Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Reykjavíkin keskustan halvin: Hotel Metropolitan

lauantai, 8 marraskuun, 2014

Monta viikonloppua Reykjavikissa takana ja on tosiaan ehtinyt tutustua niin halvimpiin kuin kalleimpiinkin majoitus vaihtoehtoihin. Faktahan on, että olen opiskelija, ja aina ei pysty majoittumaan mihin ikinä haluaisi. Kerroinkin jo aikaisemmin, että varasin minulle ja Markulle sillä hetkellä halvimman ja keskeisimmällä paikalla sijaitsevan hotellin, kun hänen oli tarkoitus saapua 10.10 Islantiin. Olen todella onnellinen, etten majoittunut kyseisessä paikassa Markun kanssa. Kaverin kanssa paikka oli ihan sovelias.

Kuva: metropolitan.is

Tripadvisorin mukaan Metropolitan Hotel Ránargatalla on arvosteltu sijalle 43 yhteensä 48sta hotellista. Sen kyllä huomasi. Twin-huoneesta maksoin 48€ yöltä ja tarkoitus oli olla kolme yötä. Ihmeellisen halpa hinta verrattuna melkein mihin tahansa majoitukseen ydinkeskustan alueella. Eipä se mikään unelmien pilvilinna ollutkaan, mutta välttävä minulle ja hänelle. Jo ennen saapumista, vieraani oli yrittänyt soittaa respaan ja kysyä löytyykö hiustenkuivainta huoneesta tai hotellin valikoimista, mutta vastaaja ei ollut ymmärtänyt englantia kunnolla. Syykin selvisi, sillä hotellia pyörittää ilmeisesti vain aasialaistaustaiset tyypit. Heidän englantinsa oli ihan ok, kunhan pysyttiin erittäin tavallisissa arkipäivään ja hotelliin liittyvissä asioissa. Harkitsimme aamupalan ottamista hotellilta, mutta kysyttäessä mitä se mahdollisesti sisältäisi, oli vastaus tyyliä: ”öööhmm, jotain leipää ja muroja muistaakseni.” Me syötiin siis ulkona.

Huone oli pieni, mutta ei mikään loukko kuitenkaan. Tavaroille oli tilaa kaataa vain lattialle, ulkovaatteille oli hengarit, ja lisäksi muutamat penkit istua. Ainoalla kunnollisella pöydällä oli iso kuvaputkitelkkari, jota ei voinut siirtää oikein mihinkään. Ja telkkari vei koko tilan pöydältä joka olisi ollut ainoana läppärille sovelias. Kiikkerälle yölamppupöydälle oli voinut kuvitellakaan konetta laittavansa, joten surffailin sängyllä istuessani. Ja hyi, sekä lakanoissani ja tyynyliinoissani oli jotain rantuja. Ei siis yhtä likatäplää, vaan useita tahroja. Enkä ollut ainoa. Myös ystäväni lakanat olivat tahraiset. Se ainoa juttu mikä hotelleissa olis tärkeintä, puhtaus, oli mokattu. Sama se sille, vaikka kylppäristä löytyikin jäätävän kokoinen hämähäkki, suihku oli oikeasti varmaan 30-vuotta vanha, ikkunat ja seinät kuin paperia, ja olis ne lakanat voinu olla kiva pestä kunnolla. Totta on, etten minä tuolla hinnalla odottanutkaan mitään kolmen tähden kotoisaa majapaikkaa enkä päivittäistä huonesiivousta, mutta kyllä se melko masentava mesta oli kaikkinensa. Tuli lähinnä mieleen joku koulun asuntola. Sängyt olivat pienet ja olin kyllä oikeasti pahoillani aamulla kun näin lähes pari metrisen herran esittävän respalle kohteliaasti ettei hän yksinkertaisesti pysty nukkumaan omassaan.

Ei ehkä romanttiselle viikonlopulle, mutta kaverin kanssa kaupunkilomalle?

Näkymät Ránargatalle

Plussat: Sijainti! Periaatteessa oltiin ihan keskustassa. Laugavegurin alkuun käveli 5min.

Ihan järkyttävän halpa ollakseen postinumerolla 101. Melkein saman hinnan voi maksaa hostellista, mutta täällä saa hintaan oman kylppärin ja rauhan.

Miinukset: Likaiset lakanat. Ei.

Kielitaidon puute henkilökunnalla.

Miksi ihmeessä se telkkari oli ainoalla pöydällä? Viekää ne pois.

Paikalla oli vissiin ilmainen wifi, mutta se ei toiminut. Meidän huoneeseen kantoi toiseen kerrokseen jostain joku avoin wifi jota käytettiin koko oleskelun ajan. Tiedän, ei ehkä fiksuinta, mutta ainoa vaihtoehto.

Ikkunan läpi kuului kaikki äänet kadulta. Keskellä viikkoa oli keskellä yötä bileet pihalla ja ne olis ihan yhtä hyvin voineet olla meidän huoneessa. Jopa käytävän toiselta puolelta kuului äänet meidän huoneeseen.

Yhteenvetona: Halvalla ei saa edes keskitasoista jos ollaan Islannissa. Hotels.comin kautta katsottuna Hotel Metropolitan oli halvin hotelli Reykjavikin ydinkeskustan alueelta, ja lähimpään kahvilaan ei tosiaankaan kävele paria minuuttia kauempaa. Jos hotellissa ei oikeasti viihtyä hengailemassa yöunia enempää ja aamupalatkin meinaa nauttia vaikka Laugavegurin ympäristössä tämä voi olla budjettimatkailijalle oivallinen vaihtoehto. Pariskunnille ehkä en suosittele. Tosin sellaisia en kolmen päivän aikana nähnyt yhtäkään.

Metropolitan Hotel, Ránargata 4A, 101 Reykjavík

Seuraava hotelliarvosteluni kuuluu ihan toiseen kategoriaan. Pienellä budjetilla eletyn viikonlopun jälkeen varasimme suoraan Hilton Reykjavík Nordican.

Mielenkiintoista luettavaa? Seuraa blogia facebookissa.

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply lena lauantai, 8 marraskuun, 2014 at 13:50

    Tosi mielenkiintoista luettavaa!

    Ollaan tosiaan samoilla linjoilla, kyllä mielellään poikaystävän kanssa majoittuu hieman paremmin ja sitten kavereiden kanssa ”vaatimattomammin” kun huitelee pitkin kyliä. 🙂 Jotenkin musta on vaan ihana rentoutua ja olla tasokkaassa hotellissa poikaystävän kanssa kun siellä hotellissa kuitenkin viettää melko paljon aikaa.

    • Reply Maarit Johanna lauantai, 8 marraskuun, 2014 at 14:51

      Kiitos kommentista 🙂 Oli kyllä melkein täysin samat mielipiteet sun kanssa! Ajattelen usein, että käyn hotellissa vain nukkumassa, joten voidaan ottaa vaatimaton ja halpa. Yleensä jos pariskuntana matkustaa, se on pidemmän päälle virhe. Varsinkin jos viipyy pitkän aikaa samassa paikassa, siellä hotellissa tulee vietettyä aikaa yllättävän paljon aikaa.

  • Reply Annika | travelloverblogi lauantai, 8 marraskuun, 2014 at 16:51

    Yövyimme viime kesänä Reykjavikissa kolme kertaa aina yön kerrallaan. Hinnat vaihtelivat 80 eurosta 200 euroon. Halvin (AR guesthouse) oli, jos mahdollista, kamalampi kuin esittelemäsi. Kallein oli entinen pääministerin asunto (Reykjavik Residence Suites), kaikkineen todella tyylikäs, mutta kyllä vain – aivan järjettömän kallis. En oikeastaan koskaan valitse budjettihotelleja, mutta Reaykjavikissa siihen luokkaan taitavat kuulua kaikki alle satasen maksavat.

    • Reply Maarit Johanna lauantai, 8 marraskuun, 2014 at 17:28

      Tsekkailin myös noita guesthouseja, mutta Tripadvisorin arvostelut todellakin pakottivat minut katsomaan muita vaihtoehtoja. Olin todella yllättynyt että näin halvalla sai kolmeksi yöksi hotellin, sillä tosiaan melkein kaikki muut maksoivat yöltä sen mitä tämä kolmelta.
      Tämän jälkeen täytyy olla todella pee aa, että valitsen surkean budjettihotellin, mutta olet oikeassa. Reykjavik, siinä missä Skandinavian isot kaupungit yleensäkin ovat superkalliita.

  • Reply lena sunnuntai, 9 marraskuun, 2014 at 10:32

    Sulle on haaste mun blogissa! 😉 https://www.rantapallo.fi/lena/2014/11/09/blogihaaste-mita-meikkilaukussa-matkalla/

    • Reply Maarit Johanna sunnuntai, 9 marraskuun, 2014 at 12:16

      Oho! Pitkästä aikaa haaste, kiitos 😀 Tähän vastaillaan asap!

  • Reply Eeru maanantai, 10 marraskuun, 2014 at 09:23

    Rupesi tuo hotelli vaikuttamaan tosi tutulta, joten selasin 2011 reissun kuvat läpi ja mehän yövyttiin mieheni kanssa tuolla samassa hotellissa!
    Muistan että se tuli valkattua halvan hinnan ja sijainnin takia. Wifin toimivuutta/ olemassa oloa en tuolta ajalta muista, mutta lakanat olivat meillä kyllä puhtoiset ja aamupala oli ok – siellä sai jopa itse paistaa vohveleita.
    Meidän huone oli katutasossa ja vielä jossain sivurakennuksessa, erillään päärakennuksessta joten aamupalalle piti kulkea pihan kautta. Jotenkin turvaton olo oli olla niin erillään muista majoittujista. Yövyttiin kolme yötä, eikä kertaakaan tuona aikana huonettamme siivottu – roskis pursui yli tuossa vaiheessa… Muistan myös että öisin kadulta kantautui huoneeseen kyllä kaikki äänet, varsinkin kotiin vaeltavan bilekansan riehakas meno. Halvalla ei siis aina saa hyvää 😉

    • Reply Maarit Johanna maanantai, 10 marraskuun, 2014 at 11:28

      Oho. Kuulostaa tutulta todellakin! Me sentään saatiin nukkua ihan päärakennuksessa. Siivousta ei todellakaan ollut yhtenäkään päivänä ja meillä oli myös tuo roskis ongelma. Siis miksei meillä ollu vohvelimahdollisuutta! Tuo olis jopa saattanut saada minut syömään aamiaista hotellilla edes kerran. Mutta eipä näkynyt enää olevan vohvelirautaa. 🙁
      Niimpä, ei voi olettaa mitään edes keskitasoista. Eipä varmaan hotelli aio uudistua, pysyypä hinnat ainaki alhaalla. 😀

    Leave a Reply