Yleinen

Miks just Uusi Seelanti?

maanantai, syyskuu 9, 2019

 

Olin ajatellut kirjoittavani tarinan Uudesta Seelannista. Upeista rannoista, viinitiloista ja lampaiden täyttämistä vihreistä kukkuloista. Salamyhkäisestä viinitilasta jossa parrakas ukko teki parasta viiniä jota olen koskaan maistanut ja maailman parhaasta lihapiirakasta jonka soimme viiden tunnin patikoinnin jälkeen. Roadtrippista äidin kanssa ja majataloista joissa yövyimme. Lehmistä ja hevosista ja kaikesta siitä mitä näin ja koin tuossa upeassa maassa. Olin kirjoittanut pitkän tekstin siitä miten minut ryöstettiin ja kuinka poliisi setä antoi minulle kodin ja surffilaudan. Taisin jopa kirjoittaa pienen pätkän laukkahevosista, joista opin niin paljon uutta tuon vuoden aikana. Nuo tarinat ovat kaikki mahtavia, mutta kuunnellessani suomalaista radiokanava YleX:sää eilen aamulla, mieleni palasi takaisin Tammisaareen ja meidän pieneen huvikumpuun jossa radio toimii vain jos valot ovat päällä. Joten kerronpa tarinan siitä miten päädyin edes muuttamaan Uuteen Seelantiin.

Olin palannut Suomeen pieneltä maailman matkaltani ja silloinen poikaystäväni oli lähettänyt whatsapissa ääniviestin jossa hän lauloi Hätä-Miikan kappaletta näin:

Oot kuvissa niin kaunis

Ja hymy kasvoilla

  Teet asioita joita

Halusitkin kokeilla

En muista milloin oisin nähny

Sut noin onnellisena

Ja kieltämättä mietin

Haluutkohan palata Uusi-Seelanti

Miksi just Uusi-Seelanti

Ei kai kauemmaks pääsekään

Uusi-Seelanti

Miksi just Uusi-Seelanti

Ja mä päästin sut lähtemään

 

 

Edellisenä päivänä olin istunut jälleen keittiossä katsellen syksyksi muuttuvaa kesää ja muistellen reppureissuani jo kaivaten takaisin maailmalle. Olin kuitenkin luvannut tulevani takaisin Suomeen ja alkaa opiskelemaan kuten tiettyyn kaavaan kai kuuluu, joten täällä nyt istuin ja odotin. Isomummi oli sanonut vuotta aiemmin etta valkolakin saatuani saisin tehdä ihan mitä haluan ja siksihän minä maailmalle ylipäänsä lahdin. Hiukseni olivat vaalenneet ikuisessa auringossa, ihollani oli miljoonia ja miljoonia pisamia ja muutamia auringon polttamia arpia. Rinkkani oli edelleen puoliksi pakattuna ja saatoin edelleen haistaa maailman meret. Noh, tässä sitä kuitenkin oltiin. Takaisin lähtöpisteessä, takaisin siinä elämässä josta olin niin monta kertaa kasvaessani kuullut. “ Eskarista kouluun ja koulusta lukioon, sitten yliopistoon ja sitten voisi varmaan mennä kokopäivä töihin ja ehkä ostaa auton ja talon.” En sano että vanhempani olisivat koskaan minua puskeneet yhtään mihinkään, päinvastoin he olivat aina antaneet minulle vapauden kokeilla omaa onneani tiettyjen kaavojen sisällä.

Nyt kuitenkin tilanteeni oli varsin hupaisa ja edelleen palaan takaisin tuohon hassuun päivään hymy huulillani. Olin luvannut lähteä opiskelemaan mutta en kerta kaikkiaan halunnut tai edes tiennyt mitä ja miten ja missä. Halusin vain hypätä lentokoneeseen, ratsastaa hevosia ja nähdä kauniita maisemia ja vain matkustaa. Joten fiksuna tyttönä etsin yliopiston jostain päin maailmaa johon lukiopapereillani pääsisi helposti. Balilta löytyi. University of international business, hyvälta kuulostaa. Hain, pääsin sisään, maksoin etukäteen jonkun varausmaksun joka oli vaivaiset 50$ ja hymyssä suin kerroin äidilleni lähteväni opiskelemaan businestä. Tässä kohtaa nauran ääneen ihan joka kerta kun edes ajattelen koko asiaa. Äiti katsoi minua hetken silmiin ja taisi naurahtaa epäuskoisena “ eihän sua edes kiinnosta mikään hemmetin business”

Siinä sitten istuimme keittiössä, katselimme omenapuita jotka alkoivat täyttyä maailman parhaista omenoista ja nauroimme. Ihan totta se oli, eihän minua koskaan mikään business kiinnostanut enkä olisi varmastikkaan ymmärtänyt koko kurssista mitään. Halusin vain takaisin sinne jonnekkin, sinne missä aurinko sai polttaa hiuksiani. Olin seikkaillut Malesiassa, liftannut Uudessa Seelannissa, nähnyt kenguruita Australiassa ja surffanut Balilla mutta kaikesta tuosta ja enemmästä päähäni oli ainoastaan jäänyt muistot Uuden Seelannin rannoilta ja pienistä kylistä.

“Mihin sä oikeasti haluut mennä?” äiti kysyi ja tällä kertaa minulla oli vastaus.

“Uuteen Seelantiin, mutta mä maksoin jo sen etukäteismaksun”

“Mä maksan sen sulle takasin jos sä varaat lennot Uuteen Seelantiin”

Ei mennyt montaa minuuttia kun lennot oli varattu ja pakkaamaton rinkkani saisi jäädä pakkamaattomaksi. Lähetin poikaystävälle viestin: “Sori, lähen takaisin Uuten Seelantiin”

 

Nyt muutaman vuoden jälkeen olen seikkaillut, kokenut unohtumattomia asioita, ryhtynyt laskettelu- ohjaajaksi ja täyspäiväiseksi hevostenkouluttajaksi. Aurinko saa edelleen polttaa hiuksiani ja miljoonat ja miljoonat pisamat koristavat ihoani. Äiti on lentänyt luokseni niin Uuteen Seelantiin kuin tänne Australiaankin katsomaan miten olen elämääni rakentanut. Olemme yhdessä jakaneet rodtrippeja, viinimaisteluita ja uskomattomia vaelluksia. Ihmeellistä miten tuo hetki meidän keittiössä silloin vaikutti ihan kaikkeen ja edelleen ajattelen etta olipahan hullu juttu ja ompahan hullu äiti, mutta ehkä äiti halusi luoda yhden suuren seikkailun ja siinä hän todella onnistui.

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply