Yleinen

Chapter 1

tiistai, toukokuu 21, 2019

“Palaan pian, olen toteuttamassa unelmiani” Luki tekstiviestissa jonka lahetin vuonna 2014. Viesti oli suunnattu host-aidilleni Ecuador vuoteni loppu puolella. En koskaan saanut vastausta mutta tiesin etta illalla kotiin tullessani en valttamatta saisi yhtaan iloista katsetta.

Olimme saapuneet Galapagos saarille edellisena iltana ja tyypilliseen tapaani olin jo tutustunut paikallisiin poikiin, en siksi etta olisin halunnut tutustua poikiin vaan siksi, etta halusin tehda jotain mita kukaan muu turisti ei voisi tehda. Niin sitten kirmasin paljain jaloin rannalle jossa pieni vene jo odotti saapumistani. Hyppasin kyytiin ja suljin silmani. Haistoin meriveden ja hiljaisuuden rikkoi vain aallot veneen kyljessa. Oli pilkkopimeaa kun kapteeni pysaytti paatin ja ojensi snorkkelin ja lasten kokoiset rapylat puettavakseni. Hyppasimme tummaan veteen ja kun vihdoin uskalsin avata silmani en voinut uskoa sita todeksi. Merenalainen maailma hehkui hopeaa valoa, pienet ja suuret kalaset nayttivat liikkuvan hitaammin kuin koskaan ja muutama merileijona tuli leikkimaan kanssamme. Unohdin hengittaa, imin nakymaa aivoihini ja kun havahduin todellisuuten en pystynyt kuin hymyilemaan. En unohtaisi tata koskaan. Tiesin ettei tuo vuosi ollut viimeinen seikkailuni silla olinhan vasta 17 ja mietin etta mitakohan kaikkea muuta jannittavaa voisin viela nahda ja kokea. Enpa silloin tiennyt etta seuraavat vuodet olisivat taynna suuria seikkailuita ja monen monta kummallista sattumaa.

 

Nyt istun pienessa vuokra kampassa Brisbanessa, olen juuri tullut salilta ja kohta pitaisi laittaa jotain illallista. Tiskit pitaisi myos pesta ja pakata evaat huomiseksi. Olen onnellinen, minulla on tyo jota rakastan, poikaystava joka opettelee suomea, ihania ystavia ja ennen kaikkea olen tehnyt juuri mita haluan tahan astisessa elamassani. En ole aina ihan varma oliko aitini suunnitelma kasvattaa minusta erittain lujatahtoinen ja ehka hieman tuulispainen nuori nainen, mutta sellainen tasta nyt tuli.

Elamani Australiassa on enemman arkea kuin mita minulla koskaan ehti olla Suomessa ja ehka siksi oloni onkin yhtakkia niin kovin asettunut. Toisinaan se kammottaa ja toisinaan katson itseani melkein epauskoisena. Maksan vuokraa, omistan jaakaapin ja polynimurin, kayn ruokakaupassa ja kokkaan illallista meidan “perheelle”, tankkaan autoa ja ostan lottokuponkeja siina toivossa etta voisin jattipotin saatuani lentaa taas ihan mihin vaan, vaikka suomeen! Olen keskella viisumi prosessia jonka takia olen opetellut tekemaan aikuisten asioita tietokoneella ja scannerilla, on ihan melkein pro olo.

Joka tapauksessa nautin. Nautin siita etta olen taalla. Nautin kookaburrien naurusta aikaisin aamulla, kenguruista laukkaradalla, punaisista auringonlaskuista, lampimasta ilmasta, lyhennetyista sanoista, possumeista jotka varastavat kasvattamani chillit ja ennen kaikke nautin elamasta. Tervetuloa seuraamaan tarinoitani taalta maailman toiselta puolelta jossa aurinko ei tunnu koskaan lepaavan.

-Nora

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply