Wanhan Ajan Joulukodit

 

Loviisa yllätti minut viime jouluna. En ollut aiemmin käynyt tässä rannikkokaupungissa, kunnes Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtuma houkutteli tekemään viikonloppureissun. Ja mikä hurmaavan kaunis vanha kaupunki määränpäästä löytyikään!

Tänäkin jouluna, joulukuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna, kaikkiaan kolmetoista vanhaa puutalokotia keskustan alueella on avoinna vieraille. Kiertelyn lomassa useimmissa kodeissa on myös myynnissä esim. jouluruokaa, leivonnaisia, glögiä tai käsityöläistuotteita. Ja nämä kaikki siis tosiaan ovat asuttuja koteja, eivät museoita! Meidän viime joulun iltapäivän täsmäiskulla ehdittiin vierailla kolmessa talossa.

 

Wanhan Ajan Joulukodit | Villa Aaltonen

 

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot Villa Aaltonen

 

Ensimmäisenä päädyimme Villa Aaltoseen, suureen 1800-luvun lopulla rakennettuun huvilaan ihan meren tuntumassa. Huvilan päärakennuksessa oli tarjolla buffetjoululounasta, pihatalossa tunnelmallinen pieni joulumyymälä ja matalan kellarin hämyssä sai maistaa oman sadon kirsikkaglögiä.

 

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talotLoviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot

Piha-aitan joulumyymälä. Kuva: Loviisanjoulu.fi

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot

Kuva: Loviisanjoulu.fi

 

Wanhan Ajan Joulukodit | Pitkänpöydäntalo

 

Toinen kohteemme, Pitkänpöydäntalo, on alun perin 1850-luvulla rakennettu ja sittemmin Museoviraston ohjeiden mukaisesti kunnostettu kaunis huvila. Sisältä päärakennus oli kertakaikkisen ihastuttavasti ja yllätyksellisesti, mutta kuitenkin kodikkaasti, sisustettu. Yksityiskohtia oli niin paljon että huoneissa olisi voinut kierrellä tuntikausia niitä ihastelemassa!

 

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot pitkänpöydäntalo Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot

 

Päätalossa ja pihavajassa oli myynnissä myös monenlaisia kekseliäitä ja kauniita koristeita ja käyttöesineitä. Itse asiassa jäi vähän harmittamaan, että en ostanut noita ihania tuikkulyhtyjä.

 

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot

Kuva: Loviisanjoulu.fi

 

Wanhan Ajan Joulukodit | Vackerbacka

 

Vielä viimeiseksi iltapäivän hämärtyessä kyläilimme Vackerbackan talossa Suolatorin laidalla. Tämä oli vierailemistamme taloista vanhin, osin jopa 1700-luvulta, ja sitä on asuttanut vuosisatojen saatossa mm. laivureita ja luotseja perheineen. Talon piharakennuksen joulupuodissa oli (ihana koira!) myynnissä mm. kasvivärjättyjä lankoja, kynttilöitä ja tekstiilejä.

 

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talotLoviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot

Loviisa Wanhan Ajan Joulukodit Wanhat talot

Kuva: Loviisanjoulu.fi

 

Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit aukeavat yleisölle tänäkin vuonna! Ja jo ennen joulua elokuussa pääsee samoja kohteita kiertämään Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan. Katso tästä tarkemmat tiedot Loviisan Wanhoista Taloista ja Loviisan Wanhan Ajan Joulukodeista.

Molemmissa tapahtumissa voit bongailla myös Loviisan salaperäistä pikkuväkeä:

 

Loviisan pikkuväki

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Sari 4.12.2016 at 20:47

    Voihan Loviisassa en muista koska on tullut käytyä. Vanhat puutalot kiinnostaa. Tuolla voisi kesällä vierailla. Muuten tiesitkö, että Uudessakaupungissa on myös jonain kesäviikonloppuna mahdollisuus vierailla puutaloissa.

    • Reply Emma 5.12.2016 at 06:54

      Oi, kiitti vinkistä, täytyypä tarkastaa! Uudessakaupungissa ois muutenkin kiva käydä pitkästä aikaa!

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana 5.12.2016 at 10:33

    Mä olen käynyt elämäni aikana vain kerran Loviisassa ja silloinkin vain satamassa. En ole koskaan kuullutkaan tämmöisestä Joulukodit-tapahtumasta, mutta aivan ihanalta vaikuttaa! Vähän erilainen joulufiiliksen nostattaja.

    Laitan todellakin Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman korvan taakse ensi kesää varten!

    • Reply Emma 9.12.2016 at 09:01

      Joo, vähän erilainen joulutapahtuma tämä, ja aivan ihanan tunnelmallinen!

  • Reply Terhi / Muru Mou 5.12.2016 at 10:42

    Onpas upea juttu, että asukkaat ovat lähteneet tapahtumaan mukaan ja avanneet kotinsa ovet yleisölle! Aivan ihania taloja kaikki kolme, voi kun saisin asua jossakin noista! 🙂

    • Reply Emma 9.12.2016 at 09:01

      Kelpais kyllä mullekin! 🙂

  • Reply Karoliina / From Karoliina -blogi 10.12.2016 at 08:48

    Mä kävin viime joulun tienoilla Loviisassa, en tosin silloin näissä joulukodeissa – vaikuttais aika kivalta vierailukohteelta! Samoin se Wanhat talot kesällä sitten. Kauniita nää kodit!!

    • Reply Emma 12.12.2016 at 08:51

      Ensi jouluna sitten! 🙂

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää 11.12.2016 at 07:14

    Aika kiva tapahtuman teema! Tämmöisiä vaan lisää varsinkin kun Suomessa on niin paljon kauniita vanhoja taloja, ja vanjoja kaupunkeja. Niissä sitä vasta kunnon tunnelmaa onkin kun kaikki koristeet on esillä, ja jouluvalot. No, tulee ihan ikävä Suomeen kohta.

    • Reply Emma 12.12.2016 at 08:55

      Joo, tällaiset tapahtumat on niin tunnelmallisia ja tulee just sellanen lapsuuden joulufiilis 🙂

  • Reply Anna K. 4.1.2017 at 23:26

    Huomasin, että olit kirjoittanut Loviisasta, mun kotikaupungista. Joulun aikaan en ole näissä taloissa käynyt, mutta kesän ”kyyläyspäivillä” kyllä, niinkuin tätä Loviisan vanhat talot -tapahtumaa itse kutsun. Jotkut talot ovat kuolattavan ihania!
    Se on aina elokuun lopussa ja suosittelen todella lämpimästi. Hyvä tunnelma, vanha kaupunki täynnä ihmisiä ja mikä fiilis päästä kurkkimaan ihmisten kauniisiin koteihin. 🙂

    • Reply Emma 5.1.2017 at 10:49

      Haha, kyyläyspäivät! 😀 Mun piti mennä tuomme jo viime kesänä, mutta en päässytkään, nyt on kyllä kova yritys uudestaan ensi elokuussa! Noi kodit on ihan mielettömän ihania!!

    Leave a Reply