Huit

Kiinalaiset muslimit tunnetaan nimellä dungaani Xinjiangissa ja Keski-Aasiassa ja hui muualla Kiinassa. Huit ovat toiseksi suurin kansallisuus Kiinan vähemmistöistä ja kaikkein laajimmalle levinnyt. Huit ovat olleet alusta alkaen maahanmuuttajia Kiinassa; he ovat usein olleet se ”rodullinen” Toinen. He polveutuvat persialaisista, arabialaisista ja turkkilaisista muslimikauppiaista, -sotilaista ja -virkamiehistä, jotka asettuivat Kiinaan ja menivät naimisiin han-naisten kanssa asuen usein eristyneissä yhdyskunnissa. (Gladney 2001.)

Ainoa asia, joka yhdistää osaa tästä väestöstä, on islam. Heidät kuitenkin on tunnustettu yhdeksi viralliseksi vähemmistöksi, huiksi, ja he itse käyttävät tätä nimitystä keskustelussaan sekä muiden huiden että ei-huiden kanssa. Tämä monimerkityksellisyys, sekä kiinalainen että muslimi, vakituinen muukalainen on tärkeä heidän itse-identifioinnilleen. Se, kuinka huit identifioivat itsensä, riippuukin kanssakäymisen luonteesta. Esimerkiksi Pekingin ja Shanghain huit eroavat kieleltään, tavoiltaan ja alueeltaan, mikä usein johtaa vahingolliseen kilpailuun liikesuhteissa kunnes areenalle tulee ei-hui. Tällöin nämä eri alueiden huit liittoutuvat yhteen ulkopuolista vastaan. Samoin, kun dungaani tai hui asuu Kiinan ulkopuolella, he saattavat korostaa kiinalaisuuttaan suhteissaan ei-kiinalaisiin tai muslimiuttaan suhteissaan ei-muslimeihin. Voidaankin sanoa, että huiden koko ”kansallisuus” pohjautuu Kiinan kansallisuuspolitiikkaan, joka antoi heille virallisen aseman. Kiinan valtion ulkopuolella huit usein pitävätkin itseään vähemmän kansallisuutena ja painottavat sen sijaan identiteettinsä muita aspekteja kuten uskontoaan tai kiinan kielen puhumista.(Gladney 2001.)

LÄHDE:

GLADNEY, DRU (2001): Alterity motives. http://cio.ceu.hu/courses/CIO/modules/Module07Gladney/print.html 31.10.2005

 

Naxien itsemurhat

Jacksonin mukaan itsemurhat ovat naxien vakavin sosiaalinen ongelma ja Kiinan hallitus onkin yrittänyt vähentää niiden määrää. Jopa vuonna 1949 ”rakkauskuolemien” (yuvu) määrä pysyi suurena ja rakastavaiset, usein jopa kymmenen paria kerrallaan, tappoivat itsensä samanaikaisesti. Monien tutkijoiden mielestä näiden itsemurhien syynä on se, että naxi-nuoret harjoittivat ”vapaata rakkautta” ennen avioliittoa (kuten mosuot edelleenkin), mutta kiinalaisten valloituksen jälkeen 1723 tämä käytäntö kiellettiin ja tilalle tuli vanhempien järjestämät kihlaukset, samoin kuin rangaistukset aviorikoksista. Mosuoilla ei ole koskaan ollut ongelmaa suurien itsemurhalukujen kanssa.

Lasten kihlaaminen varhain on kuitenkin yleistä eri puolilla Aasiaa, eikä itsessään selitä naxien korkeita itsemurhalukuja. Kiinalaiset tutkijat syyttävät suurista itsemurhaluvuista patrilateraalista ristikkäisserkusavioliittoa, joka oli naxien tapana. (Jackson 1979: 47.) Jacksonin mukaan lasten kihlaamista käytettiin hajottamaan voimakkaat matrilineaaliset linjasuvut ja niiden väliset voimakkaat siteet, jonka tuloksena oli naisten oikeuksien rappeutuminen, tyttöjen valinnanvapauden rajoittaminen, täydellinen itsemääräämisoikeuden menetys, rangaistukset aviorikoksista, perimisoikeuksien menetys ja jopa rituaalisen merkityksen menettäminen. Naiset myös menettivät oikeudet lapsiinsa. (Jackson 1979: 48.) Goullart (1957: luku XII) puolestaan syytti suurista itsemurhaluvuista naxien omia feodaaliherroja. Naxi-tutkijoiden mukaan rakkaus-itsemurhilla on syvät juuret naxi-kulttuurissa ja historiassa. He ovat samaa mieltä siitä, että itsemurhat luultavasti lisääntyivät Qing-hallinnon aikana, mutta ehkä se ehkä vain pahensi tilannetta, ei aiheuttanut sitä (Mathieu 2003: 227).

Kaiken tämän lisäksi itsemurhiin liittyvät vielä dongbat eli naxien ”papisto”. 1900-luvulle tultaessa dongbat olivat menettäneet monia seremonioistaan. Silti yksi seremonia, hautajaisrituaali itsemurhan tehneille eli herlelukee, kukoisti Lijiangissa. Kiinalaiset ja länsimaiset tutkijat ovat yleisesti samaa mieltä siitä, että dongba-papistolla oli suuri rooli naxien rakkaus-itsemurhien ylläpitäjinä, vaikka vain siksi, että he tarjosivat mytologisen mallin, joka inspiroi nuoria itsemurhaan. Tämä malli oli traaginen tarina Kamagumikista, ensimmäisestä naxi-tytöstä, joka teki rakkaus-itsemurhan. (Mathieu 2003: 227.) Kuitenkin varhaisin ajoitettu käsikirjoitus tästä legendasta on vasta vuodelta 1851. Legenda lauletaan herlelukeen alussa. (Jackson 1979: 50.) Varsinkin Goullart syyttää dongbia suurten itsemurhalukujen ylläpitämisestä. Dongbathan eivät olleet kokoaikaisia pappeja, vaan maanviljelijöitä, jotka saivat palkkion rituaalien suorittamisesta. Herlelukee oli pisin ja monimutkaisin heidän rituaaleistaan ja siihen liittyvät suuret palkkiot saivat Goullartin mielestä dongbat ylläpitämään korkeita itsemurhalukuja harjoittamalla hienovaraista propagandaa itsemurhasta loogisena ratkaisuna elämän ongelmiin. (Goullart 1957: luku XII.)

Ennen vuotta 1949 naxit siis kihlasivat lapsensa jo varhaisessa vaiheessa, joskus jo ennen heidän syntymäänsä. Kihlauslupausta ei voinut rikkoa, morsianten tuli olla siveitä, karkaaminen oli mahdotonta kuten avioerokin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi lupauksen purkamiseksi jäi kuolema. Paradoksaalista on, että huolimatta näennäisesti tiukasta seksuaalimoraalikoodista, naxi-yhteiskunta tarjosi nuorille lukuisia mahdollisuuksia yhdessäoloon vastakkaisen sukupuolen kanssa ja sukupuolten väliseen ystävyyteen jopa kannustettiin. Ei olekaan yllättävää, että monet nuoret rakastuivat ja ajautuivat luvattomiin seksisuhteisiin. Tosin tyttö ei olisi koskaan saanut mennä yksin ulos, mutta esiliinan sai monesti houkuteltua mukaan suunnitelmaan. Kun tyttö tuli raskaaksi, tuli aika päättää kaikki. Rakastavaisten kuoltua heidän sukulaisensa pyysivät dongbia suorittamaan hautajaisrituaalit. Herlelukee saattoi kuolleiden sielut esi-isien luo ja täten karkoitti vaaralliset henget yhteisöstä. Naxien rakkaus-itsemurhat olivat osa yhteisöllistä kokemusta ja hyvin ritualisoituja. Monesti useat parit tekivät itsemurhan samanaikaisesti. Kuitenkaan ihmiset eivät estäneet pareja, jotka lähtivät vuorille kohti varmaa kuolemaa. Eivät edes heidän vanhempansa, sillä kihlauslupausta ei voinut rikkoa. Itse asiassa, jos vanhemmat olisivat löytäneet lapsensa puolikuolleina, he olisivat luultavasti tappaneet heidät itse tai muuten koko yhteisö olisi kääntynyt heitä vastaan. Rockin [1937] mukaan parit, jotka epäonnistuivat itsemurhayrityksessä, vangittiin ja heitä hyljeksittiin. (kts. Mathieu  2003: 228-229.)

Rakkaus-itsemurhat katosivat kommunistien pantua täytäntöön vapaan valinnan avioliitoissa ja kiellettyä dongba-rituaalit (Mathieu 2003: 229). Nykyiset avioliittolait takaavat vapaan valinnan oikeuden. Kuitenkin rakkaus-itsemurhat yhä houkuttavat nuoria, ja vaikka ne ovat pääosin menneisyyttä, eivät ne ole aivan täysin kadonnut. 1962 viisi paria löydettiin hirttäytyneinä ja yksi pari teki itsemurhan 1990. (Mathieu 2003: 232.)

LÄHTEET:

GOULLART, PETER (1957): Forgotten kingdom. London: Jonh Murray. Luvut VII ja XII.

JACKSON, ANTHONY (1979): Na-khi religion: an analytical appraisal of the Na-khi ritual texts. Hague: Mouton Publishers.

MATHIEU, CHRISTINE (2003): A history and anthropological study of the ancient kingdoms of the Sino-Tibetan borderland – Naxi and Mosuo. Lewinston: The Edwin Mellen Press.

 

Naxi häät

Perjantai-iltana ystäväni Azu kysyi, haluaisinki lähtä hänen kotikyläänsä häihin. Pienen mietinnän jälkeen (kello oli kymmenen illalla, en ollut käynyt suihkussa päiväkausiin ja lähtö oli aamulla puoli kahdeksalta) päätin lähteä mukaan.

Azu sanoisoittavansa aamulla seitsemän jälkeen, mutta kun hänestä ei kuulunut, soitin JA herätin hänet puoli kahdeksalta. Näin lähtömme hieman viivästyi, mutta ennätimme kahdeksan bussiin. Bussilla sittenköröttelimme reilun parin tunnin matkan Qiaotoun ja Tiikerin loikka -rotkon lähistölle. Bussi ajeli alamäkejä todella hissukseen, koska aamulla tie oli varmasti jäässä, eikä autoissa yleisesti ottaen ole talvirenkaita. Kun jäätä ja lunta on tarpeeksi, laitetaan ketjut alle. Ja jäätä oli bussin ikkunoissakin kunnes aurinko nousi kyllin korkealle ja sulatti sen pois. Mitään lämmitystä ei bussissa myöskään ollut.

Maisemaa

Loikkasimme bussista sillan pielessä hieman Qiaotoun jälkeen. Azun sukulaismies Akha tuli noutamaan meidät sieltä autollaan ja sitten lähdettiin ylöspäin kohti vuoria. Ensin kylänraitti muuttui juuri ja juuri auton levyiseksi sementtitieksi ja lopulta lähes kinttupoluksi.

Juhlatalo

Talon sisäpihan sisäänkäynti oli koristeltu havun oksin ja hääpari seisoi tervehtimässä juhlakansaa. Sulhanen tarjosi miesväelle tapakoita tarjottimelta ja morsian makeisia naisille ja lapsille.

Morsian

Naxit ovat ottaneet käytöön länsimaistyyliset hääasut: sulhasella oli puku (sulhanen seisoi portin toisella puolella, joten hän ei näy kuvassa) ja morsiammella mekko, joka tosin oli punainen kiinalaisen tradition mukaisesti. Valkoinen on täällä surun väri. Osa juhlaväestä oli pukeutunut tiibetiläisiin pukuihin, mutta morsiuspari ja suurin osa juhlakansasta oli naxeja. Jos kyseessä olisi ollut tiibetiläiset häät, olisi pari käyttänyt perinteisiä tiibetiläispukuja.

Juhlakansaa

Ystäväni Azu ja pieni juhlavieras

Ensi alkuun istuimme sisäpihalla teetä juoden ja jutellen (tupakkatarjotin kiersi vieraiden keskuudessa). Sitten pihalle järjesteltiin pöytiä ja ensimmäisenä tulleet pääsivät syömään.

Makeita herkkuja

Ensin tarjoiltii makeita herkkuja ja muuta naposteltavaa. Pöytään kannettiin myös mehu- ja kaljapulloja, mutta koska kyseessä oli naisten pöytä, lähettivät he kaljat pois näin aamupäivästä. Kun näitä oli nautittu tarpeeksi, kosjattiin makeat pois ja siirryttiin pääruokaan.

Pääruoka

Tarjolla oli siis viiriäisen munia ja katkarapuja, herne-maissi-paprikaa, kalaa, perunoita ja naudanlihaa, paikallista kinkkua ja kashew-pähkinoitä, kylmä ja mausteinen sisäelin-ruoka (ilmeisesti mahalaukkua ja ehkä haimaa tai keuhkoja?) ja keitettyä kanaa (nämä kuvissa). Lisäksi oli vielä keitettyä sianläskiä, suoli-villivihannes-sieni-keittoa, friteerattua porsasta, porsasta ja sipulia, kanaliemi ja tietysti riisiä.

Kaikki lappasivat kulhooni ruokaa minkä ehtivät, enkä muutenkaan osaa ahtaa ruokaa suuhuni samaan tahtiin kuin paikalliset, joten minun kulhoni oli vielä puolillaan kun muut olivat jo lopettaneet. Kiinalaiseen tapaan kaikki hokivat ”man, man chi”, mikä tarkoittaa ”syö hitaasti” eli syö rauhassa. En kuitenkaan olisi saanut enää palaakaan alas, joten ilmoitin myös olevani jo taynnä, jolloin kaikki nousivat pöydästä, keräsivät ruuat pois ja antoivat tilaa seuraaville ruokalijoille.

Näin tilaisuus varmaan jatkui pitkin päivää ja illalla olisi ollut luvassa vielä toinen ruokailu, mutta päätimme lähtä palailemaan takaisin kotio päin. Koska Akha jäi vielä auttamaan juhlissa, patikoimme vuoreelta alas sillan pieleen, jossa pysäytimme ensimmäisen Shanhgri-lahan menevän bussin.

Matkalla alas

 

Naisten valtakunta

Lijiang on pääosin naxi-vähemmistön kansoittama. Tai oikeammin oli. Nykyisin naxit ovat suurin joukoin myyneet kiinteistönsä enemmistö- eli han-kiinalaisille. Naxien lisäksi muita vähemmistöjä alueella ovat yit, bait ja tiibetiläiset. Lonely Planet kuvailee naxien sosiaalista järjestelmääseuraavasti:

”Naxit ovat tiibetiläisten nomadien jälkeläisiä ja he elivät aivan viime aikoihin asti matriarkaalisissa perheissä, vaikkakin paikallishallitsijat olivat aina miehiä. Silti naiset näyttävät johtavan showta. Naxi-matriarkat säilyttivät otteensa miehistä joustavien rakkaussuhteiden avulla. Tämä azhu (ystävä) –järjestelmä salli parin olla rakastavaisia ilman yhteisasumista. Poikaystävä voi viettää yöt tyttöystävänsä talossa, mutta hän palasi asumaan ja työskentelemään äitinsä taloon päivän ajaksi. Parille mahdollisesti syntyvät lapset kuuluivat naiselle, joka oli vastuussa heidän kasvattamisestaan. Isä tarjosi tukea, mutta jos suhde loppui, niin loppui tukikin. Lapset asuivat äitiensä luona, eikä isyyden tunnustaminen ollut erityisen tärkeää. Naiset perivät kaiken omaisuuden ja syntyneet kiistat ratkaisivat vanhimmat naiset. Tämä matriarkaalinen järjestelmä näyttää säilyneen Yongningissa, Lijiangista pohjoiseen. Myös naxien kielessä on vahvoja matriarkaalisia vaikutteita. Kun substantiiviin liitetään ”nainen”, sen merkitys kasvaa, jos siihen liitetään ”mies”, merkitys vähenee. Esimerkiksi ”kivi” + ”nainen” ilmaisee ajatuksen suuresta kivestä, kun taas ”kivi” + ”mies” tarkoittaa pikkukiveä.” (Lonely Planet 1998: 845.)

Tosiasiassa matriarkaatteja ei ole olemassa. Matriarkaatissa kaikki valta kuuluisi naisille, mutta kuten tekstissäkin kuvattiin, paikallishallitsijat olivat miehiä. Todellisuudessa naxit ovat jyrkän patrilineaalisia (polveutuminen lasketaan miehen puolelta) ja patriarkaalisia. Tekstin kuvaama sosiaalinen järjestelmä kuuluu mosuoille, jotka Yunnanissa katsotaan naxien alaryhmäksi (naxi vähemmistön mosuo kansa). Sichuanissa mosuot katsovat olevansa mongoleja.

Mosuoiden perinteinen järjestelmä on azhu- (ystävä) tai axiao- (rakastaja) liitto. Suhteesta käytetään myös kiinalaista termiä zouhun. Tässä järjestelyssä mies vierailee naisen luona yöllä naisen perheen mentyä nukkumaan ja lähtee tämän luota aamulla ennen kuin muu perhe herää. Päivisin kummatkin asuvat ja työskentelevät omissa perheissään. Pari ei perusta perhettä yhdessä eikä heidän välillään ole taloudellisia yhteyksiä. Liitosta mahdollisesti syntyvät lapset kuuluvat äidin sukuun. Jos mies ei tule vierailulle tai häntä ei päästetä sisään, liitto on ohi. Tämän kaltainen liitto hyväksytään vain eri klaaneista olevien parien kohdalla. Jos insestisääntöjä rikotaan, paria halveksutaan ja pilkataan.

Zouhun-suhteita pidettiin vuosien ajan paheksuttavina. ”Vapautuksen” jälkeisessä etnografisessa kirjallisuudessa zouhun-suhteiden katsottiin edustavan kehitysastetta, joka on vain hieman ylempänä kuin Lewis Henry Morganin hypoteesin ”konsangviininen perhe” (Biologisen sukulaisuuden kautta muodostunut perhe. Tämä on Morganin teorian mukaan primitiivisin perhemuoto villien keskuudessa. Se on jo lakannut olemasta. Tästä evoluution myötä päädytään korkeimpaan muotoon monogamiseen perheeseen. Konsangviinisen perheen muodosti Morganin mukaan veljien ja sisarten  välinen ryhmäavioliitto.) Tästä syystä mosuoiden perherakenne onkin saanut nimityksen ”elävä fossiili”.

Mosuoita asuu mm. Lugu-järven ympäristössä ja aluetta markkinoidaankin ”naisten valtakuntana”. Vaikka perhettä johtaakin vanhin naispuolinen henkilö, on naisvalta kuitenkin kaukana todellisuudesta. Niin kuin näillä alueilla on tapana, naiset tekevät suurimman osan raskaista maatöistä. Poliittinen ja uskonnollinen valta kuuluu miehille. Lisäksi mosuoiden matrilineaalisuus saattaa oikeastaan toimia tyttöjä vastaan, koska heitä ei haluta lähettää pois kotoa esim. opiskelemaan eli pojat ennemmin koulutetaan ansaitsemaan rahaa ja tytöt pysyvät kotona maatöissä. Lisäksi mosuoiden ”kävelevä avioliitto” on myös leimattu vapaaksi rakkaudeksi ja Lugu-järvelle tulvii miehiä yhden illan suhteen toivossa. Prostituutio onkin kasvanut räjähdysmäisesti. Monet prostituoidut tulevat kuitenkin muista osista Kiinaa eivätkä suinkaan ole mosuoita.

Vierailin Lugu-järvellä keväällä 2005 ja vielä silloin järven ympäristössä oli vain muutamia pikku-kyliä. Olen kuullut, että sinne on sittemmin noussut kokonaisia turistikyliä. Tekstin kuva on wikipediasta, ei minun ottamani, koska en ole käynyt alueella lähivuosina.

Kaikki tanssii

Länsimaalaiset eivät ole ainoita, jotka ovat muodostaneet toisista romanttisen kuvan. Enemmistö kiinalaisia syytetään myös tästä paheesta. Monet tutkijat (mm. Dru Gladney ja Stevan Harrell) ovat kirjoittaneet tästä ns. orientaalista orientalismista. Tämän käsityksen mukaan kiinalaiset näkevät vähemmistönsä eksoottisina ja eroottisina, laulavina ja tanssivina. He omaavat myös perinteitä, jotka enemmistö on jo kadottanut. Monesti argumentoidaan, että enemmistö näkee vähemmistöt feminiineinä, eroottisina naisina. Tiibetiläisten tapauksessa se eroottinen toinen on kyllä mies.

‘And it is exactly this exoticism that appears to characterize the official public image of “minorities” in China. Most depictions show colorfully dressed minorities dancing, singing, and laughing in palm groves, on mountain tops, or in downright bizarre landscapes. They dance wildly, fires blaze, and mythic images are created that send a shiver down the spine of the Han-Chinese who view them. In facial structure, figure, and movement these depictions correspond to Han ideals of beauty. The official cultural policy also adapts minorities’ music, song, and dance according to Chinese forms, since the “backward” originals do not meet the Han standards of taste and must be elevated. The other is thus counterfeit.’ (Thomas Heberer: Old Tibet a Hell on Earth? The Myth of Tibet and Tibetans in Chinese Art and Propaganda)

Mutta väittäisin, ettei tämä kuva ole vain enemmistön ylläpitämä. Näin monet vähemmistöt myös haluavat nähdä itsensä, kauniina, komeina, laulavina ja tanssivina. Kumpaan kuvaan itse haluaisit uskoa: pitkähiuksinen, komea, villi tiibetiläismies, todellinen khampa hanzi, laulamassa ja tanssimassa ruohotasangolla vai huonosti koulutettu vähemmistömies, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia nykyisillä työmarkkinoilla. Väittäisin, että Hebererin mainitsemien musiikkivideoiden suurin kuluttajaryhmä ainakin tiibetiläisten tapauksessa ovat tiibetiläiset itse. Harvasen ilta katselemme Lhasa-tv:n lähettämiä tanssiohjelmia, ja jos tv:stä ei sellaisia tule, laitamme tanssi-dvd:n pyörimään. En myös ymmärrä, mitä Heberer tarkoittaa musiikin, laulujen ja tanssien ”kiinallaistamisella”. Nykytrendi tuntuu olevan perinteisten laulujen miksaaminen pop-musiikiksi, mutta tämä olisi mielestäni enemmän länsimaalaistamista kuin kiinalaistamista. Ja taas näiden pop-hittien suurin kuulijaryhmä ovat tiibetiläiset itse. Ja osa tätä eksotisointia on nimenomaan se, että vähemmistöt ovat erilaisia, esim. tiibetiläiset ovat aivan liian mustia kiinalaisten kauneusihanteiden perusteella.

Mm. Shangri-lan vanhassa kaupungissa on joka ilta tanssit aukiolla. Toki ne on järjestetty turistien houkuttelemiseksi paikalle, mutta monet paikalliset tulevat aivan omasta tahdostaan tanssimaan joka ilta. Myös uuden kaupungin puolella on iltaisin tanssit, jotka houkuttelevat lähinnä paikallisia nuoria. Tästä tanssista turistit eivät ole edes tietoisia. Monet nuoret harjoittelevat tanssiliikkeitä kotona, jotta voisivat tehdä vaikutuksen ystäviinsä. Ja kyseessä ovat perinteiset tiibetiläiset tanssit, ei mikään disco. Tämä lisää nuorten oman kulttuurin arvostusta ja säilyttää sitä. Ei kun kaikki tanssimaan!