Yleinen

Aruba – Oranjestad

maanantai, helmikuu 3, 2014

Heissan taas! Toivottavasti ette ole vielä kyllästyneet lukemaan Aruba-juttuja 🙂 Ei ole ollut päivääkään reissun jälkeen ettenkö olisi selaillut kuvia läpi uudelleen ja uudelleen ja vertaillut ihania hiekkarantoja ulkona satelevaan lumeen. Tiedetään, ei niitä saa vertailla, tulee vaan paha mieli! Kummastakin voi nauttia omalla tavallaan. Olen juuri matkalla Ylläksen Äkäslompoloon koulujuttujen puitteissa. Kolme päivää saamme innovoida Lappiin uusia tuulia, saa nähdä mitä tästä kehkeytyy. Mua ainakin jännittää!

Vielä olis Aruban tarinaa teille pikkuisen tarjolla. Yhden päivän vietimme saaren pääkaupungissa Oranjestadissa ja se oli meille aivan nokko. En ole koskaan nähnyt noin pientä kaupunkia jota voisi sanoa pääkaupungiksi. Ympäri käveltiin ihan muutamassa tunnissa hitaalla tahdilla ja samalla fotoja näpsien. Päivä oli kuumin kaikista vaikka olikin pilviä varjostamassa. Meren läheisyys oli ihanaa, ja sai tuijotella sieltäkin ulapalle. Muutamille luksushotelleille oli omat sisäänkäynnit mereltä bulevardin alta, asiakkaat sai ajaa vaikka vesiskootterilla suoraan ulko-ovelle. Mahtavia! Ja naapurissa oli toki kasinoa ja luksusliikkeitä niitä kaipaaville.

Keskusta oli tehty suoraan risteilyturisteille; jalokiviliikkeitä sisäänheittäjineen oli ripoteltu joka kadun kulmaan. Satamaan vievällä tiellä niitä oli vieri vieressä. Kuvia näyteikkunoista ei uskaltanut ottaa, koska vartijat näytti melko pelottavilta. Yksi iso risteilijä bongattiin satamasta, joten oli varmasti timanttikauppiailla kädet täynnä hommia parhaillaan.

DSCF0466

DSCF0465Oranjestadin omaleimaisin nähtävyys on sen prinsessamaiset pastellisävyiset rakennukset. Vähän oli linnanmäkimäinen tunnelma, kun toiset talot näyttää ihan vekkuloilta ja toiset ihan piparkakusta rakennetuilta! Ihania 🙂

DSCF0475
DSCF0457Hallintorakennuksen edessä oli tuo melkoisen suosittu kuvauspaikka ja siinä saatiinkin tovi odotella, että saimme kuvan siitä ilman turisteja. I <3 Aruba!

DSCF0468

Hard Rock Cafen Rock Shop löydettiin ja siellä toki shoppailin onnellisesti. Kävimme syömässä Iguana Joe’s-ravintolassa valtavat annokset ribsejä ja jälkiruuaksi nappasimme kookosveden puoliksi. En ollut aikaisemmin maistanut, oli ihanaa kokeilla suoraan hedelmästä.

DSCF0478Harmi, että kuvissa vähän tylsä valaistus pilvien vuoksi, mutta oli meillä mukavampaa kun ei ollut aivan tukalan kuumaa. Oranjestadista ei tullut minun lempparikaupunkia, vähän liikaa paistoi läpi se turisti-intoilu. Paikalliset ajelivat pyörällä kaupungin läpi, mutta eivät vaikuttaneet paljon pyörivän turistien seassa. Keskustassa kaikki paitsi timantit oli kalliita. Olisihan tuolta varmaan jotain aitoa paikallistakin löytynyt, mutta auringon laskiessa lähdimme mielummin takaisin Eaglelle.

Teneriffa TJ 30! En voi salata sitä onnea, että ollaan taas kohta lähdössä!

p.s kommentointi on avattu myös niille, joilla ei ole Rantapallon tunnuksia 🙂

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply lena maanantai, helmikuu 3, 2014 at 11:10

    Ei Aruba-juttuihin kyllästy älä huoli. 😀 Juttelin juuri eilen ystäväni kanssa joka oli myös juuri Aruballa ja kehuja tuli sieltäkin suunnalta. Olisipa kiva päästä tuonne pian! 🙂

  • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 3, 2014 at 16:29

    Onhan siinä kyllä kehuttavaa 🙂 Hyvä ettei kyllästy, sitte näitä juttuja kehtaa kirjottaa vielä lisää!:D

  • Reply Marimente keskiviikko, kesäkuu 25, 2014 at 09:54

    Ihanan näköinen Oranjestad! Mua on jo jonkin aikaa kiehtonut ABC-saaret, etenkin Aruba ja Curacao – tosin ensimmäisestä mulla on jotenkin häämatkamaisia mielikuvia? 😉 Mutta onhan se _pientä_ lomailuluksusta, jos vesikootterilla voipi hurauttaa suoraan ulko-ovelle, huippua! 😀

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, kesäkuu 25, 2014 at 10:32

      Voikun mekin oltais päästy käymään muillakin saarilla! Takaisin tullessa hypättiin Bonairen kautta välilasku, mutta ei päästy maissa käymään. Olihan tuolla paljon pariskuntia, ei kuitenkaan mitenkään superpaljon 🙂 kylläpä mekin huokailtiin tuolle vesiskootterisisäänkäynnille! Oli kuitenkin ehkä hiukan varakkaamman lompakon omaaville turisteille :p

  • Reply jossus torstai, helmikuu 15, 2018 at 23:14

    Ihana Oranjestad! En koskaan kyllästy näkeen kuvia sieltä.

  • Leave a Reply