Yleinen

Hengissä kotiin konferenssista ja presidenttejä näköpiirissä

maanantai, marraskuu 3, 2014

Eilinen facebook-päivitykseni:

”Lasketaanko 25m/s myrskyksi jo? Täällä on muutamasta ylimääräisestä kilosta hyötyä, muuten lennähtäis mennessään. Bussi Akureyriin matkaa 50km/h ja vastaantulevan kaistalla koska merituuli puhaltais meidät muuten ojaan (vuorenrinteeltä alas). Kerranki varovainen kuljettaja! Niin, ja konferenssi meni enempi tai vähempi hienosti. Suu täynnä pullaa ja naama hämmennyksestä punaisena sain presidentti Grimssonilta silmäniskun kapealla käytävällä kun ei osattu päättää ohitetaanko toisemme oikealta vai vasemmalta. Elämäni hienoimpia awkward-momentteja! 200km kotiin…”

Oltiin tosiaan isolla opiskelijaporukalla torstai-illasta sunnuntaihin Reykjavikissa Harpa-keskuksella osallistumassa vapaaehtoisina Arctic Circle 2014-konferenssiin. Olen ollut Suomessa aikaisemmin kaksi kertaa konferenssiassarina ja voi miten olikaan suomalaista organisaatiotaitoa ikävä. Kaikki oli meitä assareita kohtaan vähän hujan hajan, kunnollisia ja ristiriidattomia ohjeita ei saanut mistään ja sitä oikeanlaista työtäkin sai vähän hakemalla hakea. Mutta hauskaa oli, ja ilmainen reissu Reykjavikiin toki piti käyttää.

Presidentti Niinistö oli kunniavieraana perjantaina ja piti hienon puheen suomalaisesta ”snow-how’sta” joka alkoi toteamalla, ettei suomalaiset lentokentät ole koskaan talviolosuhteiden vuoksi kiinni. Ympärillä hääri adjutanttia ja muita delegaatioon kuuluvia kokoajan, mutta oli hienoa päästä näkemään Suomen presidentti Islannissa! Halosen olen tavannut aikaisemmin, mutta en Niinistöä. Halonen oli muuten samaan aikaan Akureyrissa osallistumassa Gender Equality in the Arctic-konferenssiin. Islannin presidentti Grimsson oli vaikuttavana järjestämässä konferenssia ja hänet näki työntekijöiden taukohuoneessa useaan otteeseen.

Miten oikeasti presidenttejä pitäisi tervehtiä?

Pitäisikö niiata tai teititellä? Katsoa silmiin ja sanoa vain ”Mr President”?

Niinistöki sielä!

No, ensivaikutelma meni jo. Perjantaina tarjottiin nimittäin kahviaikana kleina-munkkeja, sellaisia todella rasvaisia. Ja niitä kannettiin monta vadillista alueelle. Tottakai mie nappasin ja lähdin onnellisena sinne taukohuoneeseen puolikas kleina poskessa ja puolikas vielä menossa ääntä kohti. Kapea käytävä on melkein tyhjä. Sitten itse herra presidentti on menossa ulos. Ja mie olen tiellä. Siinä olis tilaisuus tervehtiä ja mulla on suu täynnä pullaa ja kädet rasvassa. Väistän oikealle ja presidentti samalle puolelle, sitten vielä vasemmalle. Hämmennyn. Punastun. Virnistän. Kleina ei valu kurkusta. Forseti pääsee ohi ja vastaa silmäniskun tapaisella ja leveällä hymyllä. Tilanne on kestänyt ehkä kaksi ja puoli sekuntia. Tulen muistamaan sen aina. Onneksi nämäkin vaikutusvaltaisuudet ovat vain ihmisiä. 🙂 Olin jälkikäteen vain onnellinen että söin mielummin sitä kleinaa. Olin aamupäivällä nimittäin vaihtamassa samassa huoneessa sukkahousuja, enkä silloin tiennyt että se on myös korkea-arvoisille vieraille tarkoitettu oleskelutila. Meille vapaaehtoisporukalla suotiin pikainen ”hei”  myös kahvitauolla ja varsinkin vaihtarit oli innoissaan. Ei tätä tapahtuisi kotimaassa!

Kotiinlähdön hetki!

No joo. Konffa oli pian ohi ja kotimatka alkoi sunnuntaina neljän jälkeen. Aamulla oli ollut reilu 20m/s tuulta meren rannalla ja Harpan lähestyminen keskustasta oli todella vaikeaa. Muutamat lisäkilot etenemisen suhteen ei olisi olleet ollenkaan pahitteeksi. Voin vain kuvitella miten pikkukoirien ulkoilutus sellaisessa kelissä olisi onnistunut. Meillä oli melkein kesäkelit kun lähdettiin ja Reykjavikissa tuuli oli tyyntynyt hetkeksi. Matkalla se alkoi taas. Ajettiin bussia vastaantulevan kaistalla, sillä puuskat heilauttelivat ajoneuvoamme miten sattuu. Onneksi tiet olivat sulat koko matkalta, muuten olis ykkönen varmaan suljettu. Se oli hengenvaarallista. Pahimmillaan kuljettajamme ajoi puoli tuntia 40km/h, kun ei vain uskaltanut enempää. Puuskat olivat käsittämättömän voimakkaita. Blönduósin jälkeisessä valotaulussa ilmoitettiin tuulen nopeudeksi jo 30m/s, mutta ne puuskat, huh, en olisi uskaltanut olla ratissa. Yleensä minä olen porukan pelkuri, mutta nyt oli koko bussilastillinen melko hiljaa. ”Pelottaako teillä?”-kysymyksiä kuului takaa, ja ”Joo vähän”, -vastauksia. Raportoin Markulle koko matkan. Seitsemän tuntia siihen meni. Päästiin hengissä kotiin. En enää edes muista monesko kerta tämä on kun Akureyriin palatessa sykkeen tiheys laskee, ja ainoa fiilis on vain se, miten ihanaa on olla elossa. Kävin kiittämässä kuskia. Siinä kylmähermoinen mies.

Neljä viikonloppua putkeen Reykjavikissa on ohi. Tehty ja käyty. Mie alan rauhoittumaan tänne kotinurkkiin. Loistoviikkoa joka iikalle! 🙂

Mielenkiintoista luettavaa? Seuraa blogia facebookissa.

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta maanantai, marraskuu 3, 2014 at 14:07

    No aikamoisia kokemuksia mahtui tuohon reissuun 😛

    • Reply Maarit Johanna maanantai, marraskuu 3, 2014 at 16:31

      Kyllä! Islannista on tullut mulle sellainen ”liikaa, tai ei ollenkaan”-maa. Kaikkea tapahtuu aina ihan överisti 😀

  • Reply Kthetraveller maanantai, marraskuu 3, 2014 at 15:04

    Oi mahoton. Siinäpä sulle kuules muisteloita eläkepäiville 😀

    • Reply Maarit Johanna maanantai, marraskuu 3, 2014 at 16:33

      Niitä odotellessa 😉 Kyllä vaihtoon on mahtunut kokonaisuudessa niin paljon juttuja mitä saa eläkkeellä sitte muistella. Tai ainaki yrittää ^^

  • Reply lena maanantai, marraskuu 3, 2014 at 15:05

    No hei ihan mahtavaa! 🙂

    Olisi ollut hauska olla tuolla paikalla, NIinistöä katsomassa. Olin itse samassa tilaisuudessa Taiwanin presidentin kanssa viime viikolla, nyt on ollut meillä presidentit hyvin hallussa 😉

    • Reply Maarit Johanna maanantai, marraskuu 3, 2014 at 16:33

      Mie ehdinkin sen sinun kuvan nähdä jo facesta ja mietin mikä sattuma meillä tälle viikonlopulle 😀

  • Reply journeydiary maanantai, marraskuu 3, 2014 at 16:18

    Kiva! Mä en kyllä tiiä miten olisin jos mr. president tulis jossain käytävällä vastaan.. 😀

    • Reply Maarit Johanna maanantai, marraskuu 3, 2014 at 16:35

      Joo! No en miekään 😀 Siis aloin ajattelemaan noita mahdollisia tervehtimisvaihtoehtoja vasta tuon suu täynnä pullaa-episodin jälkeen. Tositilanteessa olisin varmaan jäätyny ja sanonu vaan vikisevästi ”hei” . 😀

  • Reply Katja maanantai, marraskuu 3, 2014 at 18:18

    Ihanan piristäviä kertomuksia näin kaiken kiireen keskelle. 😀
    Nuo on juuri niitä hetkiä, mitä tulet muistelemaan ja kaipaamaan sitten kun palaat koti-Suomeen : )

    • Reply Maarit Johanna maanantai, marraskuu 3, 2014 at 19:10

      Niitä muistelohetkiä on varmasti paljon kuhan kotiin täältä joutaa ^^

  • Reply satuvw keskiviikko, marraskuu 5, 2014 at 07:34

    Ha, ihana postaus, tulipa hyvä fiilis ja sulla on taas tapahtumia siellä riittänyt!!! 🙂 Ja eipä ole paljon tullut mietittyä mitä sitä itse tekisi jos kohtaisin presidentin…

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, marraskuu 5, 2014 at 12:54

      Kiitos, kiva kuulla 🙂 Nyt voi todellakin ottaa vähän iisimmin hetken ja kirjoittaa vähän vähemmän ekstriimejä kuulumisia.

  • Reply Jenni / Globe Called Home torstai, marraskuu 6, 2014 at 02:09

    Mä luin ton sun päivityksen Facebookista ja kuulosti kyllä aika pelottavalta sekin. Miten sulle koko ajan sattuu ja tapahtuu?

    Mä sanoisin ihan vaan että ”Terve Sauli”. Musta noi Mr Presidentit on amerikan hömpötyksiä.

    • Reply Maarit Johanna torstai, marraskuu 6, 2014 at 11:00

      Se oli kieltämättä pelottava matka. Koko lokakuun olin liikkeessä ja jokainen viikonloppu vietettiin Reykjavikissa. Siksi varmaan sattuikin kun oli sille kokoajan ”alttiina” seikkailun päällä.
      Suomalaisittain tuo kuulostaisi ihan hyvältä, mutta Sauli ei vaikuttanut läheskään yhtä helposti lähestyttävältä kuin Islannin Grimsson. Ehkä varaudun tähän seuraavalla kerralla paremmin 🙂

    Leave a Reply