Monthly Archives

heinäkuu 2019

Yleinen

Yogyakarta, jaavalaisen kulttuurin helmi

tiistai, heinäkuu 30, 2019

Yogyakarta on yksi mun suosikkikaupungeista Indonesiassa. Yogyakarta on indonesialaisittain kohtuullisen pieni kaupunki, sillä itse kaupungissa asuu vain 400,000 asukasta. Toki koko special regionilla asuu noin 4 miljoonaa ihmistä, mutta kaupunki ei mahdu edes 10 tai 20 suurimman kaupungin joukkoon Indonesiassa.

Keski-Jaavaa junan ikkunasta

 

Yogyakarta on todellinen jaavalaisen taiteen ja kulttuurin kehto. En pidä itseäni kulttuurimatkaajana, mutta Yogyakartassa kävin tutustumassa indonesialaisen batiikin tekoon ja wayang wong tanssiin. Tämän lisäksi Yogyakartassa voi tutustua gamelan musiikkiin, perinteiseen nukketeatteriin tai hopeatöihin.

Jos taide ei kiinno      sta, niin Yogyakartasta voi ottaa kuskin ja ajaa Mt. Merapi – tulivuorelle. Merapi on vajaat 3000 metriä korkea tulivuori, jonka luultiin jo olevan kuollut, mutta se purkautui vuonna 2010, jonka johdosta yli 300,000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan ja Yogyakartassa lähes 30km päässä satoi tuhkaa. Merapin rinteillä voi käydä tutkimassa tulivuorenpurkauksen tuhoamaa kylää, mutta paras anti oli ehdottomasti jeeppisafari tulivuoren rinteillä.

Merapin vierailun kanssa samaan päivään saa hyvin mahdutettua myös vierailut kahteen Jaavan ehkä kuuluisimpaan nähtävyyteen, Bodobudurin buddhalaiseen temppeliin ja Prambananin hindutemppeliin. Borobudur on maailman suurin buddhalainen temppeli ja se on alunperin rakennettu 800-luvulla. Nykyisin Bodobudur on UNESCO:n maailmanperintökohde. Borobudur ja Prambanan ovat ulkomaalaiselle indonesialaisittain melko kalliita. Temppeleihin kannattaa ostaa yhdistelmälippu, joka kustantaa 45 USD per yli 10-vuotias. Varaudu siihen, että etenkin Borobudurissa on paljon koululaisia, joille länsimaalainen turisti on kiinnostavampi nähtävyys kuin temppeli itse. Prambananissa pääsee vähän helpommalla.

Bodobudur

Prambanan on niin ikään myös UNESCO:n maailmanperintökohde ja myös rakennettu 800-luvulla. Se on kaakkois-Aasian toiseksi suurin hindutemppeli. Itse pidin Borobudurista enemmän kuin Prambananista, mutta makuasioita. Prambananissa pääsee toki ihailemaan Ramayana -tanssia, joka on näkemisen arvoinen.

Prambanan

Jos yhden päivän käyttää Merapiin, Prambananiin ja Borobuduriin, niin seuraavan päivän voi käyttää Yogyakartan nähtävyyksiin tutustuen. Taman Sarin vesitemppeli ja Kraton Yogyakarta ovat tutustumisen arvoisia nähtävyyksiä, ja Jalan Malioboro katua pitkin kävellessä saa päivän kulumaan tutustuen batiikkikauppoihin ja syöden paikallista ruokaa. Katuruoka on Yogyakartassa muuten paljon Jakartaa parempaa, ja mun paikalliset työkaveritkin kehoitti mua syömään katuruokaa siellä. Jakartalaiset kuulemma voisivat matkustaa Yogyakartaan ihan vain ruoan takia…

Yogyakartassa yövyin GAIA Cosmo Hotelissa, jota voin suositella lämpimästi. Toki sijainti ei ole ihan keskustassa, mutta taksilla, GoJekillä tai polkupyöräriksalla pääsee helposti keskustaan.

Toimi ku junan vessa

Jakartasta Yogyakartaan pääsee lentäen, mutta minä ja kaveri oltiin seikkailutuulella ja otettiin juna Jakartasta. Matkalla Gambirin asemalle koettiin jakartalainen liikenne parhaimmillaan, kun Saudi-Arabian kuninkaan vierailu pysäytti koko liikenteen ja melkein missattiin juna. Junamatka kesti yli 8 tuntia, mutta maisemat Jaavan halki olivat näkemisen arvoiset. Juna oli ehkä hieman yllättäenkin VR:n vastaavaa junaa paljon siistimpi, ja Ibu kiersi kärryn kanssa myymässä nuudeleita ja teetä tasaisin väliajoin. Ilmastointi pelitti, ja muutenkaan en voi valittaa.

Kraton Yogyakarta

Mun mielikuva Yogyasta, kuten sitä paikalliset kutsuvat, on että siellä puhuttiin paremmi englantia kuin Jakartassa, ja muutenkin buleihin oltiin totuttu enemmän. Toki Yogyakartassa opiskelee jonkun verran ulkomaalaisia, joten saattaa johtua siitä.

Yleinen

Jakarta – big durian

maanantai, heinäkuu 29, 2019

Vuonna 2017 asuin puoli vuotta Jakartassa, Indonesiassa työharjoittelun vuoksi. Jakarta on iso, hämmentävä, ruuhkainen, saasteinen, kuuma… Olin puoli vuotta harjottelijana Suomen suurlähetystössä, mutta matkustin myös paljon ympäri Indonesiaa. Jakarta itsessään ei tosiaan ole mikään turistikohde. Ruuhkat on aivan uskomattomia, vietin enimmillään 3 tuntia taksissa kolmen kilometrin matkalla. Kävellä ei voinut tai kannattanut, koska ilmansaasteet, kuumuus, jalkakäytävien puute ja miljoona mopoa tekee siitä melkosta uhkapeliä.

Jos jostain syystä eksyt Jakartaan niin mitä siellä voi tehdä? Hyvä kysymys. Kaupungissa on loputon määrä ostoskeskuksia, mutta shoppailijan unelmaksi Jakartaa en silti kutsuisi. Eurooppalaiset ketjuliikkeet on huomattavasti kalliimpia kuin mitä ne Euroopassa ovat. Indonesia verottaa ulkomaalaisia firmoja kovemmin, joka näkyy hinnoissa. Paikallisista ostoskeskuksista, kuten esimerkiksi ITC Kuningan -ostoskeskuksessa, voi tehdä edullisia löytöjä, mutta laatu ei aina ole parasta. Tosi sieltä voi ostaa batiikkipaitoja tai hijabeita halvalla. Samoin elektroniikkaa löytyy halvalla suoraan Kiinasta.

Kota tua

Kota tua eli Jakartan vanha kaupunki on yksi Jakartan nähtävyyksistä. Kota tua, joka tunnetaan siirtomaa-ajan nimellä old Batavia on hollantilaistyyppinen alue. Kannattaa huomata, että alueella päivystää usein koululaisia, jotka haluavat ”haastatella” buleja eli länsimaalaisia englanniksi. Kun vastaat yhden lapsen kysymyksiin, niin ympärillä on pian parikymmentä koululaista kysymässä samat kysymykset ”where are you from?” ”Do you like Indonesia?” ”What is your favorite Indonesian food?”

Toinen Jakartan ”must see” on Monas eli National Monument. Monas on 132 metriä korkea torni, joka kuvastaa Indonesian itsenäistymisvaikeuksia. Tonne ylös pääsee jonottamalla ja 10000 rupialla ihailemaan maisemia.

Rantalomakohda Jakarta ei ole. Näin Jakartassa kaksi kertaa rannan. Toinen oli Ancolissa, jossa paikalliset käyvät paljon rannalla. Itse en kyllä siinä vedessä uisi, vaikka mikä olisi, mutta huvinsa kullakin. Ihan kiva rantabulevardialue Pohjois-Jakartassa.

Jakartassa sillä missä majoitut on väliä. Suosittelen Plaza Indonesian ympäristöä tai Kuninganin aluetta, joilta löytyy useimmat palvelut. Varaudu siihen, että englantia ei puhuta yleisesti ja länsimaalainen on yhä 30 miljoonan asukkaan kaupungissa harvinaisuus. Varaudu siihen, että ihmiset huutelevat perään ”bule” tai ”hello mister” tai ottavat valokuvia. Turistinähtävyyksissä on pääasiassa indonesialaisia, ja varsinkin maaseudulta tulevat ovat innokkaina ottamassa selfieitä. Yleisesti ottaen indonesialaiset on tosi ihania, mutta suomalaista alkaa helposti ahdistaa kun innokkaina joku tulee iholle.

Indonesia on muslimienemmistöinen maa, mutta paikalliset pukeutuu kyllä shortseihin ja toppeihin, enkä ite myöskään koskaan kokenut, ettei shortsit olisi sopiva asu. Tosin kauppakeskuksiin kannattaa varautua neuleella tai hupparilla.

Alkoholi on kallista, ja usein ruokakaupoissa erillisessä tilassa. SKYE bar on varmaan valehtelematta Jakartan siistein rooftop bar, jota voin suositella lämpimästi! Se sijaitsee Grand Indonesia ostoskeskuksen yhteydessä.

 

Liikkumiseen kannattaa käyttää Bluebird -firman taksia, jossa on aina mittari. Gojekillä tai grabilla voi tilata myös taksin tai mopotaksin, jolloin hinta määräytyy etukäteen. Usein pitkillä matkoilla gojek tai grab tulee bluebirdiä halvemmaksi. Lentokentälle menoon kannattaa varata aina pari tuntia ylimääräistä koska macet eli ruuhka on ihan uskomaton välillä. Katuruokaa ei usein suositella Jakartassa, mutta itse söin usein satay -vartaita, jotka grillattiin nenän edessä enkä sairastunut kertaakaan. Ostoskeskuksissa on usein foodcourt, josta saa pilkkahinnalla ruokaa. Länsimaalainen ruoka maksaa huomattavasti enemmän kuin paikallinen.

Jos Jakartasta kaipaa pois, niin voi käydä parin päivän visiitillä Pulau Seribulla eli Thousand Islandilla, joka on saaristo Jakartan edustalla. Pienenä varoituksena tosin, katso millaiseen laivaan hyppäät. Viikko sen jälkeen kun oltiin oltu Pulau Seribulla, niin yksi matkustajalaiva syttyi palamaan eikä pelastusveneet kuulu varustukseen.

Myös Bogor on hyvä retkikohde pois Jakartasta. Jakartasta sinne pääsee junalla. Junalla voi suunnata myös Bandungiin tai Yogyakartaan, josta kerron myöhemmin enemmän!

 

Yleinen

Minä matkailijana

sunnuntai, heinäkuu 28, 2019

Olen matkailijana melko määrätietoinen. Tiedän mitä haluan nähdä ja kokea reissussa. Pysyn harvoin reissussa vain yhdessä kohteessa koko loman ajan, vaan koetan nähdä mahdollisimman paljon eri paikkoja. Kaksi viimeisintä pidempää reissua on tästä hyviä esimerkkejä; marraskuussa olin Japanissa, jossa kiersin Kioton, Tokion ja Nagoyan ja huhtikuussa kiersin kolme viikkoa Armeniassa, Georgiassa ja Azerbaidzhanissa. Syyskuussa lähden Valko-Venäjä, Ukraina, Moldova, Romania ja Bulgaria kierrokselle.

Koen, että kun kerran lennän johonkin, niin käytänsitten tilaisuuden hyväksi ja jatkan maata pitkin muuallekin kuin ensimmäiseen kohteeseen. Vähemmän lentoja, vähemmän päästöjä. Ja toisaalta, matkustan harvoin samaan maahan uudestaan, joten mielelläni näen sitten kerralla useamman paikan.

Mullahan on siis ei-niin-kovin-salainen tavoite. Mun tavoitteena on kiertää 60 maata siihen mennessä kun täytän 30 ja 100 maata siihen mennessä kun täytän 40. Tällä hetkellä ikää on 28 vuotta ja maita takana 42. Mun matkasuunnitelman mukaan ens vuonna tähän aikaan maita pitäisi olla 53 ja sitten onkin vielä 10 kuukautta aikaa saada loput 7 maata. Avaan tulevaisuudessa vähän enemmän mun ens vuoden suunnitelmia, mutta listalla on ainakin Intia, Keski-Aasia ja Balkan.

Mä matkustan useimmiten yksin. Siihen on useita syitä, mutta tykkään siitä, että voin tehdä reissussa just sitä mitä haluan. Lisäksi mun kavereiden elämän tilanne on vähän erilainen kuin mun. Monella on pieniä lapsia, yhdellä semmoisen valtion passi, jolla ei paljon matkustella, osaa ei kiinnosta ja osa reissaa mieluummin tyttö- tai poikaystävänsä kanssa.

Silti mulla on harvoin yksinäinen olo reissussa. Georgiassa hengailin vanhan Tallinnan koulukaverin kanssa, samoin Moskovassa. Indonesiassa reissasin muiden työharjoittelijoiden kanssa. Kaakkois-Aasian kierroksella jaksoin vielä hostelleja, joten muiden reissaajien tapaaminen oli helppoa. Lisäks oon sopinut treffejä erinäisiin paikkoihin; brasilialaisen kaverin kanssa sovittiin treffit Bangkokiin ja indonesialaisen kaverin kanssa Tokioon. Entinen poikaystävä asui Jenkeissä, joten siellä bunkkasin luonnollisesti hänen luona.

Mutta niin, ne hostellit. Traumatisoiduin Bangkokissa 2017 hostelleista ja sen jälkeen oon suosiolla valinnut hotellin. Oli nimittäin Songkran, thaimaalainen uusi vuosi, jolloin kaikki ampuu vesipyssyllä ja kaataa ämpäreillä vettä muiden päälle ympäripäissään. Itse en reissussa(kaan) käytä alkoholia, joten siinä vaiheessa kun hostellin respa kaatoi ämpärillisen vettä mun reppuun ja yläpunkan australialainen oksensi koko yön sänkyynsä niin totesin olevani liian vanha hostelleihin. Yövyn yleensä hotelleissa, en missään parhaimmissa, mutta hotellissa kuitenkin. Oon oppinut ninjailemaan hotels.comista hyviä diilejä, joten sekään ei välttämättä tuu kalliiksi.

Käytän myös paljon yöjunia. Sillä säästää sekä hotelliyön että hereilläoloaikaa kaikkeen muuhun kuin siirtymiseen.  Lisäksi junissa tapaa mitä erikoisempia persoonia. Viimeksi Tbilisi-Baku junassa jaoin vaunun parinkymmenen kiinalaisen keski-ikäisen turistin kanssa. Ei meillä yhteistä kieltä ollut, mutta hauskaa oli, kun koetettiin täyttää yhdessä Azerbaidzhanin maahantulolomaketta, joka kätevästi oli vaan azeriksi.

Mä oon sen verran adhd-tapaus, että rantalomat tai uima-altaalla makoilu ei oo mua varten. Ensinäkin palan noin vartissa 50 suojakertoimellakin ja toisekseen en jaksa maata paikallani.

Suunnittelen lomani tiettyyn pisteeseen asti etukäteen, mutta en reissaa minuuttiaikataulun kanssa. Joissain paikoissa turvaudun viatorin tai tourradarin reissuihin, jos oma turvallisuus tai käytännön järjestelyt sitä vaatii. Esimerkiksi Armeniassa ja Sumatralla varasin suosiolla opastetun reissun, jotta pääsin näkemään enemmän kuin vain kaupunkeja.

Kuvituksena Balin kuvia.

Yleinen

Hello world!

lauantai, heinäkuu 27, 2019

Moi! Olen Heidi ja olen reissuholisti! Ajatus matkablogin perustamisesta syntyi jo vuonna 2017, kun asuin Indonesiassa. Päivitin aktiivisesti instagramia ja facebookia kavereille, ja joku ehdotti, että miksen jakaisi mun seikkailuja muillekin. Siitä se ajatus sitten lähti.

Oon matkustanut lapsesta lähtien. Lapsena perus-Kanariansaarten ja –Kreikan matkojen lisäksi käytiin Alpeilla talvisin ja muutamana kesänä ajeltiin perheen kanssa ympäri Eurooppaa. Ensimmäisen matkan tein yksin 15-vuotiaana, kun suuntasin Maltalle kielimatkalle. 13 vuodessa sen jälkeen on tapahtunut paljon ja oon viettänyt kesän Lontoossa opiskelemassa englantia, kun sisuunnuin ylioppilaskirjoitusten huonosta englannin arvosanasta, lukuvuoden Irlannissa vaihto-opiskelijana, puoli vuotta Tukholmassa työharjoittelussa, pari vuotta Tallinnassa maisteriopiskelijana ja puoli vuotta Jakartassa, Indonesiassa harjoittelijana.

Olen matkustanut yksin niin Kaakkois-Aasian rannoilla, kuin Etelä-Kaukasuksen vuorilla, kuin myös Euroopan, Aasian ja Amerikan suurkaupungeissakin. Syyskuussa suuntaan seuraavalle reissulle Itä-Eurooppaan ja pian on tiedossa pikavisiitti Norjaan kaverin luokse. Mutta niistä kerron myöhemmin enemmän!

Oon onnekas, koska mulla on kavereita Brasiliasta Indonesiaan ja Nigeriasta Norjaan, ja oonkin päässyt välillä kurkistamaan elämään eri puolilla maailmaa. Oon myös turisteillut Helsingissä eri puolilta maailmaa olevien ihmisten kanssa.

Täällä blogissa kerron teille mun seikkailuista millon missäkin. En matkusta kengännauhabudjetilla, mutta en myöskään yövy luksushotelleissa. Jaan myös sisäpiirin vinkkejä paikkoihin, joissa olen asunut ja kerron yleisesti reissaamisesta.

En ole ammattikirjoittaja enkä ammattikuvaaja, joten amatöörilinjalla mennään. Mulla on jo mielessä uskomaton määrä postausideoita, joten toivottavasti mahdollisimman moni eksyy seuraamaan mua!