Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Koivurannansaunalautta

Onnen kuplassa Oulussa

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Sen piti olla vain yhden yön pikku piipahdus matkalla Saariselälle, virkistävä poikkeus normihotellien tarjontaan. Yllättäen siitä tulikin hurahdus igluihin ja portti avantouinnin kihelmöivään maailmaan. Yö Oulussa iglussa on otettava uusiksi kesäaikaan.

Oulunjoen rannassa pyörii mielenkiintoinen matkailuyritys, joka ei sananmukaisesti lepää laakeereillaan. Koivurannan Saunalautta Oy:n toiminta keskittyi aluksi kesäkauteen, jolloin saunalautta ja kaksi iglua tarjosivat jokielämyksiä kauniissa maisemissa.

Nykyään toimintaa on ympärivuotisesti, sillä oululaiset ovat ottaneet saunalautan avantoineen ja ulkoporealtaineen virkistyspaikakseen. Testasimme iglun oheistoimintoineen sopivasti viikonloppuna, perjantai-iltana oli yhteissaunassa ja ulkoporealtaassa ystävällistä ja puheliasta porukkaa.  Mieleeni muistuivat entiset ajat karavaanarina, jolloin leirintäalueiden saunassa koki samanlaisia fiiliksiä.

Visiitti jää muistoihini merkittäväksi myös siksi, että ensimmäistä kertaa ymmärsin avantouinnin ytimen. Olin kyllä joskus kokeillut pulahtamista jääkylmään veteen, mutta aamusaunan jälkeinen kastautuminen avasi kaikki aistini. Tämän tunteen haluan kokea useammin. 

Parin kilometrin päässä Oulun keskustasta sijaitsevat iglut tarjoavat erikoisen yöpymiselämyksen. Ne ovat talven parkissa rannassa suositun ulkoilureitin vieressä. Urheilullista porukkaa nuo oululaiset, muutama lenkkeilijä juoksi iglumme ohi vielä iltayhdeksältä.

Iglu on hyvin varusteltu, sieltä löytyy ylellisen parisängyn lisäksi vessa ja minikeittiö. Se muistuttaa sisustukseltaan vähän matkailuautoa, mutta tunnelma on jännän ajaton. Vaikka sieltä löytyy wifi Netflixin katseluun, niin ei käynyt leffailta mielessäkään. Saunomisen jälkeen oli taivaallista vain löhöillä sängyssä lasikaton alla, kuunnella musiikkia ja nauttia näkymistä.

Kun heräsin aamuviideltä, silmien edessä avautui luminen maisema. Kuvittelin, että miltähän tuntuu majoittua igluun Lapin tunturissa, jossa ikkunasta näkyy poroja. Ajatukset siirtyivät ensi kesään ja mahdollisuuteen kokea igluyö uudelleen, kun sillä pääsee reissaamaan joelle. Näen jo meidät mielessäni lipumassa hellepäivänä hiljakseen pitkin Oulujokea, pulahtavan uimaan ja nauttimassa illallista iglun pikkuisella terassilla.