Suomen suurin matkablogiyhteisö

Epäeettiset norsuleirit ja vankien tekemää hierontaa

Chiang Maihin saavuttuani olin suunnitellut viettäväni siellä kaksi yötä, mutta loppujen lopuksi pidensin aikani kolmeen yöhön. Jälkeen päin ajateltuna minua hieman harmittaa, etten vieraillut norsuleirillä, sillä Chiang Maista niitä löytyi ja paljon. Yllätys, yllätys, tapojeni mukaan, en ollut etsinyt etukäteen juurikaan tietoa eettisimmistä norsuleireistä ja paikan päällä tutkiessani, tulin tulokseen, ettei nyt ehkä löydykkään tarpeeksi hyvää. Norsuleirit ovat norsujen turvakoteja, joihin on siis mahdollisuus tehdä esimerkiksi päivän tai  vaikka viikon mittaisia vierailuja. Norsut ovat siis pelastettuja ja tuotu asumaan leireille eikä niillä ratsasteta siellä. Suurin osa ”eettisistä” leireistä tarjosi pääosin yhden päivän vierailuja. Loppujen lopuksi selailtuani erilaisia suosituksia leireistä, bongasin jonkun kirjoittaman tekstin siitä, että jos pääset norsujen kanssa kylpemään jokeen, on myös se epäeettistä, sillä vaikka norsut nauttivat kylpemisestä, niille ei ole loppujen lopuksi luonnollista tehdä sitä ihmisten kanssa. Löysin lopulta ainoastaan yhden paikan, jossa kaikki nämä kriteerit toteutuivat ja jonne olisin voinut mennä vierailulle. Jätin tämän kuitenkin jostain syystä tekemättä, ompahan esimerkiksi yksi syy, miksi palata vaikka Chiang Maihin!

Temppeleitä ja muuta tekemistä

Chiang Maista löytyy paljon temppeleitä ja kävinkin katsastamassa yhden temppelin muutaman Bangkokissa ja vesiputouksilla kanssani olleiden kavereideni kanssa. Temppeliksemme valikoitui Wat Phrathat Doi Suthep. Kyseinen temppeli sijaitsi vähän kaupungin ulkopuolella, joten etsimme paikan, josta lähti jaettuja punaisia lavatakseja kyseiseen temppeliin. Temppeli sijaitsi vuoren päällä, joten matka temppelille oli yhtä isoa ylämäkeä. Satutimme vierailumme auringonlaskulle. Minua itseäni eivät temppelit sen kummemmin hetkauta, mutta maisemat olivat ainakin kivat korkealta katsottuna ja temppelialueella riitti hetkeksi tutkittavaa. Koko reissu lavatakseineen ja temppelin sisäänpääsymaksuineen kustansi vain noin 4,5 euroa.

Temppeliin päästäkseen piti ensin kiivetä kyseiset portaat.

Vuoren päällä ennen portaita oli alue, mistä pystyi ostamaan ruokaa, vaatteita ja erilaisia matkamuistoja. Täällä myös kaikki taksit odottivat temppelissä vierailijoita.

Perinteistä temppelimeininkiä eli paljon koristeellisia ja kullattuja asioita.

Maisema temppelistä kaupungin ylle.

Chiang Maissa löytyy paljon erilaista tekemistä. Aktiviteettejä löytyy niin erilaisista kursseista ja vaelluksista vaijeriliukuihin. Kolmantena aamuna lähdin suunnistamaan eräällä hierontapaikalle. Olin lukenut netistä, että Chiang Maista löytyy yksi paikka, jossa vankilassa olevat naisvankit tekevät hierontoja yrittäen päästä kiinni työelämään ja tienaten hieman rahaa säästöön vapautumistaan varten. Valitettavasti kyseessä oli viimeinen kokonainen päiväni ja seuraava vapaa aika olisi ollut vasta seuraavana päivänä, joten tämäkin kokemus jäi nyt valitettavasti välistä. Tosin bongasin lähialueelta muutaman paikan, joissa mainostettiin ex-vankien tekemiä hierontoja, mutta se ei ollut juuri kyseinen kokemus, mitä lähdin tavoittelemaan.

Päädyin sitten viimeisenä iltana tutkimaan suurta iltatoria (ja pizzalle!! Tähän asti olin syönyt pelkästään thairuokaa, joten mieli rupesi tekemään erittäin paljon vähän jotain muuta syötävää kuin riisiä ja nuudelia.) Iltatorilta olisi löytynyt vaikka mitä vähän pientä ja jopa suurempaakin ostettavaa, mutta matkani oli vasta alussa ja rinkkani oli jo valmiiksi melko täynnä, joten tyydyin vain ihastelemaan kaikkea myytävää.

Iltatorilta olisi löytynyt vaikka minkälaista ostettavaa!

Testasin myös elämäni ensimmäisen kerran Pohjois-Thaimaassa suosittua Khao soi -keittoa.

Seuraavalla kerralla ollaan ihanassa Paissa!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply