Teiän pelkuribloggaaja täällä taas moro! Moneskohan postaus tämä on, jossa voi taas kertoa, miten taas jännitti ja pelotti lähteä tekemään jotain uutta, mitä en koskaan aikaisemmin ole kokeillut? Varmaan aika mones. Vaan äläkää huoliko, näitä on varmaan tulossa tämänkin jälkeen vielä lissää! Tuossa viime lauantaina saatiin mahdollisuus päästä kokeilemaan river raftingia vaihtariporukalla ja piti ilmoittautua. Mieki ko muutkin, tietenkin. Ei voi jäädä hauskoista hetkistä poiskaan. En ole koskaan laskenut koskea, muutakuin ehkä sata metriä puuveneellä mutta ei sitä lasketa.
Viking Raftingin base on Hafgrímsstaðirissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Akureyristä. Meille oli varattu klo 15 lähtevä tasoa 2+ (helppo) oleva rafting-reissu. Paikan päällä saatiin opastusta muun muassa miten kuivapuku puetaan päälle oikein päin, ja että kannattaa ottaa sitten hanskoja yksi kummallekin kädelle, koska kahdella oikean käden hanskalla on vähän hankala elää. Tietenkin puin pukuni ensin väärinpäin ja hain hanskojen lisäksi vahingossa myös vääränlaiset kengät. Onneksi en ollut ongelmineni yksin vaan saatiin yhessä nauraa miten hölmöä porukkaa sitä voi olla kun ei osaa edes pukea vaikka annetaan selkeät ohjeet. Basesta mentiin vielä bussilla joelle. Siinä vaiheessa kun kumiveneet olivat vedessä ja piti kavuta omalle paikalle niin voitte varmaan taas kuvitella miten sydän jyskytti hurjasti. Samalla piti vielä miettiä kaikki turvaohjeet kerran vielä ja muistaa, etten mie heti halvaannu jos satun kyydistä tipahtamaan. Muistutin, että haluan sitten helpomman kautta, etten kilju koko matkaa.
Pelosta innostukseen ei kestänyt kauan ja systeemi noudatti samaa kaavaa kuin ratsastusreissulla; muutama sata metriä laskua ja pari kovaa tyrskyä niin alkoi jo naurattamaan. Tämähän on supersiistiä! Lisää tyrskyjä lisää! Kapteeni Fred huuteli meille ohjeita ”Forward!” ”Stop!” ”Backwards!” ”Get down!” Ja me toteltiin ja taisteltiin melojemme kanssa hiki päässä. Vene pyöri ympyrää ja törmäiltiin muiden kanssa. Sisäiset viisivuotiaat pääsivät valloilleen kun kävi käsky kastella toinen joukkue. Pysähdyimme ensimmäisen etapin jälkeen kohdalle, josta jokeen laskee pieni puro. Sellainen höyryävä puro. Kapitainet kaivoivat laukuistaan vaahtokarkkikaakao-purkit ja ison kasan mukeja. Ymmärrettiin tietenkin yskä, käytiin täyttämässä mukimme kuumalla purovedellä ja jonotettiin ihanaa kaakaota kitusiimme. Mahtavaa. Tuntui vain niin omituiselta ottaa lämmintä vettä purosta!
Kaakaot olivat lyhyt ilo kun päästiin taas jatkamaan taistelua kosken kanssa. Ilman kuivapukua oltaisi kastuttu jo varmaan ensimmäisessä mutkassa. Aika meni nopeaa ja meno oli hurjaa. Toisella pysähdyksellä oli kieleke ehkä kuuden metrin korkeudessa. ”Meette tuolta hyppäämään!” En. En missään tapauksessa. Onneksi muutama muukin tyttö tunnustautui pelkuriksi ja jäätiin yksissätuumin veneille tsuumailemaan muiden hurjapäiden menoa ja backflippejä kielekkeeltä. Olin ehkä hiukan kateellinen, kun näin niitä onnellisia naamoja just hypänneillä ihmisillä. Rantaan kauhottuaan saivat vähän hengähtää ja alkoivat heti ylistämään miten mahtavaa oli hypätä.
No helekkeri. Mieki sitte. Pakko. Uskallanko? Uskallan. Pakko uskaltaa!
Sielä oli siis kieleke, jossa oli korkeampi hyppy paikka ja sitte sellainen pari metriä matalampi paikka, josta kaikki jonotti korkeammalle. Miehän menen siihen jonotuspaikalle, tuumin minä. Oivallinen paikka kaltaiselleni.
Ja sinne tipahti! On muuten jännittävä tunne kun tipahtaa veteen ja ainoa mikä kastuu on naama. Piti alkaa samantien kauhomaan rantaan päin ettei joutunut pelastetuksi narulla. Jos en olisi ollut melkein viimeisenä hyppäämässä, olisin lähteny vielä uudestaan. Voiko olla enään ylpeämpi itsestään?! Minä joka ei edes Sodankylän uimahallin kolmosesta ole uskaltanu ikinä hyppäämällä alas, suinpäin lähen hyökkäämään voimakkaasti virtaavaan koskeen. Ehkä minun lentopelko, isojen eläinten pelko ja tällaisten tosi lällyjen extremejuttujen pelko jää nyt tänne Islantiin. Siltä ainaki vähän alkais näyttämään. Jes!
Ennen loppua, kaikkien veneet vielä kaadettiin ja jokainen joka halusi, sai liukua kuivapukunsa varassa vedessä hetken. Mie olin saanut jo tarpeekseni, joten katselin hauskan näköistä touhua sivusta. Päivä oli ihan mieletön ja saatiin varmaan raitisilmamyrkytys. Bussissa matkalla kotiin nuokuin vain penkilläni ja heräsin juuri ennen Akureyriä. Viking rafting, en voi muuta kuin suositella. Menkää käymään, olkaa rohkeita ja ottakaa vielä hurjempi reissu jos siltä tuntuu.
Päivän íslenska: Gef mér fimm / fimmu! – High five!
Viking Rafting Ehf, Hafgrímsstaðir, 560 Varmahlíð
Kaikki kuvat: Barbora Chovancová
12 Comments
Mahtava kokemus varmasti! Aivan huippuja kuvia. Oliko teillä firman puolesta kuvaaja siis mukana? Aivan mahtava, että oot voittanut pelkosi ja seikkailet menemään 🙂
Kiitos Annika, kyllä sitä on vieläkin hämmentynyt. Olen aina ollut se, joka on jäänyt Lintsilläkin vain vierestä katselemaan kun ei ole uskaltanut laitteisiin :p Eikä valitettavasti ollut kuvaajaa firman puolesta, mutta bloggaajan onneksi takanani istuneella kämppiksellä oli GoPro-kamera kypärässään videokuvaamassa koko reissun ajan! Kaikki otokset ovat siis printscreenejä videolta 😀
Ihan mahtavia elämyksiä olet päässyt kokeilemaan! Uskon, että palaat Suomeen ihan erilaisena ihmisenä
On kyllä välillä fiilis että onkohan koko syksy pelkkää elämyslomaa, mutta onneksi koulutehtävät palauttaa maan pinnalle. Uskon myös tähän ajatukseen 🙂 Toivottavasti muutos on vain positiivinen!
Todella hauskan näköistä! Olen aina halunnut kokeilla tuollaista ja nyt tekee jo kovasti mieli myös matkustaa Islantiin 😀
Eiköhän vain! Ratsastuksen kanssa kuulemma Islannin suosituimpia ohjattuja retkiä 🙂
Hahhahaa, en ois ikinä uskonu et uskaltaisit hypätä, niin monta markkaa jouduit mulle maksamaan ko et uskaltanu hypätä Siilashallin hyppytornista :DD
Hahaa, vielä eläviä muistikuvia ala-asteelta, mulla markat pyöri silmissä ku hyppäsin! 😀 En olis uskonu ennen reissun alkua itekkään että uskaltaisin :p
Tykkään!!! Hienoa että uskalsit lähteä reissuun mukaan, seuraavaksi sitten raftaamaan Norjaan?? 🙂 Itsehän aikoinaan ohjailin noita lauttoja täällä muutaman kesän, nyt mieluiten vain melon lauttojen mukana…. 😉
Satu, sitä on kyllä todellakin mietitty! Jos löytyy joku keskitasoa hurjuudeltaan oleva reitti ja aurinkoinen päivä, niin oon messissä 😀 Siellä Lillehammerin liepeillä vissiin on paljon mahdollisuuksia tälle harrastukselle? Ainakin muistan nähneeni sulla instagramissa useammankin upean melontafoton. Ens kesän lomasuunnitelma roadtripistä Narvikin kautta eteläiseen Norjaan on jo melkein varma, tullaan kokeilemaan 🙂
Mää en kestä!!! Haluaisin niin lähteä jollekin kunnon extremeseikkailulomalle, missä vois vetää läpi kaikki koskenlaskusta paraglidiin, ziplineen, kanjonointiin ja laskuvarjohyppyyn – mitä niitä nyt on. Ihana fiilis tässä jutussa! 🙂
Hui mie en tosiaan uskaltais tuollaista comboa käydä testaamassa 😀 Mulle oli tarpeeksi extreme käydä tämä koskenlaskuista helpoin. Huhtikuussa me mennään leijavaellukselle ja sitä ootan kyllä tosi tosi paljon.
Niin ja kiitos! 🙂