Browsing Tag

kiinanmuuri

Yleinen

KIINA OSA 1

sunnuntai, kesäkuu 23, 2019

 

Aikuiset aina kertoivat lapsille kuinka Kiinaan voisi paasta jos kaivaisi tarpeeksi syvalle koko maapallon lavitse. Ai Suomesta? Niin kuulemma myos Englannista, Australiasta ja Uudesta Seelannista. Ehka jossain on jokin syvalle kaivettu tunneli jota seuraamalla tosiaan voi paasta Kiinaan saakka, silla mina ja muutama muu valkoihoinen seisoimme Pekingin lentokentalla ihan silmat suurina ja suut auki.

Viela Uudessa Seelannissa asuessani suunnittelin seuraavaa laskettelukautta ja seuraavaa seikkailuani. Olin saanut tyopaikan Sveitsista ja innolla jo oditin Eurooppaan paluutani. Kuitenkin, poikaystavani John oli toita vailla eika Sveitsissa tarvittu enaan yhtaan laskijaa. Niimpa yhtena aamuna kerroin lahettaneeni CV.ni paikkaan Kiinassa. Mutta eihan siela edes sada lunta? No ei niin mutta siela on ihan pirun kylma eika kukaan puhu englantia. Joten mikas siina kun tyohaastatteluun, siita sitten laukkuja pakkaamaan ja koneeseen kohti Kiinaa ja kuutta kuukautta joita en ikina unohda.

Lentokentalta kohteeseen oli about neljan tunnin ajomatka jonka aikana kuskimme melkein kolaroi kahdesti, pysahtyi pika nuudeleille ainakin kolmesti ja soitti samaa CD levya koko matkan. Vihdoin matkasta vasyneena ja kulttuurista ihmeissamme saavuimme Thaiwoon hiihtokeskukseen. Onneksi pomomme oli kotoisin Englannista joten paasimme majoittumaan ja saimme ainakin jonkun verran infoa siita, mita tuleman pitaa. Seuraavien viikkojen ajan saimme univormut, avainkortit kanttiiniin ja kotiin ja vaikka mihin, tutustuimme hyvin muihin Eurooppalaisiin tiimin jaseniin, ihmettelimme kaikkea, soimme aivan kaikkea outoa ja opettelimme maan tavoille. Lauantai iltaisin meidan piti osallistua valo showhun jonka alkamista joskus jouduimme odottamaan neljakin tuntia. Hyytavan kylmassa pakkasessa seisoimme vuoren huipulla odottaen kaskya, sitten vihdoin lahdimme laskemaan jaista makea ilman mitaan nakymaa. Jokaisena lauantaina ainakin kolme kiinalaista valui alas mahallaan ja muutama meista Eurooppalaisista saattoi siina kohtaa iltaa olla jo vahan vahemman selvana. Maanantaista sunnuntaihin meilla oli yksi vapaapaiva jolloin yleensa kuitenkin lahdimme laskemaan. Muuten aamumme alkoi aamupalalla joka oli joka ikinen aamu taysin sama koko kuuden kuukauden ajan. Vesimeloneita, banaaneja, makeaa jogurttia,  makeaa leipaa, kananmunia ja salaattia. Kahvi oli aina hyvaa mutta kylmaa vetta ei saanut mistaan. Aamupalan jalkeen puimme laskettelu kamppeet paalle ja lahdimme toimistoon odottamaan tunteja. Jonain paivina emme opettaneet lainkaan ja toisinaan saatoimme opettaa kuuden tunnin rupeaman.

Kaiken kaikkiaan nautin toista, nautin tyopaivista jolloin kaikki sujui niinkuin oli tarkoitus. Toisinaan opetimme asiakkaita jotka eivat puhuneet sanaakaan englantia, toisinaan rikkaita perheita jotka tarjosivat meille lounaat ja palkkioksi kasan amerikan dollareita. Toisina paivina tuuli puhalsi niin kovaa ettei gondolilla paassyt ylos ja toisinaan -50 asteen pakkanen pakotti meidan kuumalle vedelle, niin tosiaan ei kaakaolle vaan kuumalle vedelle. Oli paivia jolloin meidan piti opettaa kiinalaisia laskettelu ohjaajia laskemaan paremmin ja tulevia ohjaajia laskettelemaan lainkaan. Kielimuurin vuoksi jokainen tunti oli jollain tapaa huvittava mutta kaikesta selvittiin elekielella ja suurella hymylla. Iltaisin kokoonnuimme kanttiiniin illalliselle ja oluelle lahes jokaisena iltana. Tarjoilija tytto nauroi aina tilauksillemme eika aina ollut aivan varmaa mita sielta tulisi. Kung Pao Chicken taisi olla kaikkien suosikki kunnes joku huomasi ettei kana taida ollakaan kanaa.

Jos joskus sattui satamaan lunta, aamulla kasa vanhoja miehia oli luutien kanssa lakaisemassa sita pois kaikilta mukulakivilta ja jos ei satanut, niin sata lumitykkia piti huolta vuoren olosuhteista. Valilla joku kaveli sukset jalassa ravintolaan ja toisinaan kokonainen ryhma yritti laskea alas sukset vaarinpain. Vuokraamosta sai vuokrata talvivaatteet laskettelun ajaksi, pojille siniset ja tytoille vaaleanpunaiset asusteet ja kun sitten ryhma samoihin vaatteisiin pukeutuneita kiinalaisia seisoi taikamatolla niin kutsuimme tata katastrofi tehtaaksi. Matolla ylos ja ilman mitaan kontrollia alas suoraan aitaan.  Noh, tasta kaikesta selvittiin kun saatiin jonkun nakoinen opettaja rinteeseen. Kello kahdentoista ja yhden valilla koko ski patrol lahti lounaalle joten silloin ei kannattanut satuttaa itseaan. Toisinaan makeen oli lahdossa tyyppeja kyparat vaarinpain parittomien suksien ja liian pienien monojen kanssa ja toisinaan lapsilla saattoi olla lumilauta kengat ja sukset. Kylla meita nauratti joka paiva.

Hassuja sattumuksia tapahtui myos muualla kuin rinteessa. Kerran noin kello 11 yolla viisi kiinalaista asteli huoneeseemme korjaamaan patteria joka oli noin viikon ollut rikki. Olimme jo taydessa unessa kun kovaan aaneen kalkattavat tadit katselivat rikkinaista patteria, kylla siina kohtaa minulla naksahti paassa ja sain ajaa koko konkkaronkan pois huoneesta. Aina kun kysyi kenelta tahansa ihan mita tahansa sai vastaukseksi “okay, okay” tai vain naurahduksen. Kun kyseessa oli astetta vakavampi asia vastaus saattoi silti olla vain “okay, okay” tai ”maybe tomorrow” Ei siina sitten auttanut kuin pudistaa paataan ja toivoa parasta.  Kaupassa kaydessa piti yrittaa selvittaa esimerkiksi mika on shampoo ja mika hoitoaine ja joskus myos mika on pesuaine ja mika vain jotain kummallista pulveria. Usein otimme mukaan Korealaisen kaverimme joka sai kaantaa jokaisen ostoksen ja tilauksen ravintoloissa joissa menusta ei saanut mitaan selkoa.

Kulttuuri Kiinassa oli kovin erilainen kun olin ajatellut. Ruokaloissa sai polttaa sisalla ja puolet ruuasta naytti paatyvan lattialle. Jossain oli aina joukko miehia humalassa juoden riisiviinaa ja kaljaa. Tupakkaa sai polttaa missa vain ilman mitaan raja, myos kesken opetustunnin. Bussiin ja pakettiautoon sai mahtua niin monta ihmista kun vain sai mahtumaan vaikka sitten oltiinkin kuin sillit purkissa. Ruoka oli aina oljyista eika tosiaan sita samaa kiinalaista ruokaa jota tilaamme ravintoloista Euroopassa. Kuilu rikkaiden ja koyhien valilla oli valtava, toiset saattoivat jopa asua pienissa luolissa vuorien varjopuolella kun toiset omistivat kokonaisen hotellin. Varsinkin kun asui laskettelukeskuksessa melkein Mongolian rajalla, siellä  naki yhta sun toista. Lahin kaupunkimme Chongli oli erittain mielenkiintoinen kokemus taynna uutta ja vanhaa. Saatoimme kayda taysin amerikkalaisessa ravintolassa josta sai tilattua taysin lansimaalaista ruokaa, gin&toniceja ja hyvaa viinia tai sitten loysimme itsemme taysin paikallisesta ravintolasta syomassa mieletonta kiinalaista ruokaa, paikallista kaljaa ja kummallisen makuista viinia, molempi parempi ja kummastakin nautin taysin siemauksin. Kun Kiinalainen uusivuosi lahestyi koko kaupunki tayttyi punaisista riisipaperi lampuista ja festivaali koristeista. Ilotulitteita nakyi joka ilta ja meidan hiihtokeskuskin sai mukavan uuden ilmeen kaikkien koristeiden myota. Festivaalia riitti viikoiksi ja saimme kokea ja nahda vaikka minkalaisia tanssi ja musiikki esityksia, myos hyvaa ruokaa ja selvasti iloisempaa porukkaa. Myos asuntolassamme asunut koira katosi mystisesti koiran vuoden alkaessa, emme edelleenkaan tieda paatyiko han lautasillemme vai vain parempaan kotiin.

Laskukauden lopussa paasimme viettamaan aikaa myos Pekingissa jossa paasimme hieman lahemmas sita Kiinaa joka nakyy turisti oppaissa ja matkamainoksissa. Siina kohtaa reissuamme olimme tottuneet kulttuuriin joka vallitsi pohjoisessa, kulttuuriin joissa me valkoihoiset olimme ihme ehka myoskin jonkinlainen uhka ja aivan varmasti myos rahan lahde. Kulttuuriin jossa saimme olla osana jotain kasvavaa, saimme olla mukana valmistamassa Thaiwoon laskettelu keskusta vuonna 2020 pidettavia olympialaisia varten ja opettamassa nuoria paikallisia laskemaan ja opettamaan laskemista. Saimme olla osana perheiden lounaita ja illallisia, saimme ihmetella epajarjestelmallisyytta yhdessa viidentoista lansimaalaisen kanssa. Lenkkeilimme ja kavelimme ympari karuja vuoria, laskettelimme monta tuntia paivassa, soimme aivan kaiken syomapuikoilla ja pelasimme biljardia kun oli tylsaa. Kaiken sen jalkeen Peking oli kokemuksena jo lahes “normaali” kaikkeen kokemaamme nahde. Hostellimme vaki puhui sujuvaa englantia joten vihdoin saatoimme saada vastauksia kysymyksiimme. Kavimme illallisilla ihanissa ravintoloissa ja aamupalaksi sain niin kovasti kaipaamaani myslia. Kavimme Kiinan muurilla, soimme Pekingin ankkaa viiden tahden ravintolassa jossa meidan piti hyvaksya ankka ennen sen leikkaamista. Loysimme street food kadun josta sai ihan mita tahansa, siella kavellessa kuola valui suusta vain katsoessamme kaikkea esilla olevaa. Vietimme paivan kiertaen lansimaalaisia pubeja ja toisena paivana kiersimme kaikki tarkeat nahtavyydet. Peking oli ihana! Varikkaita katuja, ihmeellisisa tuoksuja ja kapeita katuja. Yksi turisti opas jopa sanoi “ everyone thinks that Beijing is full of pollution, but actually it’s just very cloudy” Joo, niin varmaan.

 

Itselleni Kiina oli ja on edelleen paikka jossa kasvoin ihmisena ainakin parin vuoden verran. Siela olin vain yksi ihminen niin monen miljoonan joukossa ja vaikka tyoni oli tehda muutoksia hiihtokouluun en oikeastaan olisi mitenkaan edes pystynyt siihen. Niinkuin yksi kanssatyoskentelevistani totesi:

“ You can come here and think you can change things just because people might listen to you, but when you leave nothing had changed except for yourself. All you can do is go with whatever comes and agree with things that doesn’t make any sense, then you can go home and laugh at everything with your friends, and still you’re the only one that has changed”

Totta se oli. Lahtiessani pala omasta ajatusmaailmastani oli muuttunut, nyt ajattelin taas hieman laajemmin ja viisaammin. Suurin mieleeni jaanyt asia oli Kiinan muuri ja sen historia. Vaikka muuria ei koskaan saatu valmiiksi ja myohemmin sita on jouduttu korjaamaan, ovat paikalliset kovin ylpeita muuristaan. Lahella muuria olevat talot ovat kuulemma kovin halpoja silla osa niista on rakennettu muurista puotoavista tiilista tai muurista otetuista tiilista. Muurissa on monta katkeama kohtaa josta Mongolialaiset paasivat helposti lavitse mutta koko muuri rakennettiin oikeastaan vain kuljetus reitiksi ja nakotorniksi. Tama selittaa kovasti kulttuurin johon paasin sukeltamaan hetkeksi, mikaan ei ole ihan kokonaan valmista ja taydellista, mutta kun perheet kokoontuvat yhteen ja viettavat aikaa, on se paljon tarkeampaa kuin se milta kaikki nayttaa ja vaikuttaa. Kun vihdoin sain oman äitini paikan päälle,vaikutti elämä taas paljon selkeämmältä ja kuten hän aina sanoo: ” kaikella on tarkoitus”

Kuusi kuukautta Kiinassa, viikko Pekingissa, monta paivaa maessa, monta paivaa repien hiuksia paasta, kaksi viisumi matkaa Hong Kongiin ja yksi Suomeen. Kolme viikkoa -50 asteen pakkasia, kevat laskettelua t-paidassa. Monta tuntia opettaen vain elekielella, monta myohaista iltaa afterskissa, paikallisia ravintoloita, lihaa josta emme olleet varma minka elaimen lihaa se oli, punaista varia, kauniita rakennuksia, vihreaa teeta, Kielletty kaupunki ja sen ihmeelliset palatsit, suussa sulava pekingin ankka ja pienet turisti kaupat taynna matkamuistoja. Kun vihdoin hyvastelimme ihmeellisen maan olimme samalla huojentuneita seka ehka myos vahan haikeita. En kuitenkaan ole koskaan niin kovasti halunnut tavallista leipaa ja ruokaa ilman riisia.