Suomen suurin matkablogiyhteisö
kartta käymistäni paikoista

Unelmat todeksi

Oukkidoukki, tästä lähtee minun ensimmäinen blogikirjoitus ikinä! Minulla oli jo reissun ensimmäisinä päivinä ajatus siitä, että voisin kirjoittaa blogia matkan aikana, mutta tietokoneen puuttuminen sai minut hautaamaan kyseisen ajatuksen aika pian. Joten tässä sitä nyt viimein ollaan! Kainsainvälisesti ympäriinsä vellova koronavirus, sen mukana tuomat suositukset välttää turhaa liikkumista ja pysyä kotona sekä 14 vuorokauden kotikaranteeni juuri palattuani Thaimaasta ovat tuoneet erinomaisen raon pysähtyä hetkeksi ja aloittaa kirjoittaminen tänne!

Yläasteella haaveilin jo reissusta kavereideni kanssa Aasiaan ja aloin säästämään rahaa kaikista mahdollisista tuloistani. Kuitenkin lukioon siirryttyäni ajatus muutaman viikon lomamatkasta vaihtuikin ajatukseen mahdollisuudesta pitää välivuosi lukion jälkeen ja lähteä reissuun paria viikkoa pidemmäksi ajaksi.

Viimeisen parin vuoden aikana sukulaisten minulta kysyessä, mitä teen lukion jälkeen, vastaukseksi muodostui: ”Pidän välivuoden ja lähden reppureissaamaan.” Tähän suhtauduttiin kuitenkin aina vähän epäillen, sillä en ollut tehnyt oikeastaan mitään konkreettista reissuni eteen enkä edes saanut ketään reissukaverikseni.

Sitten se tapahtui

Syyskuussa 2019 televiossa pyöri Finnairin mainos kampanjahinnoista maailmalle. Olin jo itsekkin hieman epäuskoinen siitä, että tulenko ikinä lähtemään minnekkään aikaansaamattomuuteni takia. Olin kuitenkin jo niin kyllästynyt töihini työpaikallani ja kaikki alkoi tuntumaan miltei pakkopullalta, joten televisiosta nähtyäni taas mainoksen eräänä yönä, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja klikkailla itselleni lentolipun Bangkokiin. Siinä hetkessä kaikki realisoitui ja tajusin, että nyt sitten kai on oikeasti lähdettävä. Samalla hetkellä minut valtasi jännitys, vaikka lähtöön olisikin vielä noin kaksi kuukautta.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Tätä lausahdusta ei voi kyllä käyttää omalla osallani ainakaan sen suhteen, että olisin hirveästi mitään suunnitellut. Rinkankin osto taisi tapahtua vasta noin muutama viikko ennen lähtöä, mutta olisihan sen voinut jättää myös viimeiseen iltaan niin kuin jätin rinkan pakkaamisenkin! Koska Finnairilla oli lentolipuille kohtuullisen hyvä tarjous, ostin myös paluulennon kolmen kuukauden päähän mutta ajatuksena oli, että voin ostaa paluulennon takaisin heti, kun siltä vaan tuntuu.

Eli siis alustavasti noin kolme kuukautta aikaa, entäs se reitti sitten? No en sitä kummemmin tietystikkään suunnitellut enkä loppujen lopuksi ottanut etukäteen hirveästi selvää eri maiden tarjonnasta. Tämä kyllä kadutti esimerkiksi Vietnamin kohdalla, josta aion kertoa vielä myöhemmin. Olin etukäteen päättänyt ainoastaan viettäväni muutaman yön Thaimaan pääkapungissa Bangkokissa, suuntaavani yöjunalla pohjoiseen ja sitä kautta meneväni mahdollisesti Laosiin.

Loppujen lopuksi reissuuni sisältyi viisi eri maata: Thaimaa, Laos, Vietnam, Indonesia sekä Singapore. Jos kirjoitukseni näistä kyseisistä maista kiinnostaa tulevaisuudessa, jatka toki blogini lukemista!

kartta käymistäni paikoista

Karttaan on merkitty paikat, joissa päädyin kolmen kuukauden aikana käymään.

 

rinkka

Kuva edellisen yön pakkausoperaatiosta ennen lähtöä. Rinkasta kurkistaa tätieni antama ruissipsipussi, joka tietysti lähti mukaan!

 

Seuraavalla kerralla kertomusta jo reissun päältä!

Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply