Yleinen

Ihana kamala arki

tiistai, heinäkuu 16, 2019

Maailmaa ympäri matkatessani olen asunut ja majaillut aina milloin missäkin. Purjeveneessä, teltassa, pienessä autossa, hotellissa, motellissa, tallissa tai uuden tuttavan sohvalla. Ei siis ihmekkaan etta arkeni on kovin pitkään ollut kovin monimuotoinen ja monesti muuntautuva aina paivasta ja viikosta riippuen. Vasta viime syyskuussa asetuin aloilleni ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien. Ajatus tavallisesta arjesta yhdessa paikassa kummastutti ja kauhistutti, miten olla aloillaan kun on ollut maailman vauhdissa jo pienestä pitäen. Hetki siinä meni ymmärtäessä, mutta nyt voin jo ihan ääneen sanoa äidilleni etta tervetuloa vaan tänne minun kotiini maailman toiselle puolelle. Noin 10kk sitten löysimme Johnin kanssa ihanan pienen vuokrakämpän Brisbanen Paddingtonista. Ostimme jääkaapin ja imurin ja aloimme säästämään tulevaa varten.

Nyt arkeni on kovin mukava ja rutiineista koostuva. Töihin maanantaista perjantaihin ja viikonloppuisin voi tehda kaikkea kivaa. Kokkausta, sali- treenejä ja sunnuntaimarkkinoita. Myös paljon kotiaikaa ja ajatuksia tulevaisuudesta. Herään aikasin aamulla, lähden töihin ja pääsen myos kotiin jo puolen päivan jälkeen, joten aikaa riittaa vaikka mihin. Treenaan päivittäin salilla tai juosten, ja kokkaan meille molemmille herkku illallisia. Viikonloppuisin teemme kaikkea kivaa, käymme rannalla, urheilemme tai lähdemme farmille Tenterfieldiin.  On mukava huomata kuinka arjesta muodostuu se elämä mitä milläkin hetkellä elämme ja kuten äiti aina sanoo, arki on isoin osa elämää ja jos ei siitä nauti niin sitten pitää muuttaa jotakin. No, itse en juuri nyt muuttaisi mitään.

Paddington on asuinalueena kovin mukava ja mielenkiintoinen. Kahviloita ja ravintoloita riittää jokaisen makuun ja jokaiseen tilanteeseen. Paljon pieniä putiikkeja ja second hand kauppoja. Kaiken voi kierrättää eikä mitään tarvitse ostaa uutena. Löytyy myos zero waste- shop ja ihmeellinen kauppa johon on kerätty ihan kaikki mitä joku ei ole heittänyt pois. Paddington on uusi-vanha ja samalla kovin trendikäs, ehkä myös hieman hippi. On vegaania ja gluteenitonta, on gourmet lihaa ja juustoja, pastaa ja thai ruokaa ja jopa englantilainen pubi Hope and Anchor josta on tainnut tulla meidän suosikki.  Jos haluaa mahan täyteen halvalla hinnalla kannattaa suunnata Gnocchi gnocchi brothersiin ja jos kaipaa jotain freesiä niin Kettle and Tin on oikea paikka. Jokaisella ravintolalla on omat paiväkohtaiset tarjoukset, trivia illat ja live musiikkia viikonloppuisin. Se jonka tarjoukset ovat parhaat tai trendikkäimmät saa eniten asiakkaita. Sunnuntai aamuisin jengi herää aikaisin kävelylle, lenkille tai pyöräajelulle. Aktiviteettejen jälkeen pitää tietenkin mennä viiden dollarin kahveille parhaisiin pikkukahviloihin joista meidän ehdoton suosikki on pieni italialainen aamiaskahvila Autentica. Parhaat bagelit saa The Roubensista ja parhaat croisantit Paddington Socialista joka löytyy kotia vastapäätä. Täällä vallitsee myos kovin Tammisaarelainen ilmio kahviloiden ja ravintoloiden selviämisessä! Vain parhaat paikat pysyvät pitkään ja uudet tulokkaat  vain kokeilemaan joskos heistä tulisi niitä “to be” paikkoja. Reilun 10kk aikana ainakin neljä paikkaa meidan kadullamme on poistunut ja vaihtunut uusiin, toiset edelleen odottamassa uutta yrittäjää.

Paddington on kuulemma kovin Queenslandilainen asuinalue,  sillä se koostuu yhdestä pääkadusta kukkulan päällä josta lukuisat pikkukadut vievät asuinalueille alamäkiä pitkin. Osa vanhoista rakennuksista yhä koristaa jo modernimpaa maisemaa ja kadut ovat täynnä toinen toista hauskemman näköisiä puoteja. Antiikkia ja fancya. Sali jossa käyn on 100m päässä ja sen vieressä on terveyskauppa josta ostan pähkinöitä palkkapäivänä. Johnin kanssa olemme kahlanneet läpi muutamia ravintoloita ja kuppiloita mutta vielä on muutama myös kokeilua vailla. Ehkä ne voivat odottaa vanhempieni vierailua. Myös upea Suncorp Stadium löytyy meidän kodin nurkilta ihan kivenheiton päästä. Siellä pelataan rugbya ja soitetaan musiikkia, se on myos tunnetusti Brisbane Broncosien kotistadioni ja jopa Bon Jovi esiintyi siellä alku vuodesta. Olihan se mukava hoilata mukana omalta parvekkeelta. Kun Broncosit pelaavat, viereinen The Paddo pubi täyttyy viininpunaisiin pukeutuneista faneista jo puolelta päivin ja juhlat tuntuvat jatkuvan myöhään yöhön.

Vaikka suuren kaupungin pilvenpiirtäjät ja valot näkyvät tänne, niin ei sinne täältä oikeastaan edes halua mennä. Paddingtonin alue on rauhallinen ja kotoisa verrattuna Brisbanen vilinään ja ihmistungokseen. Täältä löytyy kaikki mitä haluaa ihan kävelymatkan päästä. Teen ruokaostokset kävellen ja viikonloppuisin parhaat drinksutkin tuntuvat löytyvän ihan oman kodin tienoilta. Nyt kun kaikenmaailman arvot, dietit ja käsitykset ovat kaikkien huulilla, itse haluan panostaa paikallisiin tuotteisiin ja lähifarmeihin jotka tuovat mahtavia raaka-aineita paikallisille markkinoille jokaisena viikonloppuna. Milton Markets on minun to do- listalla sunnuntaiaamuisin. Läheisiltä organisilta farmeilta kerättyjä kasviksia ja hedelmiä, pienten putiikkien lihaa ja makkaraa, juustoja ja falafeleja. On uusia ideoita ja vanhat kunnon makkarat ja vohvelit, myös pasta king Enzo joka kertoo salaiset reseptit ja myy maailman parasta pastaa. Läheltä tullutta hunajaa, uuni tuoretta leipää ja vasta puristettua mehua. Sieltä saan pienen mielenrauhan itselleni koko viikoksi kun omenani maistuvat samalta kuin omasta puustani koti Suomessa.

Nautin siitä että voin kutsua tätä kodiksi ainakin tällä hetkellä. Jouluna saan jakaa tämän tarinan koko perheeni kanssa kun he lentavät tänne vihdoin ja viimein. Jokatapauksessa tämä on minun arkeni, minun pieni kupla jota elän päivästä toiseen ja viikosta toiseen, ei mitään ihmeellisempää kuin oma elämäni Australiassa. Enhän koskaan edes ehtinyt elämään “aikuisten” elämää Suomessa joten nyt oli hyvä hetki aloittaa ja mikäs sen parempi paikka kuin Paddington kaikkine kulttuureineen.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply