Browsing Tag

Kaukasus

Yleinen

Georgia – maa, ei osavaltio

keskiviikko, elokuu 28, 2019

Armeniasta otin suunnan kohti Tbilisiä, Georgiaa. Kysyin mun Jerevanin hotellin respalta, et miten pääsen Georgiaan, niin mun käskettiin olla aamulla respassa klo 10:30 kyytiä varten. No, mä suomalaisena olin siellä 10:20. Odotin. Kello oli 10:45 kun kysyin, et olisko kuskia mahdollisesti tulossa? Juu on, odota. Seuras pari armenian kielistä puhelua ja klo 11 respa ilmotti mulle, että nyt mennään. Respan tyttö käveli mun kanssa päätien varteen odottamaan kuskia. Sieltä kuski sit kurvaskin 8 paikkasella autolla, ja mä hyppäsin takapenkille kahden georgialaisen sedän ja koiran kanssa. Keskirivissä oli kolme armenialaista tyttöä ja etupenkillä korealainen setä. Nokka kohti Georgiaa siis! Köyhdyin tästä noin 5 tunnin matkasta 6000 dramia eli about 11 euroa.

 

Mtshketa

Jostain syystä nautin ihan suunnattomasti näistä ajeluista pikkuteillä keskellä maaseutua. Ah, sielu lepää kun kylät ja vuoristomaisemat vilisee ohi. Rajan ylitys on sinänsä simppeli proseduuri. Ulos autosta, Armenian rajalle. Passi tädille, täti kysy et mihin oon menossa (Öö…. Georgiaan?) ja iski leiman passiin. Takas autoon ja nomanlandin läpi Georgian rajalle. Kamat kantoon (siis ihan kaikki tavarat mitä sulla on mukana) ja kohti Georgian rajaa. Rajavartija kysyi peruskysymykset kenenkanssaoot, mihinmeetgeorgiassa, kauanoot, mihinmeetgeorgianjälkeen. Leima passiin ja tulliin. Todennäköisin skenarion on, että valitset vihreän linjan ja ketään ei voisi vähempää kiinnostaa sun tavarat, mutta kuten missä tahansa, satunnainen tai ”satunnainen” tarkastus voi osua kohdalle.

Georgian puolella kuski veti kaasun pohjaan ja oltiinkin melko pian Tbilisissä. Armenian marsut tulee Avlabarin metroasemalle, josta voi ottaa metron hotellille. Mullahan siis ei tässä vaiheessa ollut a)hajua missä olin, b)Georgian lareja ja c)nettiä. Menin sitten pyörimään metroasemalle, ja arpomaan mihin metroasemalle mun pitäis mennä. Siinä pyöriessäni joku poika tuli kysymään, että onko mulla lippua metroon. No ei ollut. Poika avas matkakortillaan mulle metron portit ja totes että ole hyvä. Jaahas. Arvoin sitten tsägällä metroaseman, missä mun hotelli saattais olla (meni oikein!) ja suuntasin viemään tavarat sinne.

 

Oon siitä onnekas, että mulla on kavereita eri puolilla maailmaa, niin myös Tbilisissä. Ihana Keti oli mun opiskelukaveri Tallinnassa, ja meillä olikin ihana jälleennäkeminen parin vuoden jälkeen. Keti myös reissaili mun kanssa Georgiassa, käytiin yhdessä Gorissa ja Borjomissa sekä pääsiäistä vietin Ketin luona, jonka mummo leipoi mulle gluteenitonta hatshapuria! Kuinka siistiä!

Tosiaan, Tbilisin lisäksi kävin Mtshketassa (tää on ehkä maailman hankalin paikan nimi….), Batumissa, Gorissa ja Borjomissa. Harkitsin vähän aikaan Kazbegiä, mutta se jää ensi kerralle.Tbilisistä teen ihan oman postauksensa, koska siitä on paljon kerrottavaa. Samoin Batumista tulee oma postauksensa. Tässä kerron meijän päiväretkistä Mtshketaan, Goriin ja Borjomiin.

Churchkhelaa Mtshketassa

Mtshketa on tosiaan parinkymmenen kilometrin päässä Tbilisistä oleva muinainen pääkaupunki, jossa vanhimmat rakennukset on 500-luvulta. Me mentiin Mtshketaan kaverin autolla, mutta sinne pääsee myös marsulla Diduben bussiasemalta ja taksilla. Matkall Mtshketaan pysähdyttiin Džvarin luostarissa, josta olikin upeet näkymät Mtshketan yli. Mtshketassa voi tosiaan seikkailla pikkukujilla, syödä viinijäätelöä, tklapeja ja churchkhelaa ja shoppailla vaikka mattoja.

Gori

Seuraavana päivänä me suunnattiin Ketin kanssa marsulla Goriin. Gori on kuuluisa (ainakin) yhdestä asiasta. Muuan Josif Vissarionovitš Džugašvili on syntynyt siellä vuonna 1878. Heppu tunnetaan ehkä hieman paremmin nimellä Josif Stalin, lienette ehkä kuullut joskus hepusta. Historiafriikkinä mun oli pakko käydä tsekkaamassa Stalinin synnyinkoti ja Stalin-museo. Goriin pääsee marsulla Diduben bussiasemalta Tbilistä ja se maksaa muutaman larin. Gori on noin 75 km päässä Tbilisistä, joten päiväretki on hyvin mahdollinen. Matkalla Goriin voi esimerkiksi vilkuttaa ”rajan” yli Etelä-Ossetiaan. Gori     a myös pommitettiin vuoden 2008 sodassa, ja osassa taloja on jälkiä näkyvissä tästä. Stalin-museon lisäksi Gorissa on Goris tsikhe -linnoitus ja muinainen Uplistsikhen kaupunki sijaitsee myös Gorin lähellä. Gori oli ihan söpö pikkukaupunki, mutta jos historia ei kiinnosta, niin en tiedä onko kaupungissa ihan kamalasti nähtävää. Fun fact: Gorissa sijaitsi Stalinin patsas vuoteen 2010, joka oli yksi harvoja Stalinin patsaita pystyssä vielä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Nykyisin tää patsas on Stalin-museossa.

Stalinin synnyinkoti Gorissa

Yks päivä me otettiin marsu Borjomiin. Borjomi on (ehkä) suomalaisillekin tuttu nimi, Borjomista on nimittäin kotoisin Borjomin kivennäisvesi. Kuulemma maailman paras krapulalääke. Me otettiin köysirata mäen päälle Borjomin keskuspuistosta, ja tultiin polkua pitkin alas vuorelta. Vuoren päällä kun kävelee parikymmentä minuuttia eteenpäin köysirata-asemalta, tulee metsän keskellä olevalle pienelle kappelille. Köysirataa ajava vanha pappa kertoo tarkemmat koordinaatit, tosin se edellyttää venäjän tai georgian kielen taitoa. Käytännössä köysirata-asemalta kävellään vartti ylöspäin, semmosten kunnon neukkukerrostalojen ohi, ja lopulta käännytään pienelle metsätielle.

Borjomi

Alasvuorelta pääsee joko köysiradalla tai kävelemällä polkua pitkin. Meillä meni noin puol tuntia tulla alas mäeltä, mutta oltiin kyllä super hitaita. Polku vuorelta tulee suoraa Borjomin lähteen luokse, jossa pääsee juomaan Borjomin vettä suoraan lähteestä. Kuuma Borjomin vesi on kyllä varsinainen makuelämys, ja ei mun mielestä mitenkään hyvässä mielessä. Maistuu lähinnä metallilta, mutta ainakin on kuulemma terveellistä…

Borjomi

Borjomissa kannattaa huomata, että viimeinen marsu Tbilisiin lähtee (kuulemma) jo viiden jälkeen. Tämän jälkeen pääsee marsulla myös, mutta se kiertää kaikki pikkukylät, joten matka kestää tuntikausia. Marsut Borjomiin lähtevät Diduben bussiasemalta Tbilisistä. Takaisin pääsee huitomalla marsun pysähtymään sen ison tien varresta Borjomissa, johon marsu sut on jättänyt. Matka maksaa muutamia lareja.

 

 

Yleinen

Siis mikä Armenia?

maanantai, elokuu 26, 2019

Moskovasta jatkoin matkaani lentäen kohti Armenian pääkaupunkia Jerevania. Domodedovon kentältä lento kohti Jerevania lähti käytännöllisesti keskellä yötä, ja saapui aamuvarhaisella Jerevaniin. Passintarkastus pois Venäjältä oli oma seikkailunsa. Domodedovossa oli kolme linjaa passintarkastukseen, 1. Venäjän kansalaiset, 2. Valko-Venäjän, Kirgisian, Kazakstanin ja Armenian kansalaiset ja 3. muut. Ei siis muuta kuin nokka kohti jonoa numero kolme. Täytyy myöntää, että hieman outo olo, kun kyseisessä jonossa oli noin 50 käsi- ja jalkaraudoissa olevaa (ilmeisesti) afgaania, jolla kaikilla oli poliisi vieressä. Ei muuta kuin jonon jatkoksi. Siitähän poliisit innostu kun minä reppuineni liityttiin jonoon. En yleensä kiusaannu ihmisten tuijotuksesta (enää) mutta kymmenien venäläispoliisin tuijotus kyllä kuumotti. Kun pääsin tiskille niin täti kysyi, että mihin olen matkalla ja kerroin olevani matkalla Armenian ja Georgian kautta Azerbaidzhaniin. Täti totesi vaan venäjäksi vieressä olevalle kolleegalleen ”Niin vaalea, niin tyhmä” ja näytti mun passia kolleegalleen. Öö selvä?

 

 

Lensin S7-lentoyhtiöllä, jota voinee pitää Aeroflotin lisäksi suht luotettavana venäläisenä lentoyhtiönä. Itselläni ei ainakaan ole mitään valitettavaa lennosta, paitsi ehkä hieman ikävä kellonaika.

Jerevaniin saavuin aikaisin aamulla. Koska kello oli vasta vähän, päätin syödä aamiaisen lentokentällä. Sinänsä hyvä idea, että sain rikottua nostamani Armenian dramit pienemmiksi seteleiksi. Noin seitsemän aikaan otin marshrutkan eli marsun eli pikkubussin kaupunkiin. Hintaa noin parinkymmenen minuutin kyydillä on 300 dramia eli reilut 50 senttiä. Marsusta hyppäsin pois Jerevanin oopperatalolla, jonka olin katsonut sijaitsevan lähellä hotelliani Elysium Gallery Hotelia, jonka sijainti Jerevanin keskustassa oli loistava, henkilökunta puhui sujuvaa englantia ja oli todella avuliasta. Olin hotellilla aikaisin, mutta pääsin kuitenkin huoneeseen nukkumaan samantien ja otinkin parin tunnin power napit, sillä koko yön matkustaminen vaati veronsa. Pienten nokosten jälkeen suuntasin tutkimaan Jerevania.

 

On kaupunkeja, joissa tietää mitkä ovat ne ns. pakolliset nähtävyydet. Jerevanin kohdalla kuitenkin löi ihan tyhjää. Ei muuta kun google laulamaan. Googlen opastuksella suuntasin ensimmäisenä Cascades-patsaspuistoon, joka on siis valtava portaikko Jerevanin keskustassa. Kiipesin ihan huipulle asti, josta olikin hienot näkymät yli kaupungin. Porrastreenin jälkeen kävin lounaalla Jerevanin oopperatalon puistossa, jossa on lukuisia ravintoloita. Ruoka Armeniassa on herkullista, esimerkiksi viininlehtikääryleet ja täytetyt vihannekset olivat tosi herkullisia!

 

Lounasbreikin jälkeen suuntasin kohti Tasavallan aukiota, jonka laidalla on mm. Armenian historiasta kertova museo, Armenian kansallisgalleria sekä lukuisia valtion hallintorakennuksia. Tykkään käydä aina paikallisesta historiasta kertovassa museossa, niin myös Jerevanissa. Armenialla on pitkä, ja ei-niin-kovin-iloinen historia. Tiesittekö, että Armenia on ensimmäinen valtio, jossa kristinuskosta tuli valtion uskonto? Ja että Turkin puolelle jäävä, mutta Jerevanin siluetissa näkyvälle Ararat-vuorelle Nooan arkki rantautui Raamatun kertomuksen mukaan?

 

Armenialaiset on todella ylpeitä pitkästä historiastaan, ja uskonto on todella vahvasti läsnä. Olin Armeniassa juuri pääsiäisen aikaan, ja lukuisat kirkot oli koristeltu pääsiäistä varten. Itse pääsiäispäivää en päässyt seuraamaan, koska olin silloin matkalla Georgiaan, jossa pääsiäinen oli vasta seuraavana viikonloppuna. Mutta matka Georgiaan on jo oma tarinansa.

Kansanmurhan muistomerkki

Tokana päivänä otin pienen aamukävelyn Armenian kansanmurhan muistomerkille. Ihan vaan tiedoksi, mäen päälle voi kävellä (allekirjoittanut käveli ylös ja tuli autolla alas…) mutta taksi maksaa 600-1000 dramia, vähän riippuen kuskista, päivästä, säästä, tähtien asennosta jne jne. Kävelyyn meni ehkä tunti keskustasta, ja se on pääasiassa ylämäkeen kävelyä. Muistomerkillä on tosi mielenkiintoinen kansanmurhan museo, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Sisäänpääsy on ilmainen. Postasin muistomerkiltä storyn instagramiin, ja sain mun turkkilaiselta kaverilta läksytyksen siitä miten kansanmurhaa ei oo tapahtunut. Oh well, historia ja sen tulkinnat. Joka tapauksessa Armeniassa kuoli silloin paljon ihmisiä, kutsui sitä sitten millä tahansa nimellä.

Jerevan itsessään on nähty noin päivässä tai puolessatoista. Sen takia tokana päivänä varasin reissun Viatorin kautta Hyur Servicen Echmiadzinin ja Zvartnotsin kierrokselle. Toisena päivänä varasin Yerani Travelin Sevan -järven (Sevanavank), Dilijanin, Goshavank ja Haghartsinin luostareiden kierroksen. Näistä kahdesta kyllä suosittelen enemmän Yerani travelia, Hyur servicellä kaikki oli sekä englanniksi että venäjäksi, ja usein paljon laajemmin venäjäksi, kun taas Yeranilla opas puhui pelkästään englantia. Yeranin reissu tehtiin lisäksi pikkubussilla, kun taas Hyur Servicellä oli iso bussi. Yeranin asiakkaat olivat pääasiassa reppureissaajia ympäri maailmaa, kun taas Hyur Servicellä oli 95% matkustajista venäläisiä eläkeläisiä. Ei sillä, kumpikin reissu oli ihan mielenkiintosia.

Tolla ekalla reissulla siis kiersin Echmiadzinin, Zvartnostin, Pyhän Gayanen ja Pyhän Hripsimen kirkot. Joo, Armeniassa on paljon kirkkoja. Vanhimmat noista kirkoista oli 600-luvulta, eli siis semi-vanhoja. Sinänsä mitään arkkitehtuurin helmiä noi armenian ortodoksisen kirkon kirkot ei oo, ne on kaikki todella pelkistettyjä kivikirkkoja, mutta melko hyvän kuvan Armenian historiasta ja kulttuurista sekä uskonnon vaikutuksesta kulttuuriin tolla kierroksella sai.

Lake Sevan

Toi toinen reissu oli vähän monipuolisempi, ja koostui muustakin kun kirkoista. Nimittäin myös luostareita oli lisätty kierrokseen. Käytiin myös Sevan-järvellä ja Dilijanin kylässä. Meillä kävi harvinaisen huono tuuri ton Sevan-järven kanssa, sillä oli aivan jäätävä lumisade (jep huhtikuussa…) ja näkyvyys oli ehkä metrin. Kiivettiin mäen päälle ihailemaan maisemia, mutta ainut mitä näkyi oli sumu. Oh well, aina ei mee niinku instagramissa.

Armeniassa pärjää suht hyvin englannilla, mutta venäjästä on apua varsinkin Jerevanin ulkopuolella. Mun blondin olemuksen takia ihmiset lähtökohtaisesti oletti mun olevan venäläinen ja puhuin sen takia pääasiassa venäjää, mutta mikäli itse aloitin keskustelun niin sen tein aina englanniksi. Turisteista, joihin törmäsin suurin osa oli venäläisiä, joten tämänkin vuoksi paljon turisteille suunnattuja palveluita on venäjäksi.

Armenia on varmaan aliarvostetuin matkakohde, missä oon koskaan käynyt. Ruoka oli herkullista, ihmiset todella ystävällisiä, maisemat on hienoja ja jos olisin varannut enemmän aikaa vielä Jerevanin ulkopuolelle, niin olisin aivan varmasti nähnyt vielä monia siistejä paikkoja. Hintataso on erittäin hyvä näin suomalaisen näkökulmasta, lämpimän aterian sai ravintolassa muutamall eurolla. Luottokortti käy useissa ravintoloissa, mutta kannattaa se aina kuitenkin varmistaa. Armenian drameja ei saa vaihdettua maan ulkopuolella, joten itse nostin käteistä Jerevanin lentokentällä.