Ei tästä maailmasta // Diamond Circle – roadtrip

Edellisestä seikkailusta vaihtariporukalla Akureyrin ulkopuolelle oli ehtinyt kertyä jo ihan tarpeeksi aikaa, joten varasimme auton lauantaiksi. Meillä on ollut tapana ottaa aina kaikista pienin ja halvin tarjolla oleva malli, kerätä se täyteen porukkaa ja lähtiä reissuun. Perjantai-iltana hakasin Europcarilta hopeaisen Yariksen Gula Villanin pihalle ja alettiin kolmen tytön kanssa suunnittelemaan reittiä. Akureyristä pääsee yllättävän helposti kiertelemään monta ympyräreittiä, joista valittiin mielenkiintoisin. Sillä on jopa nimi; Diamond Circle. Googlettelun seurauksena saimme selville, että Bardarbungan uhkan vuoksi osa teistä alueella on suljettu, ja paikoitellen voi olla huonokuntoinen maasto. Ei se meitä hidastaisi, näin päätimme yksissä tuumin. Lauantai aamuna satoi lunta ja vuonoa ympäröivien vuorten rinteet olivat valkoisena. Näkyvyys näytti heikolta ja Länsivuonoille matkalla olleet tytöt olivat kääntyneet Varmahlidistä takaisin Akureyriin, koska tie oli jäässä eikä auto liikahtanut ylämäkeen. Lähdimme porukalla vaihtamaan vuokra-kärryihin talvirenkaita ja pääsimme aikataulusta myöhässä liikenteeseen vihdoinkin. Olin skeptinen kelistä, joka näytti välillä haluavan lumettaa tai sataa, sekä näkyvyydestä, teiden kunnosta ja pikkuautosta. Vähintä mitä halusin päivältä, olisi juuttua mutarälliin keskellä islantilaista erämaata Yariksen kokoisella autolla ilman matkapuhelinverkkoa.

Diamond Circle rinkulatie kulkee ympyrän muotoisen reitin Islantia kiertävän ykköstien pohjoispuolella Akureyristä itään. Puolessa välissä matkalla Húsavikiin ollaan jo rinkulalla, mutta me teimme mutkan ja kävimme katsomassa jo tutuksi tullutta Godafossia. Mustat laavakentät olivat saaneet lumipeitteen korkealla maastossa ja tunsin pienen hetken olevani melkein kuin kotona Lapissa. Maisema oli muuttunut, vesiputous ei näyttänyt samalta kuin muutamia viikkoja aikaisemmin. Kesäinen, iloinen ja raikas putous näyttäytyi ihan eri valossa, melkein vihamielisenä. Kontrasti muistikuviin oli uskomaton. Kastelin melkein nahkakenkäni kun värjöttelin sadetakkini suojassa lätäkössä tuijottelemassa putoukselle.

Matkalla Húsavikiin oli vielä muutama mutka, ja perillä visiteerattiin valasmuseo, paikallinen huoltoasema hodareineen ja kauhean ruma keltainen majakka, jonne ei välttämättä olisi saanut edes mennä. Kauhisteltiin miten paljon on jo kello ja jatkettiin pikaisesti myötäpäivään kierrosta kohti Ásbyrgiä. Oltiin siellä käyneeltä kämppikseltä kuultu että ”hieno paikka”, sen enempää ei oikeastaan tiedetty mitä odottaa. Parasta oli siis lähtiä ottamaan selevää. Löydettiin tienviitta ja lehtometsään johtava hiekkatie. Siis metsään, Islannissa! Tätä metsikköä reunusti erikoiset seinät. Mitä syvemmälle metsään mentiin, sitä hoksasi olevansa jossain ihan muualla. Kahden suoran taivaaseen kurkottavan reunan välissä, jonkinlaisessa erikoisessa kulhomaisessa kanjonissa. Sitä paljon puhuttua lunta ei näkynyt missään, vaan se oli jäänyt asvalttitielle. Metsässä meillä oli vielä syksy ja kaunis ruska. Jopa aurinko yritti paistaa Ásbyrgiin! Keskeltä ”kulhoa” löytyi tyhjä parkkipaikka ja puolen kilsan kävelypolku. Sopiva reippailu meille. Luonto oli kaunista, mutta en vain voinut lakata ihmettelemästä miten tuollaisia paikkoja voi syntyä. Ja miksi Islanti on geologisessa lotossa voittanut ne kaikki hienoimmat?

Tie numero 862 ja samalla Jökulsárgljúfurin kansallispuiston alue Ásbyrgin liepeillä oli suljettu. Se olisi johtanut kaikukallioille ja Dettifossille Jökulsá á Fjöllum-joen länsipuolelta pitkin. 864-tie joen itäpuolella oli kuitenkin auki, säävarauksella lokakuun alkuun asti. Ajoituksemme taisi olla siis loistava! Aamulla oli ollut rankkasade ja mutaisuudesta oli varoiteltu. Huoltsikalla meille kerrottiin, että omalla vastuulla, tie on erittäin surkeassa kunnossa, vaikka ei mutarälliä olekaan. Lähettiin siis kokeilemaan. Toinen vaihtoehto olisi lähteä samaa reittiä takaisin ja sitä emme edes halunneet harkita. Kolmessa kymmenessä kilometrissä meni tunti. Siitä voitte päätellä kuinka paljon Yariksen kaasua uskalsin painaa. Tie oli sanalla sanoen vibraattoa äänihuulille ja jo valmiiksi puutuneelle persukselle. Ryty-tyty-ryty-ryty…

Hafragilsfoss löydettiin sattumalta. Tiellä oli kyltti ja ymmärrettiin sen verran, että foss-tarkoittaa putousta. Hitaasta vauhdista oli helppo tehdä äkkijarrutus. Dettifossin suihkut pilkahteli jo näköpiirissä mutta tämä piti mennä tarkistamaan. Ja mitä luonto meille tarjosikaan. Hurjat näköalat joen tekemän kanjonireunan korkeuksilta voimakkaalle vesiputoukselle ja hiukan jo jäätyneelle (?) joelle. Tuo erikoinen muodostelma vedessä jäi meille mysteeriksi, mutta ihmeellinen se oli. Kuin vedellä olisi aivot. Näköalapaikalla maaperä oli punaista. Sellaista ei oltu aikaisemmin nähty missään muualla.

Taivas oli hiukan synkemmän sininen kun vihdoin pääsimme viimeiselle etapillemme ja parkkeerasimme Dettifossille. Parkkipaikalle kuului jo hurja kohina ja suihkut mitkä jokea lyövä vesi synnytti, nousivat kymmeniä metrejä korkealle. Nähdäkseen jotain piti seurata kivipolkua. Taivas vain hämärtyi ja me kavuttiin kiville katsomaan luonnon ihmettä.Sata metriä leveä ja neljäkymmentäneljä metriä korkea elokuvissakin nähty Dettifoss syöksi vettä kaksisataa kuutiometriä sekunnissa suoraan silmiemme edessä. Ihminen tunsi itsensä pieneksi ja meni silti melko reunalle katsomaan kuinka lähelle uskaltaa mennä. Ihan lähellä huomasi kiven päällä seisoessa tärinää jalkojen alla. Euroopan voimakkaimmalle vesiputoukselle ei kuitenkaan uskaltanut uhitella ja ihailtiin sitä myös hiukan kauempaa.

Päivän kohokohta sai ystävänikin tunteikkaalle päälle: ”Me tehtiin se! Nähtiin sittenkin Dettifoss!” Tunne siitä ettei se välttämättä tule lähitulevaisuudessa uudelleen ajankohtaiseksi nosti omiakin fiiliksiä vielä tavallista korkeammalle. Mikäli Bardarbunga haluaa purkautua, se sulattaa jäätikköä niin hurjat määrät, että sula vesi valuu jäätikköjokiin niitä tulvimaan. Tästä syystä myös Vatnajökullin jäätiköltä lähtevän ja Dettifossia ruokkivan Jökulsá á Fjöllumin ympäristö voi olla ihmisen pääsemättömissä pitkiäkin aikoja. Mistä sitä tietää muuttuuko Dettifoss sen seurauksena, onko se enää samanlainen?

Kolmen putouksen päivä sai pääni sen verran korkeisiin sfääreihin, että näin uniakin vesiputouksista. Aamulla piti nousta googlettelemaan ja löysin World of Waterfalls sivuston, jota tutkin ikuisuuden. Maailmassa on niin paljon kauniita paikkoja, joita en ole tiennyt olevan olemassakaan. Ja jotkut niistäkin paikoista ovat niin ihmeellisiä, ettei niiden uskoisi edes olevan tästä maailmasta. Jos sinussa asuu eskapisti, muuta Islantiin.

Mielenkiintoista luettavaa? Seuraa blogia facebookissa.