Yleinen

Santorini – aktiivinen rentoiluloma

tiistai, elokuu 26, 2014

Nyt on vihdoin kotona ja tarpeelliset velvollisuudet kuten laskujen maksut ja muut Islantiin lähtöön liittyvät byrokratiat hoidettu. Läppäri on sylissä ja vieressä iso kulhollinen kreikkalaista jugurttia hunajalla, eli on oikein hyvä aika aloittaa Santorinin seikkailut blogissa! Lähdetään liikkelle ihan alusta. Varasimme reissun Aurinkomatkojen pakettimatkana viikon ajalle ja seitsemälle hengelle. Hotelliksi valikoitui Kamarin rannan välittömästä läheisyydestä pieni ja idyllinen kolmen tähden Santellini ja sieltä kolme erillistä huonetta. Tripadvisorin mukaan hotelli on Kamarin alueen viidenneksi parhain. Ihana se kyllä oli, hinta-laatusuhteeseen voi olla todella tyytyväinen. Hotellista kirjoitan vielä kunnon arvostelun blogiin.

Kamarin alue on lomailijalle hyvä tukikohta. Rannalle on lyhyt matka joka paikasta, sillä koko kaupunki on levittäytynyt rantaan. Löhöilymahdollisuudet ottaa aurinkolomasta kaikki irti on tehty tosi helpoksi, kuten melkein kaikissa muissakin Kreikan saarikohteissa. Pääkatu menee rantaa pitkin ja homma toimii niin, että otat hotellilta uimakamppeet mukaan, valitset ravintolan pääkadulta jonne menet lounaalle tai illalliselle, syöt ja siirryt ravintolan tarjoamille aurinkotuoleille. Jotkut ravintolat jopa tarjoilevat drinkkejä auringonottajille. Hyvään hintaan tosin. Iltaisin rannalla kaikuu klubit. Tyytyväisinä oltiin aina viimeistään yhdentoista aikoihin nukkumassa, päivällä oli kivempaa elää.

Mielipuuhaani Kamarin biitsillä, spottailla laskeutuvia lentsikoita!

Biitsikärpäsen elo on siis melkolailla samanlaista kuin vaikka Kreetalla. Biitseilyä varten en todellakaan suosittele Santorinia. Kohteena se on Kreikan kalleimpia, ellei jopa kallein. Häämatkakohde-status, sekä ”maailman kaunein kaupunki” Oia saaren pohjoiskärjessä tekevät Santorinista omanlaisensa kohteen, jossa on sekä plussia että miinuksia.

Hyvää oli ehdottomasti se, että kaikkialla oli todella puhdasta. Kohteen taso on kaikin puolin haluttu pitää todella korkeana. Sekä rannoilla että kaupungeissa oli siistijöitä huolehtimassa. Puhumattakaan siitä kuinka paljon on luksusmajoituksia tarjolla. Kulkuyhteydet oli saaren sisällä toimivia, bussilla pääsi pääkaupunki Firaan, josta oli jatkoyhteyksiä saaren joka kolkkaan. Kanarialta ja suosituimmista Kreikan kohteista tunnetut aurinkolaseja tai hattuja kaupittelevat afrikkalaiset loistivat poissaolollaan, tunsi että saa olla aika rauhassa.

Ei uskoisi, että näin valkeat paikat saa pysymään puhtaana. Kontrasti kalderan värien kanssa oli niin kaunis, ettei valkoisuudesta tullut kliinistä vaikutelmaa.

Koin tietenkin melko negatiivisena asiana sen, että esimerkiksi ruoka oli yhtä kallista kuin Suomessa. Kamarissa oli monta kymmentä ravintolaa, mutta en voi sanoa kokeneeni yhtä ainutta gastronomista elämystä vaikka melkein järjestään valitsin uuden, erilaisen annoksen. Oiassa söin mielettömän hyvän Santorinia-salaatin, mutta se oli hinnoiteltu myös kahta kalliimmaksi kuin samanlaiset Kamarissa. Syöminen tuli siis kalliiksi, eikä liiemmin hemmotellut aisteja. Luulin aikaisemmin olevani kreikkalaisen ruuan ystävä.

Se täydellinen Santorinia-salad.

No, viini oli kyllä halpaa. Sitä tuotetaan saarella niin monta tuhatta pulloa vuodessa että kelpaa myydä parin euron laadukkaita lasillisia.

Santorinilla ei kovin paljon rantoja ole, ja ne muutamatkin hyvät ovat pyörökivisiä. Kamarin kiviranta oli ihan hauska, mutta kovassa aallokossa ei edes uskaltanut uimaan ettei paiskautunut kiviä vasten mustelmille. Läheinen Perissan biitsi oli vähän hiekkaisempi, rauhallisempi ja kauniimpi. Halvempia kohteita siis löytyy jos pelkkää rantalomaa kaipaa. Santorini on Aurinkomatkojen kohde, joten kyllä ihmeessä aurinkoa kannattaa mennä ottamaan. Mitä siellä kuitenkin kannattaa ihan oikeasti tehdä?

Lähde risteilylle ja tutustu luontoon!

Kuunari kalderajärvellä. Tällaisilla paateilla ne Aurinkomatkojen risteilytkin tehtiin.

No ehkä ne oli ihan hiukan isompia, mutta ei entistä merisairastakaan pelottanut!

Osallistuimme kahdelle Aurinkomatkojen järjestämälle puolen päivän risteilyretkille ja voin sanoa, että ne olivat reissun parhaita hetkiä. En kuvitellut aikaisemmin, että voisin nauttia ulkomailla retkistä yhdessä muiden suomalaisten kanssa, mutta mitäpä se reissuseura omaan kokemukseen vaikuttaa jos oma asenne sitä vasten on kunnossa. Santorini on aikoinaan ollut pyöreä saari, jonka keskellä on ollut tulivuori. Aikojen saatossa muinaisesta tulivuoresta on jäljellä enää reunat, eli Santorinin ja Thirassian saaret ja keskellä kalderajärveä on kaksi toimivaa tulivuorta, Nea ja Palea Kameni.

Pyöreähköjä muotoja nähtävissä. Patikkaretken puolesta välistä matkalla Firasta 13km kohti Oiaa.

Tulivuoren kalderan pyöreät ja paikoin jopa 300m korkeat reunat ovat todella upean selvästi nähtävillä saarten tulivuoren puolilla. Risteilyt kulkivat kalderan sisäpuolella ja pyöreä muoto oli nähtävillä mihin suuntaan katsoikin. Luonto on niin ihmeellinen. Kävimme myös patikkaretkellä kalderan reunaa pitkin, ja kiipesimme myös Kamarin ja Perissan väliselle vuorelle ihan kamalaa serpentiinitietä pitkin +42 asteen helteessä.

Katso se maailman kaunein auringonlasku maailman toiseksi kauneimman kaupungin reunalta!

Fira, se toiseksi kaunein.

Santorinilla on kuuleman mukaan maailman kaunein auringonlasku, sillä se on joka päivä erilainen riippuen muun muassa ilman kosteuspitoisuudesta ja näkyvyydestä. Tiedä häntä, kaunista katseltavaa auringonlaskut ovat joka tapauksessa. Katselimme ensimmäisemme Firasta reissun toisena iltana. Ilma oli upea, ja ihan keskustasta löytyi muutaman minuutin etsimisellä rauhallinen paikka, josta luontokokemusta ihailla. Ravintoloihinkin mahtui, sillä turistilaumat ryntäävät katsomaan aurinkonsa Oiaan. Näimme Kamarissa Markun tuttua, joka oli käynyt Oiassa ilta-aikaan. Suuret ihmismassat ryntäävät kalderan reunalle noin varttia ennen kuin aurinko laskee. Yhtäkkiä massa pysähtyy ja saat seisoa siinä keskellä tuijottamassa horisonttiin. Siitä kokemuksesta on varmasti romantiikka kaukana kun sadat älypuhelimet nappailevat kuvia niin ettet välttämättä edes näe koko ilmiötä. Jää siis suosiolla Firaan ja tutki Oiaa ihan muuhun aikaan päivästä.

Kauniita ne auringon sillat on, mistä tahansa vain katsoo.

Viikossa ehtii tutkia pientä saarta monesta kohtaa ja käydä vielä tulivuorisaarella ja Thirassialla, mutta en voi väittää että Santorinin kaikki salaisuudet olisivat jo minulle paljastuneet. Ehkä se on kadonnut Atlantis, ehkä ei, mutta ainakin tasokas lomakohde sellaiselle ihmiselle joka voi rantaelämän lisäksi kaivata erilaisia luonnon tarjoamia elämyksiä aktiviteetteja reissuunsa. Vaikka matkan jokaiselle päivälle.

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Katja tiistai, elokuu 26, 2014 at 20:44

    Kiva aloituspostaus Santorinista. Oon aika paljon kolunnut Kreikan saaria, mutta Santorini on näkemättä. En olisi uskonut, että saari on hintatasoltaan korkea ja että ruoka ei ollut maukasta. Nimittäin Kreikassa olen syönyt aina parhaimmat ateriani. 😀

    Mielenkiintoinen ja kaunis saari. Odotan innolla lisäpostauksia : )

    • Reply Maarit Johanna tiistai, elokuu 26, 2014 at 22:06

      Kiitos Katja! Mie en ole Kreikassa käynyt Santorinin lisäksi kuin Kreetalla. Kiinnostaisi ainakin Zakyntos ja Mykonos, saarihyppelyreissua jo suunnitellaan :p Oli tosiaan melko ihmeellistä tuo ruuan mauttomuus. Tuntui että tehtiin melkein ravintolasta riippumatta annokset tosi keskinkertaisesti ja vähän niinkuin vasemmalla kädellä. Se tilattu ruoka oli siinä, mutta maut puuttuivat ja oli jotenkin latteita fiiliksiä. Ehkä ne rantabaarit oli tehty vain pizzerioiksi, joista sai tarvittaessa muutakin. Salaatit oli aina hyviä, niitähän voi lisämaustaa aina oliiviöljyllä!
      Lisää on tulossa 🙂

  • Reply Kthetraveller tiistai, elokuu 26, 2014 at 22:29

    Oi miten kaunista. Santorini ei ole ollut mun bucket listillä mutta kait sen voisi sinne laittaa 🙂

    • Reply Maarit Johanna tiistai, elokuu 26, 2014 at 22:34

      Kait sen vois! Mun bucket-list jo tulvii ihan sen takia että löydän matkablogeista kokoajan uutta sinne laitettavaa 🙂

  • Reply Hanna tiistai, elokuu 26, 2014 at 22:48

    Upeat maisemat ja upea uusi bannerikuva myöskin 🙂 Tuonne haluan kyllä joskus päästä, haluan nähdä nuo vitivalkoiset talot omin silmin (ja upeat auringonlaskut kanssa) 🙂 Tsemppiä muuten Islantiin lähtöön ja pidetään peukut pystyssä että tulivuoret ei purkaannu, mäkin haluaisin päästä täältä Ruotsista kotiin sunnuntaina!

    • Reply Maarit Johanna tiistai, elokuu 26, 2014 at 23:00

      Kiitos Hanna! Tässä olen uuden teeman kanssa vasta työskentely vaiheessa, ja meinaa vähän hajottaa. Uusi banneri kyllä virkistää, edellinen oli varmaan viisi vuotta vanha. 🙂 Talot on kyllä tarkistamisen arvoisia, niin mielettömiä. Mutta kauneimman auringonlaskuni olen nähnyt Aruballa ^^

  • Reply sandra keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 08:37

    Mielenkiintoinen postaus ja kaunistahan tuolla on, ei voi muuta sanoa. Itse olen käynyt aika monella Kreikan saarella, mutta Santorini on vielä kokematta kenties juuri tuon kalleuden ja häämatkaimagon vuoksi. Yllättävää, ettette löytäneet hyviä ruokapaikkoja, sillä yleensä Kreikassa olen saanut paikassa kuin paikassa hyvää ruokaa. Tosin Kos oli vähän vastaava, pelkkää huonosti paistettua lihaa ja ranskalaisia turisteille.

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 10:33

      Jännittävintä olikin, ettei nuo matkojen hinnat (ainakaan pakettimatkojen) Suomesta eroa kovinkaan paljon esimerkiksi vaikka jos vertailee Kreetaa ja Santorinia. Perillä vasta hoksaa. Tokihan on enemmän niitä luksusmajoituksia joihin saa rahaa uppoamaan. Ihmettelin niin paljon tuota ruokahommaa itsekin. Ehkä olisi pitänyt lähteä aina turistikeskittymien ulkopuolelle syömään. Olisi saanut muutakin kuin mauttomuuksia 🙂

  • Reply Teea / Curious Feet keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 12:01

    Kiva nyt lukea kokemuksia tästä! Mulla on itseasiassa vähän samanlaisia kokemuksia Kosin saarelta varsinkin ruoan suhteen. Siellä hyvää ruokaa oli vaikeaa löytää ravintoloista. Suurin osa paikoista oli myös kalliita ruoan tasoon nähden (tai sitten olimme vain vaativia, mutta sitä on vaikea uskoa kun ei olla kulinaristeja :D). Löydettiin lopulta yksi todella hyvä ravintola missä ruoka oli herkullista, kohtuuhintaista, ravintola nätti ja palvelukin ystävällistä, joten lopun lomaa kävimme melkein pelkästään siellä. Lähestulkoon kaikki kuitenkin kehuu Kreikan ruokatarjontaa, joten uskon kyllä, että muualla Kreikassa hommat hoidetaan paremmin. Ehkä ei sitten Santorinilla vaikka maisemat varsinkin on kohdallaan :). Ja aktiviteettimahdollisuudet kyllä kiehtovat siellä!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 12:36

      Kyllä meidän porukatkin oli loppujen lopuksi löytäneet muutaman hyvän paikan joiden sapuskat oli kuulemma maistuneetkin hyvälle. Ne vain olivat sitten jo kaukana siitä pääkadusta jossa ne suosituimmat syöttölät siis sijaitsevat. Ehkä rannalta poispäin mennessä on pakko satsata laatuun ja makuun että ihmiset oikeasti löytää sinne ja ehkä palaa uudelleen. Ja kiitos kommentista ja kokemuksesta, onneksi en ollut ainoa jolla ei makuhermoja hivelleet Kreikan antimet! Minusta olisi hauska kyllä kokeilla ruokamestoja paikoissa joista turistit on kaukana, kuten jotain Ateenan ympäristön pikkukaupunkeja 🙂 Aktiviteettien perässä me matkustettiin, valittiin kohdekin mielenkiintoisimman luonnon ja patikkapolkujen perusteella!

      • Reply Teea / Curious Feet keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 13:55

        Joo tuohon päätelmään mekin tulimme, siis että ravintola oli siksi niin hyvä kun oli vähän syrjässä ja sinne ei niin moni eksynyt. Kun maisemasta ei voi vaatia ylimääräistä niin pitää panostaa ruokaan ja palveluun :). Hotellimme läheisillä syrjäkaduilla ei vain juuri ravintoloita ollut mikä oli harmi. Tietysti ihmiset lomalle mennessään mieluusti maksavat siitä rannan läheisyydestä, mutta ikävää että se saattaa kostautua ruoan laadussa tai hinnassa. Ateena ja Kreikan pikkukylät kiehtovat täälläkin!

        • Reply Maarit Johanna keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 14:25

          Todellakin! Tämä täytyy jatkoa ajatellen pistää korvan taakse 🙂

      • Reply Tiia keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 19:45

        Just meinasinkin sanoa, että kannattee Kreikassa ”karttaa” turistiravintoloita. Koska niissä ruoka on kalliimpaa, eikä niin maukastakaan :/ En ikinä unohda ensimmäistä Kreikan matkaa (Samos 2010) ja se ruoka mitä syötiin ensimmäisenä! Tosi vaatimaton (ja myöskin huomaamaton) taverna rannalla, jossa söimme täytettyä kanaa ja perunoita. Kuulostaa vaatimattomalta, mutta se oli paras ruoka mitä olen koskaan syönyt! Nyt Pargaan matkatessa olen blogeista yms. etsinyt suosituksia sivukylän tavernoista 😛

        • Reply Maarit Johanna keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 21:47

          Kuulostaa niin hyvältä! Pitääpä ottaa nyt sitten opikseen tästä ja lähteä aina metsästämään ruokapaikkoja ihan erikseen 🙂

  • Reply ottoizakaya keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 18:33

    Näyttää tosi makeelle! Ootan tosi innolla sun Islannin aikoja koska mua on kiehtonut Islanti kokonaisuudessaan jo pitkään ja oon löytänyt siitä yllättävän vähän mielekästä lukemista!! Looking forward it 🙂

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, elokuu 27, 2014 at 18:38

      Kiitos! Islannista tulossa juttuna kyllä heti ja tarkoituksena on valloittaa saari päästä päähän. Jos hyvin käy niin pääsisi näkemään sen Bardarbungan purkauksenkin 🙂

    Leave a Reply