Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Ortigia

Ortigian saaren terapiavoimaa

Matkakohteesta saa eniten irti, kun paikallinen asukas vie sinut aitoon elämänmenoon, kertoo tarinoita ja tutustuttaa ihmisiin. Reissullamme Sisilian Syrakusassa polkumme johti terapeutti Adriana Sillitin terassille, hikiselle zumbatunnille ja kiihkeään asuntokuumeeseen. Adriana vei minut myös tutkimusmatkalle omaan hyvinvointiini.

Sisilian Syrakusan maaseudulla syntynyt Adriana Sillitti on elänyt kansainvälisen kierroksen ennen kuin hän palasi kotiseudulleen. Ranskassa ja Sveitsissä asunut, koulumaailmassa johtajana toiminut nainen näki työssään niin paljon ihmisten välisiä ratkaisemattomia haasteita, että päätti itse oppia paremmaksi ymmärtäjäksi. Taustalla vaikuttivat myös rankat omat elämänkokemukset, kaksosten kolmannen sisaruksen kuolema heti syntymän jälkeen, synnytyksen jälkeinen masennus ja työssä tullut burnout.

Koulumaailman jälkeen hän työskenteli Sveitsissä hyväpalkkaisena liikkeenjohdon konsulttina ja valmentajana. Toimet henkilöstön uudelleensijoittamisessa eivät tuntuneet riittäviltä, Adriana halusi auttaa ihmisiä ratkaisemaan omat ongelmansa, ei vain jatkamaan uudessa työpaikassa vanhojen vaikeuksien kera. Hän muutti takaisin Sisiliaan ja ryhtyi yrittäjäksi ja pitää nyt terapiaistuntoja etänä sekä vastaanotollaan Syrakusassa. Lisäksi hän matkustaa tarvittaessa asiakkaan luokse. Terapeutin työkieliä ovat englanti, ranska ja italia. Asiakkaita on ollut myös Suomesta.

Adriana on opiskellut johtamispsykologiaa ja terapiaa. Hän innostui erityisesti vanhoista hyviksi koetuista hoitomuodoista ja yhdisteli niitä taitavasti nykytieteen uusimpiin virtauksiin. Relaksoiva hoitokapseli, Fengshui, eteeriset öljyt, kehon sähköilmpulsseihin perustuvat analyysit – nuo ja monet muut hoitomuodot kuuluvat palettiin. Adriana on onnistunut esimerkiksi lapsuuden traumojen hoidossa, erilaisten pelkotilojen poistamisessa ja ihmisten välisissä suhdekriiseissä.

Adriana räätälöi terapian aina henkilökohtaisesti. Jos asiakas haluaa, siihen voi kuulua myös vaikka sukeltamista, vaeltamista vuoristossa tai Adrianan bravuuri, herkullisten ruokien kokkausta. Hänellä on tarjolla myös majoitusta hulppeassa rantatalossaan, joten hoitopakettiin voi sisällyttää kokonaisen hermoloman.

Herättelevä matka minuun

Olen viime kuukausina ihmetellyt, miksi henki ei tunnu kulkevan vapaasti, vaikka en koe olevani stressaantunut. Ajatuksissa on jopa vilahtanut, että mahdanko olla tietämättäni sairastanut koronan ja jälkioireina on heikko hapenottokyky. Ja hiukset, ne eivät ole laisinkaan niin hyväkuntoiset kuin muutama kuukausi sitten. Mitenkähän terveyteni laita oikeasti on?

Oli mielenkiintoista päästä Adrianan tekemään Quantum Resonance -testiin, jossa sain käteeni puristettavaksi sähköinstrumentin. Se lukee kehon taajuuksia ja antaa valtavasti tietoa nykytilanteesta – herättelevää sellaista. Tietokoneen näyttö kertoi, että isoimmat ongelmani ovat kollageenin puute, tapa syödä liian nopeasti, vääränlainen ravinto ja mikä pahinta, heikentynyt hapenottokyky rasittaa jatkuvasti sydäntäni.

Huh, olihan kuumottava trippi. Tässähän pitäisi pistää elämä ihan uuteen asentoon. Sain Adrianalta hyviä neuvoja, joilla voin tehdä kunnollisen korjausliikkeen muun muassa säätämällä kivennäisaineet oikealle tasolle. Hyvä hoitokeino on myös mennä merenrantaan ja hengittää syvään samaan tahtiin aaltojen kanssa. Tutustuin myös korkealaatuisiin eteerisiin DoTerra-öljyihin, muutama lähti matkaani testimielessä.

Kansainvälistä yhdessäoloa

Italian kämppäkaverini Annika ja minä olemme toivoneet, että verkostoituisimme mahdollisimman paljon paikallisten ihmisten kanssa. Onneksi satuimme kävelemään ensimmäisenä iltana Syrakusassa Adrianan ja hänen tyttärensä Larissan kodin ohi ja näimme, että terassilla istuskeli iltaa viettämässä naisporukka. Kysyimme, että onkohan tämä ravintola: ei ollut, mutta saimme kutsun viinilasilliselle. Itse asiassa rakennuksessa on toiminut kotiravintola ja se on nyt vuokrattavissa, mikäli joku haluaa perustaa ravintolan Syrakusan vanhaan kaupunkiin.

Kansainvälisen Adrianan ystäväpiiriin kuuluu mielenkiintoisia persoonia. Olemme Annikan kanssa tutustuneet muun muassa Serenaan, joka työskentelee Lontoossa markkinointialalla ja Mirtaan, jonka työ on media-alalla Miamissa. On ollut hauska huomata, miten helposti sitä suomalaisena soljahtaa sisilialaiseen kulttuuriin. Aamukahvilla merenrantaravintolassa tulee sydänalaa kutkuttava tunne, että tännehän voisi oikeasti asettua pitemmäksikin aikaa. Elämä pienellä saarella sijaitsevassa vanhassakaupungissa sykkii komeiden rakennusten keskellä leppoisana ja elinvoimaisena.

Muutaman päivän aikana me kolme naista – Adriana, Annika ja minä – olleen tehneet yhteisen matkan ajatuksiimme, elämänkokemuksiimme, ikäviin ja iloisiin muistoihin sekä tietenkin tuleviin unelmiimme. Olemme myös olleet zumbatunnilla, käyneet viinitastingissa ja ajelleet Adrianan lapsuuden maisemissa. Voimaannuttavalla ajatusmatkallamme olemme huomanneet, että onni koostuu samoista elementeistä: terveydestä, rakkaista ihmisistä ja läheisyydestä. Auringon paisteesta ja naurusta. Mahdollisesti myös yhteisistä työprojekteista ja Sisiliasta.

Tuo viisas ja lempeä nainen juurrutti minuun kipinän pienestä Ortigian saaresta, se kuumottaa mieltäni ja sydäntäni. Hän myös opetti, että harmonisen elämän taikasanat ovat Balance ja Exactly – tavoittele tasapainoa ja kerro tarkalleen, mitä tarkoitat.

Ps. Adrianan ja hänen tyttärensä Larissan vieraaksi pääsee myös Airbnb:n kautta: https://bit.ly/3s4MfD5