Suomen suurin matkablogiyhteisö

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Jenni 1.12.2016 at 13:41

    Ihania kuvia, etenkin tuo Gili Menon paratiisiranta näyttää ihan epätodelliselta, vaikka olen siellä itsekin käynyt! 😀

    Mihin aikaan olit(te) Gili Menolla? Itse olin helmikuussa 2015, eli low seasonilla/sadekaudella ja oli kyllä aika rauhallista, mutta kuitenkin jonkun verran porukkaa. Harvemmin tarvitsi tuolla parhaalla biitsillä yksin olla 😉 Airiin verrattuna huomattavasti vähemmän porukkaa ja palveluita, mutta hyvin viihdyin 10 yötä (!!!), vaikka yksin olinkin. Olen miettinyt, että menisinkö uudestaan, jos ja kun Indonesiaan taas alkuvuodesta lähden. Enemmän ehkä kiinnostaa ne vielä vähemmän tunnetut Gilit ja Lombokin eteläosa. 🙂

    • Reply Emma 5.12.2016 at 06:48

      Olin (yksin reissussa) lokakuussa 2016, eli vielä low seasonin loppupuolta. Yllättävän vähän oli väkeä (ihanaa!). Muakin kiinnostais kyllä seuraavan kerran kiertää vaikka Lombokia.

  • Reply Sari | SariKoo.fi 4.12.2016 at 21:37

    Kaakkois-Aasiassa on tullut pyörittyä, mutta ei koskaan olla päästy Indonesiaan asti. Sinänsä ihme, koska noin upeita paikkoja siellä on! Mutta ehkä se meidän epärakkaus biitseihin on syy, miksi pysyteltiin niin paljon Pohjois-Thaimaassa.

    • Reply Emma 5.12.2016 at 06:55

      Heh, mulla taas Pohjois-Thaimaa on käymättä vaikka mietteissä on ollut. Tehdään siis ensi kerralla vaihtarit 😀

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 5.12.2016 at 22:49

    Hyvä tietää, ensi kerralla Balin reissulla lähdetään koluamaan Lembongania ja sen naapurisaaria! Harmittaa, että Gili Air on jäänyt välistä, mutta ehkä Gileillekin voisi lähteä uudestaan esim. Lombokin yhteydessä. Gili Trawangan oli jo vuosia sitten meille myös liian turistinen.

    • Reply Emma 9.12.2016 at 09:02

      Onneksi tuolta löytyy vaihtoehtoja ja jokaiselle jotakin 🙂

  • Reply Outi 10.12.2016 at 14:42

    Indonesiassa olen kuukauden verran kierrellyt mutta Bali jäi käymättä. Nyt mieli halajaa takaisin ja nimenomaan haluaisin päästä katsastamaan tuon Balin alueen, että onko se niin upea, mitö ihmiset hehkuttaa. Yhtään en kyllä epäile ?

    • Reply Emma 6.2.2019 at 12:23

      Hups, kiitos kommentista näin parin vuoden jälkeen 🙂 Balikin on varmaan jo siinä ajassa muuttunut…

  • Reply sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi 10.12.2016 at 21:21

    Toi Blue Lagoon… <3

    Me pyörittiin viime kesänä 2,5 viikkoa Balilla, ja rakastuttiin ihan täysillä. Ei käyty muilla saarilla, mutta seuraavalla kerralla haluan käydä katsomassa nekin. Näiden kuvien perusteella todettakoon, että todennäköisesti rakastun niihin yhtä paljon kuin Baliin. 🙂

    • Reply Emma 12.12.2016 at 08:52

      Mulle taas jäi Balista vähän vaisu kuva – tosin vietinkin enemmän aikaa noilla saarilla. Mutta varmasti Balikin ansaitsisi pariviikkoa kiertelyä, ehkä sitten ens kerralla rakastun siihen!

  • Reply Esa 13.12.2016 at 12:19

    Nusa lembonganista tuli myös oma suosikki, vaikkakaan ei ollut aikaa tehdä kuin päivän mittainen reissu, mutta ehdottomasti on sinne vielä lähdettävä uudestaan 😀

    • Reply Emma 6.2.2019 at 12:24

      Lembongan on kyllä uusintareissun arvoinen! <3

  • Reply Marianne 5.2.2019 at 18:34

    Mukava teksti, kivoja vinkkejä! 😍 Mitä olet mieltä, ehtiikö parissa viikossa kiertää sopivasti tuon tropical triangle reitin? Niin, että aikaa jäisi vähän Balillakin kiertelyyn 🙂

    • Reply Emma 6.2.2019 at 12:26

      Ehtii, mutta toki siinä ei per saari jää kauheasti aikaa. Jos ehdottomasti haluaa kuitenkin kaikilla käydä, niin oma mielipiteeni on että enemmän aikaa Nusille ja vähemmän Gileille. Gileillä ei siis sinänsä ole paljon näkemistä eikä tekemistä, mutta tietysti jos taas on enemmän rantaloman perään niin sitten sinne.

    Vastaa käyttäjälle Marianne Cancel Reply

    DR64JYRDBG