Yleinen

Eniten kaipaan taloa täynnä elämää

tiistai, elokuu 27, 2019

Kohta on syksy ja olen jälleen jonkinlaisessa lähtöpisteessä. Opettelemassa arkea jossa koko perhe on onnellisesti hajaantunut omiin elämiinsä ja minä sukkuloin arjessa rutiineihin addiktoituneen pikkukoiran ehdoilla. Töiden jälkeen vastaanotan kiihkeät kotiintulopusut pitkän kaavan mukaan. Kun siitä on toivuttu, meillä molemmilla on hirveä nälkä. Tai joskus ensin pissahätä. Sitten ollaan hetki sohvalla vatsakkain ja useinmiten halutaan kumpikin pitkälle kävelylenkille. Kävelyn jälkeen on aika laittaa teevesi kiehumaan ja organisoida luun piilotus. Sohvan alle. Kaapin taakse. Aina yhtä jännää. Vanha hauvarouva jaksaa innostua vainun perässä säntäilystä ja minä jaksan kehua kuinka taitavasti se luun löytää. Joka ilta. Sitten voidaankin yhdessä asettua sohvalle rentoilemaan ja haaveilemaan menneistä ja tulevista matkoista.

Tänään ajattelin viettää iltani vasta remontoidussa yläkerran oleskeluhuoneessa. Kun astelen rappuset yläkertaan koira perässäni iloisesti tepsutellen, hämmästelen miten vuodet kuluivat niin nopeasti. Ihan kirkkaasti vielä muistan kuinka jännityksellä elin ja hengitin jokaisen lapsen koulun alkua, rippijuhlia, autokoulusta läpi pääsyä ja ylioppilaskirjoituksia. Tyttö-ja poikaystäviä, pulinan täytteisiä ruokailuja ja juoksua vanhan talon rappusissa.

Muistan myös joskus suurieleisesti tehneeni suunnitelmia yläkerran varalle sitä hetkeä varten kun lapset sitten joskus muuttavat yksi kerrallaan pois lapsuudenkodista.Taisin samanaikaisesti myös vähän toppuutella, että ei kaikkea tarvitse kerrallaan viedä pois, kyllähän tänne mahtuu, kellariin vaikka.

 

Hyvin tottelivat. Tässä pääsi nyt käymään niin että kaikki kolme lastenhuonetta tunnistaa edelleen asukkaastaan. Kirjoja, koriste-esineitä ja leluja. Urheilukilpailuista voitettuja ruusukkeita ja mitaleita. Julisteita ja lasten tekemiä taideteoksia. Pojan huoneen nurkkaa koristaa jättimäinen Marshallin vahvistin ja seinillä on rivi kitaroita, sähköllä ja ilman. Vaatekaappi täynnä vaatteita jotka eivät ole vielä muuttaneet mihinkään. Huonekaluja ja urheiluvälineitä. Tänne tosiaan mahtuu.

Koira juoksee innoissaan huoneesta toiseen mutta etsinnöistään huolimatta ei löydä yhtään yläkerran asukkia. Jos löytäisi, se haukkuisi ja vinkuroisi niin kauan että saisi huomiota. Yksi lapsista komentaisi sen hiljaiseksi, toinen yllyttäisi riehumaan ja kolmas pyytäisi viereensä. Jokainen omalle luonteelleen uskollisena.

Kaipaan eniten sitä kun kiersin jokaisen lapsen luona iltaisin ennen nukkumaan menoa ja tiesin että he olivat juuri siinä. Oli aikaa jutella päivän kuulumisista ja hieroa kasvukipuisia jalkoja. Omassa kodissa. Omassa sängyssä. Toiseksi eniten kaipaan sitä taukoamatonta puheensorinaa ja lasten juttuja. Älyttömiä nahisteluja sisarusten välillä ja muuten vaan lähtökohtaisesti järkeväksi tarkoitettuja koko perheen keskusteluja jotka lähes aina kääntyivät huumorin puolelle.

Istahdan kaukana Australiassa asuvan lapseni sängylle ja katselen muutaman vuoden takaisia kuvia yhteiseltä matkaltamme Uudessa Seelannissa. Juoksutan kättä hänen pehmeällä päiväpeitolla.

Ehkä yläkerta on hyvä juuri näin. Sen pitää tuntua tutulta vaikka saakin pikkuhiljaa uutta ilmettä. Tänne lasten pitää saada tulla ja olla omien rakkaidensa kanssa. Kaivaa lautapelit esiin, järjestää rapujuhlia ja lettukestejä. Kiivetä majapuuhun ja tehdä kärrynpyöriä.

Kaipaan yhteisiä juoksulenkkejä vaikka jo aikaa sitten vauhtini ja matkani oli puolet hänen juoksemistaan. Minä sain juosta miten juoksin ja hän satoja metrejä edellä kunnes taas pyrähti takaisin rinnalleni kannustamaan.

– Jaksaa jaksaa äiti!

Aina kannustamassa ja rohkaisemassa ihan sama mitä teemme yhdessä.

Joskus kaipaan jopa hänen kiukun ja turhautumisen hetkiä, vaikka silloin onkin parempi olla hiljaa ja tarjoutua hieromaan vähän hartioita. Meidän on oikeastaan ihan mahdotonta riidellä koska hän on niin hellyttävä kiukkuisena.

– Pian olette jo täällä, hän muistuttaa joka kerta kun juttelemme.

Niinpä, kohta on jo syksy ja saan viikata kesävaatteet kaappiin. Mutta vain muutamaksi hassuksi kuukaudeksi koska sitten lähdemme kohti maapallon toiselle puolelle taittuvaa kesää.

– Jaksaa jaksaa äiti !

Nina

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply