Suomen suurin matkablogiyhteisö

Bye bye Pai!

Viimeiset pari päivää Paissa meni aikalailla chillailessa. Viidakkobileiden jälkeisenä aamuna seikkailin takaisin Fluid Swimming Poolille lepäilemään erään edellisenä iltana tapaamani kaverini kanssa. Vahva suositus Fluidille chillailumestana: altaan ympäristöön paistoi koko päivän aurinko, aamupäivällä mennessä tilaa oli paljon ja ruokakin kyseisessä paikassa oli todella hyvää.

Viimeisenä päivänä päätin lähteä käymään vielä yhdessä kivassa kahvilassa, jossa olimme käyneet half day -tourin aikana tekemässä pikavisiitin. Olin lähdössä kävelemään yksin kahvilaan ja kerkesinkin kävellä noin 10 metriä, kun samassa hostellissa asuva intialaismies kysyi, mihin olen menossa ja saako hän liittyä seuraan. Tottahan toki ja pian olimmekin yhdessä matkalla kahvilaan. Reissussa tapaa vaikka minkälaisia ihmisiä ja pian istuinkin kahvilan tuolissa kyseisen intialaismiehen kanssa hänen antaessa minulle päähierontaa samalla pohtiessamme minkälainen maa Suomi on. (Tämä mies laittelee minulle päivän tuntemisen jälkeen edelleenkin silloin tällöin viestiä Facebookissa ja pyytelee mm. kanssaan Malediiveille :DDD)

I Love U Pai Cafessa oli söpöt katoista roikkuvat tuolit.

Päätösten aika

Myöhemmin illalla aloin tuskailemaan erittäin olennaisen asian kanssa: miten ja minne jatkan matkaa. Hostellimme seinällä oli esite slowboat-paketista: kolmessa päivässä Thaimaasta Laosiin hintaan 53 euroa. Hetken pohdin lennon ja tämän matkan välillä ja noh, päädyin sitten tähän halvempaan ja vähän erikoisempaan matkantekotapaan! Kun olin varannut matkan, minut valtasi helpotus, sillä vihdoin olin tehnyt lopullisen päätöksen reissun seuraavasta kohteesta. Loppuillan suunnitelmat olivat selvät: hieronta  ja aikaisiin nukkumaan. Aikaisiin nukkuminen ei kuitenkaan tahtonut sujua, sillä yöllä hostellin porukka palasi takaisin hostellillemme muutamat taikasienipirtelöt nauttineena, joten meteliä oli. Aiemmin illasta intialaismies oli pyytänyt minuakin mukaan testaamaan magic mushroomseja, sillä ne ovat ilmeisesti aika must-juttu Paissa, mutta päätin jättää tällä kertaa kyseisen kokeilun välistä.

Loppumietteitä Paista

Tykkäsin Paista reppureissukohteena, sillä kyseisestä paikasta löytyi paljon muita reissaajia, ruoka oli edullista ja ruokavaihtoehtoja oli paljon sekä tunnelmasta, joka oli erittäin yhteisöllinen. Tekemistä löytyi myös paljon vaijeriliu’uista kuumiin lähteisiin ja half day toureista vierailuihin erilaisiin paikallisiin kyliin. Kuitenkin harmikseni minusta tuntui, että se aito thaimaalaisuus jäi puuttumaan Paista tai oli ainakin paljon enemmän piilossa kuin esimerkiksi Chiang Maissa. Iltaisin kadut täyttyivät pelkistä turisteista enkä loppujen lopuksi nähnyt hirveästi paikallista elämää. Tosin syynä tähän voi olla myös se, että en vuokrannut skootteria, joten liikkumiseni jäi aikalailla keskustan alueelle. Voin kuitenkin suositella lämpimästi Paita Pohjois-Thaimaan matkakohteena ja voisinkin palata kyseiseen paikkaan takaisin vaikka heti ihan vain maailman parhaan syömäni Pad Thain takia!

Maailman parasta pad thaita!

Olisihan näihin maisemiin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa.

Ensi kerralla nokkakohti Laosia!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply