Funchalin värikkäät ovet ja muutama matkavinkki Madeiralle

Pari viikkoa sitten kävi niin, että otin vuorokauden varoitusajalla äkkilähtölennot (Apollomatkojen myymät Finnairin lennot) Madeiralle. Yleensä tykkään suunnitella ja etsiä etukäteen mahdollisimman paljon tietoa matkakohteistani, mutta nyt lähdin reissuun tapojeni vastaisesti melko kylmiltään. Onneksi tuttavapiiristäni löytyy muutama vannoutunut Madeira-fani, joista oli tässä kohtaa paljon apua. Lähtöportti-blogin Madeira-jutut luin kaikki varmaan moneen kertaan ja Mika antoi minulle lisäksi hyvän vinkin varata hotelli vanhastakaupungista varsinaisen hotellialueen sijaan. Onneksi neuvoi, sillä en olisi varmasti viihtynyt niin hyvin Lidon massiivisten hotellikompleksien viidakossa kuin viihdyin sympaattisessa vanhassakaupungissa. Kiitos myös Kirsi ja Johanna ja kaikki muut, jotka jaoitte hyviä vinkkejä Facebookissa ja Instagramissa!

Tähän juttuun kokosin muutaman perusvinkin muillekin, jotka miettivät Madeiralle matkustamista ehkä ensimmäistä kertaa tai useamman vuoden jälkeen – ja jutun kuvituksena on vanhankaupungin ihania värikkäitä ovia! Madeira hurmasi minut ihan täysin ja mietin jo kuumeisesti koska pääsisin palaamaan sinne uudestaan. Madeiralla on ihan turhaan ehkä vähän tylsä maine eläkeläisten matkakohteena, mutta usko pois, se on paljon muutakin!

 

Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydetMadeira Funchal nähtävyydet

 

Madeira | Sää

Sää on Madeiralla isossa roolissa. Periaatteessa se on miellyttävän lämmin ympäri vuoden – Madeiraa kutsutaan joskus ikuisen kevään saareksi – mutta se on myös äärimmäisen vaihteleva. Kaikenlaisiin säihin kannattaa siis varautua: sateeseen, tuuleen, helteeseen ja ylhäällä vuorilla kylmään kesälläkin. Sää voi olla myös samaan aikaan ihan erilainen saaren eri osissa. Itse pärjäsin hyvin suunnittelemalla tekemisiäni aina katsomalla edellisenä iltana säätiedotuksia eri puolille saarta ja valitsemalla sen kolkan, jossa näytti selkeimmältä. Tällä taktiikalla koin vain yhden lyhyen sadekuuron koko viikon aikana. Luotettava sääpalvelu on esimerkiksi portugalilainen IPMA. Myös reaaliaikaisesta nettikameran kuvasta eri puolilta saarta voi olla apua säätilaa pohtiessa.

 

Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydet

 

Madeira | Liikkuminen

Jos Madeiralla haluaa nähdä saaren luontoa ja eri kolkkia tai tehdä patikointiretkiä, on ehdottomasti järkevintä vuokrata käyttöönsä auto. Itsellänihän ei kuitenkaan vieläkään sitä ajokorttia ole, joten viikon aikana tuli testatattua myös miten saaren bussiverkosto ja järjestetyt päiväretket toimivat. Ja kyllähän niilläkin saarta näkee!

Jos et ole pakettimatkalla lentokenttäkuljetuksineen etkä vuokraa autoa heti lentokentältä, pääsee Madeiran pääkaupunkiin Funchaliin todella kätevästi myös Aerobussilla. Se lähtee heti terminaalin edestä kerran-pari tunnissa ja maksaa 5 euroa / suunta. Aerobussiakin operoiva SAM ajaa muitakin linjoja Funchalista itään, esimerkiksi bussilla numero 113 pääsee upealle Ponta de São Lourençon niemelle. Funchalista länteenpäin taas ajelee Rodoeste-niminen bussiyhtiö. Heidän kyydissään pääsee muun muassa Câmara de Lobosiin, Cabo Girãon näköalapaikalle ja aina Porto Moniziin asti. Yhdensuuntainen lippu maksaa muutaman euron.

Toinen vaihtoehto on lähteä mukaan järjestetyille retkille. Niiden hyvä puoli on se, että tarjontaa löytyy todella runsaasti ja retket ovat melko edullisia. Monelta firmalta voi myös ostaa retkipaketin, esim. yksi kokopäiväretki ja yksi puolipäiväretki pelkän kokopäiväretken hinnalla. Huono puoli on se, että Madeiralla täytyy varata useampi tunti siirtymisiin meni melkein mihin tahansa päin saarta, ja se että melkein jokaisella firmalla on valikoimissaan lähes identtiset retket. Kokopäiväretkillä pääsee siis käytännössä firmasta riippumatta kiertämään joko saaren itäosia, länsiosia tai lounaisosia tai merelle risteilemään ja delfiineitä ja valaita bongailemaan. Puolipäiväretkiä järjestetään mm. Nunnien laaksoon sekä lyhyemmille levadoille. Puolipäiväretket maksoivat 20-> euroa/aikuinen ja kokopäiväretket 30->. Lapset vähän vähemmän.

Kolmas vaihtoehto autottomalle matkailijalle, joka haluaa kuitenkin suunnitella oman reittinsä, on kuskin ja auton vuokraaminen. Itse päädyin tähän vaihtoehtoon viimeisenä matkapäivänäni ja suunnittelin reitin jolla pääsisin käymään Pico do Arieiron huipulla, näkisin koillisen upeat merimaisemat ja saisin kierroksen päätteeksi vielä kyydin suoraan lentoasemalle. Maksoin viidestä tunnista 90 euroa, joka oli mielestäni melko kohtuullinen hinta, etenkin jos olisin ollut liikkeellä isommassa porukassa kuin yksikseni ja hinnan olisi voinut jakaa jonkun kanssa. Voin siis suositella tätä vaihtoehtoa etenkin jos kyydissä on kaksi tai useampi ihminen.

 

Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydetMadeira Funchal nähtävyydet

 

Madeira | Hintataso, ruoka ja ostokset

Niin, mitäs muut kuin retkien hinnat, joita tuossa yllä jo mainitsinkin? Ruoka on hiukan Suomea halvempaa kaupoissa ja ravintoloissa, tosin ravintoloitakin on ihan joka lähtöön ja eri hintaisia. Annokset ovat yleensä melko runsaita ja itse harrastin monesti sitä, että tilasin kaksi annosta alkuruokalistalta enkä pääruokaa ollenkaan. Edullista paikallista pikaruokaa on Bolo do Caco, madeiralainen vaalea leipä, jota tarjotaan yleensä valkosipulivoin kanssa niin alkupalaksi kuin varsinaisen ruuankin yhteydessä. Sitä voi kuitenkin ostaa ihan sellaisenaankin: Funchalin vanhassakaupungissa on esimerkiksi ainakin yksi kioski, josta saa jättikokoisen, halkaistun ja valkosipulivoilla sivellyn leivän 2,50 eurolla (riittää retkievääksi neljälle!) sekä baari, joka on erikoistunut vain ja ainoastaan erilailla täytettyihin Bolo do Cacoihin myös alkaen 2,50 euroa. Vesijohtovesi on muuten Madeiralla juotavaa ja ihan hyvänmakuista, eli jätä muovipullot suosiolla kauppaan!

Shoppailusta en itse kauheasti reissuillani perusta, mutta olen ymmärtänyt, että Funchalissa siihenkin on ihan kohtuulliset mahdollisuudet. Keskustasta löytyy kansainvälisiä merkkiliikkeitä, ja isoja ostoskeskuksia löytyy Funchalin tuntumasta ainakin kolme. Paras valikoima on kuulemma 106 liikkeen Madeira Shopping Commercial Centressä.

 

Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydet

 

Madeira | Levadat ja muut kävelyreitit

En yleensä tykkää antaa yleispäteviä neuvoja tyyliin NÄISSÄ KOHTEISSA ON PAKKO KÄYDÄ PAIKASSA X. Ei ole mikään pakko. Paitsi että Madeiralla nyt vaan on pakko mennä luontoon ja mielellään kävellen. Luonto on se Madeiran juttu ja jos etsit vaikka rantakohdetta, niin pistä ihmeessä rahasi johonkin muuhun matkakohteeseen.

Madeiralla kävely on sitä paitsi helppoa ja sopii huonokuntoisemmallekin. Saarella on yli 2 000 kilometrin pituudelta vanhoja kastelukanavia, levadoita, jotka kulkevat ylhäällä vuorenrinteillä kuljettaen vettä kaikkialle saarelle. Ja levadat ovat tasaisia – kastelukanava ei voi mennä ylös alas tai vesi ei virtaa siinä. Joten jos etsit helppoja päiväpatikointikohteita, niin suuntaa levadoille! Monet niistä kulkevat upeissa maisemissa, joten samalla kun patikoit pääset näkemään paikallisia viljelyksiä, vehreitä metsämaisemia, vesiputouksia jne. Voit tehdä tosi leppoisia 5-6 kilometrin puolipäiväretkiä tai 10-12 kilometrin kokopäiväretkiä, ja molempia saa myös opastettuina, jolloin sinun ei tarvitse miettiä mistä levadan alku- ja loppupää löytyy vaan kuljetukset hoitaa retkifirma. Toki levadoille voi lähteä myös ominpäin (mutta ihan yksin niille ei suositella lähtemään vaan aina vähintään kaveri mukaan).

Helppous on tietenkin suhteellinen käsite ja viittaan sillä levadojen yhteydessä niiden tasaisuuteen. Huomioi kuitenkin, että korkeanpaikankammoisille jotkut levadan osat voivat olla haastavia (jyrkänne suoraan polun toisella reunalla, kaiteettomia ja korkeita osuuksia), samoin pahasti ahtaanpaikankammoisten kannattaa valita sellainen levada, jolla ei ole pitkiä tunneliosuuksia. Tunneleita varten kannattaa olla mukana taskulamppu. Kävelysauvat eivät ole huono idea myöskään, ja vaatteet ja kengät kannattaa valita säiden mahdollista vaihtelua ajatellen. Ja vinkki: lataa puhelimeen Maps.me-karttaohjelma, jota voi käyttää myös offline-tilassa ja joka näyttää polut ja levadat huomattavasti tarkemmin kuin GoogleMaps.

Vaativampien kävelyreittien ystävän kannattaa suunnata levadoilta vuorille, joissa ei sitten todellakaan ole tasaista. Esimerkiksi saaren kahden korkeimman huipun, Pico do Arieiron ja Pico Ruivon, välistä vaellusreittiä ovat suositelleet kaikki, jotka ovat sen kävelleet. Merimaisemien ystävä nauttii myös vaihtelevasta São Lourençon 8 kilometrin patikasta.

 

Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydetMadeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydet

 

Madeira | Vinkit Funchalin vanhaankaupunkiin

Asuin itse siis viikon aivan vanhankaupungin sydämessä Rua Santa Marian varrella. Suoraan kadulle auenneelle ranskalaiselle parvekkeelleni tulvi vuorokauden ympäri tuoksuja alakerrassa sijaitsevasta leipomosta, ja illallisaikaan hyvistä ravintoloista oli varsinainen runsaudenpula. Sijainnin ainoa huono puoli oli etenkin viikonloppuisin kävelykadun meteli, mutta onneksi minulla oli korvatulppia mukana, joten vastapäisestä ravintolasta kuulunut fado ja poncha-lasien kilinä ei häirinnyt uniani.

Jos asut muualla kuin vanhassakaupungissa, niin tee näille kulmille ainakin päiväretki. Jos aiot matkustaa köysiradalla Funchalista ylös Montelle ja upeaan Monte Palacen kasvitieteelliseen puutarhaan, niin yhdistä siihen reissuun myös vanhakaupunki, se on ihan köysirata-aseman vieressä!

 

Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydet

 

Tämän jutun ihania ovia voi tosiaan bongailla nimenomaan Rua Santa Marialta ja sen sivukaduilta ja muutenkin näillä kujilla kannattaa kävellä ajan kanssa ja silmät auki. Suosittelen myös kävelemään ihan Rua Santa Marian itäpäähän asti, sillä sieltä löytyy pari omaa lemppariani. Minä palasin useamman kerran myöhäiselle lounaalle Restaurante Rison terassille, jolta on aivan mahtavat merinäköalat. Myös viereisen Barreirinha-baarin sijainti on aika herkullinen, ja siihen on hyvä istahtaa aurinkoisena päivänä vaikka paikalliselle nikita-ananasdrinkille.

Kivojen ravintoloiden ja baarien lisäksi Rua Santa Marian itäpäästä löytyy muun muassa hauska, kirkkaan keltainen São Tiagon linnoitus ja pari kivaa uimapaikkaa. Maksulliseen Praia da Barreirinhan meriuimalaan pääsee laskeutumaan hissillä Barreirinha-baarin kohdalta ja São Tiagon pienelle rannalle linnoituksen eteen pääsee ihan ilmaiseksi. Sieltä on muuten myös kiva katsella auringonlaskua!

 

Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydet Madeira Funchal nähtävyydet

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

38 Comments

  • Reply Mika / Lähtöportti 14.2.2019 at 23:10

    Mainiota, että sun Madeiran-matka onnistui näin hyvin! Tuossa saaressa on lumovoimaa ja moni palaa sinne ties kuinka monta kertaa uudelleen 🙂 Tätä oli kiva lukea, hyvä ja napakka vinkkipaketti! Itse kun olen liikkunut tuolla vain omatoimisena autoilijana, niin oli hyvä kuulla miten hyvin pärjää ilman autoakin. Täytyypä muuten palata Risoon seuraavalla kerralla, käytiin siellä kerran myrskyisenä iltana, jolloin mieleen jäi päällimmäisenä meren liiankin kova pauhu 😀 Kiitos linkkauksista!

    • Reply Emma 17.2.2019 at 11:39

      Madeira oli kyllä nimenomaan lumoava! Riso on kieltämättä aika altis tuulille, eli kivempi leudoilla keleillä. Tosin itse nautin myös nimenomaan aaltojen pauhun kuuntelemisesta ja myrskyn katselemisesta, mutta en kyllä kylmässä viimassa istumisesta 🙂

  • Reply Piyya 17.2.2019 at 10:02

    Myönnän, kuulun niihin, jotka ajattelee Madeiran olevan tylsä ja enemmän eläkeläisiä houkutteleva kohde. Hauskasti useampikin ”tuttu” on käynyt kohteessa juuri tänä talvena. Kaikki ihan kaikki ovat mykistynyt Madeiran luonnosta.
    Nuo ovet saa kyllä tällaisen ovibongarin kuolaamaan innosta 😁

    • Reply Emma 18.2.2019 at 10:10

      Tuo maine on jännä juttu, koska itsellänikin on ollut tuollainen mielikuva, mutta en osaa yhtään sanoa että mistä se johtuu. En ymmärrä miksi Madeira ei panosta luontomatkailun markkinointiin – tai sitten on valinta pitää sen sulot salassa, jotta saarelle ei tule enemäpää ihmisiä kuin se pystyy vastaanottamaan 🙂

  • Reply Elli 17.2.2019 at 11:48

    Oi, olipa kivaa lukea juttu Madeirasta! Minultakin oli jo ihan unohtunut koko saari, mutta johan tässä alkaa pieni Madeira-kuume nousta!

    • Reply Emma 18.2.2019 at 10:11

      Mulla on jo ISO Madeira-kuume vaikka vasta sieltä palasin 🙂 Ja vielä ajattelin kirjoittaa lisääkin ainakin Madeiran luontokohteista.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 18.2.2019 at 17:36

    Ompa hauskoja ovia Madeiralla! Itseä on Madeira kiinnostanut pitkään ja Lähtöportti / Mikan jutut ovat kyllä koukuttaneet pidemmän aikaa. Eiköhän sitä täytyisi alkaa tosissaan suunnittelemaan reissua Madeiralle, sen verran monipuolinen saari on kyseessä. Hyviä vinkkejä tässä sinne!

    • Reply Emma 19.2.2019 at 09:40

      Jep, Madeira kyllä toimii melkein kaikille (ehkä pelkkien biitsien tai bileiden etsijälle ei, mutta kaikille muille)! Ja kuten Mikan jutut osoittaa niin kaikenikäisille 🙂

  • Reply Iida In Translation 18.2.2019 at 17:36

    Kiitos Madeira-vinkeistä! 🙂

    Olen ollut Madeiralla joskus vanhempieni kanssa hyvin pienenä, mutta muistan edelleen vehreyden, upean luonnon ja levadat. Uusintavisiitti olisi ehdottomasti paikallaan, vaikka Funchalin lentokenttä lyhyine kiitoratoineen vähän hirvittääkin 😀

    • Reply Emma 19.2.2019 at 09:42

      Haha joo, mäkin odotin kauhulla että mikä vuoristorata siellä on tiedossa, mutta meni sekä lasku että nousu niin pehmeästi ettei paremmasta väliä. Ei se kiitotien lyhyyskään kai ole nykyään se issue, mutta ne tuulet, jotka voi kieppua siinä vuoren ja meren välissä ihan miten sattuu.

  • Reply Martina 19.2.2019 at 12:22

    Ihana kuvitus tässä postauksessa. Kerrassaan upeita ovia! Tuijotin niitä niin lumoutuneena, että jouduin lukemaan tekstin uudestaan keskityttyäni ihailemaan ensimmäisellä kerralla pelkkiä kuvia. Hyviä vinkkejä Madeiralle. Matka sinne houkuttelee taas hieman enemmän ja palaan tähän postaukseen varmasti sitten kun reissu on ajankohtainen. 🙂

    • Reply Emma 20.2.2019 at 11:51

      Kiitos Martina!

  • Reply Heli / Drama On The Road 19.2.2019 at 15:47

    Ihana postaus, kiitos! Oon lapsena ollut perheen kanssa Madeiralla ja nimenomaan luontoreissulla – muistan kuinka isällä jollain vuorilla pohkeet suurin piirteen tulehtu nousuista ja kuinka itse loikin uuden ensimmäisen digikameran kanssa perheen edellä 😀 Ja köysiradalla mentiin myös! Vanhaakaupunkia en muista, mutta sitäkin enemmän banaanipuita jossain päin saarta. Oon pitkään miettinyt, että olisi kiva palata aikuisin silmin katselemaan paikkoja ja haistelemaan vuori-ilmaa. Tää kyllä innoitti entisestään lähtemään. Itse kanssa majoittuisin ehdottomasti juuri vanhassakaupungissa, ne on aina niin ihania 🙂

    • Reply Emma 20.2.2019 at 11:53

      Mä kans kävelin pari ekaa päivää noita ylämäki-alamäki-reittejä ja aikas hapoilla oli niin pohkeet kuin reidetkin! Tasaiset levadat oli sen jälkeen silkkaa autuutta! Vanhakaupunki on ihana paikka asua, mutta tottakai niissä isommissakin hotelleissa on puolensa, kuten uima-altaat 🙂 Eikä varsinaisesti haittais upeat merinäköalatkaan jostain ihan rannasta olevasta hotellista..

  • Reply Merja / Merjan matkassa 19.2.2019 at 16:35

    Mulla on myös ollut Madeirasta hieman nuiva kuva, mutta Lähtöportin Mikan juttujen myötä tajusin, että heiii tuohan on todella makee kohde. En ole sinne vielä päässyt käymään, mutta haaveilen patikoinnista ja hyvästä ruoasta. Ihania ovia 🙂

    • Reply Emma 20.2.2019 at 11:54

      Mika on kyllä varsinainen Madeira-lähettiläs 😀 Etenkin helpohkojen patikointien ystävä nauttii Madeirasta varmasti – ja kyllä sieltä niitä haastaviakin tietysti löytyy!

  • Reply Eve, Jetlaggies 20.2.2019 at 14:22

    Hauskoja nuo ovet. Kiva, että oot jaksanut kuvata ja jakaa niitä tänne:) En ole aiemmin innostunut Madeirasta, mutta nuo levadot kyllä kiinnostelisi ja urbaanimeininkikin, kummatkin ehkä kovimpia turistikausia vältellen.

    • Reply Emma 21.2.2019 at 10:32

      Urbaanimeininki on Madeiralla aika vähissä, vaikka kyllä Funchal mun mielestä on ihan kiva pieni kaupunki. Mutta siis luontoon, se on se juttu! 🙂

  • Reply Martta / Martan matkassa 20.2.2019 at 21:08

    Nuo ovet on aivan ihania! Me ei koskaan päästy noita ovia näkemään, sillä meidän loman aikana vuorilta tuli myrskyn mukana valtavat vesimassat ja vanha kaupunki oli veden vallassa. Tuolloin ei ollut toivoakaan päästä Levadoille, vietimme melkein koko loman hotellissa, sillä kaiken tämän lisäksi lapset taisivat saada jääpalojen mukana vatsataudin… Voihan Madeira!

    • Reply Emma 21.2.2019 at 10:34

      No huh huh, olipas loma! :O Just satuin Facebookissa näkemään videon olikohan 9 vuoden takaa, jossa Funchaliin tuli vuorilta kamala mutavyöry! Hyi ja hui, eipä tullut tuollaiset mahdollisuudet mieleenikään!

  • Reply Asko Leppilampi 21.2.2019 at 01:53

    Olipa mielenkiintoinen valinta tehdä postaus ovista 🙂 Kyllä oletkin löytänyt mitä ihmeellisempiä ovia tuolta suosikkisaareltamme. Täytyypä kulkea noilla kulmilla joku kerta ihan ovia bongaillen 🙂
    Olemme olleet Madeiralla muutaman kerran ja sivuiltani löytyy kirjoitustasi täydentäviä matkakertomuksia tuolta kauniilta saarelta. Toivottavasti joku lukija saa niistäkin vinkkejä tulevalle Madeiran matkalleen.

    • Reply Emma 22.2.2019 at 10:45

      Joo, halusin tehdä kerrankin vähän erilaisen jutun, jossa oikeastaan kuvat kertovat omaa tarinaansa ja teksti omaansa 🙂

  • Reply Roope Hietala 21.2.2019 at 18:10

    Oho, kylläpä siellä riittää yksilöllisiä ovia!

    • Reply Emma 22.2.2019 at 11:10

      Joo, tässä oli niistä vasta ehkä neljäsosa! 🙂

  • Reply Anni | Rajatapaukset 22.2.2019 at 14:35

    Voi vitsi että tuli ikävä Madeiralle tätä lukiessa. Omasta vierailusta taitaa olla jo öö…7 vuotta? Tai jotain sinnepäin 😀
    Meillä taisi jäädä tuo vanhan kaupungin alue lopulta aika vähälle tutkinnalle kun en oikein muista tälläisiä oviakaan nähneeni. Siinäkin selvästi yksi lisäsyy palata saarelle!
    Kustannukset muuten kiinnostaa myös, jos haluat niistä jotain yhteenvetoa kirjoittaa 🙂

    • Reply Emma 23.2.2019 at 22:23

      Mä pääsin tosi halvalla: kyttäsin tosiaan pari päivää äkkilähtöjä ja lentoja ja lopulta maksoin lennoista 95 euroa. Halvimman Apollomatkojen äkkilähtöhotelli-lentopaketin yhdelle (yksinhän on aina kalliimpaa matkustaa kuin kaksin, höh) ois saanut 360 eurolla, mutta mä otin siis vaan lennot ja varasin itse hotellin. Hotellista maksoin noin 270 euroa, eli pääsin samaan hintaan kuin tuo paketti ois ollut, mutta sain taatusti kivemman hotellin. Tuolla rahalla sai siis off seasonina hyvän perushotellin/B&B:n aamiaisella vanhastakaupungista, mutta paljon enemmänkin ois halutessaan voinut kuluttaa.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 22.2.2019 at 18:26

    Madeirallekin olemme kerran 🙂 päätyneet. Ystäväpariskuntamme, joka on, kuten moni muukin, mieltynyt saareen, odotti kovasti kommenttejamme ja erityisesti sitä, että ”kai tekin lähdette sinne toistekin”. Mutta ei ole toistaiseksi tullut lähdettyä, vaikka eihän tuossakaan saaressa mitään erityistä vikaa ollut. Levadoista emme lopulta sittenkään oikein perustaneet, polut olivat välillä vaikeita löytää, ne hävisivät jonnekin kesken kaiken ja saattoivat sitten jossain rinteellä ”sukeltaa” kallioon niin, että pitkä ihminen joutui kävelemään kumarassa. Jotenkin vaikka Espoon rantaraitti tuntui paremmalta valinnalta reippailuun. Tosin Madeirallakin se ns. rantalevada oli kiva. Azoreista pidimme muuten oikeastaan enemmän, vaikka toiset taas valittelevat sitä, että siellä hotellit ja ravintolat ovat ehkä keskimäärin vaatimattomampia, mutta meille, ei-gourmet-matkailijoille, se oli oikein mukava saariryhmä, jolla kävimme parillakin saarella.

    • Reply Emma 23.2.2019 at 22:24

      Jep, juuri noita levadoita, joissa on pitkiä tai ahtaita tunneleita halusin itsekin välttää, sillä oon tosi ahtaanpaikankammoinen. Rannan kävelyreitti Camara de Lobosiin oli tosi kiva, ja siinä oli vähän niitä korkeuserojakin! Azoreita haluaisin itsekin koittaa!

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista 22.2.2019 at 21:37

    Ihana Madeira, pari kertaa tullut käytyä ja voisin hyvinkin matkustaa saarelle uudelleen. Parasta on ehdottomasti upea luonto ja upeat levadareitit. Olivatpas hauskoja noi kuvat ovista.

    • Reply Emma 23.2.2019 at 22:25

      Joo, tää oli mullekin kyllä niin positiivinen kokemus, että helposti voisin mennä takaisin!

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas 23.2.2019 at 15:16

    Olipa kivoja ovi maalauksia. Jäin kyllä myös kaipaamaan kuvia vinkkikohteistasi. Ilmeisesti Madeiran mennessä tuo pääkaupunki on paras paikka majottautua?

    • Reply Emma 24.2.2019 at 14:01

      Kirjoitan tässä ehtiessäni vielä lisää Madeiran luontokohteista ja lupaan käyttää muitakin kuin ovikuvia 😀 Funchal on kyllä ihan ehdottomasti keskeisin paikka ja vaan jos on auto käytössä ja nimenomaan haluaa myös asua jossain luonnon keskellä (mikä on siis kyllä ihan hyvä vaihtoehto), niin kannattaa majoittua muualla.

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA 23.2.2019 at 18:57

    Kävimme saarella muutama vuosi sitten ja tuliaiseksi jäi vähän ristiriitaiset aatokset. Kaunis saari, mutta osin turistihelvetti. Pakko siis etsiytyä todellakin vähän muualle kuin pahimpiin rysiin. Tilaahan saarella on, eli mikään pakko ei ole jumittua sinne, mihin muutkin 🙂 Meillä tosin oli auto koko viikon, joten liikkuminen oli helppoa.

    • Reply Emma 24.2.2019 at 14:04

      Oho, mä en havainnut turistihelvettiä ollenkaan! Siis tietysti turistit tuolla näkyvät, mutta yleisesti ottaen Madeiralla käy tosi rauhallista porukkaa, joka tulee sinne erityisesti luonnon takia, eli lähinnä katukuvassa huomaa väkeä retkeilyvaatteissa. Ja olen ymmärtänyt, että on tiettyjä päiviä, jolloin satamaan tulee useampikin valtava risteilyalus yhdellä kertaa ja silloin varmaan Funchal ja sen ihan lähialueet pamahtavat täyteen päiväristeilijöitä.

  • Reply Rosa 23.2.2019 at 23:42

    Kiitän siitä, että ajokorttitomuutesi takia vinkkasit myös ne muut vaihtoehdot. En mielelläni vuokraile autoja lomalla, joten tässä oli aika hyvin esitelty myös ne muut vaihtoehdot. Vanhakaupunki varmasti kiinnostavampi paikka asua, mutta mietin että oisko siellä hotellikeskittymässä ollut uima-allasta yms. lasten viihdykettä?

    • Reply Emma 24.2.2019 at 14:31

      Joo, ehdottomasti lasten kanssa helpompi vaihtoehto olisi joku isompi hotelli uima-altaineen jne. Voisin minäkin koittaa toisella kerralla jotain isompaa hotellia, mutta ehdottomasti ottaisin sen sitten ihan rannalta, että saisin nauttia niistä mahtavista merimaisemista enemmän (mitään hiekkarantojaha Madeiralla ei ole, eli rantahotellien plussa on lähinnä tosiaan huikeat maisemat).

    • Reply Pirjo 7.4.2019 at 22:20

      Hei,kiitos ihanista Maderajutuista.Olemme käyneet saarella kuusi kertaa,eri vuodenaikoina ja erilaisilla kokoonpanoilla(mm.kolmen sukupolven matka)ja aina on ollut onnistunut reissu.On asuttu hotelleissa tai vuokratussa talossa ja yleensä ollut auto käytössä.Tosin viime syyskuussa teimme erilaisen matkan kun suuntasimme Funchalin ulkopuolelle,ihanaan pikkukaupunkiin,Ponta do Soliin.Autoa emme vuokranneet,hotelli kuljetti asiakkaat maksutta lentokentältä ja takaisin,sekä päivittäin kuljetuksia Funchaliin sekä muutamille levadoille,todella hyvää palvelua.Ja se hotelli,Estalagem Ponta Sol oli ihan mieletön paikka,kuvia ainakin booking com-sivuilla.Suosittelen,jos tykkää rauhallisesta paikasta upeilla maisemilla.Levadat ovat aina pääasiallisin päiväohjelma ja ehdottomaksi suosikikseni on noussut Ponta do Sol-Moinho levada,joka on hotellin lähellä.Olemme kulkeneet reitin molempiin suuntiin(kulkevat vähän eri tasoilla)ja maisemat ovat huikeat.Viimeksi reitillä(moinho)oli myös aika pahoja sortumia mutta hyvin selvittiin.Aina voi kääntyä takaisin,jos yhtään arveluttaa.

      • Reply Emma 8.4.2019 at 10:00

        Kiitos Pirjo kommentistasi! Alkoi heti kiinnostaa tämä mainitsemasi hotelli! Mietin nimittäin itsekin, että kaikkein mieluiten olisin yöpynyt jossain pienemmässä kylässä, mutta kun en aja autoa, niin ajattelin, että en sitten pääsisi liikkumaan sieltä mihinkään ja jäisi kaikki levadat ym. käymättä. Mutta tuohan kuulostaa tosi hyvältä, että hotelli järjestää kuljetuksia niin Funchaliin kuin levadoillekin! Ensi kerralla tutkin tämän vaihtoehdon ihan varmasti!

    Leave a Reply