Akureyrista Skaftafelliin 787km / Seljalandsfoss / Skogafoss

Meidän neljä päivää ykköstiellä eli Ring Roadilla on purkissa ja ensitunnelmat on vuodatettu jo edellisessä postauksessa. Luulin jo tottuneeni pitkiin ajomatkoihin kotona. Sodankylästä Kotkaan tai Helsinkiin päivässä ei ole mitään. Mutta ajappa Islannissa lyhyinä syksyisinä päivinä edes tuo melkein kahdeksansataa kahteen vuorokauteen ja tee pysähdyksiä random vesiputouksilla silloin tällöin ja äkkijarrutuksia muilla jännittävillä kohteilla. Alkaa miettimään mihin on tottunut ja mihin ei. Ensinnäkään en ole tottunut siihen että sumuisessa, tuulisessa ja tihkuisessa säässäkin maisemat voi olla näin epäluonnollisen tai nimenomaan luonnollisen upeat. Ajelin yksin Akureyrista Reykjavikiin Bifröstin kautta ja edelleen Keflavikiin kuunnellen islantilaisen Ásgeirin uusinta levyä kuusi kertaa putkeen. Aikaa meni seitsemän tuntia ja olin perillä varttia ennen kuin Markun lento laskeutui. Kutsuisin hyväksi ajoitukseksi. Kyseinen väli, reilut 300km on ehdottomasti lemppari ajopätkäni tähän mennessä saarella. En pitänyt montaa taukoa (Bifröstin yliopistolla suomityttö-Hannaa moikkaamassa ja Blönduosissa pylsalla), ja pidin katseeni visusti tiessä, sillä olen nähnyt maisemat jo pariinkin otteeseen kimppakyytiä käyttäessäni. Vuoret täällä ovat todellakin jotain. Ásgeirin soundi sopi maisemiin täydellisesti. Pehmeä ääni, automaattiauto ja hyvä keli. Markku napattiin kentältä ja lähdettiin uimaan. Ei suinkaan kalliiseen Blue Lagooniin sillä pimeä jo oli, vaan googlettamalla selvitettiin lähin paikallisten uimala ja pulahdettiin kahden euron tiketeillä kuumiin altaisiin ennen hyviä yöunia.

Seuraavana aamuna starttasimme auton Keflavikissa tavoitteenamme saavuttaa illalla Hotel Skaftafell. Eteläinen pätkä Reykjavikin suunnilta Skaftafelliin päin on kuuluisa vesiputouksistaan ja sitä reunustavista tulivuorista. Bongattavissa on ainakin majesteettinen Hekla, Katla ja jäätikkönsä alla piilotteleva Eyjafjallajökull. Jälkimmäisen kupeeseen on tehty mini-kokoinen turistikeskus ja sieltä saa jopa sisäänpääsystä opiskelija-alennusta. 750kr (mulle 600kr) hintaan pääsi sisälle tutkimaan postereita ja faktoja vielä kaikkien muistissa olevasta purkauksesta ja katsomaan 20 minuutin dokumenttitarinan erään maatilallisen perheen kokemuksesta kun purkaus sattui. Suosittelen! Hassua pientä mökkiä ihan tien vieressä on vaikea olla huomaamatta.

Ja ne vesiputoukset. Koko reissun parasta antia ja syy miksi ympäriajolle edes halusi lähteä. Parhain odottaisi vielä seuraavana päivänä, mutta Keflavikista Skaftafelliin näimme jo kaksi kuuluisaa kaunotarta. Seljalandsfoss ensimmäisenä pysähdyspaikkanamme todellakin pysähdytti. Se oli korkea! Se oli kaunis! Sen taakse pääsi kävelemään! Ihan niinkuin Disney-elokuvissa, paitsi että paikalla oli tosiaan muitakin turisteja hakemassa samoja viboja. Keli oli kylmä ja tuolla vähän kastui. Mielessäni suunnittelin jo kesäreissua putouksille. Mikä mieletön paikka olis ihmisen olla vaikka piknikillä vesiputouksen takana.

Autossa oli onneksi erinomaisen hyvin toimiva penkin lämmitin ja päästessämme Skógafossille lämpimiä olivat takamuksemme ja mielemme. Minä vain rakastan vesiputouksia. Haluan niitä ”kerätä” niin paljon kuin mahdollista. Koska ei meillä ole kotona kuin se pienenpieni Pyhänkaste Pyhätunturillä. Sitä aina haluaa eniten mitä ei voi saada. Siksi mie haluan täällä näitä nähdä paljon. Skogafoss ei pettänyt. Me kiivettiin sen luo ylös katsomaan mistä se laskee. Taas tuli Disney-leffat mieleen. Joki näytti virtaavan yllättävän rauhallisesti, eikä putous ollut kovin äänekäs. Ei varmasti kanootilla jokea alas laskeva piirroshahmo tai Indiana Jonesikaan selviäis tuosta laskemalla! Ei ehtis edes nipin napin selviytyä koska ei voi nähdä eikä kuulla, että kohta se joki loppuu. Oli niin vähän turisteja paikalla, että piti melko kauan odottaa että joku sattui eksymään samalla näköalapaikalle meidän kanssa ja päätyi kuvaajaksi.

Skogafossin jälkeen alkoi auto veivaamaan. Mietittiin että mikähän ihme tässä on, kun se halusi vastaantulevan kaistalle kokoajan. Vasta kun päästiin laavakentiltä taas ajamaan pellon reunaa, jossa pitkät korret huitoivat villisti tuulessa, tajuttiin ettei autossa vikaa olekaan. Navakkaa tuulta vain ei tajunnut ennenkuin näki jotain liikkuvan tuulessa. Laavakenttien kivethän ei oikein liehu. Bensamittari alkoi näyttämään melko vähäisiä määriä, mutta onneksi päästiin Skaftafellin bensikselle kreivin aikaan. Vettäki alkoi tulemaan. Markku sai siis tankata. Tutkin mapsista missähän se meidän hotelli olisi. Navigaattori ilmoitti etäisyydeksi 180m. Nice. Checkattiin siis itsemme sisälle ja saatiin ihana, huonekartan mukaan isoimpiin kuuluva nurkkahuone. Keli oli jo tosi paha ja hotellin pihalla olevat puut olivat välillä niin vaakatasossa, että mietin niiden varmaan pian katkeavan ryskeessä. Tuulen ujellus kuului ikkunoiden läpi. Ei meillä Suomessa kovin usein puhaltele noin lujaa. Syötiin illallinen hotellin erittäin hiljaisessa ravintolassa muutaman muun pariskunnan kanssa ja mentiin erittäin hiljaiseen huoneeseemme nukkumaan. Pihalla oli ehkä neljä autoa. Ei tainnut olla paikalla paljon ruuhkaa. Luonnon ääniin oli helppo nukahtaa. Takana ajoa 787km.

Mielenkiintoista luettavaa? Seuraa blogia facebookissa.