Naiset joita ajattelen öisin ja 10 x muuta matkalukemista

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Tätä kirjaa on hehkutettu niin lehdissä, blogeissa kuin somessakin (oonkohan mä jo viimeinen, joka ei ole vielä lukenut tai kuunnellut sitä?) niin valtavasti, että samantien kun sain oman koodini Storytelin kuukauden kokeilujaksoon, kävin tarkastamassa, että löytyyhän se valikoimista. Siis Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Ja löytyihän se. Tampereen kaupunginkirjastossa tähän kirjaan on muuten tällä hetkellä 493 varausta!!

Ja siitähän se kuuntelulistani lähti sitten vain kasvamaan. Omassa jonossani odottaa nyt vaikka kuinka monta toinen toistaan herkullisempaa äänikirjaa ja niiden lisäksi testiin menevät myös ainakin erilaiset lyhyet rentoutus- ja meditaatiopätkät.

Storytel tarjoaa nyt myös blogin lukijoille kuukauden ilmaisen kuuntelujakson (linkistä rekisteröitymällä saat siis kokonaisen kuukauden kuunteluaikaa, kun netistä muuten saatavat kokeilujaksot ovat normaalisti vain 2 viikkoa!). Ota Storytelin äänikirjat testiin tästä linkistä (linkki ei ole enää aktiivinen).

Kokosin myös 10 kirjan vinkkilistan, josta löytyy kuunneltavaa kaikille matkailusta ja kaukaisista, eksoottisista maista kroonisesti haaveileville. Olen itse jo lukenut tai kuunnellut näistä osan (esimerkiksi Minna Eväsojan Melkein Geishan luin kesälomalla ja jouduin säännöstelemään kirjaa, että se kestäisi pidempään, kun kaikki sen luvut olivat niin hauskoja ja mukaansatempaavia) tai lukenut muuta näiltä kirjoittajilta ja pitänyt heidän tyylistään (esimerkiksi Sujata Masseyn Rei Shimura -dekkarit ovat aivan mahtavia aikuisten Neiti Etsiviä, joten odotan innolla myös hänen uuteen intialaiseen etsiväänsäkin tutustumista).

 

 

1. Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Mitä perheetön nelikymppinen nainen voi elämällään tehdä? Lähteä kiihdyttävien yönaisten jäljissä Afrikan savanneille ja renessanssitaiteen Italiaan. Mia Kankimäki istuu lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle ja pelkää – mutta savannille on päästävä, sillä sinne meni myös rohkeudestaan kuulu Karen Blixen. Vihtiläisellä vintillä hän löytää 1800-luvun naistutkimusmatkailijat, matkustaa heidän kanssaan maailman ympäri, lähtee masennuksenparannusmatkalle Japaniin ja päätyy Firenzeen kirjoittamaan Uffizin naisista. Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia – seikkailijoita ja taiteilijoita. Heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille.

2. Minna Eväsoja: Melkein geisha

Teekoulua aloitteleva Minna Eväsoja joutuu heti aluksi teemestarin vaimon puhutteluun ja oppii, ettei tunteita saa näyttää, vaikka maa repeäisi alta. Kun sitten maanjäristys tuhoaa lähes kokonaisen kaupungin, japanilaiset säilyttävät tyyneytensä. Mutta mitä tapahtuu, jos kulissit lopulta sortuvat ja japanilainen päästää tunteensa valloilleen? Minna Eväsoja loihtii parin vuosikymmenen kokemuksella eteemme niin maan uskomattoman kauneuden kuin sen haavoittuvaisuuden ja riettaudenkin. Kirjan luettuasi et voi välttää kaukokaipuuta Japaniin.

3. Rauli Virtanen: Reissukirja

Matkaelämäkerta täynnä juttuja ja kokemuksia viideltä vuosikymmeneltä maailman jokaisesta kolkasta sissien leiritulilta suurkaupunkien sokkeloihin. Rauli Virtanen on käynyt maailman kaikissa 194 itsenäisessä valtiossa. Hän aloitti reppureissaamisen aikana ennen internetiä ja interrailia ¬ ja suuntaa yhä kulkunsa sinne, minne muut eivät uskalla mennä. Missä tapahtuu, siellä on Rauli. Virtanen on koonnut kirjaansa unohtumattomimmat kokemukset matkojensa varsilta alkaen ensimmäisestä lentomatkastaan ¬ joka päättyi pakkolaskuun Amazonian viidakkoon. Rauli kuvaa kuinka hän käveli vahingossa suoraan pahamaineisimpien sissien tukikohtaan, millaista on diplomaattikekkereillä tai pommisateessa, millaista alkuperäiskansojen vieraana. Saunoissa eri puolilla maailmaa hän pohtii yhteistä planeettaamme, Suomen paikkaa ja ihmisen osaa. Tällaista nojatuolimatkaa et ole ennen kokenut!

4. Antto Terras: Helsinki-Tallinn Express

Miltä näyttää Suomi virolaisen koomikon silmin? Kaikella rakkaudella kerrottu totuus ”isoveljestä” iskee hermoon – nauruhermoon. Antto Terras loikkasi Suomeen Neuvostoliiton romahtaessa. Hän luuli pääsevänsä unelmiensa kultamaahan, jossa kuninkaana on K-kaupan Väiski. Nopeasti Terras huomasi tulleensa jallitetuksi: sosialismi, joka ei millään ottanut toimiakseen hänen synnyinmaassaan, olikin Suomessa vallitsevana yhteiskuntajärjestelmänä. Olisikohan sittenkin kannattanut soutaa Ruotsiin asti? No, kuten sukulaisiaan myöskään sukulaiskansojaan ei voi valita, mutta ainahan niiden kummallisuuksia voi tarkastella kaikella rakkaudella huumorin kautta. Näin Antto Terras onkin tehnyt jo yli 20 vuoden ajan stand up -illoissa, roast-tapahtumissa, näytelmissä ja kirjoissa. Helsinki-Tallinn Expressissä Terras laittaa Suomen ja suomalaisuuden koomikon suurennuslasin alle – unohtamatta myöskään synnyinmaataan Viroa. Teosta lukiessa tulee miettineeksi, onko virolaisuus kenties yhdistelmä savolaista sanailutaitoa ja pohjanmaalaisten pelkäämätöntä suorasanaisuutta.

5. Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Elsa varttuu turvallisessa kodissa Kainuussa, mutta kaipaa jotakin suurempaa. Helluntaiseurakunnassa puhutaan tuntemattomilla kielillä, ja siellä Elsa tuntee pääsevänsä jonkin kauniin ja merkityksellisen äärelle. Ihmeen etsiminen repäisee kuitenkin kuilun Elsan ja hänen perheensä välille. Vuosia myöhemmin aikuinen Elsa asuu vuorten sylissä Bogotassa, Kolumbiassa. Paikallisessa seurakunnassa hän tutustuu Manueliin, joka säikkyy varjoaankin oltuaan vuosia sissien vankina viidakossa. Pitkään kyteneet kysymykset alkavat vaivata Elsan mieltä, eikä mikään, mihin hän on uskonut, tunnu enää selkeältä.

6. Sujata Massey: Murha Bombayssa

1920-luvun monikulttuurinen Bombay herää eloon värikkäässä tarinassa, joka esittelee etsivä Perveen Mistryn, arvostetun zarahustralaisperheen tyttären, joka on juuri aloittanut työt isänsä lakitoimistossa. On vuosi 1921. Oxfordissa opiskellut Perveen on erityisen kiinnostunut naisten oikeuksista, eikä se ole sattumaa. Mistryt ovat saaneet tehtäväksi hoitaa varakkaan myllynomistajan Omar Faridin testamentin. Tutkiessaan asiapapereita Perveen huomaa jotain merkillistä: Faridin kolmesta leskestä jokainen on luovuttanut perintönsä hyväntekeväisyyteen. Yksi vaimoista on allekirjoittanut lomakkeen pelkällä ruksilla – eli tuskin osaa edes lukea. Yrittääkö joku käyttää leskien tilannetta hyväksi? Kun tapahtuu murha, varmistuu, että Perveen on osunut ounasteluissaan oikeaan. On hänen vastuullaan selvittää, mitä todella tapahtui, ja taata, ettei yksikään viaton lapsi ja nainen ole enää vaarassa.

7. Anna Kortelainen & Reino Peltonen: Huonon matkailijan päiväkirja

Anna Kortelainen ei koskaan tavannut viipurilaista isoisäänsä Reino Peltosta (1906–1968). Muusikkoisoisä haaveili kirjailijanammatista, jonka toteutuminen näytti mahdolliselta ennen talvisodan syttymistä, kun Tulenkantajat-lehti julkaisi hänen kuusi novelliaan. Syksyn 1938 Reino vietti Pariisissa ja kirjoitti ”huonon matkailijan päiväkirjaansa”. Sota murskasi unelman kirjailijantyöstä, mutta Reino palasi syksyllä 1953 Pariisiin katsomaan, mitä sotavuodet olivat kaupungille tehneet. Uudesta kotikaupungistaan Tukholmasta käsin hän matkusteli myös Leningradissa, Moskovassa ja Wienissä, valokuvaten ja kirjoittaen. Reinon jättämien tekstien lomaan Anna Kortelainen kirjoittaa omansa ja kurottaa kohti kadonnutta isoisäänsä.

8. Mika Mäkeläinen: Kimlandia – Silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa

Maailman suljetuin valtio on kiehtova arvoitus. Kaiken nähneelle länsimaalaiselle turistille matka Pohjois-Koreaan on meriitti, mutta diktatuurikin hyötyy rahakkaista seikkailijoista. Ulkomaalaisille esitellään vain maan siloiteltu julkisivu. Toimittaja Mika Mäkeläinen paljastaa Kimlandiassa todellisuuden kulissien takana. Miten tavalliset pohjoiskorealaiset sinnittelevät alle euron kuukausipalkalla? Miksi valtavat markkinatorit on piilotettu sivukujille? Miten Pjongjangissa asuva järjestelmälle uskollinen eliitti elää ja juhlii? Kimlandia on ajantasainen kuva murroksessa olevasta maasta. Kommunismin mallivaltiossa kapitalismin henki on nyt päässyt pullosta, korruptio rehottaa ja ihmisten elämänkulun määrännyt kastijärjestelmä murenee. Pohjoiskorealaiset ottavat nyt uteliaina oppia muusta maailmasta. Poliisivaltio on silti vielä voimissaan: diktaattori Kim Jong-un johtaa maata raa’alla otteella, rajoja valvotaan entistäkin tiukemmin ja internet on harvojen etuoikeus.

9. Päivi Laitinen: Reissunaisia

Kirja kymmenestä rohkeasta naisesta, joita yhdisti vimmainen halu nähdä maailmaa. Maailma tuntee monia kuuluisia löytöretkeilijöitä ja tutkimusmatkailijoita, jotka useimmiten ovat miehiä. Heidän varjoonsa on jäänyt suuri joukko naismatkailijoita, jotka oman aikansa soveliaisuussääntöjä uhmaten suuntasivat kohti tuntematonta. Rikas seurapiirilady Louise Arner Boyd teki tieteellisiä matkoja Grönlannin rannikolle, Mary Kingsley puolestaan lähti Afrikkaan. Annie Londonderry kiersi maailman ympäri polkupyörällä, kun taas Ethel Tweedie köryytteli hevosrattailla 1800-luvun lopulla eksoottisessa pohjoisessa maassa nimeltä Suomi. Suomen kuuluisin reissunainen Helinä Rautavaara kulki jo 1950-luvulla peukalokyydillä Pohjois-Afrikassa ja sittemmin suuntasi myös Amerikkaan ja Aasiaan. Olipa virallinen peruste matkalle lähtöön sitten tutkimustyö tai vedonlyönti, loppujen lopuksi syy oli yksinkertainen: armoton matkakuume.

10. Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus

Agatha Christien klassikkodekkari on julkaistu uutena suomennoksena! Idän pikajunan matka tyssää keskellä yötä lumikinokseen Balkanilla. Ylellinen juna on vuodenaikaan nähden yllättävän täysi, mutta aamuun mennessä matkustajia on yksi vähemmän: amerikkalainen miljonääri Ratchett löydetään hytistään kuolleena, kaksitoista tikarinpistoa rinnassaan. Koska viranomaiset eivät lumimyrskyn vuoksi pääse paikalle, Hercule Poirotia pyydetään tutkimaan murhaa. Belgialaisetsivän maailmankuulut aivosolut saavat ratkaistavakseen suljetun huoneen mysteerin: uhrin ovi oli salvattu sisäpuolelta, eikä lumessa junan ympärillä näy minkäänlaisia jälkiä. Kuka kirjavasta matkustajakaartista voi olla murhaaja?

Hyödynnä etu: kuukauden ilmainen kokeilujakso Storyteliin!

Jos et ole vielä tutustunut äänikirjoihin, niin rekisteröidy nyt ja saat 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa. Storytelin kokeilujaksolle pääset rekisteröitymään tästä (linkki ei ole enää aktiivinen)!

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply