Yleinen

C’mon little pony, let’s fly!

maanantai, elokuu 12, 2019

Herätyskello soi kello neljältä aamulla.  Kömmin ylös painavan peittoni alta, puen päälle vikkelästi ja keitän kahvin ajomatkaa varten. Kadut ovat vielä täysin ruuhkattomat, Egotrippi soi spotifyn listallani ja pikkuhiljaa tunnen herääväni uuteen päivään. Saapuessani töihin aurinko ei ole vieläkään nousussa joten vielä on aikaa karistaa viimeisetkin unihiekat silmistä ja satuloida ensimmäiset ratsut.

Juuri ennen kun aurinko löytää tiensä vuorien ja niittyjen päälle, hyppäämme satulaan ja lähdemme kiertämään laukkarataa. Ranskalainen työtoverini toimii silminä ensimmäisten ratsujen ajan sillä itse en näe pimeassä juuri mitään. Varomme kenguruita ja kuuntelemme apinoilta kuulostavia Kookaburria kun ne nauravat meidän aikaisille aamuille. Joskus laakso on niin sumuinen ettemme näe hevostemme korvia pidemmälle ja toisinaan puskissa vaanii jotain näkymättömiä kummituksia joita kaksivuotiaat ratsumme niin pelkäävät. Vihdoin auringon ensimmäiset säteet osuvat hevostemme turpiin aivan kuin kultaa sataisi taivaalta. Punaiset ja keltaiset säteet valaisevat radan ja näyttävät kaukana kohoavat vuoret. En haluaisi olla missään muualla. Laukkaamme vierekkäin ja hymy alkaa kohota molempien huulille, tältä siis tuntuu kun ei tarvitse tehdä päivääkään töitä. Hyvää huomenta.

 

Listallani on tänään 12 nuorta hevosta, suurin osa vasta kaksivuotiata tammoja ja oripoikia. Osan niistä ratsastimme sisään aikaisemmin tänä vuonna ja osa on ollut laidunlomalla jo tovin. Mielenkiintoinen aamu luvassa. Ratsastamme kaikki hevoset pareittain ja opetamme niille miten työskennellä toisten hevosten kanssa. Ravia, laukkaa ja sitten vähän nopeampaa laukkaa. Välillä treenaamme ohittamista ja toisinaan ratsastamme kolmikossa niin että jokainen nuori oppii kulkemaan myös muiden hevosten välissä tiukoissa tilanteissa. Toisinaan pienet oripojat mielummin vain leikkisivät keskenään ja nuoret tammat saattavat olla kovinkin tarkkoja siitä kenen vieressä on kiva laukata ja ketä olisi kivempi potkia tai purra.

Treenaamme myös laukkaportteja päivittäin jotta kisatilanteessa jokainen varmasti tietää etta porteista tulee hypätä ulos niin nopeasti kuin voi. Työnkuvani on erittäin yksinkertainen, ainakin paperilla. Koulutan nuoria laukkahevosia ymmärtämään mikä heidän työnsä on tulevaisuudessa. Toisinaan saamme treeniin vanhempia hevosia (3-5v) jotka tulevat meille vain kohottamaan kuntoaan tai opettelemaan käytöstapoja uudestaan.

Jokainen hevonen tulee treeniin tietyksi ajaksi riippuen missä vaiheessa sen uraa mennään. Ne joilla on paljon potentiaalia jo nuorena, treenaavat kahden vuoden ajan kovempaa kisoja varten ja ne jotka eivät ole kasvaneet tarpeeksi saavat enemman aikaa kypsyä ja vahvistua. Suurin osa hevosista tulee meille sisään- ratsastettavaksi, jonka jälkeen niillä on parin kuukauden loma. Loman jälkeen ne tulevat takaisin kolmeksi viikoksi ja lähtevät sen jälkeen isommille talleille treenaajan silmän alle ennen seuravaa lomaa. Tarkistamme jokaisen jalat huolella joka aamu, raportoimme jos joku yskii tai liikkuu yhtään normaalista poikkeavasti ja välillä vaihdamme treenin uintiin. Joskus kolme viikkoa ei riitä ja joskus taas viikko riittää. Jokainen on yksilöllinen ja jokaista pitää myös ratsastaa kovin eritavoin jotta päästään yhteisymmärrykseen.

Laukkabusiness on monimutkaista työtä johon osallistuu niin monta eri osapuolta että ihan sekaisin menee. Yksi kouluttaa, toinen maksaa, toinen katsoo ja kuvaa ja kolmas maksaa lisää. Sitten putsataan ja puunataan jotta se ruminkin näyttäisi edes hieman edustavalta ja taas on joku maksamassa miljoonia. Yksivuotis huutokauppoja, ready to run huutokauppoja ja vaikka mitä. Lähes jokaiselle hevoselle löydetään ostaja ja siitä alkaa ura joka joskus voi loppua kovinkin lyhyeen. Laukkaaminen lajina on glamouria, hienoja hattuja ja rikkaita miehiä puvuissa.

Päivästä toiseen herään aikasin aamulla, näen auringonnousun laukkaavan hevosen selasta, saan ihailla noita kauniita eläimiä ja vain kuvitella kuinka paljon rahaa kaikki tämä vaatii. Myös kunnioitukseni nelijalkaisia kohden on lisääntynyt tämän työn myötä varsinkin jos istuu miljoonan dollarin päällä ja laukkaa tuultakin nopeammin. Toisinaan on myos hetkiä jolloin tiedän olevani vain pieni tyttö voimakkaan eläimen selässä jolla ei ole minkäänlaista aikomustakaan kuunnella minua. On myös hetkiä jolloin luulen olevani rodeossa. Pukkilaukkaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei minun viikostani puutu.

Ainakin olen oppinut pitämään tiukasti kiinni ja kertomaan äidille että “ne on kaikki tosi kilttejä”.

Vieläkään en ole ihan varma että miten ja miksi päädyin rakastamaan työtä nuorten hevosten ja juuri laukkahevosten kanssa, mutta sen tiedän että työnä tämä on erittäin palkitsevaa ja sen että ei ole parempaa tunnetta kuin nähdä yksi noista villeistä kaistapäista voittamassa laukkakisoja. Tämä työ vaatii kovaa kuntoa, hyvää tasapainoa, viileitä hermoja ja paljon kärsivällisyyttä, onhan tärkein työni nimenomaan opettaa hevosille mikä on oikein ja mikä väärin. Parasta tässä kaikessa on hiljaiset aamut jolloin voin kuunnella hevosen kavioiden kopsetta, tuntea sen sykkeen kohoavan ja tuntea olevani ihan kokonaan elossa.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply