Browsing Category

Vang Vieng

4 yötä ja 3 eri hostellia Vang Viengissä

Kaksi yötä bilehostellissa oli tarpeeksi minulle ja päätin vaihtaa viimeiseksi yöksi vielä kerran majapaikkaa. Kaikki näistä kolmesta hostellista maksoivat suunnilleen saman verran yöltä, noin 4,5 euroa ja näin jälkeen päin olisin mielelläni viettänyt koko aikani näistä kolmesta viimeisimmässä. Tosin lähdimme viimeisenäkin iltana vielä Nana Backpacker hostelliin juhlimaan, sillä hyvät bileet ja ilmainen alkoholi olivat erittäin iso houkutin. Muuta kehuttavaa Nanassa ei juurikaan ollut. Huoneet olivat erittäin epäsiistit ja kaikissa yksityisissä säilytystilapaikoissa oli paljon roskia ja likaa. Molempina öinä huoneessani humalaiset ihmiset harrastivat seksiä useampaan otteeseen ja musiikki sekä muiden ihmisten huuto kuului huoneisiin aamuyöhön asti. Tosin tämä viimeisin asia ei juurikaan itseäni haitannut, sillä olin aina viimeisten joukossa hereillä. Viimeinen hostelli, jossa majotuin Vang Viengissä oli Rock backpacker hostelli. Hostellin pitäjä(?) oli aivan huippu tyyppi, sisustus oli kiva ja Rock oli majapaikoista ainoa, johon sisältyi aamupala huoneen hintaan. Rockissakin oli iltaisin tarjolla hetken aikaa ilmaisia shotteja ja juhlakavereitakin löytyi helposti. Toisin sanoen Rock oli kahden aikaisemman hostellin välimuoto, ei liian rauhallinen muttei kuitenkaan epäsiisti bilehostelli, jossa yöunista olisi turha edes haaveilla.

Rock backpacker hostellin aula.

Välillä hostelleissa oli sääntökylttejä humoristisessa hengessä.

 

Blue Lagoon 1

Hostellia vaihdettuani lähdimme uusien kavereideni kanssa tekemään pienen reissun Blue Lagoonille. Blue Lagooneita löytyy Vang Viengistä useampia ja päädyimme numero ykköseen, sillä se oli vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä ja laguunin yhteydessä sijaitsi myös luola. Meitä lähtijöitä oli noin 10, joten otimme lavataksin, joka ei paljoa kustantanut. Itse laguuni ei tehnyt minuun juurikaan vaikutusta enkä edes mennyt uimaan, koska minulla oli jo valmiiksi kylmä eikä vesi ollut kuuleman mukaan hirveän lämmintä. Menimme kuitenkin vain hetki ennen sulkemista, joten muita turisteja ei paikan päällä enää juurikaan ollut. Tham Phu Kham luola sen sijaan oli mielestäni mukavampi näistä kahdesta nähtävyydestä. Luolaan päästääkseen oli ensin kiivettävä hieman askelmia ylöspäin ja osa askelmista oli aika jyrkkiä ja juurakon peitossa. Koko reissu kustansi noin 3 euroa per henkilö sisältäen jaetun kuljetuksen sekä sisäänpääsyn laguunille.

Blue lagoon 1

Kuva matkalta luolalle.

Tham Phu Kham-luola.

Luolan sisältä löytyi myös buddha-patsas.

 

Muuta tekemistä Vang Viengissä

Vang Viengissä riittäisi helposti tekemistä usealle päivälle: vierailuja Blue Lagooneille, luolia, tubingia, hierontaa, näköalapaikkoja, kuumailmapalloilua (yksi maailman halvimmista paikoista mennä kuumailmapalloilemaan)… Itseäni jäi hiukan harmittamaan, etten missään vaiheessa saanut hilattua itseäni Nam Xay -näköalapaikalle, jota muut siellä käyneet reissukaverini kehuivat. Olisin myös halunnut vuokrata buggy auton, mutta sitä en halunnut tehdä yksin enkä oikein löytänyt ketään potentiaalista kaveria tähän hommaan. Näitä kahta asiaa kuitenkin uskallan vahvasti suositella, vaikka en itse päässytkään toteuttamaan. Yöelämääkin Vang Viengistä löytyy ja hostellien juhlista voi jatkaa juhlimista baareihin. Oma lempibaarini oli Sakura, jossa oli joka ilta paljon porukkaa ja näin elämäni ensimmäistä kertaa paljon kiinalaisia keski-ikäisiä miehiä joraamassa oikein kunnolla 😀

Olisin viihtynyt pidempäänkin Vang Viengissä ja se olikin käymistäni paikoista suosikkini Laosissa. Eräs vielä mainitsemisen arvoinen asia oli kojut, joita sijaitsi ympäri Vang Viengiä. Kojuista sai täytettyjä leipiä sekä smoothieita, joita taisinkin nautiskella joka päivä siellä ollessani. Leivät olivat patonkityylisiä ja maksoivat halvimmillaan vain euron ja olivat erittäin hyviä. Leivät maistuivat niin aamupalaksi heti herättyäni kuin baarin jälkeen pieneksi yöpalaksikin.

Tällaisia buggy autoja näki paljon Vang Viengin kaduilla.

Vang Viengissä olisi viihtynyt pidempäänkin.

Seuraavalla kerralla jatketaan Laosin matkani viimeiseen kohteeseen Vientianeen!

Tubing – Vang Viengin suosituin aktiviteetti

Voisin väittää, että ainakin suurin osa reppureissaajista kokeilee tubingia, jos vierailee Laosin Vang Viengissä. Lyhyesti, mitä tubing/tuubailu oikein on? Tubingissa vuokrataan traktorin sisäkumi, jolla kellutaan pitkin jokea nautiskellen matkasta. Tubing oli vuosia sitten Vang Viengin suosituin aktiviteetti reppureissaajien keskuudessa ja paikka olikin tunnettu hurjista bileistään. Joen varrella sijaitsi paljon baareja, joista löytyi myös paljon erilaisia vesiaktiviteetteja, esimerkiksi hyppymahdollisuuksia jokeen liaaneineen ja torneineen. Noh, alkoholi ja myös helposti saatavissa olevat huumeet yhdistettynä aktiviteettiin, joka suoritetaan vedessä ei välttämättä enteile kovin hyvää. Tubingissa kuolikin useita kymmeniä turisteja vuosien saatossa ja viranomaiset kielsivät kokonaan kyseisen aktiviteetin. Tubingin kieltäminen vaikutti merkittävästi Vang Viengin turismiin aiheuttaen turistikatoa. Kuitenkin vuonna 2012 tubing taas sallittiin, mutta paljon valvotummissa olosuhteissa. Joen varrella on nykyään auki vain muutama baari ja vedestä on noustava pois ennen auringonlaskua. Yksi hyppytorni ja zipline kuitenkin löytyi vielä joen varrella olevista pysähdyspaikoista. Pääsin siis kokemaan Vang Viengin suosikkiaktiveetin, tosin hiukan erilaisena siitä, mitä se oli ollut vuosia aiemmin.

Tubingissa käytetään tällaisia renkaita joessa kellumiseen.

Oma kokemukseni tubingista

Yksi kolmesta hostellista majoittuessani Vang Viengissä oli Nana Backpackers hostelli, joka tarjosi kauttaan joka päivä mahdollisuuden lähteä tuubailemaan jokeen. Meitä lähti hostellilta kaksi aivan täyttä lava-autollista ihmisiä päivänä, jolloin lähdin itse harrastamaan kyseistä aktiviteettia. Autot lähtivät noin kello 12, kävimme hakemassa auton kyytiin renkaat, joilla kellua ja suuntasimme joelle. Nopeimmat olivat kiskoneet itsensä jo tukevaan humalaan joelle päästyämme. Ensimmäiseen laituribaariin oli erittäin lyhyt matka aloituspaikasta. Ihmiset tanssivat laiturilla ja hyppivät hyppytornista veteen. Kelluvasta baarista löytyi myös beerbong-pöytä ja musiikki raikasi niin kauan, kunnes meitä kehotettiin jatkamaan matkaa seuraavaan paikkaan.

Seuraavaan paikkaan olikin jo hiukan pidempi matka. Matkan aikana itse nautiskelin auringosta, isosta Beerlaosta ja tein tuttavuutta uusiin ystäviini. Välillä vene tuli vetämään meitä isona kasana liikkuvaa rengaslaumaa eteenpäin, jotta ehtisimme kulkemaan koko matkan joella ennen auringonlaskua. Toisella pysähdyksellä oli juotavan lisäksi tarjolla myös ruokaa ja nuotio, joka lämmitti mukavasti. Laosissa illat ja yöt olivat viileitä ja joessakin tunsi jo iltapäivällä, kuinka kylmyys iski heti, kun ei ollut enää auringossa. Hiukan jo kylmyydestä täristen lähdimme jatkamaan matkaamme viimeistä etappia kohti. Viimeiselle etapille saavuttuamme renkaat raahattiin rantaan. Tarjolla oli taas juotavaa ja syötävää sekä zipline, josta pystyi hyppimään vielä jokeen. Auringonlaskiessa me kaljakellujat hakeuduimme nuotion lämpöön, tanssimme ja vaihdoimme päälle kuivaa vaatetta (siis ne, joilla sitä oli). Illan pimeyden laskeutuessa olimme lopulta takaisin hostellilla valmiina jatkamaan vasta nuorta iltaa retkellä tehtyjen uusien ystävien kanssa.

Renkaat joelle kuljetettiin lava-autojen katoilla.

Ollessani Vang Viengissä aurinko paistoi joka päivä pilvettömältä taivaalta, joten keli oli mitä mainioin.

Jokeen pystyi hyppimään päätepysäkiltä tällaisella ziplinella.

Mitä mukaan ja hintataso?

Tubing oli mielestäni oikein mukava aktiviteetti, jolla sai kokonaisen päivän kulumaan. Parasta oli se, että itse pystyi määrittelemään haluaako joessa kellumisesta tehdä kännikellumisen vai ottaako matkan vain rennosti yksin nauttien ja kelluen. Hostelliltamme meitä haettaessa meidän käskettiin jättää kengät pois matkasta, joten koko reissu suoritettiin ilman kenkiä. Minulla oli matkassa pieni vedenkestävä ”reppu”, jota suosittelen lämpimästi, sillä sinne sai mukaan kuivat vaatteet sekä rahaa ja puhelimen. Itse aktiviteetti hostellin kautta maksoi 6,5 euroa sisältäen sisäkumin vuokrauksen sekä matkat joelle ja takaisin. Itse ruokien ja juomien hinnat olivat hiukan kalliimpia kuin esimerkiksi keskustassa. Muistaakseni yksi Beerlao oli noin muutaman euron luokkaa. Rahaa siis kannattaa varata mukaan jonkin verran, sillä reissu kesti noin kello kahdestatoista aurngonlaskuun asti. Jos olisin viettänyt Vang Viengissä pidemmän aikaa, olisin varmasti lähtenyt suorittamaan tubingia vielä uudestaankin, sen verran mukavaa ajanvietettä se oli!

Tubing-reissulta jäi käteen myös muutama uusi kaveri seuraaviksi päiviksi!

Ensi kerralla vietetään vielä viimeiset päivät Vang Viengissä!

Pahaa pizzaa ja vierailu luolassa – seikkailua Vang Viengissä

Aamu sarasti ja minivan Luang Prabangista kohti Vang Viengiä kutsui. Hostellin kautta ostettu matka kustansi noin 9 euroa ja taisi kestää noin 5 tuntia yhdellä pysähdyksellä. En hirveästi muista matkasta mitään, sillä edellinen yö vielä painoi ja nukuin oikeastaan koko matkan. Tie oli paikoin erittäin epätasainen ja välillä havahduin siihen, kuinka pääni aina hakkasi auton ikkunaan.

En ollut edes tutkinut Vang Viengin hostellitarjontaa ennen sinne saapumista. Samassa minivanissa oli kuitenkin slowboat-tyttö, jonka kanssa olimme kulkeneet siihen mennessä koko Laosin matkan yhdessä ja hän oli jo varannut itselleen yön eräästä hostellista. Minä sekä eräs Aidan, joka oli myös tehnyt slowboatista lähtien meidän kanssa matkaa enemmän tai vähemmän yhdessä, päätimme mennä samaan hostelliin tytön kanssa. Ensimmäinen päivä meni Vang Viengiä tutkiessa, uima-altaalla loikoilessa ja tietysti muutamien Beerlaojen parissa, jotka olivat vielä noin 50 senttiä halvempia kuin Luang Prabangissa. Illalla menimme syömään hienon näköiseen ravintolaan ja tällä kertaa ainakin ulkonäkö hienosta paikasta ja kuvitelma sen tarjoamasta ruoasta petti. Valitettevasti en ole ikinä syönyt yhtä pahaa pizzaa, mitä sieltä sain, varsinkin kun menussa kuva pizzasta oli erittäin houkuttelevan ja herkullisen näköinen. Saamani annos oli siis lievä pettymys. Sain syötyä pizzastani puolet, eikä toinen puolikas pizzasta kelvannut kellekkään kavereistanikaan. Noh, esitteiden kuvat välillä huijaavat…

Vang Viengin ensimmäisessä hostellissa oli kiva uima-allas!

Näkymät altaalta 🙂

Kuva pahasta pizzasta 😀 Itse pizzapohjakin oli kuin murutaikinaa eikä tämä muutenkaan hivellyt makuhermojani.

Tham Chang -luola

Ensimmäisenä aamuna Vang Viengissä herättyämme lähdimme slowboat-tytön kanssa käymään Tham Chang nimisessä luolassa. En ollut aiemmin käynyt juurikaan minkäänlaisissa luolissa, joten kokemus olikin aivan uudenlainen. Luola-alueelle mentäessä piti ylittää myös oranssi silta, joka oli suosittu kuvauskohde erityisesti aasialaisturistien keskuudessa. Sillan ylitys ja käynti luolassa maksoivat noin pari euroa.

Ensin oli ylitettävä silta päästäkseen luolalle.

Kuva Tham Chang -luolan sisältä.

Luolasta avautui myös kauniit maisemat.

Rauhasta bilehostelliin

Luolareissulta palattuani pakkasin tavarani ja vaihdoin hostellia. Hostelli, jossa vietin ensimmäisen yöni oli ihan kiva rauhallisine ympäristöineen, mutta koska olimme Vang Viengissä, olin valmistautunut bilettämään ja ensimmäisen hostellin ilmapiiri ei ollut oikein hakemani. Minä ja Aidan päätimme vaihtaa hostelliamme enemmän party hostelliin ja seuraavat kaksi yötä kuluivatkin Nana Backpackers hostellissa. Hostellissa oli joka ilta bileet ja ilmaisia shotteja sai myös joka ilta muutaman tunnin ajan niin paljon kuin jaksoi vain juoda. Muutenkin Vang Viengistä löytyi esimerkiksi baareja, joista sai ilmaista kaljaa niin paljon kuin ehti juomaan muutaman tunnin ajan iltakymmenestä puoleen yöhön saakka. Alkoholin käyttäminen ei tosiaankaan tullut hirveän kalliiksi, jos vain osasi hyödyntää eri paikkojen tarjoamia happy hour -tarjouksia ja sen takia varmaan suurin osa reissukavereistani olikin joka päivä ainakin jonkin verran maistissa tässä reppureissaajien bilekohteessa.

Uusi majapaikkani oli Nana backpackers hostelli.

Huoneissa ei juurikaan ollut yksityisyyttä, sillä huoneen jakoi 10 henkilöä eikä sängyissä ollut edes minkäänlaisia verhoja.

 

HOX! Huumeiden käyttö ja niistä kiinni jääminen on erittäin rangaistavaa Aasiassa. Vang Viengissä oli tarjolla esimerkiksi pilveä useissa paikoissa. Yleensä kuitenkaan poliisit eivät puutu hostellin sisällä tapahtuvaan pilven polttamiseen, mutta kuitenkin heti ulos astuttaessa hostellin alueelta tilanne on aivan toinen. Esimerkiksi joku paikallinen houkutteli kolme reissukaveriani ulos hostellin alueelta ”polttelemaan” kanssaan ja heti heidän sytytettyään sätkät tämä houkuttelija laittoi viestin eteenpäin ja hetkessä paikallinen poliisi juoksi paikalle ja otti heidät kiinni. Heidän passinsa takavarikoitiin ja heille jokaiselle annettiin aikaa seuraavaan päivään maksaa 500 euroa poliisille tai muuten heitä odottaisi vankeusrangaistus. Poliisisetä ja paikallinen apuri tekivät siis kunnon tilin, 1500 euroa. Mieti siis tarkasti myös mahdollisia seurauksia, jos aiot käyttää huumausaineita matkasi aikana!

Ensi kerralla kerron Vang Viengin suosituimmasta aktiviteetista!