluu Euroopan kalleimpiin kaupunkeihin kun mitataan keskiarvohotelliyön hinnalla.

  • Reply tatjaana sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 15:20

    Mukava hotelliarvostelu Helsingistä. Huoneen hiljaisuus on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista hotellissa, jonne majoitun, mutta myöskin hyvä sänky ja runsas aamupala ja tietenkin siisteys.

    Syyskuussa viimeistään yövyn Helsingissä hotellissa. On viisasta varata hotelli läheltä kohdetta. Tajusin tämän. Varasin huoneen läheltä Kansallisoopperaa. Onnistuin saamaan hotelli/lippupaketin Oopperan Kummitukseen.

    Mielenkiinnolla seuraan blogiasi!

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 16:30

      Kiitos Tatjaana kivasta kommentista 🙂 Olet kyllä oikeassa. Hyvänkin hotellielämyksen voi pilata niin helposti sillä että äänet kuuluvat huoneeseen. Minullekin aamiainen merkitsee paljon. Tässäkin olin iloinen että se oli tarjolla ilmaiseksi vaikka se ei runsain näkemäni ollutkaan.
      Oopperan kummitus olisi kiinnostava! Me menemme ensi kertaa oopperaan maaliskuussa katsomaan Kullervon. Kirjoitathan hotelli ja oopperakokemuksestasi sitten blogiin, lukisin mielenkiinnolla 🙂

  • Reply Jenni / Globe Called Home sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 15:29

    ”Nukuin kuin vauva.” – täysin aiheen vierestä, mutta musta tää kielikuva on jotenkin tosi omituinen, kun olen kuunnellut lapsia hankkineiden kavereiden selostuksia. Varmaan joku lapsettomien keksimä juttu? Tai isovanhempien? 😉

    Kiitos muuten hotellivinkistä! En ole ennen ollenkaan miettinyt Helsingin hotelleja, mutta nykyään niille alkaa olla tarvetta, koska vaikka sukulaisia Helsingistä löytyykin, niin harvassa on ne kodit, joihin mahtuisimme yöksi JA joissa ei olisi allergiaa aiheuttavia kissoja…

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 16:33

      Hahaa, ole hyvä 😀 Itse asiassa mietin tuota ”vauvaa” kun kirjoitin sen. Ainoa mitä olisin keksinyt vaihtoehdoiksi olisi ollut ”kuin pieni porsas” tai ”tosi hyvin”, mutta en halua olla porsas enkä tylsä 😀
      Mulla on kans vähän kissaongelma, mutta silti yövymme kissakodeissa silloin tällöin. Siksi Helsingissä yövyn mielelläni ainakin jonkun yön hotellissa ettei tarvitse olla toisten vaivoina ja saa olla välillä keskustassa. Harmittaa että muistaa niin vähän aikaisemmista hotellikokemuksista Helsingissä ettei niistä viitsi enää vuoden takaa kirjoittaa blogiin.

  • Reply Sofia / Liikkeellä sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 16:02

    Heh, samaistun tuohon pyyheongelman kohtaamiseen niin täysin, on tätä hiusta kans vähän enemmän ja paksummin niin ei mitkään lannevaatteet tosiaan riitä… 😀

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 16:34

      Ihanaa että joku toinenkin! 😀 Selkeästi huomasi että miespuolisia bisnesmatkailijoita ajateltu enemmän. Ei kai ne enempää tartte :p

  • Reply Veera Bianca sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 18:03

    Kiva hotelliarvostelu! 🙂 Itselleni ei tuo paikka olekaan tuttu! Onnittelut muuten multakin Cision-listauksesta!

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 18:16

      Kiitti Veera 🙂 oli itsellenikin tuntematon. Olen käynyt Iguanassa monesti mutten tajunnut että siinä on myös hotellin respa. Seuraavat arvostelut on varmasti vielä kivempia! Harmitti kun en saanut kovinkaan paljon kuvia vierailun aikana otettua. Kiitos myös onnitteluista! ^^

  • Reply Kthetraveller sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 18:34

    Hyvä arvostelu taasen. Hinnat on kyllä välillä niin törkyjä täällä Helsinskyssä että ymmärrän tuskasi.

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 19:49

      Kiitos K 🙂 joo kyllä joskus tuntuu että olis halvempaa olla vaikka kolme yötä Tallinnassa ku yks Helsingissä…

  • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, helmikuu 2, 2015 at 07:06

    Kattava postaus (: Ai että noi yksin matkustavan hinnat kyllä kirpasee.

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 2, 2015 at 07:56

      Kiitos Jenna 🙂 Ja kyllä, harmittaa kun hinnat on melkein samat kuin jos menisi kahden kesken :/

    Leave a Reply