5 x Välimeren parhaat

Kesä oli ja meni, ja niin menivät kesän reissut ja helteetkin. Syksy on tuntunut mukavan virkistävältä, ja pieni kirpeys ilmassa saa ajatuksen leikkaamaan paremmin. Syyssateiden iskiessä onkin hyvä muistaa, että vielä pari kuukautta sitten kaikki kaupat olivat tyhjilllään tuulettimista ja ilmastointilaitteista. Helle on ihanaa, mutta vähintään yhtä fantastista on nukkuminen viileässä makuuhuoneessa, vai mitä?

Vaikka fiilistelenkin juuri nyt syksyn lempeää tunnelmaa (ei tarvitse koko ajan olla ulkona ja tekemässä jotain!), niin on hauska palata kesän parhaimpiin hetkiin. Reilu kuukausi sitten tutustuimme vielä veneellä Helsingin alueen saariin ja piipahdimme Välimerelläkin yli 30 asteen lämpökylvyssä. Reissu oli kerrassaan ihana. Sellainen, joka sisälsi sopivasti lepoa ja tekemistä. Näimme monta kaupunkia ja satamaa. Vietimme kiireettömiä hetkiä laivan kansituoleissa. Pääsimme maistamaan Barcelonan parhaita tapaksia ja churroja. Tilasimme huonepalvelusta croissant-aamiaista. Uimme altaissa ja Välimeressä. Ajelimme Fiat 500:lla Rooman alueella ihastuen pariinkin pikkukaupunkiin ja niiden ihmisiin. 

Listataanpa vielä Välimeren tähtihetket ja -paikat. Kommentoi ihmeessä jos olet ihastunut samoihin juttuihin kuin minä! 

1. Genovan kaupunki, suurin ihastukseni

Vietimme yhden päivän tässä hurmaavassa satamakaupungissa, joka oli näyttävän näköinen myös mereltä katsottaessa, sillä se on rakennettu moneen tasoon korkeuserojensa vuoksi. Alhaalta rannan tuntumasta löytyy vanhaa kaupunkia, vähän ylempää liikekeskusta ja kaikkein ylimpää vuorenrinteiltä asuinalueita.

Kaupunki näyttäytyy kauniina melkein joka puolelta, mutta kannattaa kurkata ainakin Piazza de Ferrari, jonka laidoilla sijaitsee hulppeita rakennuksia oopperatalosta Dogen palatsiin. Ferrarin aukiolta on kätevä siirtyä myös ostoksille ja herkuttelemaan Via XX Settembrelle tai Via Romalle. Tähän kaupunkiin haluan tulla joskus uudelleen!

Genovassa kannattaa poiketa ainakin Ferrarin aukiolla.

2. Pisan torni – näkemisen arvoinen nähtävyys

Yksi laivamme pysähdyspaikoista oli pikkukaupunki Livornon satama. Pohdimme, että jaksaisimmeko lähteä junalla Pisaan asti katsomaan sitä yhtä ja ainutta nähtävyyttä, josta kaupunki on tunnettu. Jaksoimme, ja olipa muuten sen arvoista. Torni oli oikeasti kaunis, ja onhan se aina yhtä maagista nähdä jotain historiankirjoista tuttua omin silmin! Pisassa ehdimme herkutella myös ne aidot ja herkulliset italialaispizzat, jotka pyöräytettiin vaatimattoman näköisessä perheravintolassa. Ja kuten arvata saattoi, maku oli taivaissa mutta hinta ei. Italialainen ruoka se ei vain petä koskaan, ja samat herkut osataan valmistaa yhtä vankalla taidolla ja perinteellä vierailipa sitä sitten missä päin saapasmaata tahansa.

Ajanpuutteen vuoksi en ehtinyt saada Livornon kaupungista kovin kokonaisvaltaista käsitystä. Jos pääsisin kaupunkiin uudelleen, tutustuisin paremmin ainakin Venezia Nuovaan, eli Livornon omaan pikku-Venetsiaan, josta ehdin nyt nähdä vain vilauksen.

Siellä se ikoninen torni lepää. Koko aukio rakennuksineen oli näkemisen arvoinen.

Pisan kaupunkinäkymä on varsin italialainen.

3. Ruokameininkejä ja ylivoimaisia churroja Barcelonassa

Sain blogin kautta kivoja vinkkejä Barcelonaan, joka oli minulle tuttu kaupunki jo etukäteen. No, osa vinkeistä jäi käyttämättä, koska melkein 40 asteen lämpöaalto sai meidät parina päivänä jäämään hotelli Room Mate Gerardin altaalle makoilemaan. Iltaisin olimme aktiivisempia, ja yksi parhaimpia kokemuksia oli samoilu Barri Goticin alueella ja kaupungin (vai jopa maailman?) parhailla churroilla herkuttelu Petritxol-Xocoa-nimisessä suklaakauppa-kahvilassa. Vahva suositus!

Ylipäätään parhaat Barcelonan kokemukset liittyivät tällä kertaa ruokaan. Tapaksia tuli nautittua siellä ja täällä. Takuuvarma mutta myös hintava paikka herkutteluun on 24 tapas, jota moni muukin on hehkuttanut. Jos on budjettilomalla, niin kaupunki on täynnä myös hiukan edullisempia paikkoja. Olipa muuten pakko piipahtaa myös legendaarisen El Corte Inglesin yläkerroksissa ihailemassa kaupunkimaisemia. Samaisesta paikasta saa myös buffatyyppistä ruokaa, joka maksetaan painon perusteella. Suosittelenkin sitä seurueelle, jossa ihmisillä on erilaiset intressit syömisten suhteen. On sushia, tapaksia, salaatteja, keittoja ja kaikenlaista muuta suht huokeaan hintaan. El Corte Inglesin yläkerroksen ravintolan löydät myös Madridista.

Barcelonan Sagrada Familia – ehtiiköhän sen nähdä valmiina oman elämänsä aikana?

Churreriassa käynti on pakollinen osa Espanjan-matkaa.

Room Mate Gerard -hotellilla pääsi nauttimaan auringosta altaalla.

4. Marseillen satama ja kummallinen suhteeni Ranskaan

Minulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde Ranskaan. Aika ajoin haaveilen Ranskasta: Pariisin tunnelmasta, Etelä-Ranskan rannikosta, viinitiloista ja pienistä kahviloista. Kun pääsen paikanpäälle, en oikein osaakaan olla ja nauttia. No, kauan odottamani Marseille ei ollut poikkeus. Satama oli megakaunis, valitsemamme ravintolan ruoka herkullista, kaupungin kujat eläväisiä. Mutta jotain puuttui. Jokin sellainen ole kuin kotonasi -fiilis, joka tulee aina vaikkapa Italiaan mennessä. Saattoipa fiilikseen vaikuttaa sekin, että myös Marseillessa oli to-del-la kuuma elokuussa.

Mutta joo, aion antaa Ranskalle vielä mahdollisuuden, koska olen haaveillut Nizzasta nyt ties kuinka pitkään. Jos menet Marseilleen, niin suosittelen kipuamaan katselemaan sataman maisemia Saint-Laurentin kirkon edustalle ja syömään luomuravintola Epicerie L’Idealissa.

5. Rooman alueen pikkukaupungit – silkkaa rakkautta

Loman lopun vietimme huristellen ympäri Rooman aluetta. Tutuksi tulivat sellaiset pikkukaupungit kuin Cerveteri ja Ladispoli sekä Fregenen ranta-alue. Cerveteristä löysimme kauniin vanhan kaupungin, jossa tervetuliaisiksi saimme hyviä parkkeerausvinkkejä iltapäiväkahvilla istuskelevilta sympaattisilta papparaisilta. Söimme jäätelöannokset, piipahdimme muutamassa putiikissa ja jatkoimme sitten matkaamme.

Ladispolissa puoli kaupunkia tuntui viettävän päivänsä rannalla, ja kävipä minunkin matkakumppanini pikaisesti pulahtamassa Välimeressä. Ladispolissa myös maistoimme ekan kerran Trapizzinon pizzataskuja, joiden sisältä löytyy roomalaisia perinneherkkuja. Nam! Paikka löytyy muutaman Italian kaupungin lisäksi Manhattanilta, kannattaa käydä testaamassa!

Pitkä pinna ja navigaattori ovat hyviä matkakumppaneita Italiassa.

Ladispolissa oli mahdollisuus pikapulahdukseen kesken road tripin.

En voi hehkuttaa tarpeeksi näitä Italian pikkukaupunkeja, joista on kerta toisensa jälkeen jäänyt hyvä fiilis. Jokin siinä rennon kiireettömässä ja välittömän lämpimässä tunnelmassa vain vetoaa. Tällä reissulla emme ehtineet käydä Braccianossa, joka kuuluu ehdottomasti myös Rooman alueen ykköskohteisiin – niin kuin myös keskiaikainen kylä nimeltä Calcata. Jos olet matkaamassa Roomaan, niin kannattaa ehdottomasti harkita päiväreissua johonkin lähikaupungeista! 

Cerveterissä lähti niin sanotusti lapasesta gelaton kanssa.

Teimme pikaisen pysähdyksen Castel Romanon Designer Outletiin ennen kuin lento lähti kohti Suomea Fiumicinosta.

Toteutimme Välimeren-reissun siis asustaen osin risteilyaluksessa ja osin hotellissa, ja tämä tuntui juuri niin leppoisalta kombolta kuin voi olettaakin. Olisi muuten ollut myös kuudes kohde, josta kirjoittaa, mutta valitettavasti Gibraltarissa mikään ei saanut sydäntäni läpättämään kovempaa. 

Blogi päivittyy nykyisin yhä harvemmin, ja siihen on syynä yksinkertaisesti se, että työt ja elämänmuutokset ovat pitäneet minut varsin kiireisenä. Pidän tämän sivuston silti hengissä ja postailen kun ehdin. Seuraava minireissu on suunnitteilla etelänaapuri Tallinnaan, katsotaan syntyisikö siitä tarinaa. Vähintään Instagramin stooreja, nähdään siis siellä. Löydät profiilini nimellä newyork.bucketlist.

Rentouttavaa syksyä kaikille! Pitäkää itsenne lämpimänä <3

xx, H

P.S. Kuvat ovat kotoisin Instagramistani tai iPhonestani, koska tällä kertaa kamera ei tullut matkaan mukaan ollenkaan. Paras päätös ikinä oli myös matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla, suosittelen!

Barcelona, pian näemme taas

Kesän odotetuin reissu häämöttää muutaman päivän päässä. Matkamme alkaa Barcelonasta, jossa vietämme kaksi yötä. Hotelliksi valitsimme Room Mate Gerardin, joka sijaitsee lähellä Placa de Catalunyaa ja Eixamplen aluetta. Odotukset majapaikan suhteen ovat kovat, koska hotelli kuuluu persoonalliseen Room Mate -ketjuun ja olen lukenut siitä varsin hyviä arvosteluja.

Mitäs kaupungissa kannattaa näinä päivinä tehdä? Camp Nou on nähty, samoin Parque Güell ja Sagrada Familia – tosin vain ulkoapäin, ja viime reissusta on jo vuosia aikaa. Gaudi-puistoon olisi kiva päästä uudelleen, ja lisäksi houkuttelisi tehdä retki jollekin cava-tilalle kaupungin ulkopuolelle. Ja tietysti maistella lukuisia herkkuja tapaspaikoissa ja churrerioissa… Tarvitseeko sitä edes mainita? 😉

Löytyykö joltakulta vinkkejä, mitä Barcelonassa kannattaa tehdä ja nähdä tällaisella lyhyemmällä visiitillä?

xx, H

Kuva: Clarisse Meyer / Unsplash

Kaikki mitä rakastin Oslossa

Viimeisessä postauksessa pohdin, että onko Oslo hintansa väärti. Nyt kun kaupunki on koettu, niin vastaukseni on, että ehdottomasti! Oslo on varsinkin lämpimään aikaan vuodesta suorastaan valloittava yhdistelmä luontoa ja urbaania maisemaa.

Kyseessä ei ole mikään suurkaupunki – enemmänkin sellainen Helsingin kokoinen paikka, jossa on paljon kivoja kuppiloita, kävelykatuja, huikeaa arkkitehtuuria ja ystävällisiä ulkoilmaihmisiä. Keskustassa kulkiessasi sinut ympäröivät vanhat ja kauniit talot, mutta halutessasi voit ottaa metron vaikka Holmenkollenille, jossa tunnelma on kuin alppikylässä. Aika siisti kontrasti, sanoisin!

Oslon vahvuuksia ovat ehdottomasti luonnon läheisyys ja rauha, mutta silti suuri määrä kiinnostavaa kaupunkitekemistä ja -näkemistä. Listaan jutun loppuun vielä omat tärppini, mutta ihmetellään ensin yleistä tunnelmaa. Kaikkialla oli rauhallista, eikä pelkästään lukuisten kävelykatujen vuoksi, vaan myös siksi, että niin suuri osa oslolaisista ajelee hiljaisilla sähköautoilla. Norjan vauraus näkyy juuri siinä, että on varaa tehdä tällaisia fiksuja valintoja. Kun norjalainen ostaa sähköauton, hän välttää suuret verot, ruuhkamaksut ja parkkimaksut sekä saa vieläpä ajella jonon ohi bussikaistaa. Ei ollenkaan hassumpi porkkana vaihtaa vähemmän saastuttavaan liikkumismuotoon.
Norjalaiset vaikuttivat kovin ystävällisiltä ja elämäniloisilta tyypeiltä. En tiedä kumpuaako se maan vauraudesta vai luonnon läheisyydestä, mutta jotain tasapainoista heissä oli. Suomalaiselle Norja on kuin toinen koti, sillä ensi tuntumalta norjalaiset eivät olleet yltiösosiaalisia, vaan ennemminkin ystävällisen rauhallisia. Esimerkiksi kaupoissa sai katsella ihan rauhassa, mutta hyvää palvelua sai heti kysyttäessä.

Mitä Oslossa sitten kannattaa tehdä? Ainakin liikkua ja ihastella ympäristöä, pistäytyä pienissä ja isommissa putiikeissa, vierailla lukuisissa museoissa sekä käydä hörppäämässä hyvät kahvit aina välillä. Norjalaiset ovat selvästi kahvi- ja aamiaiskansaa. Yövyimme kahdessa eri hotellissa, ja vaikka ne olivat hiukan eritasoisia, molemmissa oli erittäin hyvä aamiainen. Sen kun tankkasi ensimmäiseksi, ei tarvinnut mennä syömään ihan heti kaupungin kuuluisan kalliisiin ravintoloihin.

Paitsi että eivät ne kaikki ravintolat niin kalliita edes olleet. Tietysti fine dine -paikat – niin kuin kaikkialla muuallakin maailmassa – mutta ruokaa sai edullisemmin esimerkiksi italialaisista ravintoloista, joissa pizzat, pastat ja risotot maksoivat noin 15–20 euroa. Myös Grønlandin etniset ravintolat tekevät ruokailemisesta huokeampaa, ja suosittelenkin suunnittelemaan syömispuolta hiukan etukäteen, jos haluaa löytää hyviä ja edullisia paikkoja Oslosta. Hyvin suunniteltu on paremmin syöty!
Kolme päivää, ehkä jopa kaksi, on varsin riittävä aika tutustua kaupunkiin. Oslo City Biket vain alle ja menoksi. Verrattuna aiempiin kokemuksiin Oslon kaupunkipyörät olivat erittäin toimiva ratkaisu: niitä oli paljon tarjolla joka nurkassa, ja 24 tunnin käyttöoikeus maksoi noin 500 kruunua (reilut 5 euroa).

Joten kyllä, rakastin Oslossa melkein kaikkea ja menisin sinne koska tahansa uudelleen – varsinkin kevät- ja kesäkuukausina! <3 Ja hei, vaikka olisit kaupungissa vain muutaman tunnin vaikkapa välilaskun vuoksi, kannattaa silti mennä Express-junalla katsomaan rautatieasemalta kivenheiton päässä sijaitsevaa oopperataloa, jonka arkkitehtuuri ja ympäristö lumoavat kenet tahansa.

6 x hurmaava Oslo – mitä kannattaa tehdä ja nähdä

1. Oopperatalon arkkitehtuuri
Tämä talo ei ole tarkoitettu vain oopperan ja baletin ystäville. Sen katolle voi mennä kävelemään tai hengailemaan kauniilla säällä vaikka noutokahvin kanssa ja ihailla upeita merimaisemia. Näyttävät lasiseinät nousevat vedenrajasta, ja rakennus itsessään ulottuu pinnan alle. Kamera mukaan!
2. Holmenkollenin näkymät
Kuuluisaan Holmenkolleniin hurauttaa kätevästi metrolla noin puolessa tunnissa. Paikanpäällä odottavat huikea mäkihyppymäki ja maisemat sekä skimuseo, johon pääsee samalla pääsylipulla kuin hyppymäen korkeuksiin. Myös Holmenkollenin Scandic Park -hotellin edusta ja Holmenkollen Restaurant tarjoavat messevät maisemat kaupungin suuntaan.

Aika alppikylämäinen tunnelma, vai mitä?


3. Ihanat naapurustot kuten Aker Brygge
Aker Bryggen kaupunginosa kylpi auringossa huhtikuun puolessavälissä, ja kävimme lounaalla ravintolassa nimeltä Olivia Aker Brygge. Oikein jees italialainen ravintola, jossa hinnat yllättävän edulliset verrattuna yleiseen hintatasoon Norjassa. Ulkona 18 asteen kevätsää ja ranta täynnä iloisia oslolaisia. Voiko olla parempaa?

Muita mukavia alueita Oslossa olivat Grünerløkka, Tøyen ja Grønland, mutta mielestäni ne eivät vetäneet vertoja vanhalle Oslolle tai modernille ja merelliselle Aker Bryggelle, jonne menimme sitten vielä toisena päivänä nauttimaan lounasta ja jäätelöä.

Aker Bryggen viihtyisä kaupunginosa.

Amaldus Nielsens plassin markkinoilla oli myynnissä aarteita.

4. Vigelandin patsaspuisto
Vigelandin patsaspuistosta kuulimme paljon hyvää, ja mielestäni se myös oli käynnin arvoinen. Parasta oli kävellä sinne kuninkaanlinnan kautta, sillä matkalla näki paljon Oslon vanhoja ja kauniita katuja sekä Amaldus Nielsens plassin vintagemarkkinat.

5. Hotel Continental
Meidän hotelli Continental kansallisteatterin vieressä oli myös nappivalinta, jossa natsasi oikeastaan kaikki: sijainti, tyyli, palvelu, puhtaus, aamiainen. Kaikki ne pienet yksityiskohdat. Panostimme tarkoituksella vähän parempaan hotelliin, koska olemme päässeet lomailemaan niin vähän tänä vuonna. Ja kyllä kelpasi!

Aamiaiskattaus Theater Caféen -ravintolassa oli 5/5, ja sillä lähti päivä täydellisesti käyntiin. Suosittelen! Olimme yhden myös Scandic Holmenkollen Parkissa, jossa olivat kyllä maisemat ja aamiainen kohdillaan, mutta muuten hotelli ei ollut täysosuma, ja esimerkiksi huoneet kaipaisivat päivitystä.
6. Lukuisat museot
Oslosta löytyy paljon tekemistä matkaajalle. Tarkoitus ei ollut tämän loman aikana kierrellä museoita, mutta niin siinä vain kävi, että kolme museota ja useampia näyttelyjä tuli nähtyä. Skimuseo kannattaa tsekata, jos suuntaa Holmenkollenille, ja aivan must-see on Oslon Nobel Peace Centerin näyttely Generation Wealth (13.2.–20.8.2018). Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös maanläheinen Interkulturelt Museum Grønlandissa.

Generation Wealth -näyttely Nobel Peace Centerissä on näkemisen arvoinen.

Sininen huone esitteli Nobelin rauhanpalkinnon voittajia eri vuosilta.

Kiitos Oslo, olit huippu!
xx, H

Ensi viikolla Osloon – mitä tehdä ja nähdä?

  Matkablogi päivittyy pian taas uusilla matkakuulumisilla, jippii! Tällä kertaa kohteena on harvinainen Oslo. Harvinainen siksi, että siitä keskustellessani olen huomannut, ettei moni tuttuni ole siellä käynyt. Sen sijaan Tukholma, Köpis ja Tallinna ovat kovinkin tuttuja paikkoja lähipiirissäni. Mikä Oslossa sitten mietityttää? Miksi sitä tulee buukattua matka helpommin vaikka Köpikseen, joka sijaitsee ihan yhtä pitkän matkan päässä?

Ensimmäisenä nousee tietysti mieleen, että Norjaa pidetään verrattain kalliina pohjoismaana. Oslon hotelleja tutkiessani löysin suurin piirtein saman hintatason kuin Helsingissä, lennot taas olivat puoli-ilmaiset. Takseissa kuulemma lähtöhinta on kovempi kuin Suomessa, ja ilmeisesti myös ruoka- ja juomapuoli on tyyriimpi. Nähtäväksi jää, mikä on lopullinen tuomioni: onko Oslo hintansa väärti.

Joka tapauksessa olen todella innoissani ensi viikon reissusta. Yli kolme kuukautta kestänyt matkailulakko päättyy ja on aika päästä näkemään uusia katuja ja maisemia! Tavallaan pieni tauko reissaamisesta on tehnyt hyvääkin. Vaikka viime vuosi oli yksi elämäni hienoimpia kokemusten puolesta, tuli liikuttua turhankin tiheään yläilmoissa ja lentopäästöt olivat suuremmat kuin koskaan. Tälle vuodelle olen suunnitellut siis maltillisempaa matkustamista.

Oslo valikoitui matkakohteeksi, koska mieheni on menossa sinne joka tapauksessa työn vuoksi. Käytämme tilaisuuden hyväksi ja vietämme samalla lyhyen, yhteisen loman kaupungissa. Nyt kaipaankin vinkkejä Osloon. Jos olet se harvinainen tapaus, joka on kaupungin nähnyt, niin kerrothan vinkkisi kommenttikentässä. Suunnitelmissa on ainakin käydä kurkkaamassa kuvissakin näkyvä oopperatalo, kuninkaanlinna, Karl Johan Gaten pääkatu, Holmenkollen ja ehkäpä jopa Skam-sarjasta tuttu Hartvig Nissenin lukio (Skam-fanityttö ilmoittautuu!).

Toivottavasti kevät alkaa näyttää parasta puoltaan pian – niin Norjassa kuin Suomessakin. Aurinkoa alkavaan viikkoon!

xx, H

Kuvat: Pixabay