Yleinen

Islantilaista luksusta

lauantai, kesäkuu 15, 2019

Tuo pohjoisen saarivaltio on juuri sellainen kuin ajattelinkin.

Mystinen. Kaunis. Yksinkertaisen karu.

Jos meitä suomalaisia sanotaan vakaviksi ja ilmeettömiksi, islantilaiset ovat molempia moninkertaisesti. Jotenkin niin eteerisiä ja itseriittoisia. Kaukana keskellä Atlantin valtamerta, pohjoisen napapiirin läheisyydessä on kai helppo kasvaa itsenäiseksi. Vaikka kyllä islantilaiset ovat ihmisiin tottuneet, onhan maan taloudenpito lähes yhtä riippuvainen turismista kuin perinteisestä kalastuksesta. Reykjavikin kautta pääsee ihan minne tahansa.

Islantilaista luksusta on tietenkin geysirit, geotermiset kuumat lähteet, joista johdetaan mineraalipitoista ja aah niin tervehdyttävää vettä lukuisiin kylpylöihin joissa rentoudutaan ja voimistutaan. Myös siihen kuuluisaan Blue Lagooniin joka oli juuri sitä mitä toivoimme. Kaikkia aisteja hivelevää nautintoa, kuumaa vettä, auringonpaistetta ja lumikuuroja. Onnellinen hymy kasvoilla nauttimme aidosta islantilaisesta hetkestä ja vaeltelimme muiden onnellisten joukossa kylpyläaltaan sinisessä vedessä. Savinaamio-ja virvokebaarien välillä joissa oli tarjolla nuorentavia mineraaleja. Vettä, smoothieita ja vähän sakeampaakin.

Islantilaista luksusta on ehdottomasti raikas meri-ilma joka säälimättä pyyhkii saarten pintoja tuulen suunnasta riippumatta. Aikaisin lauantaiaamuna, kaulukset korkealla ja villasukat tolppakorkoisten saappaiden sisälle mahdutettuna suunnistin läpi tuulisen kaupungin kohti Reykjavikin merimuseota.  Yökerhot olivat tyhjentyneet vasta muutamaa tuntia aiemmin ja supertrendikkäät hippie-indiet ja muut maailman muodin suunnannäyttäjät kuorsasivat paraikaa kodikkaissa taloissaan. Ehkä jokunen hieroi brennviinillä kyllästettyä päätään ja käänsi painavaa kylkeään Viikinkimajatalossa. Reykjavikissa on kaikkea omalaatuista. Muotia, punkkia, ravintoloita, kahviloita, kalasipsejä ja ennen kaikkea taivasta kohti sojottava, maskuliinista voimaa uhkuva Hallgrimskirkja jonka kellotornista aukeaa upea näkymä kaupungin ylle.

Islantilaista luksusta on saada olla juuri sellainen kuin on ja silti tyylikäs. On myös hienoa voida näyttää kylmästä hytisevälle turistille että viikonlopun voi aloittaa terassilta vaikka asteita on tuskin +5. Parveke-ja pihakalusteita joka talossa vaikka heinäkuun keskilämpötilat jäävät alle 15 asteen. Jopa nakkikioskilla jonottaminen keskellä lumisadetta on ihan okei. Omalaatuista on myös vierastalon hanavesi. Kylmänä mitä raikkainta, mutta kuumana aika kananmunaista. Tervehdyttävään ja rikin tuoksuiseen tulikuumaan veteen oli hetken tottuminen.

Armoton ilmanala kasvattaa ruokahalua ja Reykjavikissa ei tosiaan tarvitse nähdä nälkää.

Aamupalat ja ravintola-annokset ovat kaikki ruhtinaallisen kokoisia, maittavia ja täynnä energiaa. Rasvaista kalaa, mereneläviä, lammasta, skyr-rahkaa, juustoja, olutta.

Islantilaista luksusta varmasti sekin että kansa on pienestä pitäen kasvatettu kalaöljyn voimalla. Se tuli selväksi siellä merimuseossa. Sekin on selvää että islantilaiset on kautta aikojen opetettu uimaan ja navigoimaan.

Selkeä selviytymisstrategia keskellä hyistä merta.

Lentokoneen ikkunasta katsoin vielä kaihoten taakseni.

Kuka ikinä onkaan joskus saapunut saarelle ensimmäisenä on varmasti muutaman kerran hieraissut silmiään.  Ehkä terävöittänyt kaukoputkea ja varmistanut laivan oikean kurssin. Kaikesta huolimatta rohkeasti jatkanut suuntaa kohti meren keskellä odottavaa yksinäistä saarta, lunta, jäätä ja korkealle nousevia geotermisiä höyrypilviä.

Seuraavalla kerralla otan mukaani säänkestävät vaellusvaatteet ja valmistaudun kokemaan issikat ja jäätiköt, vesiputoukset ja muut uskomattomat luonnonihmeet.

Otan mukaani myös neopreeni pefletin jonka päällä voin paremmin antautua islantilaiselle ulkoilmaelämälle.

Nina

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply