Yleinen

Varpaat hiekassa – Instagram Travel Thursday

torstai, tammikuu 23, 2014

Tyrmäävää Travel Thursdayta kaikille! 🙂

Koska en ole vieläkään täysin toipunut ajatuksesta olla takaisin keskellä talvea, aion palata ajatuksissani ja postauksissani vielä monituiset kerrat Karibialle. Tuntuu, että heikot rusketusrajani ottivat tästä pakkasesta itseensä ja meinaavat haalistua ennen aikojaan! Voikohan tämä pimeys oikeasti valkoistaa ihmistä? Koska minusta vähän tuntuu siltä. Countdownissa on vain reilu kuukausi aikaa, että Norski kiidättää taas vähän lähemmäksi päiväntasaajaa. ONNEKSI B-) Ennen reissuun lähtöä ajattelin olevani talvi-ihminen, nyt tuntuu vähän toiselta. Tosin kyllä on pakkastakin melkein viisitoista astetta enemmän kuin kuun alussa. Vielä pitää jaksaa!

rollo
daiquiri

Onneksi on travel thursdayt ja instagram. Tunnustan eilen illallakin peiton alla valon sammuttamisen jälkeen scrollailleeni instasfääreissä ties missä päin maailmaa! Kyllä se matkakuumetta ehkä vähän helpottaa.
Mieletöntä, että sovelluksella on käyttäjiä ihan jokapuolella. Tutkin karttaa ja tsekkasin mm. St. Maartenin hurjan lentokentän ja Grönlannissa sijaitsevan pienen Uummannaqun kylän ja kyllähän niistäkin paikoista iloisia instagramin käyttäjiä löytyi! Ja ihan mistä vaan. Kaikkialla on joku käynyt. Hashtagit on maailman paras keksintö. Kuvahakupalveluna insta toimii paremmin kuin Google <3 Joka päivä tuntuu, että tulee uusi inspis mihin haluais lähteä ja bucket-lista vain pitenee! Hups :p

varpaatvarpaat2
Aruballa tuli napsittua yllättävän monta kuvaa omista varpaista! Kun kerrankin saa olla luvan kanssa ilman kenkiä niin nautitaan sitten urakalla varpaiden ilmakylvyistä samalla 🙂 Flip-flopeilla kun saisi kulkea kesät talvet!

Tähän väliin voi varmaan paljastaa sen lauseen millä ne Karibian lennot eBookersilta irtosi. Kilpailukysymys kuului jotakuinkin: Miksi sinun pitäisi päästä Karibialle? Ja minähän vastasin näin: ”Koska: talvella on kylmä, Suomessa ei kasva ananaksia, aina ei jaksa hiihtää, kerrospukeutuminen on tylsää, ja olis mukava nähdä Aurinko muutenkin kuin kuvasta! Ja jos aamunsa sais aloittaa vaikka biitsijuoksulla ja mojitolla? Haittaisko se? :)”  No ne mojitot juotiin useaan otteeseen, kylmä ei kyllä ollut joten biitsejä pitkin seikkailtiin. Pukeutumiseksi riitti bikinit ja hellehattu, ja niin paljon näki aurinkoa, että sai samalla kuukauden D-vitamiinit! Mah! Mutta hiihtämistä mulla oli pikkuisen ikävä. 🙂

Ihanaa kun sai insta laulaa reissussa, tulee paljon enemmän otettua kuvia kuin kotona! Tämän postauksen kuvitus siis viime viikolta omasta instagramistani. Voisin sanoa että oli melkoisen onnellista!

pool1Viikonloppuna pääsen käsiksi kaikkiin reissukuviin ja annan silloinkin instaan tulvia erän fotoja. Meillä on jo seinät täynnä niin suuria julisteita reissuilta kuin ifolorilta voi tilata, joten meillä onkin nyt keksimistä mihin taas uudet upeimmat otokset oikein saadaan mahtumaan. Isompi kämppä ehkä suuremmalla seinäalalla hakuun? 😀 Clas Ohlsonilta saa valokuvapidike-magneetteja, taidetaan niistä tehdä jääkaapin oveen oma valokuvanäyttely!

mojito… Ja mun on ehkä pakko sekoitella itselleni huomenna mojito… 🙂

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply kaukokaipuu torstai, tammikuu 23, 2014 at 19:11

    Myös tämän kirjoittajan puhelimesta löytyy liuta varvaskuvia. (; Mojitoa perjantain kunniaksi!

    • Reply Maarit Johanna torstai, tammikuu 23, 2014 at 20:41

      Kuvauksellisin puoli itsessäni :p vaihdan selfiet toefieihin 😀

  • Reply maisasofia torstai, tammikuu 23, 2014 at 19:11

    Hihi, hiekkakuvat on niin raikkaita näin talven keskellä vaikka tästä tykkäänkin! Ja hei, mojiton voi ihan hyvin nauttia kotonakin 😉

  • Reply Maarit Johanna torstai, tammikuu 23, 2014 at 20:43

    Niin voikin nauttia 😀 viime keväänä aloitin niiden tekemistä opettelemaan ja mustikkasitruunamelissamojito on parasta mitä tiedän! Siinä olis myös postausaihetta! Hmm.. 🙂

  • Reply satuvw sunnuntai, tammikuu 26, 2014 at 12:06

    Eiiih mitä kuvia! Onneksi olen itsekin nyt reissussa niin ei tarvitse ihan heti lähteä ostamaan lentoja tropiikkiin… 🙂

  • Leave a Reply