Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Thaimaa

Tahmea vesiputous

Chiang Mai oli reppureissuni toinen kohde, eikä minulla ollut hirveästi odotuksia kyseisestä kaupungista. Joitain kertoja Etelä- sekä Itä-Thaimaassa käyneenä osasin odottaa kylmempiä iltoja sekä pienempiä turistimassoja ja nämä odotukset pitivätkin paikkansa.

Saavuttuani uuteen hostelliin törmäsin sattumoisin samoihin nuoriin, joiden kanssa olin viettänyt aikaa ensimmäisenä iltanani Bangkokissa. He kertoivat, että olisivat pian lähdössä jollekin vesiputoukselle tunnin ajomatkan päähän ja ehdottivat, että liittyisin seuraan. Olin nukkunut edellisenä yönä vain noin tunnin ja viime ruokailukin oli tapahtunut edellisenä päivänä. Ei tarvinnut kuitenkaan kauaa miettiä, että lähtisinkö mukaan, nopea vaatteiden vaihto, lähikaupasta pähkinöitä aamupalaksi ja matkaan!

Tingimme kadulta porukallemme lavataksin 1000 bahtin hintaan. Meidän 9 hengen porukasta, kolme näistä nuorista oli ennestään tuntemiani ja viisi aivan uusia tuttavuuksia. Uusista tuttavuuksistani kaksi tyttöä kertoivat, kuinka he olivat tulleet opettamaan englantia lapsille thaikouluun. Tapasin tytöt vielä noin neljä kuukautta myöhemmin, juuri ennen kotiinpaluulentoa, lainatessani heille suihkuamme, heidän muutaman tunnin Bangkok-pysähdyksen aikana. He olivat matkalla Australiaan thai-koulujen lomien alkaessa ja olimmekin sattumalta samaan aikaan Bangkokissa. Hassua, miten reissussa törmäsi samoihin ihmisiin aina uudestaan paljon myöhemmin sekä joihinkin vielä aivan eri maassa, sillä näiden vanhojen tuttujen kohtaaminen ei todellakaan jäänyt yksittäiseksi kerraksi! Palatakseni takaisin vesiputousreissuun, jokaiselle jäi siis maksettavaa vain noin reilu 3 euroa meno-paluumatkasta. Matka Bua Thongin vesiputoukselle, joka tunnetaan vielä paremmin nimellä Sticky Waterfalls, taittui verkkaisesti maisemia katsellessa. Tämän ajomatkan aikana, maisemia katsellessa, koko kehoni valtasi äärimmäinen onnellisuuden ja vapauden tunne. Kaikki tuntui niin epätodelliselta, mutta niin mahtavalta.

Itse kansallispuistoon, jossa vesiputouksetkin sijaitsivat, sisäänpääsy oli ilmainen. Ainoastaan kyydistä, joka odotti tarvittavan ajan putouksilla, täytyi maksaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa kansallispuistoon itse moottoripyörällä tai autolla. Alueelta löytyi muutama paikallinen ruokapaikka, tavaroiden säilytyspaikka, piknik-alue sekä kaksi polkua. Toinen polku vei meidät eräänlaisen pienen ja kirkkaan sinisen lammen luo ja toinen itse vesiputouksille. Kiviä joita pitkin kävelimme, virtasi koko ajan vesi ja pelkäsinkin, että kivet olisivat olleet tämän takia erittäin liukkaita. Kuitenkaan näin ei ollut ja tästä tuleekin vesiputouksille nimitys sticky eli tahmea. Karheat kivet tekivät jalkapohjista reissun jälkeen hiotun pehmeät. Vesiputous oli erittäin kaunis paikka, kiipeiltävää riitti, eikä meidän lisäksemme ollut kuin muutamia muita turisteja.

Ensimmäinen polku vei meidät tämän sinisen lammen luo.

Vettä virtasi joka puolella, missä kävelimme. Kivillä oli kuitenkin erittäin hyvä kävellä!

Lähtiessämme tilasimme vielä pitkän päivän jälkeen ruokaa, joka ei nyt kuitenkaan ollut mikään menestys tarina. Yhdeksästä annoksestamme saimme puolen tunnin odottelun jälkeen vain kaksi, jonka jälkeen kyselimme, missähän loput annoksistamme mahtoivat olla. Onneksi toinen annoksistamme oli minun, sillä edellisestä kunnon ruokailustani oli kertynyt jo vuorokausi ja olin napsinut välissä vain pähkinöitä. No, ilmeisesti kielimuuri oli liian suuri ja saimme taas hetken odottelun jälkeen vain muutaman annoksen lisää. Loppujen lopuksi, noin reilun tunnin jälkeen, onnistuimme saamaan loputkin annoksistamme ja pääsimmekin lähtemään takaisin kohti Chiang Main keskustaa.

Meille sattui oikein kaunis ja aurinkoinen päivä. Kansallispuiston vehreys oli upeaa.

Ensi kerralla vieraillaan taas temppelissä ja tutkitaan Chiang Maita!

Yöjunalla halki Pohjois-Thaimaan

Kolme yötä Bangkokissa oli viimein vierähtänyt ja neljäntenä iltana kutsui yöjuna Pohjois-Thaimaan Chiang Maihin. Näin jälkeen päin ajateltuna kaksikin yötä Bangkokissa olisi ollut riittävä määrä, sillä neljäs kokoinen päivä kului vain pienellä kävelyllä lähikatuja tutkiessa, hostellin sohvalla maatessa ja herkullisen katukeittiöruuan parissa. Olin kuitenkin varannut ja maksanut hostelliyöt jo etukäteen eikä minulla loppujen lopuksi ollut kiire mihinkään. Junalippu olikin viimeinen asia, minkä olin etukäteen ostanut jo Suomesta käsin lähtöäni edeltävänä yönä 12Go Asian kautta. Varaamani junamatka lähti noin puoli kahdeksan aikaan illalla Bangkokista ja matka Chiang Maihin kesti noin 13 tuntia. Paikka ilmastoidussa kakkosluokan yöjunavaunussa kustansi noin 36 euroa. Tästä eteenpäin enää mitään ei oltu suunniteltu.

Fried rice with chickeniä tulikin syötyä melkein joka päivä.

Matka hostellilta juna-asemalle kesti noin 40 minuuttia alkuperäisen 20 minuutin sijaan, sillä loppumatkasta kaupungissa oli valtava iltaruuhka. Saavuinkin rautatieasemaa vastapäätä olevalle 12Go Asian toimistolle noin 5 minuuttia ennen sähköpostiviestissä ilmoitettua viimeistä ilmottautumisaikaa, huh hieman tipalle meni! Junan lähtöön oli kuitenkin vielä tunti ja odottelin hetken rautatieasemalla tarkistaen tauluista, miltä raiteelta junani lähtee ennen kuin lähdin etsimään junaani. Rautatieasema oli täynnä lattialla istuvia paikallisia ja sisätilassa oli kauhea meteli, joten päätin lähteä katsomaan, pääsisinkö jo junaan. Juna löytyi erittäin helposti. Vaunuja oli monta ja oma vaununi sijaitsi aika loppupäässä, joten kävelymatkaa oli sinne jonkin verran.

Rautatieasemalla istuskeli paljon paikallisia.

Tällä junalla lähdin taittamaan matkaa kohti Chiang Maita!

Kylmää kyytiä

Löysin helposti junan vaunuun ja paikalleni. Vaunu näytti kuluneelta ja sen valtasi pakokaasun haju, joka haisi koko matkan ajan, välillä enemmän, toisinaan vähemmän. Junan liikkeelle lähtiessä yllätyin vauhdista, sillä alkumatkasta pysähtelimme miltei koko ajan ja nopeuttakin meillä oli parhaillaan vain noin 20km/h. Koska kyseessä oli yöjuna, junan penkeistä meille tehtiin pedit illan edetessä. Harmikseni sain yläpedin, vaikka varauksessani olin toivonut alapetiä. Junan vaunuissa oli siis työntekijät, jotka sekä kasasivat, että purkivat matkustajien pedit. Meidän vaunussamme työntekijänä oli erittäin hauska nuori mies, joka huuteli ja viihdytti samalla matkustajia. Ennen junan liikkeelle lähtöä vaunuissa myös kiersi muutamia myyjiä tarjoten matkalle syötävää ja juotavaa.

Yläpeti oli huomattavasti ahtaampi sekä kylmempi, sillä ilmastointi puhalsi ylhäältä katon rajasta kylmää ilmaa. Joten, jos joskus satut samantyylistä yöjunaa Thaimaassa käyttämään, suosittelen lämpimästi alapetiä. Se tulee olemaan paljon mukavampi pitkän matkan aikana, trust me! Kyyti oli aikamoista tärryytystä ja yläpetiin paistoi myös aika ikävästi katon valot, sillä eteen vedettävät verhot olivat paljon vähemmän suojaavat kuin alapedin omistajalla. Yön edetessä minulla oli lopulta päälläni housut, pitkä hame, paita sekä huppari ja makasin viltin alla, mutta silti tärisin kylmyydestä. Junassa ei tosissaan ollut lämmin! Yllätys, yllätys, en juurikaan saanut nukuttua koko 13 tunnin junamatkan aikana juurikaan ja koska alapedin intilainen mies halusi tehdä penkeistä pedit erittäin pian lähdön jälkeen ja pitää penkit peteinä mahdollisimman pitkään ennen saapumista perille, kökötin noin 12 tuntia yläpedissäni kuunnellen musiikkia ja katsellen Netflixiä.

Tältä näytti kakkosluokassa, yläpedit vedettiin alas seinästä ja alapedit käännettiin penkeistä.

Yläpedin verho muistutti Ikean kassia ja turvanani minulla oli kaksi mustaa nauhaa, joiden tehtävänä oli estää tippumiseni ylhäältä.

Tämän junan vessan luulisi tuskin menevän tukkoon!

Lopulta aamu sarasti, pedit kasattiin takaisin penkeiksi ja Chiang Mai oli enää kiven heiton päässä. Itse olin hieman tokkurassa vain muutamia hetkiä kestäneiden torkkujen takia, mutta olin valmis tutustumaan minulle aivan uuteen Pohjois-Thaimaahan! Oikeastaan kaikki, mitä tulisi tästä edespäin vastaan olisi uutta…

Harmikseni en ehtinyt näkemään juurikaan maisemia aamun valjetessa, sillä ikkunat olivat alapedin paikkeilla.

Seuraavalle kerralla voisin kertoa muutamasta Chiang Main nähtävyydestä!

wat pho

Kaupunki, joka ei koskaan nuku

Bangkokistahan löytyy tekemistä varmasti aivan kaikille. Aikaa voi kuluttaa esimerkiksi shoppailemalla ostoskeskuksissa, vierailemalla temppeleissä, rentoutumalla majapaikan uima-altaalla, ihan vain seuraamalla pääkaupungin vilskettä tai ottamalla vaikka perinteisen thai-hieronnan. Ensimmäisenä iltana tutustuin hostellissa muutamaan nuoreen, joiden kanssa ilta meni niin, että kävimme ensin syömässä jonkin lähikujan katukeittiössä, palasimme hostelliimme pelaamaan korttia ja nautimme pelaamisen lomassa muutaman paikallisen oluen.

Huono hostellivalinta?

Tulin jo ensimmäisenä päivänä hostelliin saavuttuani tulokseen, että hostellivalinta ei välttämättä ollut aivan paras. Hostelli oli täynnä hollantilaisia ja heitä oli vähintään noin 90%. Ei siinä muuten mitään ongelmaa, mutta jos kaikki muut kommunikoivat keskenään yhteisellä kielellä ja se kieli on joku muu kuin englanti, eivätkä osoita juurikaan kiinnostusta edes vaihtaa kommunikointikieltään omasta äidinkielestään englantiin, on hieman vaikeaa tehdä uusia tuttavuuksia. Tosin se oli myös ensimmäinen kertani hostellissa, enkä oikein edes tiennyt, mitä odottaa.

liukumäki

Meidän hostellista löytyi liukumäki sisältä!

Wat Pho ja Khaosan Road

Kaikki nuoret, joihin tutustuin edellisenä iltana, lähtivät jatkamaan seuraavana päivänä matkaansa eri puolille kohti Pohjois-Thaimaata. Täten päätin pienen googlailun jälkeen suunnistaa kohti Wat Pho -temppeliä mopotaksilla. Wat Pho on yksi Bangkokin suosituimmista temppeleistä valtavan makaavan Buddha-patsaansa ansiosta. Temppelialueella voi myös ottaa thaihieronnan hierontakoulun oppilailta. Sisäänpääsy temppeliin oli noin kuuden euron luokkaa. Temppelialueella riitti monenlaista ihailtavaa jättimäisestä makaavasta buddhasta koristeellisiin patsaisiin. Rakennus, jossa jättimäinen buddha makasi herätti itselläni monenlaisia tunteita. Kengät otettiin pois ja laitettiin muovipussiin rakennukseen astuttaessa, tila oli erittäin ahdas ja täynnä turisteja, jotka halusivat kuvan itsestään poseeraamassa buddha-patsaan kanssa ja tämä oli erittäin epämiellyttävää, sillä tilaa liikkua ei juurikaan ollut, toisella puolella huonetta kulki pitkä jono metallisia kuppeja, jonne ihmiset pudottelivat kolikoitaan. Ääni pudotettavista kolikoista oli toisaalta erittäin hermoja raastava, mutta toisaalta se toi oman tunnelmansa huoneeseen. Itse en ole loppujen lopuksi mikään suuri temppeli-fani, mutta sain käytettyä alueella noin tunnin verran aikaa ja tämä taisikin olla ensimmäinen kertani, kun kävin kunnon temppelissä eikä se viimeiseksi kerraksi matkallani jäänyt.

wat pho

Wat Pho -temppelin kuuluisa makaava Buddha

wat pho

Kaikki temppelissä oli erittäin koristeellista

wat pho

Temppelistä löytyi myös paljon patsaita

Samana iltana lähdin vielä käymään kuuluisalla Khaosan Roadilla ensimmäistä kertaa. Tien pätkällä riitti vilinää, vilskettä ja ihmeteltävää. Musiikki pauhasi kilpaa vieri viereen rakennetuista baareista, baarien ja hierontapaikkojen sisäänheittäjät yrittivät saada asiakkaita joka nurkalla ja koko ajan joku oli tyrkyttymässä jotain ostettavaa. Kävimme ensimmäiseksi uuden sveitsiläisen tuttavuuteni kanssa syömässä kyseisellä kadulla, jolloin sainkin huomata, kuinka paljon hinnakkaampaa sama ruoka oli Khaosan Roadilla verrattuna sen lähikatuihin. Olin kyllä kuullut tästä hintaerosta jo aiemmin, mutta nyt pääsin sen vielä itse todistamaan. Khaosan Roadilla maksoin yhdestä lempiruuastani, Fried rice with chickenistä, pienen oluen kera 8,5 euroa. Samasta ruuasta coca colan kanssa  maksoin vain 1,2 euroa lähikadulta ostettuna ja ainakin omasta mielestäni kyseinen annos oli paljon paremman makuinen ja ruokaa oli annoksessakin vielä enemmän kuin itse Khaosan Roadilla. Loppuilta menikin baareissa olutta ja viinaämpäreitä nauttien, vaikkei se kuulunutkaan alunperin suunitelmiin. Kadun iloinen bilefiilis tempasikin yhtäkkiä mukaansa ja jo toisena iltana tällä matkalla tämä savolaistyttö olikin jo ihan kunnolla radalla! Khaosan Road oli ihan ok bilepaikka ja kokemuksena kerta oli tarpeeksi, sillä ihmisiä siellä ainakin riitti. Itseäni kuitenkin häiritsi baarien musiikin  kilpasoittaminen, joka tarkoitti sitä, että jos jonkun kanssa tahtoi keskustella, oma asiansa piti huutaa sekä jatkuvasti pysäyttävät eri baarien sisäänheittäjät…

khaosan road

Iltaisin katu täyttyi ihmisistä…

khaosan road

…Päivisin kyseistä katua ei meinannut tunnistaa samaksi

Ensi kerralla ollaan junamatkalla Chiang Maihin!

Kuva lentokoneen ikkunasta

I’ll take the window seat

Huhhuh, miten kova jännitys mahan pohjassa oli, kun sanoin heipat vanhemmilleni, jotka olivat tulleet saattamaan minut Helsinki-Vantaan lentokentälle ja astelin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin turvatarkastuksesta läpi odottamaan lähtevää lentoani Bangkokiin…

Keep calm and fly to Thailand

Lento Bangkokiin oli erittäin täynnä ihmisiä ja pääsinkin jakamaan penkkirivini saksalaisen kokin sekä kanadalaisen opettajan/valokuvaajan/oman elämänsä taiteilijan kanssa. Tapojeni mukaisesti varasin itselleni ikkunapaikan, joka tässä tilanteessa oli oikea siunaus. Vieressäni istuva saksalainen mies oli aika kipeähkö ja hiljaista matkaseuraa. Samaa ei voinut sanoa kanadalaisesta miehestä, joka istui siis käytäväpaikalla saksalaisen kokin vieressä. Tällä kanadalaisella monitaiturilla riitti niin kovasti juttua, että jossain vaiheessa saksalainen kokkimme ei enää vastaillut hänelle mihinkään, jolloin monitaiturimme päätti alkaa selittämään teorioitaan ja tarinoitaan närkästyneen kokin yli minulle. Pääsin myös lennon loppuvaiheessa todistamaan kanadalaisen miehen pientä hermostumista yhdelle lentoemännistämme siitä, että eikö kone  ollutkaan menossa Singaporeen. Mies oli aivan 100% varma siitä, että on Finnairin suoralla lennolla Singaporeen eikä Thaimaahan ja tästä meinasin tulla pienimuotoinen show. Onnekseni olin siis tällä kyseisellä ikkunapaikalla, joka antoi minulle mahdollisuuden ottaa aina välillä pientä etäisyyttä, ihan vain nojaamalla seinään ja sulkemalla silmät, kanadalaisen miehen juttuihin, joille saksalainen kokkimme vain huokaili ja pyöritteli silmiään. Enhän minä tietenkään viitsinyt sanoa hänelle mistään vastaan, vaan aina vain nyökyttelin hänen hullunkurisillekin ”faktatiedoille”.

Kuva lentokoneen ikkunasta

Kauniit maisemat ovat myös yksi syy sille, miksi tahdon aina mahdollisuuksien mukaan ikkunapaikan.

Sawasdee kha Thailand!

Saapuminen tuttuakin tutumpaan kaupunkiin, Bangkokiin, tapahtui vaivattomasti. Bangkok oli sinäänsä tuttu ja turvallinen reissun aloituskaupunki, sillä siellä on tullut vietettyä enemmän aikaa kuin esimerkiksi kotimaani pääkaupungissa, Helsingissä. En ollut kuitenkaan aiemmin majoittunut Khaosan Roadin alueella eli niin sanotussa reppureissaajien mekassa. Khaosan Road on aina auki ja sieltä löytyy kaikkea baareista ostosmahdollisuuksiin ja hierontoihin sekä ravintoloista edullisiin majapaikkoihin. Oma hostellini ei kuitenkaan sijainnut aivan kadun varrella, jossa öisin olisi ollut kauhea mekkala, vaan muutaman minuutin kävelymatkan päässä tästä kaikesta kaoksesta.

Ensimmäinen kerta hostellissa

Saavuin Bangkokiin jo aamu seitsemän jälkeen ja check-in hostelliin oli vasta kahdelta iltapäivällä. Minulla olisi siis runsaasti aikaa käytettävänä ennen check-iniä, joten en kiirehtinyt kentällä. Ostin kentältä puhelimeeni kahden viikon sim-kortin, etsin netistä, millä bussilla pääsisin lentokentältä Khaosan Roadille ja lähdin pikkuhiljaa kohti päämäärää. Löysin bussin heti ja matka kohteeseen meni erittäin nopeasti ja taisinkin olla parin tunnin päästä laskeutumisestani jo perillä hostellissa. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen kerta hostellissa ja kaikki tuntui jännittävältä. Missä peseydytään? Millaiset huoneet ovat? Entä yhteiset tilat? Tapaanko uusia ihmisiä? No, näihin kaikkiin kysymyksiini tulin saamaan aika pian vastauksen. Tosin ensin odoteltuani noin 5 tuntia hostellin yhteisissä tiloissa, että kello löisi kaksi ja pääsisin tekemään check-inin… Hostelli osoittautui alkuun erittäin viihtyisäksi paikaksi pienen uima-altaansa kanssa. Halusin varata hostellin, jossa pystyi makoilemaan auringossa, (tämä ei ollut todellakaan mahdollista useimmissa hosteilleissa Bangkokissa) sillä en ollut Suomen syksyssä hetkeen nähnyt kunnon auringon paistetta. Majoitus kyseisessä paikassa oli varattu kolmeksi yöksi ja neljäntenä yönä kutsuisi yöjuna Pohjois-Thaimaan Chiang Maihin.

hostelli

Jännät paikat, kuva siis ensimmäisestä hostellihuoneestani.

 

altaalla

Ja pitihän sitä päästä paistattelemaan auringossa kaunista päivää altaalle.

Seuraavalla kerralla seikkaillaan vielä Bangkokissa!