Kaadutaan seitsemän kertaa, noustaan kahdeksan kertaa

torstai, lokakuu 10, 2019

        kuvat vuodelta 2016   

                             

Mietin tässä, että en ehkä kuitenkaan ihan joka viikko kirjottaisi Torstai toivoa täynnä-postaussarjaa. Kirjoittelin viime viikolla pitkästä aikaa rennompaa perushöpötystä ja se oli palautteesta päätellen tervetullutta! 🙂 Jotenki ne perushöpötykset jäi tässä hyvin pitkäksi aikaa, kun koin sen jotenkin turhaksi tai merkityksettömäksi – muodostui ajatus, että jos mie tänne jotain kirjoitan, pitäisi sen antaa vähintään uusia näkökulmia. Toisaalta on tosi kiva vaan avata tekstikenttä ja näpytellä ilman suurempaa paneutumista ja kokonaiskuvan hahmottamista. Ei siihen tarvi muuta motiivia, kuin että se on kivaa. Mutta siis, en ajatellut täysin kuopata torstain postaussarjaa, vaan kirjoittelisin sitä aina silloin kun haluan paneutua enemmän johonkin ilmiöön tai näkökulmaan. Huomasin, että viikko meni aina tosi nopeasti ja torstain lähestyessä/torstain jo ollessa ei ollut sitä tekstiä vielä luonnoksissa odottelemassa. Parempi vain, ettei mene vahingossakaan pakkopullan puolelle.

Kohta ollaan elelty pari viikkoa uudessa kodissa. Pakko myöntää, että verhoprojekti on vieläkin kesken.. Muutama laatikko tavaroitakin vielä odottaa paikalleen pääsyään. Päivät vaan vilisee ohi. Tänään ajattelin oikeasti saada loput muuttolaatikot purettua, lyhennettyä ja ripustettua verhot et cetera. Oon kyl tässä alkanu tekemään yhtä maisterikurssia, et suotakoon pieni kaaos pirtissä. Nii ja oon mie hakenu töitä ja tehny yhden videohaastattelun. Siis sellaisen, jossa rekrytoijan kysymysvideot ovat valmiina ja joihin nauhoitetaan video vastaukseksi. Toisaalta haastattelu suoralla yhteydellä saattais olla helpompi, kun ei ehdi niitä tallentamiaan videoita nauramaan tuhanteen kertaan… Siis voin sanoa, et on jotenkin outoa puhua kameralle ja samalla seurata videokuvasta itseä. Kyl mie eka ajattelin, et mitähän tästä tulee vai tuleekohan yhtään mitään. Mutta pari(kymmentä) harjoitusklippiä eikä sitä mennyt enää niin jäähän tai repeillyt.

Sain sitten soiton, että hei, mielellään esiteltäis sut yritykselle et videot oli hyviä! Kieltämättä se tuntuu hyvältä, ku aluksi joku asia vaikuttaa tuhoon tuomitulta, mutta päättää kuitenkin yrittää ja laittaa itseään likoon. Ja kun päättää, että yrittää ja vaikka sitten nauraa omalle mokailulle kuin että jättää kokonaan yrittämättä. En tiiä, onko se jotenkin suomalaistyypillinen mentaliteetti, vai universaalinen, että epäonnistuminen ja mokailu nähdään jotenkin todella välteltävänä asiana? Että kun joskus kerran, tai useamminkin epäonnistuu ja mokaa, nii oot sit loppuelämäkses tuomittu kantaan sitä leimaa. Kun lähtee epävarmoille ja uusille vesille, yleensä ollaan epätietoisia siitä, mikä lopputulema on. Kun meillä ei yksinkertaisesti voi olla tietoa tulevasta, jos ei olla kerran koettu ja nähty sitä. Se riski, että kaikki ei menekään toivomallaan tavalla, voi tuntua liian uhkaavalta. Samalla kuitenkin uusi mahdollisuus voi lipua ohitse. Ja se jos mikä on harmillista.

Tajuan kuitenkin sen pelon riskien ottamisesta. Etenkin jos kerta toisensa jälkeen epäonnistuu, voi yksinkertaisesti lannistua. Mutta tosiasia on myös se, että suurimmat menestyjät ovat kaatuneet seitsemän kertaa, mutta nousseet ylös kahdeksan kertaa. Ja juuri se kahdeksas kerta on voinut olla se merkittävin ja ratkaisevin askel kohti menestystä.

On helppoa jämähtää tuttuun ja turvalliseen. Jossain määrin tietty tarvitaan sitä tuttua ja turvallista ankkureiksi ja pohjaksi hyvinvoinnille. Joskus se tuttu ja turvallinen voi olla vahingollista. Vaikka uskomus itsestä, negatiivinen sellainen, voi tuntua tietyllä tapaa turvalliselta, voi se myös nakertaa tuhojaan. Kaikki pysyvä on turvallista, on se sitten positiivista tai negatiivista. Mut ois kyllä äärimmäisen tärkeää tunnistaa näitä negatiivisia uskomuksia. Se on oikeesti voinu syntyä jostain todella pienestä lauseesta, mikä sulle on sanottu. Varsinki jos oot ollu sillon tosi paskana muutenkin, niin sitä on entistä herkempi ottaa vastaan negatiivisia käsityksiä osaksi itseään. Se on saattanut olla hetken häivähdys, mutta sitä vastoin seuraukset paljon mittavammat. Haitallinen uskomus itsestä pureutuu identiteettiin, jonka muokkaaminen onkin sitten paljon vaativampi projekti.

Nyt lähti taas analysointilinjalle, mutta lähtekööt. Pointti oli se, että välillä on ihan hyvä paikantaa mistä jokin epävarmuus kumpuaa. Asiat ei todellakaan aina ole totta ja tosia, vaan oikeasti usein asiat ovat uskomuksia, mielipiteitä tai muuten hyvin relationaalisia – ei absoluuttisia totuuksia. Kannattaa olla tarkka siitä, hyväksyttääkö esimerkiksi jonkin yksittäisen ihmisen mielipiteen tai käsityksen osaksi omaa käsitystä ja ajatusmaailmaa. Ajatuksilla nimittäin on taipumus lähteä toteuttamaan itse itseään ja muotoutumaan osaksi todellisuutta.

Ootko sä aatellu mitä hyviä puolia just sussa on? Varmasti vaikka mitä. 🙂 

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Mikki torstai, lokakuu 10, 2019 at 16:16

    Niin. Välillä kyllä havahtuu juuri näihin asioihin ja on aika raaka itselle.

    • Reply nolibre torstai, lokakuu 10, 2019 at 16:24

      Jep, vaikka vois väliin vaan hyväksyä oma keskeneräisyys.

  • Reply Tuulonen torstai, lokakuu 10, 2019 at 17:43

    Kun on vain tämä yksi elämä, nì se pitää uskaltaa elää.

    • Reply nolibre torstai, lokakuu 10, 2019 at 18:55

      Niimpä.👌

  • Reply Riikkanen torstai, lokakuu 10, 2019 at 18:23

    Samaa mieltä Tuulosen kanssa

    • Reply nolibre torstai, lokakuu 10, 2019 at 18:56

      👌👌

  • Reply KurMooTus torstai, lokakuu 10, 2019 at 19:52

    Juuri näin. Epäonnistumisia ei kannata märehtiä. On otettava ne hyvät asiat siitä mukaan (kaikki epäonnistumisetkin kuitenkin sisältää minimissään opetuksen). Unelmia pitää olla ja niitä kannattaa tavoitella. Vaikka kantapään kautta 🙂

    • Reply nolibre torstai, lokakuu 10, 2019 at 21:40

      Jep! Sellane uhriutuminen se vasta huonoksi on. Tosiaa opit talteen ja eteenpäin.

    Leave a Reply